Moraali - mitä se on?

Se, mitä asioita on pidetty moraalisesti hyväksyttävinä, ja mitä asioita on pidetty moraalisesti paheksuttavina, on vaihdellut aikojen kuluessa. Eri kulttuureissa on ollut - ja on edelleen on - erilaisia näkemyksiä siitä, missä menevät hyväksyttävyyden ja paheksuttavuuden rajat. Erot voivat olla hyvin suuria. Yhdessä maassa jokin asia voi olla kuolemansynti, ja toisessa maassa se voi olla arvostettu hyve. Iranin islamilaisessa tasavallassa homoseksuaalit päätyvät hirteen, ja Suomen tasavallassa kaupunki tukee avokätisesti heidän ”pride” -kulkueitaan.

Ei ole kovin helppoa vaikuttaa siihen, mitkä asiat yhteiskunnassa ovat moraalisesti hyväksyttäviä tai paheksuttavia. Yksityinen kansalainen voi esittää ”perustellun” mielipiteensä siitä, että joku tietty asia pitäisi saada yleisen moraalisen tuomion piiriin. Tapahtuuko näin, se on eri asia. Ihmisten moraalikäsityksiä ei ole helppo muuttaa.

Ihmiskunnan historia samoin kuin arkiset havainnot jokapäiväisestä elämästä viittaavat siihen, että kaiken moraalisen ajattelun takana on olemassa jonkinlainen primitiivinen käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Sen lähtökohta on alkeellinen ajatus siitä, että ne samat asiat, jotka yksilö itse kokee epämukavina, jos joku muu niitä hänelle tekee, myös muut kokevat epämukavina, jos hän tekee niitä heille.

Eli jos minusta ei tunnu mukavalta, että joku heittää minua kivellä päähän, jostakin toisestakaan ihmisestä ei todennäköisesti tunnu mukavalta, jos minä heitän häntä kivellä päähän. Kun tämä on tiedostettu, minun ja muiden välille on kehittynyt moraalinen yksimielisyys siitä, että kivellä päähän heittäminen ei ole hyvä asia, ja sitä tulee välttää. Se, että voi joutua kivisateen kohteeksi heitettyään ensiksi muita, vahvistaa ”moraalikäsitystä” niiden kohdalla, joille asia ei ole muuten valkene. Kaikki eivät oivalla moraaliarvojen tärkeyttä pelkän järkeilyn avulla, vaan joihinkin moraaliarvot on istutettava fyysisin ottein eli kostamalla heidän pahat tekonsa ja rankaisemalla heitä. Olipa kyseessä kivikautinen kyläyhteisö tai nykyaikainen valtio, yleisesti hyväksytyistä moraaliarvoista lipeäviä on aina rangaistu jotenkin. Joko kivitetty tai sakotettu tai vangittu – ajasta ja paikasta riippuen.

Edellä esitetystä kivikauden moraalista on etäännytty kauas, vaikka se edelleenkin on hallitseva moraalinen periaate perhepiirissä ja kaveripiirissä. Eli älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesikään tehtävän. Yksinkertainen periaate, joka toimii.

Valtioiden tasolla edellä kuvattua alkeismoraalia ei noudateta, koska valtio katsoo itsensä kaikkivaltiaaksi tekemään alamaisilleen mitä se haluaa, eikä vastavuoroisuutta tarvitse ottaa huomioon. Ihmisten sisäisessä arvomaailmassa ja lähipiirissä tapahtuvassa kanssakäymisessä vaikuttaa edelleenkin ”pienryhmämoraali”, ja valtion lait ovat monessa asiassa ristiriidassa sen kanssa. Ajatellaan vaikka poliisia, joka näkee poliisiystävänsä ajavan vapaa-ajallaan ylinopeutta. Laki vaatii, että poliisi sakottaa ystäväänsä, mutta kaveriporukan moraali vaatii, ettei toiselle saa tehdä sellaista, mitä ei itselleenkään haluaa tehtävän. Haluaisiko poliisi, että hän saisi sakon, jos asetelma olisi toisin päin. Ollaan tekemisissä moraalisen ongelman kanssa. Kaksi moraalia on ristiriidassa keskenään. Uutisista saimme seurata muutama vuosi sitten, miten eräs poliisikansanedustaja yritti ratkaista tätä moraalista dilemmaa.

Itse asiassa edellä mainitut kaksi moraalia ovat jyrkässä ristiriidassa toistensa kanssa kaikkialla yhteiskunnassa, koska lainsäädäntö on etääntynyt yhä kauemmaksi alkuperäisestä moraalista. Jotta kansa hyväksyisi virallisen moraalin, kansalaisten mieliä on muokattava koulutuksen ja tiedotusvälineiden avulla siten, että he pitävät elämäänsä rajoittavia lakeja ja sääntöjä ikään kuin ylhäältä päin säädettyinä luonnonlakeina, jotka ovat aina olleet, ja joille ei voi mitään. Kansalaiset on pidettävä läpi elämän kestävän aivopesun kohteena, jotta he eivät kyseenalaista vallitsevaa käytäntöä ja huomaa, että sen moraalinen pohja on aseiden piippujen päällä, ja sen ainoa oikeutus on pakko. Ja tätä aivopesua todella tulee kaikkialta – aivopesun kohteena olevat ihmiset eivät vain huomaa sitä. Jos joku lukee tämän, hän todennäköisesti kiistää asian ja kysyy, miksi minä olen huomannut tämän aivopesun, mutta ei kukaan muu ole huomannut. Vastaan jo etukäteen, että jokainen huomaa sen, kun vain haluaa huomata. Ei minulla ole mitään erityiskykyä tässä suhteessa. Kun asioiden taustoja vaivautuu miettimään, ilmiöt tunnistaa.

Järjestelmä käyttää ovelasti hyödykseen erästä luonnonmoraalissa olevaa aukkoa. Nimittäin sitä, että lasten kohdalla ajatus ”mikä tuntuu hyvältä” ei täysin toimi, koska lapset ovat kokemattomuudestaan johtuen lyhytnäköisiä. Lapsi jäisi ehkä mieluummin kotiin leikkimään kuin menisi kouluun, ja lapsi söisi ehkä mieluummin karamelleja kuin terveellistä ruokaa. Niinpä lapsia joudutaan pakottamaan ”heidän oman etunsa vuoksi”. Aikuisina he ymmärtävät, että kouluun meneminen oli sittenkin parempi vaihtoehto, eikä karamellejakaan olisi ollut järkevää syödä päivät pitkät.

Valtio on omaksunut holhoavan aikuisen roolin suhteessa kansalaisiin. Kansalaisia kohdellaan kuin lapsia, jotka eivät itse ymmärrä omaa etuaan vaan tarvitsevat isällistä ohjausta eli pakkoja ja rangaistuksia. Tämä periaate ei ole ideologisesti kestävä, koska valtio ei ole kansalaisten isä eikä äiti vaan joukko samanlaisia tavallisia kansalaisia kuin nekin, joiden elämää rajoittavia lakeja valtio säätää. Holhoavan aikuisen ”hyväntekevä” rooli on vain peite sille, että valtio voi rauhassa alistaa kansaa, eivätkä kansalaiset tajua panna vastaan. Alistamisen todellinen peitelty motiivi on se, että vapautta rajoittavat lait lisäävät lainvalvojien valtaa ja mahtia. Mitä ankarampi tyrannia ja diktatuuri maassa vallitsee, sitä suurempia herroja ovat diktatuurin vartijat. Kansalaisten vapaus on näille ihmisille myrkkyä, koska jos kansalaiset saavat lisää vapautta ja oikeuksia, valvojien valta ja arvovalta vähenevät.