Mistä tässä oikein on kyse?

Mielipidepalstoilla ja tiedotusvälineissä esiintyvät usein sanat hyvä, paha, moraali, vapaus ja ihmisoikeudet. Image-lehti yhdisti eräässä laajassa artikkelissaan muitta mutkitta käsitteet moraali ja lakien noudattaminen. Läntiset sotapäälliköt, Yhdysvaltain presidentti joukon johdossa, julistavat puolustavansa vapautta ja käyvänsä terrorismin vastaista sotaa hyvän puolesta pahan voimia vastaan. Vastapuolella islamilaisessa maailmassa on asioista tietysti päinvastainen käsitys. Rikosuutisten pelästyttämät yleisönosastokirjoittajat vaativat lisää lakien kunnioitusta ja väittelevät siitä, voivatko uskonnot luoda moraalia. Kansainvälisen oikeuden professori Koskenniemi esitti Helsingin Sanomissa (29.11.2003), että nykyinen ihmisoikeuspolitiikka on tullut tiensä päähän. Eräs valistunut kirjoittaja esittää laatimissaan ns. "Susannan laeissa", että ihmisen on pakko olla perusluonteeltaan paha, sillä muuten ihmissuku ei säilyisi olemassaolon taistelussa.

Tuossa esitettiin vain mikroskooppisen pieni osa siitä mitä käsitepariin hyvä ja paha liittyvistä asioista on kirjoitettu. Aihe on ollut pinnalla niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa.

Asioilla on yleensä kaksi puolta. Joskus tapahtumat ovat yhden osapuolen kannalta hyviä mutta muiden osapuolien kannalta huonoja. Jos joku alistaa toisen orjakseen tai anastaa häneltä jotain, hän saa hyödyn, mutta alistetulle seuraa vain kärsimystä. Yleensä vahvat hyötyvät ja heikkojen osana on tuottaa heille hyötyä. Ilmeisesti tähän viittaa myös Susanna laeissaan. Ihmiskunta ei säilyisi, elleivät vahvimmat voittaisi.

Erilaiset moraalit ja hyvä-paha -käsitykset ovat yrityksiä laatia jonkinlainen yhteisymmärrys, jonka sekä hyötyjät että hyödynnettävät voisivat hyväksyä. Moraalin määrittelijästä riippuu, miten punnukset asettuvat. Yleensä hyötyjät ovat vahvimmilla myös tämän asian ratkaisemisessa.

Silloin kun hyödyt eivät mene pelkästään toiselle osapuolelle ja haitat toiselle vaan ne jakautuvat molemmille, vallitsee tasa-arvo. Se takaa vahvemmalle vähemmän etuja ja alistetulle vähemmän haittoja kuin vahvemman valta. Tasa-arvon käsite on taustalla myös moraaliajattelussa. Se jää kuitenkin piiloon sen aineksen taakse, jonka hallitseva luokka on moraaliin lisännyt.

Keskivertoihminen toimii joskus alistajan ja hyötyjän asemassa, mutta saa ajoittain myös maistaa sitä, kuinka muut alistavat häntä ja hyötyvät hänestä. Niinpä keskivertoihminen harvoin kannattaa ehdotonta "winner gets all" -periaatetta. Muita ihmisiä kyvykkäämmille valioyksilöille tällainen periaate sen sijaan kelpaa, sillä hehän ovat voittajia.

Ehkä on parasta jättää omaan arvoonsa tiensä päähän ajautunut ihmisoikeuspolitiikka ja "ihmisen on oltava paha säilyäkseen" -periaatteet, sillä ihmisoikeudet ovat sitä mitä niiden kulloinkin halutaan olevan, ja pahuuskin on pelkkä määrittelykysymys. Jos sen sijaan eettiseksi mittariksi otetaan tasa-arvon periaate, toteutuvat luonnolliset ihmisoikeudet ja pahakin saa sille kuuluvan paikkansa. Jopa vapaudesta voidaan puhua sanan aidossa merkityksessä. Tasa-arvossa pitäytyminen takaa sen, etteivät yhteisöt käytä ketään vastaan julkista väkivaltaa, ellei kyse ole yhteisöjen puolustautumisesta sitä vastaan jo tehtyjä hyökkäyksiä vastaan. Kun edetään kohti tasa-arvoa, paha toteutuu vain niiden kohdalla, jotka jo ovat hankkineet liian suuren osan hyvää itselleen muiden kustannuksella. Myös vapaus on tasa-arvon vallitessa kunniassaan, sillä kenenkään elämään ei puututa ellei hän itse omilla teoillaan ole ensiksi puuttunut muiden elämään.

Tasa-arvo tuskin koskaan toteutuu käytännössä, mutta jonkinlaisena eettisenä kiintopisteenä sitä voi pitää. Se on pysyvämpi ja selkeämmin määriteltävissä kuin poliittisten lehmänkauppojen tuloksena syntyvät lait ja ihmisoikeudet.