Ote kirjasta Valta ja Vapaus (sivut 258 - 270) osa I

Kansalaisten mielipiteiden ottaminen huomioon


Ihmisen vapaus määräytyy sen mukaan, kuinka suuri osa hänen päivittäin tekemistään päätöksistä tapahtuu vapaaehtoisesti ja kuinka suuri osa ulko-puolisen pakon alaisuudessa. Lisäksi oma merkityksensä on sillä, kuinka tärkeitä asioita kuhunkin päätösryhmään kuuluu. Sitä vapaampi on ihminen, mitä suuremman osan päätöksistään hän voi tehdä ilman ulkopuolisen pakon vaikutusta.

Jos kansanvallalla ymmärretään pelkästään yhdessä enemmistön voimin tehtäviä päätöksiä, ei kansanvallan asteella ole suoraa yhteyttä yksilön vapauden määrään. Jotta vapaus olisi mahdollisimman täydellinen, on yksilön itsensä saatava päättää mahdollisimman suuresta osasta tekemisiään. Yhteisössä, jossa jokaiseen pieneenkin toimeen täytyy saada muiden lupa, tai jossa jokainen pienikin toimi on yhteisön säätelemä, ei vallitse tyydyttävää yksilönvapautta, vaikka siellä muuten olisikin valta jaettu tasaisesti kaikille.

Tällaisia yhteisöjä on ollut, ja on aina olemassa mahdollisuus, että jokin yhteisö vähitellen kehittyy sellaiseksi. Erilaisia kommuuneja ja muita vastaavia yhteisjärjestelyjä kokeillaan jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Monissa niistä ei yksilönvapautta ole suotu tarpeeksi, vaan järjestelmään kuuluvat henkilöt saattavat tarvita yhteisönsä luvan moniin sellaisiinkin asioihin, joita normaaleissa yhteiskunnissa on totuttu pitämään ehdottomasti yksilön omaan päätäntävaltaan kuuluvina. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi aviopuolison valinta, lastenkasvatus, lasten hankkiminen sekä monet muut asiat. Kommuuni-tyyppistä ajattelua näyttää esiintyvän yhä lisääntyvässä määrin monilla aloilla tavallisissakin yhteiskunnissa. Yleinen suuntaus tuntuu olevan pois yksilönvapaudesta kohti ulko-puolista ohjausta.

Jos kansanvalta ymmärretään laajasti, on se kaikkea valtaa, joka ei ole yksityisistä epäoikeutetun vallan haltijoista lähtöisin. Kansanvaltaakin voi olla kahdenlaista: yhteisökeskeistä ja yksilökeskeistä.

Voi olla olemassa kansanvaltainen yhteiskunta, jossa ei ole lainkaan yksityisiä valtaa omistavia henkilöitä, vaan valta aivan oikein tasajaon op-pien mukaan on jaettu tasaisesti kansalaisille. Kuitenkin tässä yhteis-kunnassa saattaa yksityinen kansalainen tuntea kiusaantuneisuutta siitä, että hänen vapautensa ei ole riittävä. Näin on siinä tapauksessa, että vallitseva kansanvalta on yhteisökeskeistä. Yhteisökeskeisessä kansanvallassa päätäntäoikeus kuuluu kaikille yhdessä. Ainoallakaan ihmisellä erikseen ei ole kuin hyvin rajoitettu päätäntäoikeus. Yhteisesti laaditut säännöt ohjaavat kaikkia elämän alueita. Mitään ei saa tehdä oman mielensä mukaan, vaan kaikessa on elettävä yhteisten päätösten ja yhdessä säädettyjen lakien ja määräysten mukaisesti. Enemmistö ratkaisee kaiken.

Jos kansanvalta on yksilökeskeistä, annetaan yksilön itsensä ratkaista omat asiansa, ja ainoastaan sellaisista asioista päätetään yhdessä, jotka koskevat kaikkia. Rajoituksia ja ohjeita on niin vähän kuin mahdollista. Kunhan ei riistä itselleen epäoikeutetusti valtaa tasajaon periaatteiden vastaisesti, saa kukin elää lähes miten haluaa. Tietysti ihmisten on alistuttava joihinkin yhteiseksi viihtyvyydeksi ja turvallisuudeksi säädettyihin ohjeisiin, mutta tällaisia on huomattavan vähän.

Täysin säännötön yhteiskunta olisi mukava, mutta se edellyttäisi ihmistä, joka ei koskaan toimi väärin. Kun kukaan ei koskaan tekisi väärin, ei tarvittaisi sääntöjä osoittamaan, että jokin asia on väärin. Eli miksi kieltää ihmisiltä toisten pahoinpiteleminen, jos kukaan ei koskaan ole pahoinpidellyt ketään. Kun ei olisi rikkomusta, ei tarvittaisi kieltoakaan.

Sääntöjä ja määräyksiä valitettavasti näytetään aina tarvittavan, mutta periaatteena pitäisi olla se, että mikäli suinkin jokin kielto voitaisiin kumota, tai jokin määräys purkaa, näin pitäisi tehdä. Nykyisin johtava periaate näyttää olevan se, että mikäli suinkin jotakin voidaan kieltää tai jokin asia määrätä pakolliseksi, näin on heti tehtävä. Rajoituksia kohti pyrkivästä yhteiskunnasta pitäisi siirtyä vapautta kohti pyrkivään yhteiskuntaan.

Yksilökeskeisen kansanvallan vallitessa varmistuu kehitys ja edistys, sillä silloin kyvykkäät yksilöt voivat vapaasti toimia yhteisön (niin ja tietysti omaksi) parhaaksi, mitä ei tapahdu, jos kaikki yksilön päätäntäoikeus on siirretty enemmistölle. Enemmistön tekemissä päätöksissä inhimillinen nerous ei pääse vaikuttamaan, vaan päätökset ovat keskitason kansalaisten keskitason päätöksiä. Kun yksilönvapaus maksimoidaan ja päätöksenteon painopistettä siirretään yksilön suuntaan, pääsevät lahjakkaiden ihmisten kyvyt esiin ja hyödyttävät välillisesti koko yhteiskunnallista kehitystä ja hyvinvointia (vaikka kuten jo todettu: oma hyöty, paras hyöty).

Kansanvallan toteuttaminen on paitsi aatteellinen, myös tekninen kysymys. Itse asiassa se on hyvin suuressa määrin tekninen kysymys. Ajatelkaammepa vaikka menneitä aikoja, menneitä vuosisatoja. Eikö silloin jokaisen kansalaisen mielipiteen kuuleminen laajan maan kaikista osista olisi tuottanut hyvin suuria vaikeuksia, eikö se olisi ollut suorastaan mahdotonta? Niin, ainakaan jokaiseen pikkuasiaan kansalaisten mielipiteitä tuskin olisi voitu kuulla. Kuitenkaan mikään ehdoton mahdottomuus ei kansanvalta noinakaan aikoina toki olisi ollut. Harva asia on mahdoton, jos myönteistä tahtoa on tarpeeksi. Jos kuninkaiden määräykset ja käskyt on kyetty toimittamaan peräkylän paavojen ja mökin mattien tietoon, miksei viesti olisi voinut kulkea toiseenkin suuntaan. Onkohan kukaan hallitsija edes yrittänyt vakavissaan kysyä, mitä mieltä alaiset ovat siitä, miten heitä hallitaan. Tuskinpa, muutoin kuin saadakseen vihiä siitä, miten hallintoa voisi tehostaa tai miten alamaisten rasitteita voisi vaivattomimmin entisestään kiristää. Keinoja kansan kuulemiseen ei ole ollut, koska tahtoa siihen ei ole ollut. Ja niin ollaan lopulta päädytty edustukselliseen kansanvaltaan (joka sinänsä osoittaa vapaustahtoa olleen olemassa - eivät itsevaltiaat huvikseen ole valtaansa luovuttaneet). Oikeastaan sana "kansanvalta" ei tässä yhteydessä ole sopiva. Edustuksellinen kansanvalta ei nimittäin ole kansanvaltaa. Se on edustajainvaltaa. Se, että kansa saa päättää edustajista, ei vielä merkitse, että valta olisi kansalla. Ei alkuunkaan. Päätöksiähän tekevät edustajat, eivät kansalaiset. Ja päätöksethän ne juuri ovat vallankäyttöä, eikö niin. Se, että saa itse valita jonkun tarjolla olevista ruoskijoista ruoskimaan itseään, ei vielä merkitse vapautta. Vapautta on vasta se, kun voi sanoa ruoskijoille: "En tarvitse teitä, menkää kotiinne ja jättäkää minut rauhaan".

Kansalaisten mielipiteet olisi jo menneiden aikojen tekniikallakin saatu kuuluviin, jos niin olisi haluttu. Selitykset, että se olisi ollut liian vaikeaa tai liian kallista, on syytä hylätä toteamalla, että kun johtavien henkilöiden valta on kyseessä, mikään ei ole liian vaikeaa tai liian kallista. Kaikki voidaan toteuttaa.

Syyt kansanvallan toteuttamattomuuteen eivät ole teknisiä eivätkä taloudellisia, vaan syy on yksinomaan hallitsevan luokan haluttomuudessa luopua vallastaan, jonka se aikojen kuluessa on onnistunut itselleen hankkimaan. Hallitseva luokka on tehnyt ja tulee tekemään kaikkensa todelliseen kansanvaltaan siirtymisen ehkäisemiseksi. Kansa saa taistella vapaudestaan.

Aivan esimerkinomaisesti hieman siitä, miten kansan mielipiteitä olisi voitu saada päätöksenteon perustaksi jo ennen nykytekniikan suomia mahdollisuuksia: Muistakaamme, että menneinä vuosisatoina yhteiskunnat olivat rakenteeltaan kaikin puolin yksinkertaisempia kuin nykyisin. Niinpä maan sisäisten asioiden kannalta mitään lujaa yhtenäistä keskusvaltiota ei oikeastaan edes olisi tarvittu. Valtakunta olisi voinut muodostua monista pienistä itsehallintopiireistä, jotka kyläkokousten, kuntakokousten ja lääninkokousten avulla olisivat kansanvaltaisesti ratkoneet yhteisiä asioitaan. Valtakunnallisia asioita varten maa olisi ollut jaettu päätäntäpiireihin, esimerkiksi kuntajaotuksen mukaan. Aika ajoin listoja valtakunnallisista kysymyksistä olisi lähetetty kuntiin, missä asukkaat olisivat voineet niihin tutustua ja esittää omat ratkaisunsa kysymyksiin. Kukin kunta olisi lähettänyt yhteenvedon oman kuntansa asukkaiden mielipiteistä keskushallintoon (joka olisi muodostunut kansalaisten valitsemista edustajista), jossa oltaisiin tehty lopullinen yhteenveto. Varsinaiset päätökset keskushallinto olisi tehnyt yhteenvedon pohjalta. Kansan mielipide olisi ratkaissut. Kansa olisi saanut päättää.

Tietysti menneinä aikoina, jolloin osa kansasta oli luku- ja kirjoitus-taidotonta, olisi kenties jouduttu hieman tinkimään kansanvallan kaikkein hienoimmista yksityiskohdista, mutta toisaalta tuohon aikaan yhteiskunnat olivat rakenteeltaan sangen yksinkertaisia, ja kaikkia kansalaisia koskevia päätöksiä tehtiin melko harvoin ja melko vähän. Tärkeimmät yhteiset asiat olisi joka tapauksessa ollut mahdollista alistaa jonkinlaisten pitäjänkokousten puitaviksi. Paikallinen kirkon edustaja, kylänvanhin tai vastaava kokouksen johtaja olisi sitten tehnyt jonkinlaisen yhteenvedon kyläläisten mielipiteistä ja lähettänyt sen eteenpäin. Tietenkin tällainen kansanvalta olisi ollut melko kömpelöä ja vajavaista, mutta se olisi ilmeisesti riittänyt tuon ajan olosuhteisiin. Moni kapina ja levottomuus olisi jäänyt tapahtumatta, kun täysin kansalaisten mielipiteiden vastaisia päätöksiä ei olisi syntynyt.