Mietteitä sanomalehden ääressä

Poiminta päiväkirjasta tammikuulta 1997

16.1.

Minulla on jatkuva stressi. Se ei ole niin voimakas kuin aiempien vuosien stressit, jolloin pahimmillaan tuntui, että en pysy enää nahoissani. Stressiä tämä nykyinenkin olotilani kuitenkin on. Se ilmenee aivan selvinä fyysisinä oireina, kuten levottomuutena, ahdistuneisuutena, unettomuutena jne. Oireita voisi luetella lisääkin, mutta jos lukija on kiinnostunut, lukekoon jostain alan kirjasta. Kyllä stressaantunut stressin tuntee.

Minua jotenkin vieroksuttaa kutsua näitä stressejäni mielenterveyden ongelmiksi, sillä en oikein haluaisi rinnastaa itseäni joihinkin psyykelääkkeitä ahmiviin tyyppeihin, nimeltä mainitsematta, jotka soittelevat öisin sekopäisenä mielipuolisia puheluitaan. Jotta ihmisen ongelmia voidaan kutsua mielenterveyden ongelmiksi, niiden on mielestäni oltava ulospäin havaittavia. Tuskin nimittäin ikiaikaista termiä "hullu" on keksinyt joku tyyppi omia ongelmiaan kuvaamaan - sen sijaan nimitys on mitä ilmeisemmin ollut ulkopuolisten keksimä henkilölle, joka itse ehkä ei ole pitänyt itseään millään tavalla edellä mainitun nimen ansaitsevana.

Olenko siis hullu? Nämä minun oireeni, näkyvätkö ne ulkopuolisille? Tiedän, että tietyissä piireissä minua on pidetty enemmän tai vähemmän hulluna. Eräissä salaisissa nauhoitteissa esimerkiksi joku Karanen tai Laamatainen vai kuka se nyt olikaan, kuvailee minut "sairaaksi" ihmiseksi, jonka touhuja pitää yrittää ymmärtää. Ja sairaalla hän tarkoittaa nimenomaan mielisairasta. Kuitenkin nuo tyypit tarkoittavat persoonallisuudenpiirteitäni tai luonnevikaisuuttani - eivät varsinaista mielisairautta. Eräät poliittiset touhuni, lehteni ym:t sovinnaisuudesta poikkeavat harrasteeni ovat ilmeisesti saaneet tietyt ahdasmielisesti ajattelevat poliisi- ym. piirit (joita lähellä Karanenkin on lakimiehenä ollut) luokittelemaan minut hulluksi.

Mutta kumpi on hullumpaa? Myrkyissä ja saasteissa rypevän ihmiskunnan kiihtyvä ajautuminen nerojen johtajiensa ohjaamana kohti kollektiivista itsemurhaa vai minun tasa-arvoa ja vapautta kannattavat - ja siten poikkeavat aatteeni? Tai kumpi on hullumpaa, totella jotain hullua diktaattoria ja tapattaa itsensä jossakin tarkoituksettomassa sodassa, vai yrittää pelastaa itsensä ja joutua ammutuksi kuin hullu koira?

No nyt tämä pohdiskelu ajautui hieman syrjään stressiaiheesta.

Tänään oli lehdessä juttua siitä, kuinka joku entinen "tangoprinssi" oli saanut kovan tuomion törkeästä liikenteen vaarantamisesta ajettuaan Mersullaan kahtasataa jossakin moottoritiellä. Uutisessa kerrottiin jonkun naiskonstaapelin ajaneen siviiliautolla tyyppiä kiinni 190 km/t nopeudella. Tästä sekä eräästä toisessa lehdessä olleesta poliisin yleisönosastokirjoituksesta sain idean, jonka kerron, kunhan olen ensin selostanut tuon kyseisen yleisönosastokirjoituksen.

Jutussa poliisi vastasi jonkun tyypin kysymykseen siitä, miksi poliisit olivat eräänä päivänä ajaneet ilman hälytysvaloja tai -vilkkuja kovaa ylinopeutta jossakin Jämsän seudulla vaarallisia ohituksia tehden - ja kurvanneet yllättäen erään huoltoaseman baariin kahville. Poliisi tietysti keksi mitä selityksiä keksi, mutta oleellisinta jutussa oli toteamus, että poliisiviranomaiset eivät koskaan vaaranna kenenkään ulkopuolisten turvallisuutta, vaikka joutuvatkin työssään ajamaan ylinopeutta ja rikkomaan liikennesääntöjä. Tarkka sanamuoto taisi olla, että "eivät turhaan vaaranna". Ja tottakai poliisi tietysti itse saa määritellä mikä on turhaa ja mikä ei. Jos joku mummu jää koulukotikarkureita takaa-ajavan poliisiauton alle ja kuolee, se ei siis ollut turha kuolema.

Voi törky!

Idea, minkä keksin, oli superpikalinja eli erikoisvalmisteinen linja-auto, joka kulkisi pariasataa. Sen kuskina olisi poliisi, jolloin auto voisi täysin vaaratta ajaa kahtasataa muun liikenteen seassa kiusallisten liikennesääntöjen hidastamatta sen matkaa. Koska tällaisen auton ehdottaminen tavallisen kansan kulkuvälineeksi ei kenties olisi poliisin kunnian kannalta sopivaa, autoa voitaisiin kutsua eliittibussiksi. Niitä voisi olla esimerkiksi uusien läänien pääkaupungeissa. Näillä superturvallisilla superkuljettajien ajamilla superautoilla valtion virkamiehet ja muut etuoikeutetut pääsivät nopeasti lääninsä pääkaupungista maan pääkaupunkiin ja takaisin.

Hieno idea... mitä puhuinkaan hulluudesta. hah, hah. Tosiasiassa minua tietysti ärsyttää kaikenlainen poliisin nostaminen yli-ihmiseksi. En voi sietää sitä, että tavallisen ihmisen ajamana 200 km/t on törkeää liikenteen vaarantamista, vaikka edes mitään vaarannettavaa liikennettä ei olisi lähimaillakaan, mutta jonkun kärsänaamaisen poliisi-akan ajamana vastaava nopeus on täysin vaaratonta ja harmitonta. En kerta kaikkiaan voi sietää tätä.

En voi sietää sitä, että poliisi saa panna samanarvoisina vaakakuppiin sivullisten ihmisten henget itsensä kokeman nautinnon yli-ihmisoikeuksien käyttämisestä ja jonkun ylinopeutta ajaneen kansalaisen pidättämisestä. Tuostahan siinä on kyse. Poliisi saa vaarantaa ihmishenkiä (ja niitä on todella menetetty) mielettömillä takaa-ajoilla pelkästään saadakseen kiinni jonkun surkean autovarkaan tai muun häirikön. Edut , jotka tässä ovat vastakkain, eivät ole missään suhteessa toisiinsa. Mielestäni poliisin suorittama takaa-ajo on perusteltavissa ainoastaan tapauksissa, joissa takaa-ajettavana on joku hirmumurhaaja-rikollinen, joka pakoon päästyään sataprosenttisella varmuudella välittömästi tappaisi jonkun. Toisin sanoen poliisi saisi ryhtyä maantiellä takaa-ajoon vain siinä tapauksessa, että sillä olisi ehdottoman varma tieto siitä, että takaa-ajamisella pelastetaan ihmishenki.

Eli hengenvaaran saa ulkopuolisille aiheuttaa vain, jos sillä voidaan estää täysin varma kuolemantapaus.

En kestä tiettyjen henkilöiden nostamista yli-ihmisiksi. En kerta kaikkiaan kestä sitä.