Poliisin tehtävä on kansalaisten suojeleminen - kenen kansalaisten?

Poliisin tehtävänä ei ole puolustaa kansalaisia rikollisilta vaan ylläpitää valtajärjestelmää. jossa poliisi itse istuu korkealla oksalla. Poliisin tehtävänä on puolustaa ylimpiä vallankäyttäjiä kuten presidenttiä ja pääministeriä jo ennen kuin mitään rikosta on tapahtunut. Tavallisen kansalaisen avuksi poliisi tulee - jos viitsii ja joutaa - vasta silloin kun rikollinen on jo loukannut kansalaisen oikeuksia. Eikä poliisi tällöinkään tule puolustamaan kansalaista vaan keräämään aineistoa, jonka perusteella poliisi voi saattaa rikollisen vastaamaan teostaan tuomioistuimessa.

Rikollisen rikos ei ole se, että hän tekee jollekin yksityiselle kansalaiselle pahaa (varastaa ja pahoinpitelee) vaan se, että hän loukkaa valtiovallan yksinoikeutta varastamiseen (verotus, takavarikot, omaisuuden valtiolle tuomitseminen) ja väkivaltaan (poliisin voimankäyttö). Rikoksen uhriksi joutuva tavallinen kansalainen on vain tekosyy, johon vedoten poliisi voi panna pillit soimaan ja lähteä käyttämään valtaa.

Jos poliisi ei puuttuisi rikoksiin, se menettäisi valtansa. Samoin menettäisivät valtansa muut virallisen vallan käyttäjät. Valta siirtyisi kaduille, ja siellä valtaa käyttäisivät ne, jotka
ovat häikäilemättömimpiä ja parhaiten aseistettuja. Vallasta tulisi aseistettujen rikollisjärjestöjen ja yksityisarmeijoiden monopoli. Vallalla on tapana keskittyä kuten omaisuudellakin, koska ne ovat rajallisia hyödykkeitä. Täysimittaista ”kaikki kaikkia vastaan” -tyyppistä anarkiaa kestäisi siis vain hetken. Pian valta olisi muutamien harvojen käsissä niin kuin se on aina.

Poliisin toiminnasta yhä merkittävämpi osa on suoraa vastikkeetonta vallankäyttöä tavallisia kansalaisia kohtaan. Poliisi rankaisee kansalaisia siitä, että kansalaiset muka aiheuttavat itselleen vaaraa. Poliisi kirjoittaa sakkoja turvavyön käyttämättömyydestä, pelastusliivien puuttumisesta ja muusta tämän tyyppisestä. Kansalaiselta on viety oikeus päättää omista asioistaan. Poliisista on tullut kansalaisten julma holhoaja, joka kontrolloi ja rankaisee. Poliisi on tavallisen kansalaisen kannalta merkittävin yleistä viihtyvyyttä ja elämänlaatua heikentävä tekijä yhteiskunnassa.

Poliisi ei ole tavallisen kansalaisen puolustaja vaan uhka. Tämän voi päätellä jo siitä, miltä poliisi näyttää. Poliisin ulkoasu on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä virkamiesmäisestä normaalivartaloisesta pukumiehestä kommandosotilasta muistuttavaksi bodatuksi siilitukkaiseksi haalarihemmoksi, jonka varustevyössä roikkuu toinen toistaan kammottavampia väkivallankäyttö- ja tappovälineitä. Koska sotaa tai levottomuuksia ei ole näköpiirissä, minkä varalta poliisin on pitänyt varustautua kuin sotilaan? Jos poliisi on sotilas, missä on vihollinen? Me tavalliset kansalaiset olemme vihollisia. Me olemme potentiaalinen uhka. Meitä varten – meidän pelottelemiseksemme ja tappamiseksemme – poliisi aseistautuu.

Kansalaiset eivät tajua tätä tosiasiaa, koska heidät aivopestään palvomaan poliisia. Aivopesu alkaa jo päiväkodeissa, joissa poliisi vierailee esittäytymässä. Kaupat osallistuvat aivopesuun myymällä poliisiaiheisia leluja. Kustantamot osallistuvat aivopesuun tuottamalla poliisiaiheisia lehtiä ja kirjoja. Opettajat osallistuvat aivopesuun opettamalla poliisipropagandaa yhteiskuntaopin tunneilla. Televisiosta tulee lähes katkeamattomana virtaa poliisin vallantäyteyttä korostavaa ohjelmaa; sarjafilmejä, elokuvia ja dokumentteja. Poliisin väkivallankäyttöoikeutta ja kaikkivaltiutta korostavat ”poliisin hurjat takaa-ajot” -tyyppiset Tosi-TV -ohjelmat keräävät ennätysyleisöjä vastaanottimien ääreen. Poliisia ylistetään Suomen tiedotusvälineissä enemmän kuin Allahia tai Muhammedia yhdenkään muslimimaan tiedotusvälineissä. Kertaakaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ei ole kukaan yksittäinen ihmisryhmä saavuttanut niin kattavaa näkyvyyttä kuin poliisi nyky-yhteiskunnissa. Länsimaat ovat täysin poliisisoituneet. Poliisista on tullut jumala, jota huudetaan apuun jopa nettikeskusteluissa.

Miksi poliisi on saanut näin paljon valtaa? Siksi, että se on onnistunut täyttänyt valta- ja arvotyhjiöitä, joita on syntynyt yhteiskunnan arvojärjestelmien pirstoutuessa. Uskonnot ovat menettäneet merkitystään moraalin ja järjestyksen ohjaajina. Niiden tilalle on tullut uskonnon korvikkeita kuten järkähtämätön usko maalliseen lakiin ja turvallisuuteen. Erityisesti turvallisuus on keppihevonen, jota poliisi ja valtiolliset vallankäyttäjät aina Yhdysvaltain presidentistä alkaen käyttävät tehokkaasti hyväkseen.

Koska uhkat synnyttävät turvallisuuden tarvetta, ja turvallisuuden tarve oikeuttaa vallan keskittämisen ja vallankäytön kiristämisen, uhkia luodaan ja liioitellaan. Kansalaisille on tehty selväksi, että vaikka heillä on oikeus ilmaista mielipiteensä tavallisista arjen asioista, turvallisuuskysymyksissä heillä ei ole minkäänlaista sananvaltaa – ei edes silloin, kun on kyse heidän omasta turvallisuudestaan. Turvallisuuskysymyksissä vallitsee ehdoton diktatuuri, olipa kyse valtakunnan turvallisuudesta tai turvallisuudesta jollakin onnettomuuspaikalla. Turvallisuusasioissa poliisi on yksinvaltias, ja kansalaisen tehtävänä on pelkästään totella. Ja kun tähän vielä lisätään se, että viranomaisilla on yksinoikeus päättä siitä, mitkä asiat ovat turvallisuuskysymyksiä, niin mitä enää tarvitaan? Diktatuurihan on tässä ja nyt. Demokratia on pelkkää silmänlumetta; varoventtiili jonka avulla pidetään kansa rauhallisena ja luodaan harha siitä, että ihmiset muka voivat vaikuttaa asioihinsa.