Interplanetaarinen tuomioistuin - ei sellaista ole.

Ei ole olemassa mitään interplanetaarista tuomioistuinta, joka määrittelisi erehtymättömästi, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Määrittelyn tekee aina joku ihminen tai ryhmä ihmisiä. Väkivalta ja joissakin tapauksissa pelkkä sattuma ratkaisee, mikä tulkinta jää voitolle.

Järjestelmä, joka perustuu pelkästään väkivaltaan ja sattumiin, ei ole kovin stabiili. Niinpä hyvän ja pahan käsitteet on yritetty kytkeä johonkin pysyvään periaatteeseen, johon voidaan tarvittaessa vedota. Perinteisesti hyvä ja paha on jätetty jumalan tai jumalallisessa asemassa olevan hallitsijan ratkaistavaksi. 1700-luvun valitusfilosofeista lähtien – joiden hengessä kirjoitettiin mm. Yhdysvaltain perustuslaki ja Ranskan ihmisoikeuksien julistus – jonkinlaisena ihanteena on pidetty sitä, että hyvän ja pahan käsitteiden pitäisi perustua kansan mielipiteeseen. Niitä ei pitäisi määrätä ylhäältä päin kansaa kuulematta, vaan kansalaisten pitäisi saada itse olla mukana prosessissa, joissa hyvästä ja pahasta, sallitusta ja kielletystä, päätetään. Prosessia, jossa kansa hallitsee itse itseään, kutsutaan demokratiaksi.

Nykypäivän demokratia on vieraantunut siitä, millainen sen ihannetapauksessa kuuluisi olla. Ketju tavallisten kansalaisten ja heidän noudatettavakseen määrättyjen sääntöjen välillä on niin pitkä, että kansalaiset kokevat, etteivät he pysty vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Tämä aiheuttaa vieraantumista poliittisista prosesseista. Äänestäminen ei kiinnosta, koska ihmiset kokevat, ettei mikään muutu kuitenkaan.

Nykyisen tyyppistä demokratiaa ei ole edes tarkoitettu kansan tahdon toteuttamiseksi, vaan se on pelkkä kulissi, jonka avulla oikeutetaan vallankäyttö. Jos kansalaiset valittavat jostakin säännöstä, heille voidaan muistuttaa, että politiikan suunnasta päätetään vaaleissa, joten jos he haluavat asioihin muutosta, heillä on tilaisuus vaikuttaa niihin äänestämällä. Nyt voimassa olevat säännöt vastaavat kansan tahtoa seuraaviin vaaleihin asti, joten pulinat pois.

Silloin tällöin kansalaisten uskoa nykyiseen politiikkaan ja sääntöjen oikeutukseen vahvistetaan kyselyillä, joissa kysytään, mitä mieltä kansalaiset ovat harjoitetusta politiikasta ja voimassa olevista säännöistä. Näiden kyselyjen tarkoitus ei ole saada selville kansan todellista mielipidettä vaan manipuloitu mielipide, jonka tukee nykyistä politiikkaa ja sen laatimia sääntöjä. Niinpä tulokseksi saadaan pohjoiskorealaisia lukuja, joiden mukaan yli 95% kansasta on harjoitetun käytännön ja lakien kannalla. Manipulointi tapahtuu esimerkiksi siten, että kyselytilanne järjestetään sellaiseksi, että ympäristön luoma sosiaalinen paine karsii vastauksista ei-toivottuja vaihtoehtoja. Lisäksi kysymykset muotoillaan mielipiteitä tiettyyn suuntaan ohjaaviksi, ja vastauksia tulkitaan tarkoitushakuisesti.

Ihmisten mielipiteissä tapahtuu tilapäistä siirtymistä suuntaan tai toiseen tilanteiden mukaan, vaikka perusasenteet pysyisivät muuttumattomina. Sodanvastaisen elokuvan katsominen vahvistaa katsojien sodanvastaisuutta. Itsenäisyyspäivän sotilasparaatin seuraaminen vahvistaa yleisön positiivisia ajatuksia itsenäisyyttä ja maanpuolustusta kohtaan. Halla-ahon blogin lukeminen vahvistaa lukijoiden maahanmuuttokriittisiä asenteita. Ystävyyssuhteet somalien tai irakilaisten kanssa vähentävät ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Jonkin tietyn asenteen vahvistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että ihmisen ennakkoasenne on jo ainakin lievästi samanlainen kuin se, mitä elokuvan tai muun propagandan keinoin yritetään vahvistaa. Jos näin ei ole, propaganda johtaa todennäköisesti päinvastaiseen tulokseen kuin mikä on tarkoitus. Hyvä propaganda perustuukin siihen, että sitä annetaan aluksi pieninä annoksina, kunnes vastarinta ja torjunta on saatu taittumaan. Sen jälkeen annoksia voidaan lisätä.

Jos ihmisten mielipiteet ovat näin ailahtelevia, voidaanko ihmisten todellista mielipidettä saada mitenkään selville? Ainahan ympäristö ja kyselytilanne jotenkin vaikuttaa. Ehkä aidoin ja totuudenmukaisin kuva ihmisten mielipiteistä käy ilmi silloin, kun ihmiset toimivat yksinään spontaanisti ilman ulkopuolista vaikuttamista. Jos esimerkiksi ihminen ajaa autolla hiljaisella maantiellä aikaisin kesäaamuna kenenkään näkemättä jotain tiettyä nopeutta, hän ilmaisee nopeudenvalinnalla todellisen mielipiteensä siitä, miten kovaa hänen mielestään kyseisellä paikalla on järkevää ajaa olosuhteet ja vallitseva nopeusrajoitus huomioon ottaen. Jos kuljettaja ajaa ylinopeutta, hänen mielestään on silloin perusteltua ajaa ylinopeutta.

Jos jossakin paikassa viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen yli 90% autoilijoista ajaa ylinopeutta, tällöin toteutuu aito ja luotettava kansanäänestys siitä, mitä mieltä ihmiset ovat paikalla olevasta nopeusrajoituksesta. Se on selvästikin liian alhainen. Jos poliisi pysäyttää satunnaisotannalla tuhat ylinopeutta ajanutta autoilijaa ja sakottamisen yhteydessä kysyy, oliko nopeusrajoitus autoilijoiden mielestä väärä, kun he ajoivat ylinopeutta, suurin osa vastaajista on todennäköisesti sitä mieltä, että nopeusrajoitus oli se mikä sen pitääkin olla, ja autoilijat itse tekivät väärin ajaessaan ylinopeutta. Tämä jälkimmäinen mielipide on propagandan ja manipuloinnin tulosta. Se on yhtä aito kuin Stalinin näytösoikeudenkäynneissä kuullut tunnustukset. Tällaisiin pakolla aikaansaatuihin tunnustuksiin ja propagandalla manipuloituihin mielipiteisiin nykyisen järjestelmän legitimiteetti kuitenkin perustuu.