Mietteitä keittiön pöydän ääressä helmikuussa 2014

(Ote päiväkirjasta)

Seuraavaksi kirjoitan aiheesta, joka vastenmielisyydessään ei oikeastaan edes kuuluisi tähän päiväkirjaan. Kirjoitan asioita sanomalehdistä tähän muistiin (istun keittiön pöydän ääressä illalla vähän vaille yksitoista), jotta voin hyödyntää niitä jollakin foorumilla. Lehdet katoavat, joten muistiinpanot on tehtävä nyt.

Lauantain Hesarissa oli sivun kokoinen juttu, joka oli otsikoitu “Epäily: Sakkoja läpi sormien”. Jutussa kerrottiin, että poliisi on jättänyt sakottamatta joitakin valvontakameroihin ajaneita. Keitä ja miksi, sitä ei kerrottu. Artikkelissa haastateltiin poliisi poliisitarkastaja Heikki Ihalaista poliisihallituksesta. Tyypin lausunnot olivat paljastavia. Tyyppi kertoo toimineensa Lahden liikenneturvallisuuskeskuksen päällikkönä: “Itse kirjoitin kaikki poliisille menevät sakot. Välillä tuli unettomia öitä, kun niitä joutui kirjoittamaan. Ikävältä se tuntui, mutta ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä se työ”.

Mikä tässä lausunnossa on paljastavaa? Se, että poliisia pidetään arvokkaampana kuin tavallista ihmistä. Onhan tyyppi kirjoittanut sakkoja kaikenlaisille ihmisille, joista joku on voinut menettää sakon takia ajokorttinsa ja työnsä. Eivätkö nämä tapaukset ole aiheuttaneet unettomia öitä. Toisaalta voi olla niin, että tarkastaja tajuaa sisimmässään lievän ylinopeuden käytännössä vaarattomaksi. Poliisin rankaiseminen tällaisesta vähäpätöisestä asiasta tuntuu hänestä pahalta, mutta sen sijaan tavallisen ihmisen rankaiseminen ei tunnu pahalta.

Samassa lehdessä kerrotaan poliisin huumepoliisin tiloihin tekemästä kotietsinnästä otsikolla: Oikeus: Kotietsintä huumepoliisiin oli perusteeton. Tätä juttua en selosta tämän tarkemmin. Se vain osoittaa, millaista omavaltaista sekoilua poliisin toiminta on. Muutama päivä sitten kerrottiin, että poliisi on ajanut katsastamattomilla autoilla. Minäkin olen ajanut. Ero on siinä, että minä saan sakot jos jään kiinni, mutta poliisi tuskin saa.

Sunnuntain lehdessä on juttu “Kyberpoliisit tulevat Suomeen”. Siinäkin on mielenkiintoinen lipsahdus, joka kertoo, mistä poliisitoiminnassa pohjimmiltaan on kyse. Poliisitarkastaja Timo Laine kertoo pohditun vaihtoehtoja, että poliiseja koulutetaan entistä pidemmälle tietokoneasioissa tai poliiseiksi koulutetaan henkilöitä, joilla on tietokonetaitoja. Lehdessä kirjoitetaan näin.

Laine näkee myös riskejä siinä, että poliisiammattikorkeakouluun otettaisiin “nörttejä” koulutettaviksi kyberpoliiseiksi. “Olisiko niin, että he toteavat, että se onkin aika kuivaa hommaa ja tuolla ulkona on paljon jännempää? Ehkä he haluavatkin ajaa keikkaa?”

Miksi ei pohdita, mikseivät ketkä tahansa toimistotyöntekijät haluaisi ajaa keikkaa, kun sisätyö tietokoneen ääressä on tylsää? Tätä on turha pohtia, koska tavalliseen työhön mennään eri syistä. Poliisiksi mennään siksi, että saadaan nauttia vallasta ja erioikeuksista. Poliisiksi mennään siksi, että saataisiin tehdä jotain, mitä muut eivät saa tehdä. Poliisiksi mennään, koska halutaan nöyryyttää ja kiusata tavallisia ihmisiä - koska sitähän “keikan ajaminen” on. Poliisiksi pyrkivä on vallanhimoinen. Hän saa nautintoa primitiivisestä apinamaisesta tärkeilemisestä ja vallassa paistattelemisesta. Hän nauttii saadessaan herättää pelkoa muissa. Hän nauttii saadessaan kekkuloida kuin gorilla bodatut hartiat levällään ja väkivaltavälineet vyöllä roikkuen. On luonnollista, että hänen oletetaan pitkästyvän tietokoneen ääressä, jossa ei ole uhreja, joille valtansa ja mahtavuutensa voisi käytännössä osoittaa. Tavalliselle ihmiselle ei tule mieleen, että nörttipoliisi voisi kyllästyä ja haluta keikkaa ajamaan. Mutta poliisitarkastajalle, joka on itsekin poliisi, ja joka tuntee poliisin luonteen, tällainen ajatus tulee automaattisesti mieleen. Hän ei huomaa, minkä paljastavan lipsautuksen hän haastattelussa antaa.

Ällöttää kirjoittaa tällaisia asioita päiväkirjaan, mutta ne on nyt kirjoitettu. Käytän tekstiä ehkä jossakin foorumijutussa.