Kansanedustajat ja heidän asemansa
Ihmisillä on työnsä. He eivät voi eivätkä halua istua päiväkausia kotonaan tietokonepäätteiden ääressä ratkomassa heille vähämerkityksellisiä pikkuasioita. Kuitenkin myös pikkuasiat pitää hoitaa.
Miten sitten meneteltäisiin? Annettaisiinko niiden, joilla on aikaa ja kiinnostusta, yksin ratkoa naita pikkuasioita? Toteutuisiko silloin kansan tahto? Ei toteutuisi. Silloin toteutuisi vain tuon asioista päättävän pienen aktiiviryhmän tahto.
Miten sitten tehtaisiin? Asiathan vaativat hoitajansa. Aivan, asiat vaativat hoitajansa. Jotta kansan tahto toteutuisi, antakaamme siis kunkin kansalaisen nimittää tahtonsa mukainen ammattihoitaja kansakunnan yhteisiä asioita hoitamaan. Toisaalta, jotta kukin kansalainen mahdollisimman paljon voisi itse ilman edustajaa osallistua asioiden ratkaisemiseen, annettakoon kaikille ennakkoon mahdollisimman paljon tietoa käsiteltävistä asioista. Siis mitä käsitellään, milloin käsitellään jne. Tämä sekä kaikki mahdolliset asioita koskevat lisätiedot ja lisäselvitykset kansalaisten on saatava haltuunsa. Kaiken tarvittavan tiedon he voivat saada kotonaan olevasta osallistumislaitteesta, tietokonepäätteestä.
Perinteisesti valtiollinen valta on totuttu jakamaan kolmeen eri osaan: lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Länsimaisissa demokratioissa naita valtoja ovat hoitaneet kansanedustuslaitos, hallitus ja tuomioistuimet. Tasajaon yhteiskunnassa tiukkaan vallan kolmijakoon ei ole mitään syytä. Vallanhan on kuuluttava kansalle kokonaisuudessaan. Ei se vielä ole mitään täydellistä kansanvaltaa, että kansa saa säätää lakeja tai valita hallitusmiehiä. Vasta silloin voidaan sanoa, että valta on kansalla, kun kansalaiset itse säätävät lait, toteuttavat ne ja valvovat niiden noudattamista.
Lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan on oltava suoraan kansalaisilla. Mitä nämä vallan lajit merkitsevät käytännössä? Sitä, että pohditaan asiaa, tehdään siitä päätös ja annetaan tieto päätöksesta määräyksen muodossa niille, joita se koskee. Nyky-yhteiskunnassa päätöksen muuttuminen idea-asteelta aktiiviseksi määräykseksi on varsin pitkällinen tapahtumakulku. Asiaa pallotellaan komiteoilta hallitukselle, eduskunnalle, valiokunnille ja vihdoin presidentille. Moni naurettavan yksinkertainen pikkuasia saattaa pyöriä vallankäytön rattaissa vuosikausia, ja kun se vihdoin astuu voimaan, on se ajastaan jäljessä.
(Lainsäädännön hitaudesta on nykyisin useimmiten enemmän hyötyä kuin haittaa ihmisille, saavatpahan paistatella kauemmin peruuttamattomasti laskevan vapauden auringon viimeisissä ja yhä heikommiksi käyvissä pilkahduksissa. Esimerkiksi paljon puhuttua, kirottua tutkanpaljastimen kieltämistä sairaine kotietsintä- ja ruumiintarkastuspykälineen palloteltiin uskomattoman kauan hallintokoneistossa ennen lopullisen armottoman päätöksen tekemistä, päätöksen, jonka häpeällisen monet, aina maan suurinta päivälehteä myöten, ottivat tervetulleina vastaan pelkkänä maantieliikenneasiana tajuamatta sen koko syvällisyyttä ja vapautta riistävää merkitystä.)
Äsken mainitsin, että kansalaisilla on oltava oikeus nimittää mieleisensä ammattihoitaja maan asioita hoitamaan. Eiko tällainen kalskahda hieman vieraalle kansanvaltaa ajatellen? Ammattihoitaja. Poliitikkoko?
Mietitäänpä asiaa. Kummalla on valta, isännalla vai rengillä? Tietysti isännällä. Mutta miksi oikeastaan? Vaikka hän ei tekisi mitään muuta kuin makailisi pävät pitkät rengin tehdessä kaikki työt ja hoitaessa kaikki asiat, valta olisi silti hänellä. Täydellisesti. Renki on palvelija, isäntä on isäntä. Hieman samanlainen kuin rengin ja isännän, on myos presidentin ja tavallisen rivipoliisin suhde. Vaikka presidentti ei pidäta ihmisia, ei tunkeudu ihmisten koteihin, ei vangitse ketään eikä muutenkaan käyta valtaa samalla tavalia kuin rivipoliisi sitä käyttää, kukaan ei voi sanoa, etteikö hänellä silti olisi enemman valtaa kuin tavallisella poliisilla. Isäntä on isäntä, renki on renki.
Niin kauan isännän ja palvelijan suhde säilyy isännän ja palvelijan suhteena, kun isännän sana painaa enemman kuin palvelijan sana. Isäntä lakkaa olemasta isäntä siinä vaiheessa, kun hänen on TOTELTAVA palvelijaansa.
Suomen perustuslaissa todetaan juhlallisesti, etta valta maassa kuuluu kansalle. Kansa siis on isäntä maassa, vai kuinka? Ei valitettavasti (laki valehtelee). Kun kansa valitsee edustajansa, se ei valitse itselleen palvelijoita vaan isäntiä. Eduskunta, muista vallankäyttöinstituutioista puhumattakaan, ei nimittäin missään kohdassa täytä todelliselle palvelijalle asetettuja vaatimuksia. Oikea palvelija on isännälleen jatkuvasti alamainen (ei vain kerran neljässä vuodessa). Oikea palveiija on isäntänsa milloin tahansa erotettavissa. Oikean palvelijan ohitse voi isäntä koska tahansa tehda itse päätöksia. Oikean palvelijan pitämisesta voi isäntä milloin tahansa ilman sen kummempia selityksiä luopua. Oikealla palvelijalla on itsenäistä päätösvaltaa vain niin paljon kuin hänen isäntänsä sitä hänelle antaa. Kaiken vallan on oltava isännällä, ei palvelijalla.
Mitä siis olisivat mainitsemani ammattihoitajat? Isäntiäko? Kansan sortajiako? Ei, sillä heidan asemansa ei olisi sama kuin nykyisten vallanpitäjien. He eivat olisi isäntia vaan paluelijoita sanan varsinaisessa merkityksessä. Heistä muodostuisi maaile asioita hoitava hallitus.
HALLITUS! Nyt varmaan jo lukijan mielessa värähtää. Hallitus. Onko koko tähänastinen puhe kansanvallasta ollutkin vain pelkka kupla? Mitä petosta tama oikein on, kun nyt jo tarjotaan hallitusta? Rauhoituhan hyvä lukija. Yritän selittaa.
Nimellä hallitus on varsin synkkä kaiku, ja jokin muu nimi olisikin parempi tasajaon asioiden hoitajista. Kansanpalvelijat, kansanpalvelusto, keksitäänpä nyt mikä nimi tahansa, sillä ei ole merkitysta. Oleellista on se, mikä tämä asioidenhoitojärjestelmä oikein on, miten se toimii, keitä siihen kuuluu.
Tasajaon asioidenhoitokunta, kansanpalvelusto tai mitä nimeä siitä nyt tahdotaankin käyttää (mielellään ei hallitus, silla se viittaa liiaksi vanhaan eriarvojärjestelmään), koostuu suurehkosta ryhmästä kansalaisten nimeämiä ihmisiä. Tämän ryhmän tehtävänä on kansanvallan käytännön toteutus. On huomattava, että poliittinen valta kuuluu edelleen täysin kansalaisille. Kuten jo todettiin, kansalaiset äänestävät asioista kotonaan tietokonepäätteiden avulla. Asioidenhoitoryhmä ainoastaan auttaa kansalaisia. Siihen voi kukin valita itselleen sopivan edustajan, joka toimii tavallaan valitsijansa palkattuna napinpainajana asioita päätettäessä. Edustaja on palvelija sanan alkuperäisessä ja oikeassa merkityksessä. Edustaja on valitsijansa vapaasti tehtäväänsä nimittämä. Valitsija voi milloin tahansa hylätä hänet. Valitsija voi milloin tahansa jopa täysin luopua palvelijoiden käytöstä ja siirtyä itse päätteensä ääreen asioita ratkomaan. Valitsija voi missä asiassa tahansa, milloin tahansa tehdä päätöksiä ohi edustajansa. Edustaja täyttää kaikki palvelijan tunnusmerkit. Todellinen valta on joka hetki täysin valitsijalla. Edustaja on pelkästään avustaja, joka tekee millilleen sen, minkä hänen valitsijansa hänen haluaa tekevän. Palvelija on aina täysin vastuussa valitsijoilleen.
Tasajaon asioidenhoitoryhmä edustaa kansaa. Se edustaa kansaa kokonaisvaltaisesti. Eri ryhmittymiä, eri puolueita, eri mielipidesuuntia jne. Asioidenhoitoryhmän toiminta-ajatus on se, että koska pääosa kansalaisista ei viitsi tai halua tai jouda itse pohtimaan kaikkia valtakunnallisia asioita, on kansanvallan kannalta parempi, että asiat silloin päättää kansalaisten valitsema ja siten kansalaisten mielten mukainen päätäntäryhmä, kuin että asioista päättäisi pieni kansalaisten aktiiviryhmä, jolla olisi aikaa, halua ja kiinnostusta osallistua pienimuotoiseen rutiinityöskentelyyn.
Kansan asioidenhoitoryhmässä toimitaan äänillä. Äänet, ja nimenomaan kansalaisten äänet, ratkaisevat. Asioidenhoitajilla on ääniä. Kansalaiskunta, joka koostuu kaikista äänioikeutetuista kansalaisista, äänestää. Osan äänistä kansalaiset käyttävät itse, osan käyttävät heidän valitsemansa asioidenhoitajat. Jos ratkaistava asia on vähämerkityksellinen, suuri osa äänistä on asioidenhoitajien käytössä. Jos taas päätettävä asia on hyvin tärkeä ja monia kiinnostava, valtaosa äänistä on kansalaisten itsensä käytössä, asioidenhoitajien toimiessa lähinnä sivustakatsojina. Korostettakoon nyt vielä kerran erityisesti sitä, että kaikki äänet KUULUVAT kansalaisille. Jos niitä luovutetaan tietyissä tilanteissa asioidenhoitajien käyttöön, tapahtuu tämä täysin vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti. Kullakin asioidenhoitajalla on aina niin paljon ääniä, kun hänelle kussakin tapauksessa on annettu (+ tietysti hänen oma yksilöäänensä). Äänimäärä vaihtelee käsiteltävän asian mukaan. Jotkut hyvin pienet ja vahamerkitykselliset asiat asioidenhoitoryhmä saa tehdä lähes yksin kansalaisten sanottavammin osallistumatta ratkaisuun. Jossakin hyvin tärkeässä ja kaikkia koskevassa kysymyksessä asioidenhoitoryhmä sen sijaan saa tyytyä toimimaan pelkkänä sivustakatsojana kansan tehdessä ratkaisun.
Käytännössä kansan osallistuminen äänestyksiin ja päätöksentekoon tapahtuu kodissa olevan tietokonepäätteen tai päätteiden välityksellä. Niiden on oltava riittävän monipuolisia ja kyettävä tulostamaan asialistat ja muut tarvittavat tiedot sekä paperille että näyttöpinnalle. Yhden television kanavista tulee ainakin osittain olla varattu yleisten asioiden ja poliittisen päätöksenteon seuraamiseen. Kansalaisilla on oltava mahdollisuus seurata vastaanottimestaan kansanasioidenhoitoryhmän keskustelua kustakin asiasta, jotta he voisivat paremmin tiedoin tehdä päätöksensä. Tietokonejärjestelmä pitää lisäksi kehittää sellaiseksi, että sen käyttäminen on helppoa, ja törkeät väärinkäytökset mahdottomia. Kullakin kansalaisella tulee luonnollisesti olla vain yksi ääni. Se, että kukin käyttää vain oman äänensä, eikä ryhdy äänestämään muiden puolesta, on kontrolloitava jotenkin (esimerkiksi jonkinlaisella henkilökoodi/henkilökorttijärjestelmällä tai muulla vastaavalla).
Tarkkojen teknillisten yksityiskohtien esittäminen kansalaisten päätäntäjärjestelmästä ei tässä olisi mielekästä, silla järjestelmän luominen toimivaksi kokonaisuudeksi on vaativa ja suuri tehtävä, jonka tekeminen kuuluu kunkin maan alan spesialisteille. Toisaalta tekniikka kehittyy nopeasti ja osittain ennustamattomasti. Tanaan esitetty täydellinenkin päätäntäjärjestelmäsuunnitelma saattaisi jo melko läheisessä tulevaisuudessa osoittautua huonoksi ja riittämättömäksi senhetkisen teknillisen tietämyksen valossa. Oleellista eivät olekaan kansan päätäntäjärjestelmän teknilliset yksityiskohdat, vaan itse periaate; se, että kansalaiset helposti ja vaivattomasti kotoaan käsin voivat osallistua yhteisten asioittensa hoitoon. Kukin aika tuo omat ratkaisunsa tämän periaatteen toteuttamiseksi.
Tasajaon yhteiskunnassa voi siis tasajaon periaatteita loukkaamattomasti olla erityinen hoitoryhmä asioita päättämässä. Sen olemassaolo riippuu sitä paitsi täysin kansan tahdosta. Jos kansa haluaa, hoitoryhmä lakkaa. Luultavaa on, että kansan enemmistö ei kuitenkaan tällaista halua. Mikäs nimittäin on sen mukavampaa kuin se, että valta on itsellä, mutta muut tekevät työt. Siksihän palvelijoita pidetään, vai kuinka? Ja mitä enemmän valtaa, sitä enemmän palvelijoita, nainhan on aina ollut.
Monet yhteisesti päätettävät asiat todella ovat pieniä. Lait esimerkiksi sisältävät paljon teknisiä yksityiskohtia, joista monilla ei ole riittävää tietoa. Miksi siis rasittaa itseään kaikkien niiden pohtimisella, kun niistä päättämisen voi antaa haluamalleen luotettavalle "ystävälle" ja palvelijalle. OIKEUS jopa näistä pienistä asioista päättämiseenhän on kuitenkin täysin itsellä. Sehän on tärkeintä. Sehän on todiste kansanvallasta.
Tasajaon yhteiskunnan asioidenhoitoryhmän koostumus vastaa varsin tarkkaan kansalaisten mielipidekenttää. Kukaan ei voi sanoa joutuvansa syrjityksi, niin kuin nykyisin voivat monen pienen ajatussuunnan (jolla ei ole ainoatakaan edustajaa eduskunnassa) kannattajat sanoa. Jos samoin ajattelijoita on niin vähän, että heidän lukumääränsä ei riitä edustajan saamiseen asioidenhoitoryhmään, voivat he aina äänestää suoraan. Kenenkään mielipide ei jää huomiotta (mitä muutamalla yksittäisellä äänellä sitten on merkitystä miljoonien joukossa, onkin jo toinen juttu). Vaikka käyttäisikin edustajan apua, voi jokainen silti äänestää suoraan niissä asioissa, joissa arvelee edustajansa äänestävän eri tavalla kuin hän itse. Yleensäkin kansalaisten omaa suoraa äänestämistä pitäisi aktivoida eri tavoilla, mm. tekemällä äänestämisestä niin helppoa ja vaivatonta kuin suinkin (mahdollisimman miellyttävä, jos mahdollista, itse valittavissa oleva ajankohta jne.). Kyllä aktiivisia kansalaisia sentään on olemassa, kunhan aktiivisuutta ei nykymallin mukaan tukahduteta mahdottoman byrokratian ja määräysverkon alle.
On itsestään selvää, että kansanasioidenhoitoryhmän on nautittava kansalaisten täydellistä jokahetkistä luottamusta. Käytännössä tämä voidaan varmistaa esimerkiksi ns. jatkuvalla henkilöäänestyksellä. Se tapahtuu siten, että kukin kansalainen syöttää omaan tietokonepäätteeseensä (ellei ITSE halua äänestää kaikesta) kaksi ehdokkaan nimeä. Ensimmäinen nimi on kyseisen henkilön ensisijainen ehdotus asioidenhoitoryhmään, toinen on toissijainen ehdotus (nimiä voi periaatteessa olla enemmänkin kuin kaksi). Ensisijaisen ehdokkaan ei tarvitse olla lainkaan asioidenhoitoryhmän jäsen. Hän kenties on vasta pyrkimässä siihen.
Asioidenhoitoryhmän jäsenet voivat vaihtua milloin tahansa, mitään vaalikausia ei tarvitse olla. Jokaisen jäsenen kannatus mitataan jatkuvasti. Kun jonkun kannatus putoaa tietyn rajan alapuolelle, hänen on astuttava syrjään asioidenhoitoryhmästä, ja hänen tilalleen tulee se hoitoryhmään pyrkijä, jonka äänimäärä on ylittänyt hoitoryhmästä pudonneen äänimäärän. Asioidenhoitoryhmään pyrkijöille annetut äänet eivät mene hukkaan. Niin kauan kun ehdokas on asioidenhoitoryhmän ulkopuolella, hän kyllä saa kannatusääniä, mutta kyseisten äänten käyttövaltaa hänellä ei ole (ne ovat hänelle vain pisteitä hoitoryhmään pääsemiseksi). Äänien käyttövalta sen sijaan menee sille henkilölle, joka on äänestäjän listassa mahdollisesti vasta toissijaisena vaihtoehtona, mutta joka kuitenkin on asioidenhoitoryhmässä. Ja, kuten sanottu, ensisijainen vaihtoehto on aina äänestäjä itse.
Käytännössä edellä kuvattu järjestelmä merkitsee sitä, että äänestäjä voi vaihtaa edustajansa milloin tahansa. Kuitenkin hän voi antaa vanhan edustajansa toimia asioidenhoitoryhmässä "paremman puutteessa" niin kauan kun hänen uusi asioidenhoitoryhmän ulkopuolinen ehdokkaansa on päässyt hoitoryhmään. Äänestäjä siis voi antaa äänensä sille edustajalle, joka on asioidenhoitoryhmässä, ja joka voi käyttää hänen ääntään, mutta kannatuksensa sille henkilölle, joka vasta on pyrkimässä asioidenhoitoryhmään. On huomattava, että jokaisessa asiassa ja aina, kansalainen voi ottaa päätäntävallan täysin itselleen ja toimia kansalaiskunnan äänestyksissä vain omasta puolestaan. Edellä ehdotettu kaksijakoinen äänestysjärjestelmä, jossa asia ja edustaja tavallaan on erotettu toisistaan, merkitsee sitä, että kansalaisen ehdotus asioiden ratkaisemisesta ei mene hukkaan, vaikka hänen asioidenhoitoryhmään äänestämänsä pääehdokas ei sinne onnistuisikaan pääsemään. Vanhanaikaisessa järjestelmässähän eduskuntapaikkaa vaille jäänyt kansanedustajaehdokas vie unholaan (varsinkin, jos hänen puolueestaan ei kukaan muukaan pääse läpi) myös äänestäjiensä äänet.
Jotta järjestelmä toimisi kitkatta, kansalaisten on oltava selvillä tilanteesta maan asioidenhoitoryhmässä. Heidän on tiedettävä oman edustajansa tai ehdokkaansa kulloinenkin asema.
Kansalaisten asioidenseuraamisen helpottamiseksi voitaisiin ajatella tehtävän asioidenhoitajien vaihtumiseen sellainen rajoitus, että se voisi tapahtua esimerkiksi vain tiettyinä aikoina vuodessa, Vaikkapa kerran kuussa. Tällaista sääntöä EI kuitenkaan ole syytä tehdä. Vastuun on nimittäin oltava välitön. Jos edustaja tekee valitsijoidensa tahdon vastaisesti, näillä on oltava mahdollisuus irtisanoa hänet HETI eikä vasta kuukauden kuluttua. Jotta kansalaiset joka hetki olisivat selvillä eri ehdokkaiden tai edustajien kannatuksesta, on heidän pystyttävä näkemään paatoksentekokoneestaan kulloinkin vallitseva tilanne: Siis edustajina ja ehdokkaina olevat henkilöt ja heidän äänimääränsä.
Ratkaistava on sellaisenkin kysymyksen yksityiskohdat, miten ulkomailla asuvat maan kansalaiset voivat käyttää kansalaisen päätäntäoikeuttaan. Tietokonejärjestelmän ulottaminenhan kaikkialle maan rajojen ulkopuolelle, laivoihin jne. ei liene helposti toteutettavissa. Maan ulkopuolella asuvien onkin ilmeisesti käytettävä maassa asuvia enemmän edustajansa apua. Missä ja miten usein ulkomailla asuva uusii valtuutuksensa edustajalleen, on kysymys, joka on ratkaistava aikanaan käytännön olosuhteiden ja maksimaalisen kansanvallan vaatimusten mukaan.
Kansanasioidenhoitoryhmän jäsenillä ei siis ole valtaa sanan nykyisessä merkityksessä. He ovat palvelijoita. Sen, että he ovat palvelijoita eivätkä hallitsijoita, on näyttävä muutenkin kuin juhlallisissa julkilausumissa. Asioidenhoitoryhmästä ei missään tapauksessa saa päästää syntymaan nykyisten hallitusten kaltaista eliittiryhmää. Asioidenhoitoryhmän jäsenillä ei saa olla mitään etuoikeutuksia tavallisiin kansalaisiin nähden. Kansakunnan asioiden hoitamisen on oltava heidän työtään niillä velvoitteilla, joilla työ yleensä ymmärretään. Koska nykyisin kansanedustaja edustaa viimekädessä vain itseään, on samantekevää, onko hän paikalla asioita käsiteltäessä vai ei. Hän ei ole vastuussa kenellekään. Tasajaon asioiden-hoitajat sen sijaan ovat vastuussa valitsijoilleen, Valitsijat ovat heidän työnantajiaan eivätkä katso suopeasti sitä, että työntekijä jättää tehtävänsä hoitamatta. Joka on edustajaksi pyrkinyt, hoitakoon tehtävänsä (ilman turhia poissaoloja) tai luovuttakoon paikkaansa jollekin toiselle.
(Edellä oleva teksti on kirjoitettu vuosina 1982 - 1983.)
