Saturday, November 29, 2008

Maailma on hullu

Joskus, kun masentuneena miettii maailman menoa, tuntuu ettei koko hommassa ole mitään mieltä. Ihmiskunnan korkein tarkoitus näyttää olevan eri muodoissa tapahtuva kuoleman aiheuttaminen ja nopeuttaminen. Vaikka tieteen avulla on jo luotu ohjuksia ja atomipommeja, monista vaatimattomimmista tappovälineistä puhumattakaan, maailman älykkäimpiin lukeutuvat tiedemiehet suunnittelevat edelleen uusia keksintöjä, joilla ihmisiä saataisiin hengiltä entistä helpommin niin yksittäin kuin massoinakin.

Tappaminen ja sillä uhkaaminen on yhteiskuntia ylläpitävä voima kaikkialla, mutta erityisesti maailman johtava valtio Yhdysvallat on nostanut tappamisen aatteen uskonnollisiin mittoihin. Ihmisten tappamisesta on tehnyt viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu näytelmä, eräänlainen uskonnollinen rituaali pappeineen, ja virkamiehineen ja yleisöineen.

Jos tarkoitus on pelkästään tappaa kuolemaan tuomittu, häneltä voidaan ampua aivot pellolle jossakin hämärässä kellarissa. Siihen ei tarvita kuin joku, joka painaa liipaisinta. Näin tehdään kehitysmaissa. Yhdysvalloissa sen sijaan tappaminen on jopa yli kymmenen vuotta kestävä prosessi, joka huipentuu tarkasti suunniteltuun ja hartaasti odotettuun teloitusnäytelmään.

Tässä on kuvia sängystä, johon teloitettavat sidotaan ennen kuin myrkky pumpataan heidän verisuoniinsa (linkit eivät toimi loputtomiin, joten jos sivu ei toimi, Googlesta löydätte kuvia).

http://www.azcorrections.gov/images4/gurney.jpg

http://www.dc.state.fl.us/secretary/press/2000/gurney.jpg

Sänky on huolellisesti suunniteltu. Sen taiteelliseen ulkonäköön on selvästi kiinnitetty huomiota. Mitä on mahtanut liikkua insinöörin tai muotoilijan mielessä, joka on piirrellyt sängyn muotoja ja teknisiä yksityiskohtia?

Tässä on kuva vielä kehittyneemmästä HighTech -teloitussängystä.

http://www.richard.clark32.btinternet.co.uk/terreh.jpg

Tässä sängyssä on lokoisaa kuolla. "Onhan tyyny tarpeeksi pehmeä? Haluatteko toisen tyynyn?"

http://www.navlog.org/lethal_injection.jpg

Tässä karun sporttinen perusmalli.

http://static.howstuffworks.com/gif/lethal-injection-execution-chamber-raleigh.jpg

Kaikille ei riitä teloitussänkyjä. Onneksi on muitakin tapoja tappaa. Yhdysvaltain ilmavoimien "grillijuhlat"

http://www.air-photo.com/iraq/assets/images/iraqbabies2.jpg

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home