Totalitarismi huomataan muualla, mutta ei omassa maassa

Eräänä iltana innostuin kirjoittelemaan aivan mielettömän määrän erilaisia sekavia juttuja erilaisille internetin foorumeille. Illan mittaan kirjoitukseni alkoivat olla jo aika pimahtaneita. Minua nimittäin suututtivat eräät mielipiteet, ja suuttumus sai aikaan sen, että terävöitin tekstiäni. En aio käydä lukemassa, millaisia solvauksia herättää esimerkiksi se, kun julistin, että ne, jotka vaativat ihmisiä pitämään veneissään lain määräämiä pakollisia varusteita, ovat diktatuurin kannattajia ja rikoksia tekevän poliisin rikostovereita. Osaan jo ulkoa ne epäloogiset ja typerät valheet, joita ihmiset epätoivoisesti keksivät puolustaessaan poliisipakkoja.

Ihmisten mieliin on aivopesty äärimmäisen syvälle se joka paikassa toistettu valhe, että valtio ja poliisi edustaisivat maailmassa hyvää ja näitä instituutioita ja niiden säätämiä pakkoja vastustavat edustaisivat pahaa. Aivopestyt ihmiset eivät millään suostu myöntämään, että asia on päin vastoin, koska tämän tosiasian myöntäminen kolhisi liian pahasti heidän aivopestyä psyykeänsä. Ihmiset puolustavat virallisia valheita aivan epätoivoon asti, koska he sitten onnistuvat pitämään oman valheellisen maailmankuvansa ehjänä.

Tavalliset suomalaiset ehkä myöntävät, että tuo edellä kirjoittamani on totta, mutta vain silloin, kun on kyse joistakin muista kuin heistä itsestään. He ehkä myöntävät, että tämän tyyppisestä itsepetoksesta oli kyse esimerkiksi silloin, kun amerikkalaiset punaniskat pakottivat itsensä uskomaan presidentti Bushin valheita siitä, että hyökkäyksessä Irakiin oli kyse joukkotuhoaseista ja sodasta terrorismia vastaan, vaikka kiistattomat tosiasiat puhuivat muuta. Amerikkalaiset eivät voineet myöntää, että heidän oma presidenttinsä, jonka he olivat äänestäneet valtaan, oli valehtelija. Tämän tosiasian myöntäminen olisi ollut liian kova isku amerikkalaisten arvomaailmalle. Sisimmässään amerikkalaiset ehkä tiesivät totuuden, mutta eivät pystyneet myöntämään sitä edes itselleen.

Tavalliset suomalaiset myöntävät ehkä sen, että tuo sama itsepetoksen mekaniikka toimii ja on toiminut diktatuurimaissa. Natsi-Saksan asukkaat, neuvostoliittolaiset, kuubalaiset, kiinalaiset ja DDR:n kansalaiset, puhumattakaan Pohjois-Korean asukkaista, ovat uskoneet vankkumattomasti järjestelmiinsä, vaikka heidän näkyvissään on ollut valtava määrä kiistattomia tosiasioita, joista olisi helposti pystynyt päättelemään, että järjestelmä ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Samanlainen sokeus nähdä tosiasioita on vallalla myös diktatorisin ottein johdetuissa islamilaisissa maissa.

Useimmat suomalaiset todennäköisesti myöntävät todeksi tuon mitä tuossa edellä kirjoitin. Mutta kun on kyse heidän omasta maastaan ja omasta vapaudestaan, he muuttuvat yhtä sokeiksi näkemään tosiasioita kuin mitä olivat neuvostoliiton kansalaiset aikoinaan.

Taidanpa kopioida nuo tekstit osaksi jotain kiihkomielistä poliittista kirjoitelmaani.

Nyt ne on kopioitu hieman muokattuna. Alkuperäinen teksti on kirjoitettu päiväkirjaan 10.2.2006.