Luolamiehen geenit ja nykyaika

Olen joskus kirjoittanut, että nyky-yhteiskunnassa esiintyvä kilpailullisuus on seurausta evoluutiosta. Ankara luonnovalinta on karsinut heikot yksilöt ja jättänyt vahvat jatkamaan sukuaan. Nykyihmiset ovat siis niiden jälkeläisiä, jotka ovat aikoinaan voittaneet kilpailut. Kilpailullisuus on syvällä geeneissämme, emmekä sille mitään mahda.

Kirjoitusteni vuoksi joku on joskus huomauttanut, että kilpailu ei ole ainoa evoluution tuote. Myös huolenpito ja sosiaalisuus ovat. Ovathan yksilöt aina pitäneet huolta myös muista kuin itsestään. Oman ryhmän säilyminen hengissä on nimittäin monesti merkinnyt myös yksilön itsensä säilymistä hengissä - ja päinvastoin. Tämä on totta. Yhdessä kilpailullisuuden kanssa on kehittynyt myös sosiaalisuus.

Lajit kilpailevat keskenään, ja tässä kilpailussa osa lajeista katoaa. Loput sopeutuvat muuttuvan maailman vaatimuksiin. Mutta mitä tarkoitusta palevelee se, että samaan lajiin kuuluvat kilpailevat keskenään? Kilpailevatko ne tullakseen entistä paremmiksi kilpailijoiksi?

Kilpaileminen ei oikeastaan ole paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä jatkuvaa arkipäiväistä taistelua olemassaolosta, jota eläinmaailmassa käydään. Ehkä on parempi puhua karsinannasta. Elinkelvottomat yksilöt karsiutuvat pois, ja elinkelpoiset jatkavat sukua. Näin laji kokonaisuudessaan säilyy elinkepoisena.

Miksi tätä ei saisi kutsua kilpailemiseksi? Totta kai sitä saa, mutta eikö kunnon kilpailuun kuulu kunnon palkinnot? Jos palkintona on vain se, että pysyy hengissä ja lisääntyy, kilpailua käydään vielä hyvin perustasolla.

Oikeasta kilpailusta voidaan puhua vasta sitten, kun on jotain ylimääräistä jaettavaa, sellaista, jota parhaat kilpailijat voivat saada huomattavasti enemmän kuin huonoimmat kilpailijat. Tällainen kilpailu alkoi erään eläinlajin - ihmisen - kohdalla silloin, kun hän jätti satoja tuhansia vuosia harjoittamansa metsästys- ja keräilyelinkeinon ja alkoi asua kiinteästi yhdessä paikassa, joko maalla tai kaupungissa. Tällöin tulivat kilpailun kohteeksi kaikki mahdolliset asiat - ne mistä nykyisinkin kilpaillaan. Samaan aikaan, kun tämä muuttoliike käynnistyi, lisääntyi ruuan tuotanto niin paljon (tämä oli edellytys kaupunkien syntymiselle), että sitä voitiin varastoida ja jakaa, eikä kaikkien enää tarvinnut olla mukana sen tuottamisessa. Tällöin voimakkaimmat, ovelimmat tai väkivaltaisimmat (tai ne, jotka olivat kaikkia näitä), voivat ottaa omat etuoikeutetut paikkansa muiden yläpuolella. Maailmaan ilmestyi hallitsijoita, jotka yhteistyössä muiden valtaa ja asemia saavuttaneiden kanssa panivat pystyyn järjestelmiä, joissa eriarvoisuus ja alistaminen kehittyi vallitsevaksi normiksi ja järjestelmien tukijalaksi. Me elämme tällaisessa systeemissä. Tähän systeemiin kuuluu kilpailu.

Kilpailu on sikäli lähtöisin geeneistä, että alkuihminenkin kilpaili niissä vaatimattomissa mittasuhteissa, joissa kilpailua yleensä voitiin tuohon aikaan käydä. Alkuihminenkin hyökkäsi maukkaan hedelmän tai lihapalan kimppuun ja yritti saada sen ennen kuin vieressä ollut ehtisi ottaa sen. Monesti lihapaloista tai hedelmistä tapeltiinkin. Ja totta kai alkuihmistenkin joukossa oli omat öykkärinsä, jotka pyrkivät väkivaltaa käyttäen alistamaan muita ja ottamaan heiltä mitä otettavissa oli. Myös puolisoista kilpailtiin.

Näihin aikoihin ihmisen geeneihin kehittyi todennäköisesti myös koston periaate. Kostohan on pelkistetysti ajatellen automaattinen reaktio, jolla yksilö pyrkii säilyttämään vallitsevan asemansa yhteisössä. Jos joku lyö, toinen lyö saman tien takaisin. Lyöjän ja takaisin lyöjän alkuperäinen status säilyy ennallaan. Jos joku Ei lyö takaisin, hän luovuttaa paikkansa hierarkiassa ja alistuu lyöjän hakattavaksi. Samalla hän siirtyy jonon hännille monessa asiassa, kuten ruokaa jaettaessa tai puolisoa valittaessa. Tästä seuraa, että hän ei saa yhtä paljon jälkeläisiä kuin ne, jotka ovat korkeammassa asemassa, ja niistäkin joita hän saa, hän pystyy huolehtimaan huonommin kuin jonon kärjessä olevat yksilöt. Toisin sanoen hän lisääntyy huonommin kuin ne, jotka ovat lyöneet takaisin, kun heitä lyötiin.

Tässä tullaan evoluutioon. Me nykyiset ihmiset olemme niiden jälkeläisiä, jotka löivät kun heitä lyötiin ja jotka eivät jääneet katsomaan kun lihapaloista tai hedelmistä taisteltiin. Me olemme perineet koston ja kilpailemisen geenit halusimmepa sitä tai ei.

Tässä ei ole mitään pahaa. Nämä geenit palvelivat ihmiskuntaa hyvin niissä olosuhteissa, joissa ne olivat syntyneetkin. Toisin sanoen metästäjä-keräilijäkulttuurissa. Kun geenit siirtyivät sellaisenaan uuteen järjestelmään, jossa on paljon ihmisiä ja paljon jaettavaa, syntyi ongelmia. Asiaa pahensi se, että myös väkivaltakoneisto oli kasvanut suuremmaksi kuin ennen. Pienimuotoinen muutaman ihmisen nahistelu lihapalan tai hedelmän ääressä oli muuttunut lyhyessä ajassa veriseksi väkivallaksi, jossa suuret armeijat tappoivat ja alistivat ihmisiä ryöstösaaliin ja vallan vuoksi. Henkilöt, jotka olivat vanhoina aikoina joutuneet tyytymään öykkärin ja tappelijan rooliin pienissä ihmisryhmissä, pääsivät nyt raivaamaan tiensä suurten kansakuntien johtajiksi. Heillä oli saavutettavanaan tuhansia kertoja enemmän kaikkea mahdollista jaettavaa ja etuja kuin entisten pienyhteisöjen nyrkinheiluttajilla ja tovereittensa sortajilla.

Ihmissuvun vanha geenimaailma uudessa muuttuneessa reaalimaailmassa oli ja on tappava yhdistelmä.

Ei näytä kovin lupaavalta.