Lappuliisan pahuus

Mietteitä maaliskuussa 2006

14.3.

Olin koko päivän ajan suorastaan poikkeuksellisen masentunut. Kerran kävelin suojatien yli päin punaista, vaikka kummallakin reunalla katua oli noin viisi ihmistä odottamassa. Autoja ei ollut tulossa, eikä niitä edes voinut tulla siinä ajassa, minkä vihreä valo niille paloi. Ihmiset seisoivat siis tyhjän kadun ääressä pelkästään punaisen valon takia. Tuollaisen asian näkeminen masentaa entisestään, koska se todistaa, että ihmisistä on tullut jo täysin ehdottomia tottelemiskoneita. Tuollaisille tyypeille on turha puhua mistään tasa-arvosta tai pelastusliivipakojen mielettömyydestä.

Näin lappuliisan tekemässä pahojaan, ja sekin näky masensi. Ensin se tosin nosti pulssia, koska en voi katsoa rauhallisella mielellä noita tyyppejä, joita kuvaamaan sopivat sanat “tiivistynyt pahuus”. Olin juuri vähän aikaisemmin miettinyt lappuliisoja, ja yhden sellaisen näkeminen sai minut jatkamaan synkkiä mietiskelyjäni. Ajattelin, että jos postimerkki ei maksaisi mitään, kirjoittaisin lappuliisolle kirjeen, jossa toteaisin, että lappuliisojen viholliset ovat sankareita. Jokainen, joka pahoinpitelee lappuliisan, tuhoaa lappuliisan omaisuutta tai muuten aiheuttaa lappuliisalle kärsimystä, on sankari, koska hän rankaisee lappuliisaa siitä mielettömästä kärsimyksen määrästä, jonka lappuliisa on aiheuttanut muille. Lappuliisa on paha, paha, paha, paha, paha, paha. Miljoona kertaa paha.