Saturday, November 29, 2008

Aseet ovat puhuneet, pulinat pois.

23.9.2008 tehtiin aloite käsiaseiden kieltämiseksi yksityishenkilöiltä. Ainostaan asetta työssään tarvitsevat (poliisit + armeija) saisivat pitää aseensa. Huomio kiinnittyy siihen, että aloite on tehty 23.9. eikä esimerkiksi 22.9. Muuttuivatko aseet yhtäkkiä vaarallisemmiksi?

Voisi kuvitella, että ihmiset olivat alttiimpia allekirjoittamaan vaatimuksen heti Kauhajoen koulusurmien (23.9.2008) tapahduttua. Kun kovin tunnekuohu meni ohi, ja asioiden eri puolia tuotiin esille, allekirjoittamiseen halukkaiden osuus ehkä jonkin verran väheni. Koska kuitenkin samaan aikaan tieto vaatimuksesta levisi yhä laajemmalle, allekirjoittajien absoluuttinen määrä lisääntyi. Kun vaatimus lopulta 11.11.2008 luovutettiin sisäministerille, sen oli allekirjoittanut noin 57000 ihmistä.

Kouluammuskelutapaukset herättivät ihmiset huomaamaan, että aseita voi käyttää tuhoisalla tavalla. Tieto aseiden vaarallisuudesta on kuitenkin ollut näkyvillä tiedotusvälineissä koko ajan. Lehdethän ovat kertoneet vähän väliä ammuskeluista ravintoloissa ja kaduilla sekä aseilla tehdyistä "perheitsemurhista". Siihen ei ole kiinnitetty kovin suurta huomiota, että aseilla on tapettu kymmenen ihmistä esimerkiksi puolen vuoden aikana. Kun sama määrä ihmisiä tapetaan yhdellä kertaa, siitä tulee suuri uutinen.

Esimerkiksi viime toukokuussa Rovaniemellä tapahtui ampumavälikohtaus, jossa ampuja surmasi lopuksi itsensä. Kaksi ulkopuolista henkilöä sai osumia, ja toinen heistä kuoli. Tässä olisi ollut aineksia laajempaankin joukkomurhaan. Iltalehti:

"Heti ensimmäisen laukauksen jälkeen katu kyettiin tyhjentämään lähes kokonaan. On hyvin mahdollista, että siinä säästyi henkiä, korosti tutkintaa johtava rikosylikomisario Jukka Haataja. Molemmat aseet olivat lähipiirin omistamia ja luvallisia. Ampujalla oli kuitenkin rinnakkaislupa vain kivääriin. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805197674524_uu.shtml

Rovaniemen ammuskelun taustoja ei ehkä ole selostettu tiedotusvälineissä. Se, että laukaukset ampunut nuori mies oli palannut rauhanturvatehtävistä viikkoa aikaisemmin sekä se, että ampujan lähipiiri omisti järeän revolverin ja kiväärin, viittaa siihen, että ampujan perhe on ollut kiinnostunut aseista ja sotilastehtävistä. Liittyivätkö aseet ehkä ammattiin? Oliko ampuja upseeriperheen tai poliisiperheen poika?

Se, että ainoastaan työssään aseita tarvitsevat saisivat pitää aseensa ja lupansa, ei kokonaan ratkaisisi aseiden väärinkäytön ongelmaa, sillä näiden ihmisten "lähipiiri" voisi päästä käsiksi aseisiin. Ja mikä takaa ettei myös asetta työssään tarvitseva voi seota ja aloittaa joukkoteurastusta. Muutama viikko Kauhajoen ampumistapauksen jälkeen poliisiperheen vanhemmat tekivät itsemurhat ampumalla, ja samoihin aikoihin myös upseeriperheen isä käytti käsiasetta "alkuperäiseen tarkoitukseensa" ja sai aikaan kuolonuhreja. Kukaan ei ole immuuni aseen väärinkäytölle.

Minun mielestäni kukaan ei tarvitse käsiasetta työssään. Mihin esimerkiksi poliisi tarvitsee pistoolia? Kuka hyökkää tappoaikeissa poliisin kimppuun hänen kävellessään keskellä päivää kadulla, niin että hän joutuu puolustamaan itseään käsiaseella uhkaamalla tai ampumalla? Kuka yrittää tehdä murhan poliisin silmien edessä niin, että poliisi joutuu puolustamaan uhria käsiaseellaan?

Ne väkivaltatilanteet, joissa poliisi on mukana (esimerkiksi asetta käyttävien mielenvikaisten linnoittautumiset johonkin rakennukseen, aseellisten murtomiesten pidätykset ym.) ovat sen luonteisia, että poliisi voisi aivan hyvin käyttää niissä muita aseita kuin pistooleja. Tapahtumat kehittyvät sen verran hitaasti (poliisi saa hälytyksen rikospaikalle tai havaitsee murron tms.), että poliisilla on aikaa varustautua tapahtumaan. Ei pistoolin tarvitse olla koko ajan näkyvästi kotelossa roikkumassa.

Tuliaseen kantaminen mukana herättää muissa ihmisissä ikäviä ajatuksia. Poliisihan ei kuljeta asetta mukanaan siksi, että se olisi kätevämmin esille otettavissa, kun hän päättää harjoitella tarkkuusammuntaa ampumaradalla. Aseen näkyvillä pitämisen tarkoitus on pelon herättäminen - eikä mikään muu. Ase muistuttaa siitä, että poliisilla on mahdollisuus milloin tahansa ja missä tilanteessa tahansa lopettaa meidän tavallisten kurjien ihmisten elämä. Aseen nosto kotelosta, suuntaus kohteeseen ja veto liipaisimesta - ja toisen ihmisen elämä on ohi. Ei kenellekään saisi olla näin helppoa tappaa joku muu.

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home