Demokratioissa on eroa

Totalitaarinen demokratia on järjestelmä, jossa enemmistöllä, suoraan tai edustajiensa kautta, on ehdoton valta säätää määräyksiä, joita myös vähemmistön on noudatettava.

Tasa-arvoon perustuvassa demokratiassa kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa tai alistaa ketään, mutta kenellä tahansa on oikeus estää alistaminen.

Totalitaarisen demokratian ja tasa-arvoon perustuvan demokratian ero on siinä, että totalitaarisessa demokratiassa yksilön vapauden arvo on nolla, mutta tasa-arvoon perustuvassa demokratiassa se on ääretön. Tämä tekee demokratioista hyvin erilaiset. Nykyaikaiset valtiojärjestelmät edustavat totalitaarista demokratiaa - mikä enemmän, mikä vähemmän. Joskus on kuitenkin ollut vallalla ihanne toisenlaisesta demokratiasta.

Vuonna 1789 julkaistu Ranskan ihmisoikeuksien julistus alkaa sen toteamisella, että ”ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet”. Julistuksessa määritellään yhteiskunnan tehtäväksi ihmisten vapauden turvaaminen. Lisäksi siinä määritellään, että ”vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä”. Julistuksessa täsmennetään, että ”lailla olkoon oikeus kieltää vain sellaiset teot, jotka vahingoittavat yhteiskuntaa”.

Samana vuonna Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen kanssa laadittiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen lisäosa ”Bill of Rights”, jossa määriteltiin kansalaisille kuuluvia vapauksia. Se tuli voimaan vuonna 1791. Yhdysvaltain ja Ranskan julistukset syntyivät saman ideologisen ilmapiirin keskellä osittain vuorovaikutuksessa.

Vuonna 1859 ilmestyneessä kirjassa ”On Liberty” englantilainen filosofi John Stuart Mill muistutti alkuperäisesti vapauden ajatuksesta, jonka hän totesi jo tuolloin olevan vaarassa. Hän kirjoitti: ”The object of this Essay is to assert one very simple principle...” Ja tämä periaate on se, että ”the sole end for which mankind are warranted, individually or collectively in interfering with the liberty of action of any of their number, is self-protection.”

http://www.utilitarianism.com/ol/one.html

John Stuart Millin määritelmä on yhdenmukainen Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ajatuksen kanssa. Yhteisöllä – olipa kyse yhdestä ihmisestä tai miljoonien ihmisten muodostamasta valtiosta – on oikeus puuttua toisten yksilöiden vapauteen ainoastaan itsepuolustustarkoituksessa. Eli jos jonkun yksilön teot vaarantavat muiden ihmisten vapauden ja koskemattomuuden, tämän ihmisen toimintaan on lupa puuttua. Sen sijaan ihmisen kuviteltu oma etu ei anna oikeutta käyttää pakkokeinoja häntä kohtaan.

”His own good, either physical or moral, is not a sufficient warrant. He cannot rightfully be compelled to do or forbear because it will be better for him to do so, because it will make him happier, because, in the opinions of others, to do so would be wise, or even right.”

John Stuart Mill ei ole ainoa, joka on muistuttanut ihmisten henkilökohtaisen vapauden loukkaamattomuuden tärkeydestä. Vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana tästä asiasta ovat kirjoittaneet ja puhuneet monet. 1950- ja 1960-luvuilla vapauden ajatusta piti pinnalla brittiläinen filosofi Sir Isaiah Berlin.

Nykyinen valtio on alkuperäisen vapauden ajatuksen irvikuva. Vaikka vapauden pitäisi olla ihmisten peruuttamaton syntymäoikeus, kansanedustajat leikkelevät siitä siivuja kuin halvasta makkarasta. Perusteeksi kelpaa mikä tahansa, minkä jokin kimmokiljunen tai perttisalovaara sattuu eduskunnan kahvilassa keksimään.

On vaikea irrottaa lainsäädännön kokonaisuudesta jokin yksittäinen sääntö – kuten nopeusrajoitus jollakin tieosuudella – ja sanoa, millainen sen täsmälleen pitäisi olla, jotta se olisi tasa-arvoon perustuvan demokratian hengen mukainen. Perusidean kaikkien sääntöjen kohdalla pitäisi kuitenkin olla se, että ei säädettäisi sen tyyppisiä määräyksiä, joita 90% ihmisistä rikkoo, ja jotka edellyttävät, että 90 prosentille ihmisistä on annettava asennekasvatusta ja rangaistuksia.

http://www.thefreemanonline.org/columns/democracys-road-to-tyranny/

http://www.ncc-1776.org/tle2005/tle332-20050814-05.html