Onko islam niiin suuri uhka länsimaiselle kultturille kuin väitetään?

Vuoden 2011 alkupuolella niin sanotuilla maahanmuuttokriittisillä oli aihetta juhlintaan, kun maahanmuuttopolitiikkaa arvosteleva Perussuomalaiset sai suuren vaalivoiton. Perussuomalaisten kasvava kannatus ennen vaaleja oli pakottanut muutkin puolueet muuttamaan tai hienosäätämään maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa painotuksia kriittisempään suuntaan. Maahanmuuttopolitiikan arvostelemisesta oli yhtäkkiä tullut hovikelpoista, kun se vielä muutama kuukausi aikaisemmin oli leimattu yksinomaan rasistien puuhailuksi. Nyt poliitikot kautta puoluekentän taipuivat myöntämään, että maahanmuuton ongelmista on keskusteltava avoimesti.

Mutta sitten koko maailmaa kohahdutti uutinen, että Norjassa oli räjäytetty pommi ja ammuttu ihmisiä. Iskujen tekijäksi paljastui islamilaisen maahanmuuton arvostelija, joka oli viitannut manifestissaan myös muiden maiden maahanmuuttokriittisiin poliitikkoihin. Kun alkushokista oli selvitty, kaikki tuntui muuttuvan kuin yhdessä yössä. Maahanmuuttokriittisten vastustajille tapahtuma oli kuin lahja taivaasta, ja tätä lahjaa he eivät totisesti jättäneet käyttämättä. Ymmärtävä suhtautuminen maahanmuuttokriittisiin loppui, ja nyt heidät leimattiin rasisteiksi, joiden vihapuheista sikiää joukkomurhaajia. Tuntui kuin kaikki pimeyden voimat olisivat hyökänneet maahanmuuton ja islamin arvostelijoita vastaan. Hyökkäykset olivat rajuja ja monilta osin täysin kohtuuttomia. Vaadittiin esimerkiksi, että kansanedustaja Jussi Halla-ahon pitäisi erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta - niin kuin Norjan ampumisilla olisi ollut jotain tekemistä Halla-ahon kanssa.

Maahanmuuttokriittisen rintaman mustamaalausta ja häikäilemätöntä ajojahtia jatkui aikansa, ja se liitettiin osaksi yleistä rasismin ja vihapuheiden vastaista kampanjaa, jonka kantavana voimana oli Helsingin Sanomat. Kuohunnan ollessa kiivaimmillaan maahanmuuttokriittiset määriteltiin jo aivan ministerin taholta rasisteiksi ja muukalaisvihamielisiksi, kun aikaisemmin näin suoria väitteitä sentään korkeimmilla tahoilla vältetty. Myöhemmin syksyllä itse presidentti sanoi lehtihaastattelussa, että ”ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia”.

Vihakampanjan - eikä nyt ole kyse maahanmuuttokriittisten vihasta – lopullisia vaikutuksia on vaikea arvioida. Vihapuhepropaganda ja rasisminvastainen taistelu on ollut niin voimakasta ja yliampuvaa, että moni on saanut siitä tarpeekseen. Itä-Suomessa joitakin ihmisiä on päätynyt jo poliisiputkaan muukalaisvihamielisestä Facebook-kirjoittelusta. Jossakin menee raja. Eivät ihmiset halua kuulla koko ajan vihapuheista rasistiksi leimaamisesta. Presidentin lausunto sai aikaan poliittista kiistelyä.

Heti Norjan ampumistapauksen jälkeen näytti siltä, että maahanmuuttokriittinen liike oli saanut suorastaan kuoliniskun, josta se ei koskaan toipuisi entiselleen. Norjan surressa kymmeniä kuolonuhreja ei kerta kaikkiaan ollut muodikasta esittää islamia tai maahanmuuttoa koskevaa arvostelua. Satunnainen maahanmuuttokriittisiä foorumeja lukeva vierailija huomasi helposti, että kirjoittajien keskuudessa vallitsi apatia. Entinen palo ja innostus puuttui. Kirjoitukset olivat yhdentekeviä. Arkoja aiheita välteltiin ja kirjoiteltiin mukavammista aiheista ja mieluiten aiheen vierestä. Ainostaan liikkeen kova ydin istui yhä järkähtämättömänä bunkkereissaan, mutta kannattajien keskuudessa vallitsi epävarmuus. Norjan tapauksesta uuden kimmokkeen saanut maahanmuuttokriittisten mustamaalaus oli niin kovaa, että jo pelkkä maahanmuuttoa arvostelevalle foorumille kirjoittaminen tuntui epäilyttävältä ellei suorastaan rikolliselta toiminnalta.

Kun tapahtumien laineet ovat laskeutuneet, ja Norjan ampuja on osoittautunut yksittäiseksi tekijäksi, asetelma on alkanut palata normaaliksi. Palaako se koskaan täysin ennalleen, sitä on vaikea sanoa.

Mikä on maahanmuuton ja maahanmuuttokriittisyyden tulevaisuus? Mitä vaikutuksia Norjan tapahtumilla on Suomen ja Euroopan tulevaan kehitykseen?

Vaikutukset eivät ehkä ole niin suuria kuin luullaan. Maahanmuuttokriittisellä liikkeellä ei nimittäin ole alun alkaenkaan ollut kovin suurta vaikutusta maailman väestöpolitiikkaan. Joissakin maissa, kuten Tanskassa ja Itävallassa, maahanmuuttoon tiukasti suhtautuvat liikkeet ovat saaneet poliittista valtaa ja pystyneet patoamaan jonkin verran maahanmuuttajien tuloa. Mutta voiko vaikutus olla pysyvää? On kyseenalaista pystyykö yhdessä maassa toimiva puolue millään tavalla estämään Eurooppaan suuntautuvaa maahanmuuttoa, joka on saanut jo kansainvaelluksen mittasuhteet. Puolue ehkä patoaa mahanmuuttajien virran siihen yhteen maahan, jossa se toimii, mutta ennemmin tai myöhemmin rajat murtuvat. Jos naapurimaan asukkaista jo 30 tai 40 prosenttia on maahanmuuttajia, ennemmin tai myöhemmin heitä alkaa tihkua myös rajan yli vieressä olevaan maahan sen politiikasta välittämättä. Siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajat ja heidän lapsensa saavat eurooppalaisten valtioiden kansalaisuuden, miten heitä enää voi estää muutamasta toisiin maihin - ellei suljeta rajoja kokonaan niin kuin Pohjois-Korea on tehnyt.

Pitkällä aikavälillä maahanmuuttokriittinen rintama tulee häviämään taistelunsa. Myöhempi historia todennäköisesti kuvaa sen pelkkänä muutosvastarintana ja yhteiskunnan kasvukipuina tilanteessa, jossa tapahtui lyhyenä aikana suuria väestömuutoksia.

Kaiken taustalla on se tosiasia, että tapahtumien sykli maailmassa on lyhentynyt. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana on otettu käyttöön enemmän teknisiä keksintöjä kuin koko ihmiskunnan historiassa sitä ennen. Kun ennen muutokset veivät vuosisatoja, nyt ne tapahtuvat muutamassa kymmenessä vuodessa. Tämä koskee paitsi tekniikan, myös kulttuurin ja henkisten arvojen muuttumista. Esimerkiksi musiikkimaailmassa viidenkymmenen vuoden harppaus ensimmäisen maailmansodan aikaisista ralleista vuoden 1967 Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -albumiin ei ole aivan vähäinen.

Meneillään olevat kansainvaelluksetkin tapahtuvat nopeasti ja perusteellisesti - eikä niitä voi kokonaan estää. Demokraattisissa yhteiskunnissa ei löydy voimia, jotka sen tekisivät. Muslimit tulevat levittäytymään Eurooppaan, halusimmepa sitä tai ei.

Tilanne ei ole kuitenkaan niin lohduton kuin jotkut ajattelevat. Muslimien maahanmuuttoahan jotkut pitävät katastrofina, joka tulee johtamaan Sharia-tuomioistuimiin, naisten alistamiseen ja vähitellen takaisin pimeälle keskiajalle.

Onko olemassa perusteita sille, että edellä mainitut uhkat eivät toteutuisi, eivätkä Eurooppaan muuttavat muslimit muodostaisi uhkaa länsimaiselle elämänmenolle?

Itse asiassa perusteita on paljonkin.

Ensinnäkin monet muslimimaat olivat jo pitkällä länsimaistumisen ja vapaamielisyyden tiellä ennen kuin niissä sai valtaa ääri-islamilainen liikehdintä, ja ne alkoivat palata islamilaiseen traditioon. Shaahin johtama Iran on yksi tällaisista valtioista.

Jos Yhdysvallat ei olisi puuttunut Iranin tapahtumiin toisen maailmansodan jälkeen, Iran ei ehkä olisi tällä hetkellä ääri-islamilaisten johtama islamilainen tasavalta. Shaahin pitäminen valtaistuimella Yhdysvaltain tuella sysäsi liikkeelle prosessin, joka lopulta johti amerikkalais- ja länsimaisvihamieliseen vallankumoukseen ja shaahin vallan korvaamiseen teokraattisella diktatuurilla. Toinen pitkällä maallistumisen tiellä ollut maa on Turkki, jolle Kemal Atatürk loi länsimaisia arvoja mukailevan maallisen perustuslain. Toisin kuin Iran, Turkki ei ole vieläkään muuttunut islamilaiseksi tasavallaksi, vaikka ääri-islamilaisuus on saanut siellä poliittista valtaa.

On mahdollista, että islamilaisissa maissa esiintyvä ääri-islamilainen suuntaus on pelkkä tilapäinen ärsytysreaktio nopeasta länsimaistumisesta ja amerikkalaisten kuvitellusta ylivallasta. Todellisuudessa ääri-ilmiöiden nousu pintaan voi olla osa hidasta islamin kuolinkamppailua. Kuohuntaa lopun edellä.

Islamin uskonto on 1400 vuotta vanha, joten ajatus sen häviämisestä tuntuu monista mahdottomalta. Kommunismi kyllä romahti, mutta se olikin vasta satavuotias. Yksittäisen aatteen kannattajan näkökulmasta sata tai 1400 vuotta ei kuitenkaan merkitse paljoa, sillä yksittäinen kannattaja on kannattanut aatetta korkeintaan yhtä kauan kuin on elänyt. Jos 40 vuotta kommunismia kannattanut ihminen pystyi hylkäämään aatteensa, miksei 40 vuotta islamia kannattanut voi tehdä samalla tavalla? Islam on aate siinä missä kommunismikin. Ei se ole kenenkään geeneissä eikä siis periydy biologisesti.

Kun otetaan huomioon se, että lähes kaikki asiat tapahtuvat maailmassa nyt nopeammalla tahdilla kuin aikaisemmin, myös islam voi yllättäen kokea suuria muutoksia niin oppinsa tulkinnassa kuin kannattajiensa sitoumuksessa ja määrässäkin. Sadan vuoden päästä viimeiset ääri-islamilaiset ehkä piileskelevät joissakin kaukaisissa luolissa, ja suurten massojen kohdalla islam on maallistunut nykyaikaiseksi rock'n roll -islamiksi, joka on enää pelkkä muodollisuus. Seuraavien sadan vuoden aikana islam voi kadota lopullisesti. Se mikä ennen tapahtui tuhannessa vuodessa, voi nyt tapahtua sadassa vuodessa.

On täysin mahdollista, että Islam ei sittenkään ole Euroopan ja länsimaiden tulevaisuuden kannalta merkittävä asia. Paljon suurempi kysymys - ehkä suorastaan kohtalonkysymys - voi olla Saharan eteläpuolisen Afrikan meneillään oleva väestöräjähdys, joka tulee johtamaan hallitsemattomiin pakolaisvirtoihin. Tulevaisuuden Eurooppa ei ehkä ole islamilainen, mutta sen asukkaat ovat mulatteja.

Vuonna 1900 eurooppalaisia oli noin kolmesataa miljoonaa ja afrikkalaisia sata miljoonaa. Euroopan valtiot olivat jakaneet Afrikan siirtomaikseen. Vaikka ne riistivät Afrikan luonnonrikkauksia, ne samalla myös kohensivat afrikkalaisten elintasoa ja terveydentilaa. Tämä loi pohjan tulevalle väestönkasvulle.