Kenen pitäisi sopeutua?

Olin töissä sosiaalitoimistossa pienellä paikkakunnalla, jossa ei asu lainkaan romaneja. Yhtäkkiä sinne muutti monilapsinen romaniperhe. En kovin paljon liioittele, jos sanon, että kunta meni täysin shokkiin tuon romaniperheen takia. Kunnantoimiston kahvipöydässä ei juuri muusta puhuttukaan kuin siitä, mikä hirveä vitsaus kuntaa on kohdannut, ja miten ihmeessä romanit saataisiin häipymään paikkakunnalta. Minua hiljaisesti nauratti tuo mieletön kiihkoilu mitättömän tuntuisesta asiasta, koska olin tottunut aivan erilaiseen kulttuuriin ja ilmapiiriin.

Kunnan eri viranomaiset kehittelivät yhdessä juonia, jolla romanit saataisiin lähtemään. Kiihkeimmille kunnallispoliitikkoille piti välillä muistuttaa, että Suomen lainsäädäntö koskee myös romaneja, ja perheelle on pakko maksaa kaikki asumistuet ja toimeentulotuet ja muut maksut, joita muillekin ihmisille maksetaan. Ei monilapsista perhettä voi häätää kunnan vuokra-asunnosta sillä perusteella, että se on romaniperhe. Jos tällainen häätö tehdään, kunta on joka tapauksessa vastuussa asunottomista lapsista ja pelkästään lastensuojelulain perusteella.

En tiedä millainen yhteisoperaatio asian hoitamiseksi organisoitiin, mutta lopulta romanit kirjaimellisesti ajettiin väkivalloin pois kunnasta. Muodollisesti asialla olivat paikalliset nuorisojengit, mutta todennäköisesti tapahtumilla oli korkeimpien tahojen hiljainen siunaus.

Vaikka romanien ja valtaväestön täydellisestä sulautumista ei todennäköisesti tule ainakaan lähiaikoina tapahtumaan (eikä ehkä tarvitsekaan tapahtua), pitkä asuminen yhdessä samalla paikkakunnalla lähentää eri etnisiä ryhmiä toisiinsa. Kumpikin osapuoli oppii ottamaan huomioon toisen erikoispiirteet. Valtaväestön jäsenet eivät enää hermostu aivan pikkuasioista. Lisäksi he oppivat tuntemaan romaneja yksilöinä. Jos joku nuori kuumaverinen romanimies heiluu puukon kanssa, ihmiset tajuavat, että kyse on yhden yksilön teosta. He tuntevat monia muita rauhallisia romanimiehiä, jotka eivät koskaan käyttäydy väkivaltaisesti. Niinpä tuon yhden miehen puukonheilutus ei leimaa koko paikallista romaniväestöä. Asiaan osataan suhtautua järkevästi ja rauhallisesti. Toisaalta myös romanien puolella kehittyy samanlainen muut huomioon ottava asenne. Aivan mitä tahansa ei viitsitä tehdä, koska suhteet halutaan pitää kunnossa. Vallitsee siis jonkinlainen rauhanomainen rinnakkaiselo.

Tilanne on aivan toinen, kun romanittomalle paikkakunnalle muuttaa romaniperhe. Valtaväestön jäsenet ovat ennakkoluuloisia, ja pieninkin yhden romanin aiheuttama ongelma saa heidät mieltämään tapauksen kaikkien romanien syyksi. Erilaiset huhut alkavat liikkua, ja pian jokainen paikkakunnalla tapahtunut selvittämätön rikos pannaan romanien syyksi.

Jos romanilapsi varastaa kaupasta karamellipussin, valtaväestöön kuuluva ajattelevat, että koko perhe on varkaita. Jos sen sijaan jonkun muun kuntaan muuttaneen perheen lapsi jää kiinni näpistyksestä, ei yleisesti ajatella, että kaikki tuohon perheeseen kuuluvat ovat myymälävarkaita.

Myös paikkakunnalta toiselle muuttava romaniperhe on ehkä erilainen kuin pitkään samalla paikkakunnalla asunut perhe. Muuttaminen voi olla merkki ongelmista. Perhe on ehkä joutunut vaikeuksiin edellisellä paikkakunnalla ja siksi joutunut lähtemään. Kokemuksesta perhe tietää joutuvansa todennäköisesti vaikeuksiin myös uudella paikkakunnalla riippumatta siitä miten sen jäsenet käyttäytyvät. Koska minkäänlaista positiivista palkkiota hyvästä käyttäytymisestä ei ole odotettavissa, miksi edes yrittää? Perheenjäsenet saattavat näpistellä kaupoista ja käyttäytyä muutenkin epämääräisesti, koska tällaistahan heiltä odotetaan.

Käytännössä tuon tyyppisiin ongelmiin joutunutta romaniperhettä on vaikea auttaa, eikä auttamista monesti edes yritetä. Ainoa tavoite on päästä perheestä eroon. Perhe halutaan sysätä jonkin muun kunnan riesaksi. Kuntien sosiaaliviranomaiset käyvät perheellä kauppaa kuin se oli omaisuutta, jonka voi myydä tai vaihtaa. Perhettä pompotellaan kunnasta toiseen. Välillä perhe voi kokeilla onneaan myös Ruotsin puolella ja toivoa, että naapurimaan viranomaiset paneutuisivat perheen asioihin kokonaisvaltaisemmin.

Jokainen voi arvata, millainen tulevaisuuden ennuste tuollaisessa perheessä varttuneella lapsella on.

Maailma on hullu

Joskus, kun masentuneena miettii maailman menoa, tuntuu ettei koko hommassa ole mitään mieltä. Ihmiskunnan korkein tarkoitus näyttää olevan eri muodoissa tapahtuva kuoleman aiheuttaminen ja nopeuttaminen. Vaikka tieteen avulla on jo luotu ohjuksia ja atomipommeja, monista vaatimattomimmista tappovälineistä puhumattakaan, maailman älykkäimpiin lukeutuvat tiedemiehet suunnittelevat edelleen uusia keksintöjä, joilla ihmisiä saataisiin hengiltä entistä helpommin niin yksittäin kuin massoinakin.

Tappaminen ja sillä uhkaaminen on yhteiskuntia ylläpitävä voima kaikkialla, mutta erityisesti maailman johtava valtio Yhdysvallat on nostanut tappamisen aatteen uskonnollisiin mittoihin. Ihmisten tappamisesta on tehnyt viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu näytelmä, eräänlainen uskonnollinen rituaali pappeineen, ja virkamiehineen ja yleisöineen.

Jos tarkoitus on pelkästään tappaa kuolemaan tuomittu, häneltä voidaan ampua aivot pellolle jossakin hämärässä kellarissa. Siihen ei tarvita kuin joku, joka painaa liipaisinta. Näin tehdään kehitysmaissa. Yhdysvalloissa sen sijaan tappaminen on jopa yli kymmenen vuotta kestävä prosessi, joka huipentuu tarkasti suunniteltuun ja hartaasti odotettuun teloitusnäytelmään.

Tässä on kuvia sängystä, johon teloitettavat sidotaan ennen kuin myrkky pumpataan heidän verisuoniinsa (linkit eivät toimi loputtomiin, joten jos sivu ei toimi, Googlesta löydätte kuvia).

http://www.azcorrections.gov/images4/gurney.jpg

http://www.dc.state.fl.us/secretary/press/2000/gurney.jpg

Sänky on huolellisesti suunniteltu. Sen taiteelliseen ulkonäköön on selvästi kiinnitetty huomiota. Mitä on mahtanut liikkua insinöörin tai muotoilijan mielessä, joka on piirrellyt sängyn muotoja ja teknisiä yksityiskohtia?

Tässä on kuva vielä kehittyneemmästä HighTech -teloitussängystä.

http://www.richard.clark32.btinternet.co.uk/terreh.jpg

Tässä sängyssä on lokoisaa kuolla. "Onhan tyyny tarpeeksi pehmeä? Haluatteko toisen tyynyn?"

http://www.navlog.org/lethal_injection.jpg

Tässä karun sporttinen perusmalli.

http://static.howstuffworks.com/gif/lethal-injection-execution-chamber-raleigh.jpg

Kaikille ei riitä teloitussänkyjä. Onneksi on muitakin tapoja tappaa. Yhdysvaltain ilmavoimien "grillijuhlat"

http://www.air-photo.com/iraq/assets/images/iraqbabies2.jpg

Jotkut saavat aina enemmän kuin muut

Yhteiskuntien kehitystä ohjaa se periaate, että olipa kyse mistä asiasta tahansa, ihmisryhmillä on tapana järjestäytyä jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen. Joukosta nousee aina joitakin yksilöitä, jotka osoittaittautuvat muita rikkaammiksi, muita kauniimmiksi, muita paremmiksi urhelussa, muita kuuluisammiksi, muita musikaalisemmiksi jne. Ja lähes aina joukosta nousee myös yksilöitä, jotka alkavat johtaa muita, ryhmästä riippuen vähemmän tai enemmän virallisesti.

Jos järjestelmästä kehitetään sellainen, että siihen luodaan tasa-arvoa ylläpitävä mekanismi jollekin alueelle, eriarvoistuminen etsii väylänsä joltakin muulta alueelta. Pysyvä tasa-arvo on jo ajatuksena mahdottomuus, koska se tosiasia on ja pysyy, että osa ihmisistä on parempia ja lahjakkaampia ja energisempiä kuin muut.

Sosialististen maiden esimerkki osoitti, että kun tasa-arvoa yritettiin saada aikaan yhdellä alueella eli taloudessa, eriarvoistuminen keskittyi poliittisen vallankäytön puolelle. Kun sosialismi romahti ja poliittinen vallankäyttö heikkeni, kuin tyhjästä ilmestyi ihmisiä, jotka muodostivat uuden taloudellisen yläluokan. Eriarvoisuus säilyi. Se vain muutti muotoaan.

Kaikissa maissa ja kaikissa järjestelmissä on olemassa voima, joka vie järjestelmää kohti diktatuuria. Valta otetaan sieltä, mistä se saadaan. Islamilaisissa tasavalloissa uskonnolliset johtajat ovat ottaneet vallan. Joisssakin maissa asevoimien johto on ottanut vallan. Joissakin maissa suurliikemies on kahminut itselleen poliittista valtaa. Joissakin maissa presidentti tai pääministeri on venyttänyt valtansa rajoja paljon pidemmälle kuin mitä kukaan olisi uskonut.

En vastusta eriarvoisuutta, koska sen vastustaminen olisi turhaa. Se toteutuisi joka tapauksessa. Haluaisin kuitenkin, että mahdollisimman vähän eriarvoisuudesta ilmenisi sen vallankäytön alueella, jossa välineenä on ihmisten vahingoittaminen ja tappaminen.

Aseet ovat puhuneet, pulinat pois.

23.9.2008 tehtiin aloite käsiaseiden kieltämiseksi yksityishenkilöiltä. Ainostaan asetta työssään tarvitsevat (poliisit + armeija) saisivat pitää aseensa. Huomio kiinnittyy siihen, että aloite on tehty 23.9. eikä esimerkiksi 22.9. Muuttuivatko aseet yhtäkkiä vaarallisemmiksi?

Voisi kuvitella, että ihmiset olivat alttiimpia allekirjoittamaan vaatimuksen heti Kauhajoen koulusurmien (23.9.2008) tapahduttua. Kun kovin tunnekuohu meni ohi, ja asioiden eri puolia tuotiin esille, allekirjoittamiseen halukkaiden osuus ehkä jonkin verran väheni. Koska kuitenkin samaan aikaan tieto vaatimuksesta levisi yhä laajemmalle, allekirjoittajien absoluuttinen määrä lisääntyi. Kun vaatimus lopulta 11.11.2008 luovutettiin sisäministerille, sen oli allekirjoittanut noin 57000 ihmistä.

Kouluammuskelutapaukset herättivät ihmiset huomaamaan, että aseita voi käyttää tuhoisalla tavalla. Tieto aseiden vaarallisuudesta on kuitenkin ollut näkyvillä tiedotusvälineissä koko ajan. Lehdethän ovat kertoneet vähän väliä ammuskeluista ravintoloissa ja kaduilla sekä aseilla tehdyistä "perheitsemurhista". Siihen ei ole kiinnitetty kovin suurta huomiota, että aseilla on tapettu kymmenen ihmistä esimerkiksi puolen vuoden aikana. Kun sama määrä ihmisiä tapetaan yhdellä kertaa, siitä tulee suuri uutinen.

Esimerkiksi viime toukokuussa Rovaniemellä tapahtui ampumavälikohtaus, jossa ampuja surmasi lopuksi itsensä. Kaksi ulkopuolista henkilöä sai osumia, ja toinen heistä kuoli. Tässä olisi ollut aineksia laajempaankin joukkomurhaan. Iltalehti:

"Heti ensimmäisen laukauksen jälkeen katu kyettiin tyhjentämään lähes kokonaan. On hyvin mahdollista, että siinä säästyi henkiä, korosti tutkintaa johtava rikosylikomisario Jukka Haataja. Molemmat aseet olivat lähipiirin omistamia ja luvallisia. Ampujalla oli kuitenkin rinnakkaislupa vain kivääriin. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805197674524_uu.shtml

Rovaniemen ammuskelun taustoja ei ehkä ole selostettu tiedotusvälineissä. Se, että laukaukset ampunut nuori mies oli palannut rauhanturvatehtävistä viikkoa aikaisemmin sekä se, että ampujan lähipiiri omisti järeän revolverin ja kiväärin, viittaa siihen, että ampujan perhe on ollut kiinnostunut aseista ja sotilastehtävistä. Liittyivätkö aseet ehkä ammattiin? Oliko ampuja upseeriperheen tai poliisiperheen poika?

Se, että ainoastaan työssään aseita tarvitsevat saisivat pitää aseensa ja lupansa, ei kokonaan ratkaisisi aseiden väärinkäytön ongelmaa, sillä näiden ihmisten "lähipiiri" voisi päästä käsiksi aseisiin. Ja mikä takaa ettei myös asetta työssään tarvitseva voi seota ja aloittaa joukkoteurastusta. Muutama viikko Kauhajoen ampumistapauksen jälkeen poliisiperheen vanhemmat tekivät itsemurhat ampumalla, ja samoihin aikoihin myös upseeriperheen isä käytti käsiasetta "alkuperäiseen tarkoitukseensa" ja sai aikaan kuolonuhreja. Kukaan ei ole immuuni aseen väärinkäytölle.

Minun mielestäni kukaan ei tarvitse käsiasetta työssään. Mihin esimerkiksi poliisi tarvitsee pistoolia? Kuka hyökkää tappoaikeissa poliisin kimppuun hänen kävellessään keskellä päivää kadulla, niin että hän joutuu puolustamaan itseään käsiaseella uhkaamalla tai ampumalla? Kuka yrittää tehdä murhan poliisin silmien edessä niin, että poliisi joutuu puolustamaan uhria käsiaseellaan?

Ne väkivaltatilanteet, joissa poliisi on mukana (esimerkiksi asetta käyttävien mielenvikaisten linnoittautumiset johonkin rakennukseen, aseellisten murtomiesten pidätykset ym.) ovat sen luonteisia, että poliisi voisi aivan hyvin käyttää niissä muita aseita kuin pistooleja. Tapahtumat kehittyvät sen verran hitaasti (poliisi saa hälytyksen rikospaikalle tai havaitsee murron tms.), että poliisilla on aikaa varustautua tapahtumaan. Ei pistoolin tarvitse olla koko ajan näkyvästi kotelossa roikkumassa.

Tuliaseen kantaminen mukana herättää muissa ihmisissä ikäviä ajatuksia. Poliisihan ei kuljeta asetta mukanaan siksi, että se olisi kätevämmin esille otettavissa, kun hän päättää harjoitella tarkkuusammuntaa ampumaradalla. Aseen näkyvillä pitämisen tarkoitus on pelon herättäminen - eikä mikään muu. Ase muistuttaa siitä, että poliisilla on mahdollisuus milloin tahansa ja missä tilanteessa tahansa lopettaa meidän tavallisten kurjien ihmisten elämä. Aseen nosto kotelosta, suuntaus kohteeseen ja veto liipaisimesta - ja toisen ihmisen elämä on ohi. Ei kenellekään saisi olla näin helppoa tappaa joku muu.

Turvallisuuden kautta diktatuuriin

Jokin poliittinen aate voidaan katsoa utopistiseksi silloin, jos se ei ota huomioon ihmisten perusluonnetta, johon kuuluu kilpailu omaisuudesta ja vallasta ja yleensä kaikesta missä saadaan aikaan voittajia ja häviäjiä. Anarkismi on yksi tällainen utopistinen aate. On epärealistista olettaa, että ihmiset jonakin päivänä muuttuisivat ja luopuisivat vallastaan ja asemistaan ja rahoistaan (ja rikollisista taipumuksistaan) ja hakeutuisivat asumaan yhdessä rauhanomaisiin kollektiiveihin, joissa ei olisi rikkaita eikä köyhiä, ei vallanpitäjiä eikä alistettuja, ei sortajia eikä sorrettuja.

Ihmiset eivät ole tuollaisia. Vaikka anarkismi toteutettaisiin väkipakolla, ei menisi kuin hetki, kun joukosta nousisi ihmisiä, jotka olisivat muita "tasa-arvoisempia". Heistä tulisi ensiksi mielipidejohtajia ja vähitellen oikeita johtajia. Lopulta palattaisiin siihen, mistä on lähdetty.

Jonkin verran utopiaa sisältyy myös nykyiseen länsimaiseen demokratiaan, koska siihen uskovat eivät riittävästi tiedosta sitä, että demokratiakaan ei ole immuuni sisäiselle diktatuurikehitykselle. Järjestelmä voi muodollisesti säilyä demokratiana "vapaine" vaaleineen, vaikka se todellisuudessa on muuttunut jonkun yhteiskuntaluokan johtamaksi diktatuuriksi.

On olemassa muutamia universaaleja mekanismeja, joiden kautta yhteiskunnat ajautuvat kohti harvainvaltaa. Näitä ovat mm. 1) ulkoinen turvallisuus, 2) yleinen turvallisuus ja 3) ihmisten henkinen hyvinvointi.

Ulkoisella turvallisuudella voidaan perustella kova kuri ja sotilasdiktatuuri. Kansaa vaaditaan uhrautumaan ja yhdistymään ja alistumaan kovaan komentoon, koska jokin ulkopuolinen voima uhkaa tuhota kansan. Ulkoinen turvallisuus voi olla uhattuna myös sisältä päin, joten se edellyttää tehokasta turvallisuuspoliisia ja pettureiden säälimätöntä eliminointia. Pohjois-Korea on esimerkki tällaisesta järjestelmästä. Se ylläpitää isoa armeijaa ja tiukkaa sisäistä kuria USA:n ja muiden imperialististen voimien kuvitellun hyökkäyksen varalta. Myös presidentti Bush käytti ulkoisen turvallisuuden korttia kiristäessään lainsäädäntöä ja vangituttaessaan ihmisiä. Tämän tien päässä häämötti diktatuuri, mutta onneksi Yhdysvalloissa järjestetään myös vaaleja, joissa kurssia voidaan korjata.

Yleistä turvallisuutta käytetään keppihevosena silloin, kun yhteiskunnasta tehdään poliisivaltio. Lakeja kiristetään ja valvontaa lisätään mukamas ihmisten oman turvallisuuden vuoksi. Turvallisuusideologian mukaan ihmisten pahimpia vihollisia ovat he itse, koska he eivät välitä omasta tai muiden turvallisuudesta. He eivät kiinnitä turvavyötä, kävelevät päin punaista, ajavat ylinopeutta jne. Ihmisten kuriin saamiseksi lisätään poliisin valtuuksia ja tehostetaan valvontaa. Lainsäätäjät säätävät uusia kieltoja ja pakkoja kuin liukuhihnalta, mikä johtaa rikostilastojen pahenemiseen, koska ihmiset eivät pysty noudattamaan kaikkia sääntöjä. Tähän välinpitämättömyyteen vastataan asennekasvatuksella sekä säätämällä lisää lakeja ja tehostamalla valvontaa entisestään.

Ihmisten henkisellä hyvinvoinnilla perustellaan uskonnollinen tai aatteellinen diktatuuri. Uskonnon varjolla luodaan hirmuvalta, joka kontrolloi ihmisten yksityiselämää ja rankaisee uskonnollisten määräysten rikkojia. Tiukan linjan islamilaiset valtiot ovat esimerkki tällaisesta, mutta myös kristillisessä maailmassa on ollut ajanjaksoja, jolloin uskonnon varjolla on ylläpidetty hirmuhallintoa ja poltettu ihmisiä noitina.

Käytännössä diktatuurit ovat yhdistelmä edellä mainituista asioista. Painotukset vaihtelevat tilanteen mukaan. Myös muita aatteita ja ideoita voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä diktatuuria. Lähes mitä tahansa voidaan. Jopa suvaitsevaisuus ja sananvapaus kelpaavat perusteeksi olla suvaitsemattomia ja vainota ihmisiä heidän mielipiteittensä takia, mistä viime aikojen "multikulttuurisuusnoitavainot" ovat esimerkki.

Mikäli yhteiskunta olisi jollakin keinolla saatu muutettua anarkistiseksi, ennemmin tai myöhemmin yhteiskunnan sisällä alkaisi kehitys kohti eriarvoistumista. Johtaviin asemiin haluavat perustelisivat tarvettaan johtaa joillakin edellä mainituista syistä. Anarkismi kumoutuisi omaan mahdottomuuteensa.

On teoriassa mahdollista yhdistää anarkismi nykytyyppiseen yhteiskuntaan, jolloin lopputuloksena on tasa-arvoinen järjestelmä, jossa on monia anarkismin hyviä puolia, mutta joka kuitenkin pysyy kasassa.

X-puolueen sivuilta voit lukea enemmän tästä asiasta.