poliittisia mietteitä

Totalitarismi huomataan muualla, mutta ei omassa maassa

2012-01-03T15:55:00.001-08:00

Eräänä iltana innostuin kirjoittelemaan aivan mielettömän määrän erilaisia sekavia juttuja erilaisille internetin foorumeille. Illan mittaan kirjoitukseni alkoivat olla jo aika pimahtaneita. Minua nimittäin suututtivat eräät mielipiteet, ja suuttumus sai aikaan sen, että terävöitin tekstiäni. En aio käydä lukemassa, millaisia solvauksia herättää esimerkiksi se, kun julistin, että ne, jotka vaativat ihmisiä pitämään veneissään lain määräämiä pakollisia varusteita, ovat diktatuurin kannattajia ja rikoksia tekevän poliisin rikostovereita. Osaan jo ulkoa ne epäloogiset ja typerät valheet, joita ihmiset epätoivoisesti keksivät puolustaessaan poliisipakkoja.

Ihmisten mieliin on aivopesty äärimmäisen syvälle se joka paikassa toistettu valhe, että valtio ja poliisi edustaisivat maailmassa hyvää ja näitä instituutioita ja niiden säätämiä pakkoja vastustavat edustaisivat pahaa. Aivopestyt ihmiset eivät millään suostu myöntämään, että asia on päin vastoin, koska tämän tosiasian myöntäminen kolhisi liian pahasti heidän aivopestyä psyykeänsä. Ihmiset puolustavat virallisia valheita aivan epätoivoon asti, koska he sitten onnistuvat pitämään oman valheellisen maailmankuvansa ehjänä.

Tavalliset suomalaiset ehkä myöntävät, että tuo edellä kirjoittamani on totta, mutta vain silloin, kun on kyse joistakin muista kuin heistä itsestään. He ehkä myöntävät, että tämän tyyppisestä itsepetoksesta oli kyse esimerkiksi silloin, kun amerikkalaiset punaniskat pakottivat itsensä uskomaan presidentti Bushin valheita siitä, että hyökkäyksessä Irakiin oli kyse joukkotuhoaseista ja sodasta terrorismia vastaan, vaikka kiistattomat tosiasiat puhuivat muuta. Amerikkalaiset eivät voineet myöntää, että heidän oma presidenttinsä, jonka he olivat äänestäneet valtaan, oli valehtelija. Tämän tosiasian myöntäminen olisi ollut liian kova isku amerikkalaisten arvomaailmalle. Sisimmässään amerikkalaiset ehkä tiesivät totuuden, mutta eivät pystyneet myöntämään sitä edes itselleen.

Tavalliset suomalaiset myöntävät ehkä sen, että tuo sama itsepetoksen mekaniikka toimii ja on toiminut diktatuurimaissa. Natsi-Saksan asukkaat, neuvostoliittolaiset, kuubalaiset, kiinalaiset ja DDR:n kansalaiset, puhumattakaan Pohjois-Korean asukkaista, ovat uskoneet vankkumattomasti järjestelmiinsä, vaikka heidän näkyvissään on ollut valtava määrä kiistattomia tosiasioita, joista olisi helposti pystynyt päättelemään, että järjestelmä ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Samanlainen sokeus nähdä tosiasioita on vallalla myös diktatorisin ottein johdetuissa islamilaisissa maissa.

Useimmat suomalaiset todennäköisesti myöntävät todeksi tuon mitä tuossa edellä kirjoitin. Mutta kun on kyse heidän omasta maastaan ja omasta vapaudestaan, he muuttuvat yhtä sokeiksi näkemään tosiasioita kuin mitä olivat neuvostoliiton kansalaiset aikoinaan.

Taidanpa kopioida nuo tekstit osaksi jotain kiihkomielistä poliittista kirjoitelmaani.

Nyt ne on kopioitu hieman muokattuna. Alkuperäinen teksti on kirjoitettu päiväkirjaan 10.2.2006.

Vakavia rikoksia!

2011-12-17T03:58:00.001-08:00

Helsingin Sanomissa oli järkyttävä rikosuutinen Pohjanmaalta. Vuonna 1984 syntynyt nainen - mitähän merkitystä syntymävuodella on - oli jäänyt kiinni ylinopeudesta. Vauhtia oli ollut 131 kilometriä tunnissa.

Samoihin aikoihin lehdessä oli uutinen myös erään miehen jäämisestä kiinni täsmälleen saman suuruisesta ylinopeudesta. Näyttää olevan mystinen luku tuo 131 km/h. Iisalmen Sanomat:

”Sonkajärveläinen noin 30-vuotias mies hurjasteli perjantai-iltana Iisalmentiellä henkilöautollaan melkoista kyytiä. Kello kuuden aikoihin ajellut mies kellotti lukemikseen 131 kilometriä tunnissa. Kyseisessä paikassa nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.

Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.”

http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/törkeää-ylinopeutta-sonkajärvellä/400159

Pohjanmaalta uutisoitu vuonna 1984 syntyneen naisen ajama 131 km/h ylinopeus oli tapahtunut Maalahdessa. Samalta paikkakunnalta löytyi vanhempi uutinen naisen kuolemasta hirvikolarissa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nainen+kuoli+hirvikolarissa+Maalahdessa/1135230273626

Naisen kuolemasta kertova juttu on suunnilleen yhtä pitkä kuin lehdessä ollut ylinopeusuutinen, joten ihmisen kuoleman uutisarvo on sama kuin 131 km/h nopeuden.

Auto kulki 131 kilometrin tuntinopeudella.

Nainen kuoli onnettomuudessa.

Yhteiskunnallisesti yhtä merkittäviä asioita?

Mutta jos on kyseessä julkkis, joka ajaa 131 kilometriä tunnissa, se onkin jo Ilta-Sanomien etusivun juttu. Ylinopeus on nykyisin yhtä merkittävä uutinen kun henkirikos. Ajaminen autolla 131 kilometriä tunnissa on uutisarvoltaan saman luokan rikos kun ihmisen tappaminen.

Eihän puukotuksistakaan kerrota kuin muutaman rivin pikku-uutisessa.

Viisikymmentä vuotta sitten päätiet suunniteltiin profiililtaan suuriin nopeuksiin. 1950-luvulla nimittäin vielä kuviteltiin, että kun autot kehittyvät, myös nopeudet lisääntyvät. Kulkivathan nimittäin jo parhaat 1950-luvun autot yli 200 kilometrin tuntinopeutta. 131 kilometrin tuntinopeus ei ollut vauhti eikä mikään.

Kun nyt joku ajaa 131 kilometriä tunnissa maantiellä, joka ehkä on alunperin suunniteltu 160 kilometrin tuntinopeuteen, hänen hirveästä rikoksestaan kirjoitetaan sanomalehdessä. Ajat ja arvot ovat todella muuttuneet.

Jos kehitys jatkuu samaan suuntaan, en uskalla enää edes kuvitella, mitä 30 vuoden päästä seuraa 131 kilometrin tuntinopeudesta, mikäli autot silloin vielä kulkevat niin kovaa. Arvelen, että rangaistuksena on ajokortin menettäminen loppuiäksi, ehdotonta vankeutta, auton tuomitseminen valtiolle ja suuren rahakorvauksen (sakko tms.) vaatiminen. Ja jos joku vielä 60 vuoden päästä syyllistyy samaan hirveään rikokseen, hänet teloitetaan saman tien maantien varressa. Silloin 131 kilometrin tuntinopeudella ajaminen on jo julistettu terrorismiksi ja rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Ainoastaan etuoikeutettu poliisieliitti, joka siinä vaiheessa on nostettu jo täyden jumalan arvoon nykyisestä puolijumaluudesta, saa ajaa rajoittamatonta vauhtia super-erikoisautoillaan.

Interplanetaarinen tuomioistuin - ei sellaista ole.

2011-12-06T01:35:00.000-08:00

Ei ole olemassa mitään interplanetaarista tuomioistuinta, joka määrittelisi erehtymättömästi, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Määrittelyn tekee aina joku ihminen tai ryhmä ihmisiä. Väkivalta ja joissakin tapauksissa pelkkä sattuma ratkaisee, mikä tulkinta jää voitolle.

Järjestelmä, joka perustuu pelkästään väkivaltaan ja sattumiin, ei ole kovin stabiili. Niinpä hyvän ja pahan käsitteet on yritetty kytkeä johonkin pysyvään periaatteeseen, johon voidaan tarvittaessa vedota. Perinteisesti hyvä ja paha on jätetty jumalan tai jumalallisessa asemassa olevan hallitsijan ratkaistavaksi. 1700-luvun valitusfilosofeista lähtien – joiden hengessä kirjoitettiin mm. Yhdysvaltain perustuslaki ja Ranskan ihmisoikeuksien julistus – jonkinlaisena ihanteena on pidetty sitä, että hyvän ja pahan käsitteiden pitäisi perustua kansan mielipiteeseen. Niitä ei pitäisi määrätä ylhäältä päin kansaa kuulematta, vaan kansalaisten pitäisi saada itse olla mukana prosessissa, joissa hyvästä ja pahasta, sallitusta ja kielletystä, päätetään. Prosessia, jossa kansa hallitsee itse itseään, kutsutaan demokratiaksi.

Nykypäivän demokratia on vieraantunut siitä, millainen sen ihannetapauksessa kuuluisi olla. Ketju tavallisten kansalaisten ja heidän noudatettavakseen määrättyjen sääntöjen välillä on niin pitkä, että kansalaiset kokevat, etteivät he pysty vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Tämä aiheuttaa vieraantumista poliittisista prosesseista. Äänestäminen ei kiinnosta, koska ihmiset kokevat, ettei mikään muutu kuitenkaan.

Nykyisen tyyppistä demokratiaa ei ole edes tarkoitettu kansan tahdon toteuttamiseksi, vaan se on pelkkä kulissi, jonka avulla oikeutetaan vallankäyttö. Jos kansalaiset valittavat jostakin säännöstä, heille voidaan muistuttaa, että politiikan suunnasta päätetään vaaleissa, joten jos he haluavat asioihin muutosta, heillä on tilaisuus vaikuttaa niihin äänestämällä. Nyt voimassa olevat säännöt vastaavat kansan tahtoa seuraaviin vaaleihin asti, joten pulinat pois.

Silloin tällöin kansalaisten uskoa nykyiseen politiikkaan ja sääntöjen oikeutukseen vahvistetaan kyselyillä, joissa kysytään, mitä mieltä kansalaiset ovat harjoitetusta politiikasta ja voimassa olevista säännöistä. Näiden kyselyjen tarkoitus ei ole saada selville kansan todellista mielipidettä vaan manipuloitu mielipide, jonka tukee nykyistä politiikkaa ja sen laatimia sääntöjä. Niinpä tulokseksi saadaan pohjoiskorealaisia lukuja, joiden mukaan yli 95% kansasta on harjoitetun käytännön ja lakien kannalla. Manipulointi tapahtuu esimerkiksi siten, että kyselytilanne järjestetään sellaiseksi, että ympäristön luoma sosiaalinen paine karsii vastauksista ei-toivottuja vaihtoehtoja. Lisäksi kysymykset muotoillaan mielipiteitä tiettyyn suuntaan ohjaaviksi, ja vastauksia tulkitaan tarkoitushakuisesti.

Ihmisten mielipiteissä tapahtuu tilapäistä siirtymistä suuntaan tai toiseen tilanteiden mukaan, vaikka perusasenteet pysyisivät muuttumattomina. Sodanvastaisen elokuvan katsominen vahvistaa katsojien sodanvastaisuutta. Itsenäisyyspäivän sotilasparaatin seuraaminen vahvistaa yleisön positiivisia ajatuksia itsenäisyyttä ja maanpuolustusta kohtaan. Halla-ahon blogin lukeminen vahvistaa lukijoiden maahanmuuttokriittisiä asenteita. Ystävyyssuhteet somalien tai irakilaisten kanssa vähentävät ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Jonkin tietyn asenteen vahvistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että ihmisen ennakkoasenne on jo ainakin lievästi samanlainen kuin se, mitä elokuvan tai muun propagandan keinoin yritetään vahvistaa. Jos näin ei ole, propaganda johtaa todennäköisesti päinvastaiseen tulokseen kuin mikä on tarkoitus. Hyvä propaganda perustuukin siihen, että sitä annetaan aluksi pieninä annoksina, kunnes vastarinta ja torjunta on saatu taittumaan. Sen jälkeen annoksia voidaan lisätä.

Jos ihmisten mielipiteet ovat näin ailahtelevia, voidaanko ihmisten todellista mielipidettä saada mitenkään selville? Ainahan ympäristö ja kyselytilanne jotenkin vaikuttaa. Ehkä aidoin ja totuudenmukaisin kuva ihmisten mielipiteistä käy ilmi silloin, kun ihmiset toimivat yksinään spontaanisti ilman ulkopuolista vaikuttamista. Jos esimerkiksi ihminen ajaa autolla hiljaisella maantiellä aikaisin kesäaamuna kenenkään näkemättä jotain tiettyä nopeutta, hän ilmaisee nopeudenvalinnalla todellisen mielipiteensä siitä, miten kovaa hänen mielestään kyseisellä paikalla on järkevää ajaa olosuhteet ja vallitseva nopeusrajoitus huomioon ottaen. Jos kuljettaja ajaa ylinopeutta, hänen mielestään on silloin perusteltua ajaa ylinopeutta.

Jos jossakin paikassa viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen yli 90% autoilijoista ajaa ylinopeutta, tällöin toteutuu aito ja luotettava kansanäänestys siitä, mitä mieltä ihmiset ovat paikalla olevasta nopeusrajoituksesta. Se on selvästikin liian alhainen. Jos poliisi pysäyttää satunnaisotannalla tuhat ylinopeutta ajanutta autoilijaa ja sakottamisen yhteydessä kysyy, oliko nopeusrajoitus autoilijoiden mielestä väärä, kun he ajoivat ylinopeutta, suurin osa vastaajista on todennäköisesti sitä mieltä, että nopeusrajoitus oli se mikä sen pitääkin olla, ja autoilijat itse tekivät väärin ajaessaan ylinopeutta. Tämä jälkimmäinen mielipide on propagandan ja manipuloinnin tulosta. Se on yhtä aito kuin Stalinin näytösoikeudenkäynneissä kuullut tunnustukset. Tällaisiin pakolla aikaansaatuihin tunnustuksiin ja propagandalla manipuloituihin mielipiteisiin nykyisen järjestelmän legitimiteetti kuitenkin perustuu.

Tekeekö ihminen kulttuurin vai kulttuuri ihmisen?

2011-11-28T02:13:00.000-08:00

On monien mielestä rasismia luokitella ihmisiä heidän kulttuuriinsa kuuluvien piirteiden perusteella. Virallisen opin mukaanhan kulttuuri ei ole ihmisten tuote vaan ihmiset ovat kulttuurin tuotteita. Mikko Ellilä esitti vuonna 2006 kirjoituksessaan ”Yhteiskunta koostuu ihmisistä” päinvastaisen käsityksen ja joutui oikeuteen. Hänet tuomittiin sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Virallinen oppi lähtee siitä (vaikka tätä ei aivan näin sanota), että avaruudesta tulleet muukalaiset ovat ammoisina aikoina istuttaneet eri puolille planeettaa erilaisia kulttuureja, ja ihmiset ovat näiden kulttuureiden vankeja. Suomeen muukalaiset ovat istuttaneet sisukulttuurin ja kännikulttuurin, ja niinpä suomalaiset on tuomittu aina maailman loppuun asti olemaan jääräpäisesti humalahakuisia alkoholin käytössään. Humalahakuisuudesta pääsee eroon vain, jos poistuu Suomen alueelta johonkin sellaiseen maahan, johon avaruudesta tulleet muukalaiset ovat istuttaneet viinikulttuurin. Tällaisessa maassahan juodaan vähemmän kerrallaan.

Erityisen huono onni on ollut afrikkalaisilla kauan sitten, kun muukalaiset istuttivat kulttuureja maapallolle. Afrikkalaisille annettiin kulttuuri, johon ei kuulunut tiedettä eikä monimutkaisia teknisiä innovaatioita joitakin harvoja paikallisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Edes pyörä ei kuulunut afrikkalaiseen kulttuuriin, ja mitäpä sillä olisi tehty, jos ei ollut teitäkään. Ovathan tavarat kulkeneet hyvin naisten pään päällä. Tieteen korvikkeeksi keksittiin noituus.

Länsimaisten kulttuuriarvojen kannalta katsottuna yksi epäilyttävä piirre afrikkalaisille annetussa kulttuurissa ovat siihen kuuluvat seksuaaliset tavat. Kaikkia niitä ei pidetä länsimaissa hyväksyttävinä, vaikka toki niitä täälläkin harrastetaan. Uutistoimistojen mukaan joka neljäs eteläafrikkalainen mies on myöntänyt raiskanneensa jonkun, lähes puolet heistä useampia kuin yhden. 73 prosenttia raiskauksen myöntäneistä kertoi tehneensä sen ensimmäisen kerran jo alle kaksikymppisenä, mistä saadaan pienellä laskutoimituksella tulokseksi, että yli 18 prosenttia 20-vuotiaista eteläafrikkalaisista miehistä on syyllistynyt raiskaukseen. Tutkimuksen mukaan joukkoraiskaukset liittyivät usein nuorten miesten yhdessäoloon.

Kongon demokraattisesta tasavallasta kerrotaan uutisissa, miten sotilaat ovat raiskannet satoja tuhansia naisia ja tyttöjä ja jopa pikkulapsia. Youtubesta löytyy videoita, missä kongolaissotilaat kertovat ylpeinä raiskauskokemuksistaan. Eikä tämä taida olla pelkästään Kongon ongelma – jos kulttuuriin kuuluvaa asiaa nyt ongelmaksi voi sanoa. Aivan viime aikoina uutiset ovat kertoneet siitä, kuinka Kenian puolelle pakolaisina tulleet nälkiintyneet somalinaiset lapsineen ovat joutuneet ensi töikseen laajamittaisten joukkoraiskauksien uhreiksi.

UN Women Executive Director Ms. Michelle Bachelet: ”Women are raped in their homes, in the bushes and many times on the roads. New arrivals don't have shelters to sleep in and end up sleeping in the open outside the camps, exposing themselves to security risks.”

Suomen lähetysseuran koulutussihteeri Kati Kemppainen kirjoitti viime keväänä Helsingin Sanomissa näin:

”Väkivallan ja raiskausten ihannointi taas edustaa Afrikassa syvään juurtunutta vahingollista miesihannetta. Etelä-Afrikassa on todennäköisempää, että tyttö joutuu raiskatuksi kuin oppii lukemaan. Tarvitaan muutos, joka vaikuttaa syviin kulttuurisiin pohjavirtoihin, sekä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään radikaalisti erilaisia valintoja oman kulttuurinsa vahingollisista käytännöistä luopumiseksi.”

Onneksi – näin uskoo vuorenvarmasti ainakin virallinen Suomi – kulttuurit ovat sidoksissa alueisiin, joihin avaruudesta tulleet muukalaiset ne aikoinaan ovat istuttaneet. Kun Afrikasta muuttaa Suomeen esimerkiksi sata nuorta miestä, meidän ei missään tapauksessa pidä kuvitella, että heistä 25 olisi entisiä tai nykyisiä tai tulevia raiskaajia. Kulttuurihan ei ylitä maiden rajoja, vaikka ihmiset ylittävät. Suomeen tultuaan afrikkalaiset hylkäävät entiset tapansa ja raiskaavat tulevaisuudessa vain keskimäärin yhtä usein kuin kantasuomalaisetkin – mikähän muuten prosenttiluku mahtaa olla.

Vaikka afrikkalaiseen kulttuuriin eivät ole perinteisesti kuuluneet tiede, tekniset innovaatiot ja älyllisten lahjojen kehittäminen koulun penkillä samassa määrin kuin Euroopassa, tämäkin asia ratkeaa, kun maahanmuuttaja tulee autolautalla tai lentokoneella Suomeen. Suomalainen kulttuuri pitää huolen siitä, että koulujen PISA-tulokset ovat maailman kärkeä täysin riippumatta siitä, onko oppilasaines lähtöisin Afrikasta tai Aasiasta tai mistä tahansa. Korkeakouluista valmistuneiden suhteellisissa määrissä ei ole minkäänlaisia eroja sen perusteella, mistä mantereelta opiskelijat ovat kotoisin. Testattavien etninen tausta ei näy myöskään pienimmässäkään määrin älykkyystestien tuloksissa Vanhasen ja Lynnin kyseenalaisista väitteistä huolimatta.

Jos Mikko Ellilä olisi oikeassa - mitä hän ei tietenkään ole, onhan sen oikeuskin todennut - maailma näyttäisi paljon ankeammalta.

Jos kulttuuri olisi ihmisten toiminnan tulosta eikä päinvastoin, tietyt ihmiset olisi syntymästä saakka tuomittu tuottamaan tietyn tyyppistä kulttuuria. Mustalaiset olisi tuomittu sukupolvesta toiseen elämään kerjäämällä tai sosiaaliavustuksilla eli muiden tekemän työn kustannuksella. Suomalaisten olisi myönnettävä itselleen, ettei kännikulttuuri ole syynä suomalaisten juopotteluun, vaan suomalaiset vain yksinkertaisesti haluavat juoda itsensä känniin. Se, että juopottelun halu on johtanut vähitellen pysyvään tapaan, jollaista hienommalla nimellä kulttuuriksikin kutsutaan, ei tee tästä tavasta syytä juopottelulle. Alkuperäinen syy juomiseen on halu juoda eli halu panna pää sekaisin alkoholilla.

Jos kulttuuri olisi ihmisten toiminnan tulosta, afrikkalaisten miesten olisi myönnettävä itselleen, ettei kulttuuri pakota heitä raiskaajiksi, vaan he yksinkertaisesti vain haluavat raiskata ja ilmeisesti myös nauttivat siitä. Kun tätä on jatkunut tuhansien vuosien ajan, raiskaamisesta on tullut osa ”syviä kulttuurisia pohjavirtauksia” Suomen lähetysseuran koulutussihteerin sanoja käyttääksemme.

Jos Mikko Ellilä olisi oikeassa – korostettakoon koko ajan, että hän ei ole (koska en halua joutua tästä kirjoituksestani oikeuteen) – ihmisten teot eivät olisi sidoksissa tiettyyn paikkaan ja siellä vallitsevaan kulttuuriin vaan ihmisiin itseensä. Suomalainen kännikulttuurin edustaja joisi itsensä känniin myös sen jälkeen kun hän olisi muuttanut Espanjan aurinkorannikolle (suomalaisethan eivät tietenkään juo siellä oikeasti, eiväthän). Suomeen tullut afrikkalainen nuori mies puolestaan katselisi suomalaisia naisia kyseenalainen pilke silmäkulmassaan (mitä ei tietenkään oikeasti tapahdu).

Jos kulttuuri olisi ihmisten tuottamaa eivätkä ihmiset kulttuurin tulosta, Suomeen kannattaisi ottaa pysyviä maahanmuuttajia ennen kaikkea sellaisista maista, joiden kansalaiset ovat osoittaneet, että he kykenevät luomaan ja ylläpitämään korkeata elintasoa ja länsimaalaisittain katsottuna hyväksyttävää kulttuuria. Muilta alueilta tulevien ihmisten määrä kannattaisi yrittää pitää mahdollisimman pienenä ja heidän asumisensa Suomessa tulisi olla väliaikaista, jos palaaminen kotimaahan olisi mahdollista.

Tämän kuvitteellisen skenaarion valossa ongelma on tietenkin se, että Suomeen ei ole tulossa pakolaisina tai muutenkaan merkittäviä määriä ihmisiä alueilta, joiden asukkaat ovat osoittaneet pystyvänsä luomaan korkean elintason ja eurooppalaistyyppisen kulttuurin. Miksi heitä tänne tulisi. Muutama satunnainen työntekijä voi tulla, mutta heidän maahanmuuttonsa ei ole asia, joka ketään kiinnostaisi. Eurooppaan kuuluvasta Kosovosta tuli aikoinaan pakolaisia Suomeen, mutta monet heistä ovat jo lähteneet. Näistä ihmisistä ei tainnut olla suurta haittaa kenellekään – jos eräs ihmissuhdeongelmista kärsinyt mies ja hänen epätoivoinen tekonsa jätetään tarkastelun ulkopuolelle.

Ihmisiä tulee Suomeen nimenomaan ”muilta” alueilta eli niistä maista, joiden kulttuureissa on paljon parantamisen varaa ainakin länsimaisten arvojen kannalta katsottuna. Eivät kai he sieltä muuten lähtisikään. Jos maahanmuuttaja tulee kulttuurista, jossa on todennäköisempää, että tyttö tulee raiskatuksi kuin oppii lukemaan, hänen sopeutumisensa uuteen maahan tulee olemaan todennäköisesti lähinnä sitä, että kantaväestö sopeutuu uusiin raiskaustilastoihin.

Tämä kuvitteellinen olettamus lähtee siitä oikeuden päätöksellä ja asiantuntijoiden lausunnoilla vääräksi todistetusta väitteestä, että ihmiset muka loisivat kulttuurinsa omaksi kuvakseen. Näin ei tietenkään ole, vaan virallinen totuus on se, että kulttuuri on asioiden syy eikä seuraus. Kulttuuriset pohjavirtaukset pakottavat tietyillä alueilla asuvat miehet raiskaamaan, vaikka he kuinka haraisivat vastaan. Elämän julma arpapeli on pakottanut jotkut asumaan tällaisten pohjavirtausten alueella. Ihmisten tulee saada muuttaa sieltä pois, jos he haluavat. Vaikkapa Suomeen.

Maahanmuutossa ei ole sitä vaaraa, että Suomeen tulisi vääränlaisia ihmisiä, koska suomalainen kulttuuri ei pakota ketään tekemään vääriä asioita – mitä nyt vähän juomaan lauantai-iltaisin.

Jos kulttuuri ei siirry muuttajien mukana, mitä monikulttuurisuus sitten on? Se on eksoottisia ruokia ja vaatteita ja taidetta eli niitä asioita, joista kerrotaan matkailuesitteissä. Ei kantaväestö halua maahanmuuttajien tuovan kulttuuriaan sellaisenaan varsinkin jos siihen sattuu kuulumaan sen tyyppisiä pohjavirtauksia kuin raiskaukset ja kunniamurhat. Vieraista kulttuureista halutaan vain niiden kauniit ja mukavat piirteet – sellaiset, joita voidaan esitellä sisustuslehdissä ja ruokalehdissä. Se, että tällaisia asioita näkyy katukuvassa, on olevinaan monikulttuurisuutta. Kantaväestö ei siis loppujen lopuksi arvosta vieraita kulttuureja sellaisenaan.

Onko islam niiin suuri uhka länsimaiselle kultturille kuin väitetään?

2011-11-28T01:54:00.003-08:00

Vuoden 2011 alkupuolella niin sanotuilla maahanmuuttokriittisillä oli aihetta juhlintaan, kun maahanmuuttopolitiikkaa arvosteleva Perussuomalaiset sai suuren vaalivoiton. Perussuomalaisten kasvava kannatus ennen vaaleja oli pakottanut muutkin puolueet muuttamaan tai hienosäätämään maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa painotuksia kriittisempään suuntaan. Maahanmuuttopolitiikan arvostelemisesta oli yhtäkkiä tullut hovikelpoista, kun se vielä muutama kuukausi aikaisemmin oli leimattu yksinomaan rasistien puuhailuksi. Nyt poliitikot kautta puoluekentän taipuivat myöntämään, että maahanmuuton ongelmista on keskusteltava avoimesti.

Mutta sitten koko maailmaa kohahdutti uutinen, että Norjassa oli räjäytetty pommi ja ammuttu ihmisiä. Iskujen tekijäksi paljastui islamilaisen maahanmuuton arvostelija, joka oli viitannut manifestissaan myös muiden maiden maahanmuuttokriittisiin poliitikkoihin. Kun alkushokista oli selvitty, kaikki tuntui muuttuvan kuin yhdessä yössä. Maahanmuuttokriittisten vastustajille tapahtuma oli kuin lahja taivaasta, ja tätä lahjaa he eivät totisesti jättäneet käyttämättä. Ymmärtävä suhtautuminen maahanmuuttokriittisiin loppui, ja nyt heidät leimattiin rasisteiksi, joiden vihapuheista sikiää joukkomurhaajia. Tuntui kuin kaikki pimeyden voimat olisivat hyökänneet maahanmuuton ja islamin arvostelijoita vastaan. Hyökkäykset olivat rajuja ja monilta osin täysin kohtuuttomia. Vaadittiin esimerkiksi, että kansanedustaja Jussi Halla-ahon pitäisi erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta - niin kuin Norjan ampumisilla olisi ollut jotain tekemistä Halla-ahon kanssa.

Maahanmuuttokriittisen rintaman mustamaalausta ja häikäilemätöntä ajojahtia jatkui aikansa, ja se liitettiin osaksi yleistä rasismin ja vihapuheiden vastaista kampanjaa, jonka kantavana voimana oli Helsingin Sanomat. Kuohunnan ollessa kiivaimmillaan maahanmuuttokriittiset määriteltiin jo aivan ministerin taholta rasisteiksi ja muukalaisvihamielisiksi, kun aikaisemmin näin suoria väitteitä sentään korkeimmilla tahoilla vältetty. Myöhemmin syksyllä itse presidentti sanoi lehtihaastattelussa, että ”ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia”.

Vihakampanjan - eikä nyt ole kyse maahanmuuttokriittisten vihasta – lopullisia vaikutuksia on vaikea arvioida. Vihapuhepropaganda ja rasisminvastainen taistelu on ollut niin voimakasta ja yliampuvaa, että moni on saanut siitä tarpeekseen. Itä-Suomessa joitakin ihmisiä on päätynyt jo poliisiputkaan muukalaisvihamielisestä Facebook-kirjoittelusta. Jossakin menee raja. Eivät ihmiset halua kuulla koko ajan vihapuheista rasistiksi leimaamisesta. Presidentin lausunto sai aikaan poliittista kiistelyä.

Heti Norjan ampumistapauksen jälkeen näytti siltä, että maahanmuuttokriittinen liike oli saanut suorastaan kuoliniskun, josta se ei koskaan toipuisi entiselleen. Norjan surressa kymmeniä kuolonuhreja ei kerta kaikkiaan ollut muodikasta esittää islamia tai maahanmuuttoa koskevaa arvostelua. Satunnainen maahanmuuttokriittisiä foorumeja lukeva vierailija huomasi helposti, että kirjoittajien keskuudessa vallitsi apatia. Entinen palo ja innostus puuttui. Kirjoitukset olivat yhdentekeviä. Arkoja aiheita välteltiin ja kirjoiteltiin mukavammista aiheista ja mieluiten aiheen vierestä. Ainostaan liikkeen kova ydin istui yhä järkähtämättömänä bunkkereissaan, mutta kannattajien keskuudessa vallitsi epävarmuus. Norjan tapauksesta uuden kimmokkeen saanut maahanmuuttokriittisten mustamaalaus oli niin kovaa, että jo pelkkä maahanmuuttoa arvostelevalle foorumille kirjoittaminen tuntui epäilyttävältä ellei suorastaan rikolliselta toiminnalta.

Kun tapahtumien laineet ovat laskeutuneet, ja Norjan ampuja on osoittautunut yksittäiseksi tekijäksi, asetelma on alkanut palata normaaliksi. Palaako se koskaan täysin ennalleen, sitä on vaikea sanoa.

Mikä on maahanmuuton ja maahanmuuttokriittisyyden tulevaisuus? Mitä vaikutuksia Norjan tapahtumilla on Suomen ja Euroopan tulevaan kehitykseen?

Vaikutukset eivät ehkä ole niin suuria kuin luullaan. Maahanmuuttokriittisellä liikkeellä ei nimittäin ole alun alkaenkaan ollut kovin suurta vaikutusta maailman väestöpolitiikkaan. Joissakin maissa, kuten Tanskassa ja Itävallassa, maahanmuuttoon tiukasti suhtautuvat liikkeet ovat saaneet poliittista valtaa ja pystyneet patoamaan jonkin verran maahanmuuttajien tuloa. Mutta voiko vaikutus olla pysyvää? On kyseenalaista pystyykö yhdessä maassa toimiva puolue millään tavalla estämään Eurooppaan suuntautuvaa maahanmuuttoa, joka on saanut jo kansainvaelluksen mittasuhteet. Puolue ehkä patoaa mahanmuuttajien virran siihen yhteen maahan, jossa se toimii, mutta ennemmin tai myöhemmin rajat murtuvat. Jos naapurimaan asukkaista jo 30 tai 40 prosenttia on maahanmuuttajia, ennemmin tai myöhemmin heitä alkaa tihkua myös rajan yli vieressä olevaan maahan sen politiikasta välittämättä. Siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajat ja heidän lapsensa saavat eurooppalaisten valtioiden kansalaisuuden, miten heitä enää voi estää muutamasta toisiin maihin - ellei suljeta rajoja kokonaan niin kuin Pohjois-Korea on tehnyt.

Pitkällä aikavälillä maahanmuuttokriittinen rintama tulee häviämään taistelunsa. Myöhempi historia todennäköisesti kuvaa sen pelkkänä muutosvastarintana ja yhteiskunnan kasvukipuina tilanteessa, jossa tapahtui lyhyenä aikana suuria väestömuutoksia.

Kaiken taustalla on se tosiasia, että tapahtumien sykli maailmassa on lyhentynyt. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana on otettu käyttöön enemmän teknisiä keksintöjä kuin koko ihmiskunnan historiassa sitä ennen. Kun ennen muutokset veivät vuosisatoja, nyt ne tapahtuvat muutamassa kymmenessä vuodessa. Tämä koskee paitsi tekniikan, myös kulttuurin ja henkisten arvojen muuttumista. Esimerkiksi musiikkimaailmassa viidenkymmenen vuoden harppaus ensimmäisen maailmansodan aikaisista ralleista vuoden 1967 Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -albumiin ei ole aivan vähäinen.

Meneillään olevat kansainvaelluksetkin tapahtuvat nopeasti ja perusteellisesti - eikä niitä voi kokonaan estää. Demokraattisissa yhteiskunnissa ei löydy voimia, jotka sen tekisivät. Muslimit tulevat levittäytymään Eurooppaan, halusimmepa sitä tai ei.

Tilanne ei ole kuitenkaan niin lohduton kuin jotkut ajattelevat. Muslimien maahanmuuttoahan jotkut pitävät katastrofina, joka tulee johtamaan Sharia-tuomioistuimiin, naisten alistamiseen ja vähitellen takaisin pimeälle keskiajalle.

Onko olemassa perusteita sille, että edellä mainitut uhkat eivät toteutuisi, eivätkä Eurooppaan muuttavat muslimit muodostaisi uhkaa länsimaiselle elämänmenolle?

Itse asiassa perusteita on paljonkin.

Ensinnäkin monet muslimimaat olivat jo pitkällä länsimaistumisen ja vapaamielisyyden tiellä ennen kuin niissä sai valtaa ääri-islamilainen liikehdintä, ja ne alkoivat palata islamilaiseen traditioon. Shaahin johtama Iran on yksi tällaisista valtioista.

Jos Yhdysvallat ei olisi puuttunut Iranin tapahtumiin toisen maailmansodan jälkeen, Iran ei ehkä olisi tällä hetkellä ääri-islamilaisten johtama islamilainen tasavalta. Shaahin pitäminen valtaistuimella Yhdysvaltain tuella sysäsi liikkeelle prosessin, joka lopulta johti amerikkalais- ja länsimaisvihamieliseen vallankumoukseen ja shaahin vallan korvaamiseen teokraattisella diktatuurilla. Toinen pitkällä maallistumisen tiellä ollut maa on Turkki, jolle Kemal Atatürk loi länsimaisia arvoja mukailevan maallisen perustuslain. Toisin kuin Iran, Turkki ei ole vieläkään muuttunut islamilaiseksi tasavallaksi, vaikka ääri-islamilaisuus on saanut siellä poliittista valtaa.

On mahdollista, että islamilaisissa maissa esiintyvä ääri-islamilainen suuntaus on pelkkä tilapäinen ärsytysreaktio nopeasta länsimaistumisesta ja amerikkalaisten kuvitellusta ylivallasta. Todellisuudessa ääri-ilmiöiden nousu pintaan voi olla osa hidasta islamin kuolinkamppailua. Kuohuntaa lopun edellä.

Islamin uskonto on 1400 vuotta vanha, joten ajatus sen häviämisestä tuntuu monista mahdottomalta. Kommunismi kyllä romahti, mutta se olikin vasta satavuotias. Yksittäisen aatteen kannattajan näkökulmasta sata tai 1400 vuotta ei kuitenkaan merkitse paljoa, sillä yksittäinen kannattaja on kannattanut aatetta korkeintaan yhtä kauan kuin on elänyt. Jos 40 vuotta kommunismia kannattanut ihminen pystyi hylkäämään aatteensa, miksei 40 vuotta islamia kannattanut voi tehdä samalla tavalla? Islam on aate siinä missä kommunismikin. Ei se ole kenenkään geeneissä eikä siis periydy biologisesti.

Kun otetaan huomioon se, että lähes kaikki asiat tapahtuvat maailmassa nyt nopeammalla tahdilla kuin aikaisemmin, myös islam voi yllättäen kokea suuria muutoksia niin oppinsa tulkinnassa kuin kannattajiensa sitoumuksessa ja määrässäkin. Sadan vuoden päästä viimeiset ääri-islamilaiset ehkä piileskelevät joissakin kaukaisissa luolissa, ja suurten massojen kohdalla islam on maallistunut nykyaikaiseksi rock'n roll -islamiksi, joka on enää pelkkä muodollisuus. Seuraavien sadan vuoden aikana islam voi kadota lopullisesti. Se mikä ennen tapahtui tuhannessa vuodessa, voi nyt tapahtua sadassa vuodessa.

On täysin mahdollista, että Islam ei sittenkään ole Euroopan ja länsimaiden tulevaisuuden kannalta merkittävä asia. Paljon suurempi kysymys - ehkä suorastaan kohtalonkysymys - voi olla Saharan eteläpuolisen Afrikan meneillään oleva väestöräjähdys, joka tulee johtamaan hallitsemattomiin pakolaisvirtoihin. Tulevaisuuden Eurooppa ei ehkä ole islamilainen, mutta sen asukkaat ovat mulatteja.

Vuonna 1900 eurooppalaisia oli noin kolmesataa miljoonaa ja afrikkalaisia sata miljoonaa. Euroopan valtiot olivat jakaneet Afrikan siirtomaikseen. Vaikka ne riistivät Afrikan luonnonrikkauksia, ne samalla myös kohensivat afrikkalaisten elintasoa ja terveydentilaa. Tämä loi pohjan tulevalle väestönkasvulle.

Asiat etenevät luonnollisella painollaan

2011-10-22T00:30:00.000-07:00

Mikä on salaliiton ja "salaliiton" ero? Onko professori Jyrki Virolaisen mainitsema Tornin herraklubi osa salaliittoa? Vai onko se vain normaalia vaikuttajaryhmän edunvalvontaa?

En usko organisoituihin salaliittoihin, koska mihin niitä tarvittaisiin. Asiat menevät luontaisella painollaan tiettyyn suuntaan, kun riittävän monen ihmisen henkilökohtainen etu on kyseessä. Poliitikot, poliisi, media ja äänestäjät muodostavat kokonaisuuden, jonka osat vaikuttavat toisiinsa. Poliitikot tarvitsevat mediaa päästäkseen valtaan ja pysyäkseen siellä. Poliisi tarvitsee poliitikkoja saadakseen lisää resursseja ja toimivaltaa. Media tarvitsee poliisia saadakseen lisää myyviä uutisia. Poliisi tarvitsee mediaa ylläpitääkseen positiivista julkisuuskuvaansa. Liike-elämä tarvitsee mediaa myydäkseen tuotteitaan. Kansalaiset ovat moottori, joka pyörittää rattaita äänestämällä vaaleissa. Vaalien avulla legitimoidaan niin poliitikkojen kuin poliisinkin valta. Se, joka pelaa parhaiten, kasvattaa omaa pottiaan.

Kansalaisten kohdalla ei ole kyse "potin" kasvattamisesta, koska kansalaisilla on vain menetettävää - nimittäin vapautensa. Ainot, jotka tässä pelissä voivat jotain voittaa, ovat poliitikot ja poliisi. Media on pelkkä kauppias, joka voittoa saadakseen myy hirttäjille sen hirttoköyden, johon se itse lopulta hirtetään.

Ymmärtääkseen nykyistä maailmanmenoa kannattaa pitää mielessään se luonnonlaki, että niukat resurssit johtavat väistämättä kilpailuun, ja kilpailun voittavat ne, jotka ovat vahvimpia. Niinpä resurssit - olkoon kyse taloudellisesta vallasta tai poliittisesta vallasta tai melkein mistä tahansa - kasautuvat helposti pienelle vähemmistölle. Yhdysvalloissa yksi prosentti kansalaisista omistaa jo lähes neljäkymmentä prosenttia omaisuudesta, ja omaisuuden keskittyminen harvojan käsiin jatkuu yhä.

Jos taloudellista eriarvoisuutta yritetään poistaa poliittisilla toimenpiteillä, voi käydä niin, että näennäisesti taloudellinen tasa-arvo kyllä saavutetaan, mutta sen jälkeen yksi prosentti kansalaisista omistaa 99 prosenttia poliittisesta vallasta. Lopputuloksena on kurjuuden tasa-arvo. Pohjois-Korea on elävä esimerkki. Taloudellista tasa-arvoa ei pystytä ylläpitämään muuten kuin äärimmäisellä pakolla. Vaaditaan poliittinen diktatuuri.

Länsimaisissa yhteiskunnissa vallitsee sekajärjestelmä, jossa kapitalismin annetaan toimia, mutta poliittisella ratkaisuilla ja voimankäytöllä tasataan sen synnyttämää taloudellista epätasa-arvoa.

Vallan kasautumisella harvojen käsiin on se ikävä ominaisuus, että mikäli kasautuminen estetään jollakin sektorilla, valta etsii uudet väylänsä ja alkaa kasautua jollakin toisella alueella. Vallanhaluiset ihmiset hakeutuvat sinne, missä valtaa on tarjolla. Jos tätä ei huomata, diktatuuri tulee yhteiskuntaan sivuoven kautta.

Keskiajalla ja vielä sen jälkeenkin katolinen kirkko oli voimakas ja raaka vallankäyttäjä. Ihmisiä vangittiin ja tapettiin harhaoppisuuden kitkemisen nimissä. Maalliset hallitsijatkin joutuivat mukautumaan kirkon tahtoon, ja maallinen valta olikin monesti suoraan kytketty uskonnon nimissä harjoitettuun valtaan. Tilanne muistutti nykypäivän Irania, jossa ajatollahit hallitsevat taustalla, ja maallisen presidentin ja hallituksen valta on rajallinen. Uskontoa on kautta aikojen käytetty maallisen vallan tukena, ja uskontoa on harjoitettu tavallaan symbioosissa maallisen vallan kanssa. Uskonto on legitimoinut maallisen vallan ja vastannut propagandasta kansalaisten taivuttamisessa maallisen vallan alaisuuteen. Vastapalvelukseksi maallinen valta on taannut uskonnon suvereniteetin ja taloudelliset edut. Jo kaikkein vanhimmissa kaupungeissa, joita arkeologit ovat kaivaneet esille, on nähtävissä tärkeimmät vallan symbolit eli uskonnon temppelit ja maallisen vallan palatsit. Ne ovat yhteiskuntiensa merkittävimpiä rakennuksia.

Onko sivilisaatioiden alkuhämäristä asti jatkunut käytäntö nyt loppumassa, kun uskontojen poliittinen merkitys länsimaissa on vähentynyt? Voiko näin todella tapahtua?

Arvostamani blogikirjoittaja Ruukinmatruuna on monissa kirjoituksissaan huolestuneena todennut, että perinteisten uskontojen hiipuminen avaa huolestuttavia näkymiä. Syntyneen uskonnollisen tyhjiön täyttävät uudet aatteet, joista yksi on islam. Ja jos yhteiskunnasta yritetään mitätöidä kokonaan uskonto ja korvata se jollakin keinotekoisella ateistisella aatteella, lopputulos on kaikkein kauhein, mistä Stalinin Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa eräät muut hirmuvallat ovat esimerkkejä. Uskonnon puuttuessa maalliset valtiaat astuvat jumalan rooliin, ja siitä ei hyvä seuraa.

Suomessa ja muissakin länsimaissa perinteisen uskonnon on korvannut usko turvallisuuteen. Turvallisuudesta on tehty nykyajan jumala, jolle kansalaisten vapaus voidaan uhrata.

Uskontojen ja jumalien määritteleminen on aina kuulunut pienelle uskonoppineiden vähemmistölle (paavi, ajatollahit, piispat, kardinaalit jne.). Tavallisella kansalaisilla ei ole koskaan ollut oikeutta määritellä uskontoa ja sen arvoja. Demokratia ei ulotu uskontoihin. Tässä suhteessa uusi ”turvallisuuden uskonto” muistuttaa perinteisiä uskontoja. Myöskään siitä ei tavallisella kansalaisella ole oikeutta muodostaa mielipidettään (tai ainakaan mielipiteellä ei ole merkitystä). Ainoastaan viranomaisilla on oikeus määritellä, mikä on turvallista ja mikä ei. Näitä asioita ei ratkaista vaaleilla. Se, että pienellä viranomaisklikillä on yksinvalta päättää, mitkä asiat ovat turvallisuusasioita, ja sen jälkeen yksinvalta päättää näistä asioista, avaa tien diktatuuriin.

”Yksittäisellä kuljettajalla ei ole oikeutta eikä edes kykyä luoda viisaampaa henkilökohtaista arvomaailmaa.”

Näin kirjoitti aikoinaan Helsingin Sanomissa liikennesuunnittelija Esko Pasanen.

Demokratioissa on eroa

2011-05-22T14:24:00.000-07:00

Totalitaarinen demokratia on järjestelmä, jossa enemmistöllä, suoraan tai edustajiensa kautta, on ehdoton valta säätää määräyksiä, joita myös vähemmistön on noudatettava.

Tasa-arvoon perustuvassa demokratiassa kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa tai alistaa ketään, mutta kenellä tahansa on oikeus estää alistaminen.

Totalitaarisen demokratian ja tasa-arvoon perustuvan demokratian ero on siinä, että totalitaarisessa demokratiassa yksilön vapauden arvo on nolla, mutta tasa-arvoon perustuvassa demokratiassa se on ääretön. Tämä tekee demokratioista hyvin erilaiset. Nykyaikaiset valtiojärjestelmät edustavat totalitaarista demokratiaa - mikä enemmän, mikä vähemmän. Joskus on kuitenkin ollut vallalla ihanne toisenlaisesta demokratiasta.

Vuonna 1789 julkaistu Ranskan ihmisoikeuksien julistus alkaa sen toteamisella, että ”ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet”. Julistuksessa määritellään yhteiskunnan tehtäväksi ihmisten vapauden turvaaminen. Lisäksi siinä määritellään, että ”vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä”. Julistuksessa täsmennetään, että ”lailla olkoon oikeus kieltää vain sellaiset teot, jotka vahingoittavat yhteiskuntaa”.

Samana vuonna Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen kanssa laadittiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen lisäosa ”Bill of Rights”, jossa määriteltiin kansalaisille kuuluvia vapauksia. Se tuli voimaan vuonna 1791. Yhdysvaltain ja Ranskan julistukset syntyivät saman ideologisen ilmapiirin keskellä osittain vuorovaikutuksessa.

Vuonna 1859 ilmestyneessä kirjassa ”On Liberty” englantilainen filosofi John Stuart Mill muistutti alkuperäisesti vapauden ajatuksesta, jonka hän totesi jo tuolloin olevan vaarassa. Hän kirjoitti: ”The object of this Essay is to assert one very simple principle...” Ja tämä periaate on se, että ”the sole end for which mankind are warranted, individually or collectively in interfering with the liberty of action of any of their number, is self-protection.”

http://www.utilitarianism.com/ol/one.html

John Stuart Millin määritelmä on yhdenmukainen Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ajatuksen kanssa. Yhteisöllä – olipa kyse yhdestä ihmisestä tai miljoonien ihmisten muodostamasta valtiosta – on oikeus puuttua toisten yksilöiden vapauteen ainoastaan itsepuolustustarkoituksessa. Eli jos jonkun yksilön teot vaarantavat muiden ihmisten vapauden ja koskemattomuuden, tämän ihmisen toimintaan on lupa puuttua. Sen sijaan ihmisen kuviteltu oma etu ei anna oikeutta käyttää pakkokeinoja häntä kohtaan.

”His own good, either physical or moral, is not a sufficient warrant. He cannot rightfully be compelled to do or forbear because it will be better for him to do so, because it will make him happier, because, in the opinions of others, to do so would be wise, or even right.”

John Stuart Mill ei ole ainoa, joka on muistuttanut ihmisten henkilökohtaisen vapauden loukkaamattomuuden tärkeydestä. Vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana tästä asiasta ovat kirjoittaneet ja puhuneet monet. 1950- ja 1960-luvuilla vapauden ajatusta piti pinnalla brittiläinen filosofi Sir Isaiah Berlin.

Nykyinen valtio on alkuperäisen vapauden ajatuksen irvikuva. Vaikka vapauden pitäisi olla ihmisten peruuttamaton syntymäoikeus, kansanedustajat leikkelevät siitä siivuja kuin halvasta makkarasta. Perusteeksi kelpaa mikä tahansa, minkä jokin kimmokiljunen tai perttisalovaara sattuu eduskunnan kahvilassa keksimään.

On vaikea irrottaa lainsäädännön kokonaisuudesta jokin yksittäinen sääntö – kuten nopeusrajoitus jollakin tieosuudella – ja sanoa, millainen sen täsmälleen pitäisi olla, jotta se olisi tasa-arvoon perustuvan demokratian hengen mukainen. Perusidean kaikkien sääntöjen kohdalla pitäisi kuitenkin olla se, että ei säädettäisi sen tyyppisiä määräyksiä, joita 90% ihmisistä rikkoo, ja jotka edellyttävät, että 90 prosentille ihmisistä on annettava asennekasvatusta ja rangaistuksia.

http://www.thefreemanonline.org/columns/democracys-road-to-tyranny/

http://www.ncc-1776.org/tle2005/tle332-20050814-05.html

Mitä olemme valmiit hyväksymään?

2010-12-18T08:43:00.000-08:00

Viime kädessä jokainen ihminen pidättää itsellään oikeuden määritellä
mitä hän saa tehdä ja mitä ei. Jollakin ihmisellä määritelmä noudattaa lakikirjan
tekstiä pienintä pilkkua myöten, jollakin vähän sinne päin, ja
jollakin ei sinne päinkään.

Monet puhuvat "yhteiskunnan pelisäännöistä" ja vaativat, että jokainen kansalainen noudattaa niitä. He itsekin väittävät olevansa valmiit hyväksymään ja noudattamaan yhteiskunnan pelisääntöjä. Mutta mitä tämä loppujen lopuksi tarkoittaa?

Jos periaate on, että "itse olen täysin valmis hyväksymään
yhteiskunnassa vallitsevat pelisäännöt", johdonmukaisuuden nimissä
pelisäännöt on hyväksyttävä aina ja kaikissa yhteiskunnissa, ei siis
ainoastaan tämän päivän Suomessa vaan yhtä hyvin ylihuomisen Pohjois-
Koreassa tai eilispäivän Neuvostoliitossa. Jos ei ole valmis
hyväksymään, tällöin periaatetta pitää muuttaa: "Itse olen täysin
valmis hyväksymään yhteiskunnassa vallitsevat pelisäännöt, jos..."
Eli periaatteeseen tuleekin sana "jos". Eli itse olen täysin valmis
hyväksymään -henkilö pidättää itsellään oikeuden määritellä, milloin
hän on valmis hyväksymään ne pelisäännöt, jotka hyvää tarkoittavat
ihmiset ovat laatineet.

Turvallisuus vai yksilönvapaudet

2010-11-13T15:53:00.000-08:00

Jos kansanedustajaehdokas sanoo kannattavansa valtion takaamaa turvallisuutta sekä mahdollisimman suuria yksilönvapauksia suhteessa valtioon, mitä hän oikeastaan silloin kannattaa? Valtion takaama turvallisuus on nimittäin ristiriidassa yksilönvapauksien kanssa. Turvallisuutta edistetään yleensä ensisijaisesti pakoilla ja kielloilla ja poliisivalvonnalla ja rangaistuksilla - asioilla, joiden on vaikea kuvitella lisäävän tavallisten kansalaisten vapautta.

Ei ole kovin vaikeaa ymmärtää, että pakko on pakko, ja vapaus on vapaus. Jos toista lisää, toinen vähenee.

Jos turvallisuutta parannetaan teknisillä toimenpiteillä eli tekemällä esimerkiksi maanteistä ja kaduista ja muista julkisista paikoista turvallisempia, silloin kenenkään vapaus ei välttämättä vähene. Mutta koska maantien korjaaminen tulee kalliiksi, valitaan usein halvempi ratkaisu, eli asennetaan uudet nopeusrajoituskyltit ja liikennekamerat tien varteen. Turvallisuutta parannetaan siis lisäämällä sakotusta ja vähentämällä näin yksilönvapauksia.

Valistuksen aikana 1700-luvun loppupuolella, jolloin Yhdysvaltain yksilönvapauksia korostava perustuslaki sekä Ranskan ihmisoikeuksien julistus laadittiin, kansalaisten vapaus katsottiin keskeiseksi arvoksi, jota julkinen valta ei saa loukata. Näihin aikoihin Benjamin Franklin esitti usein siteeratun ajatuksen vapauden ja turvallisuuden suhteesta: "Those who would give up essential liberty to purchase a little temporary safety deserve neither liberty nor safety". 1700-luvulla katsottiin, että turvallisuus on kannatettava asia, mutta vapaus on vielä kannatettavampi. On parempi mennä vapaasti vaaraan kuin elää turvallisesti orjana.

Vapauden arvostus säilyi korkeana vielä 1800-luvulla, jolloin mm. englantilainen filosofi John Stuart Mill esitti kuuluisan "vapauden periaatteensa", jonka mukaan yhteiskunnalla ei ole oikeutta puuttua yksittäisen kansalaisen vapauteen hänen todellisen tai kuvitellun etunsa vuoksi vaan ainoastaan siinä tapauksessa, jos kansalaisen toiminta muodostaa uhkan muille - eli vaarantaa muiden vapauden elää kenenkään uhkaamatta tai pakottamatta tai vahingoittamatta. Vapauden periaate sallii pakkokeinot perinteisiä rikollisia kohtaan, koska rikolliset ovat omalla toiminnallaan astuneet "rajan yli" eli alkaneet toimia muita yksilöitä ja yhteiskuntaa vastaan. Mutta periaate ei salli yksilöiden pakottamista sillä perusteella, että pakottamisen katsotaan edistävän yksilöiden omaa turvallisuutta. Koska vapaus on arvokkaampi asia kuin turvallisuus, vapauden tulee olla loukkaamaton. Turvallisuutta ei pidä edistää vapauden kustannuksella. John Stuart Mill kirjoitti, että yhteiskunta voi toki harjoittaa valistusta ja suostuttelua, mikäli ihmisten toiminta näyttää olevan heille itselleen vahingollista. Yhteiskunta ei kuitenkaan saa käyttää tällaisessa tilanteessa pakkoa normaalissa ymmärryksessä toimivaa ja tekonsa tiedostavaa kansalaista kohtaan.

Tämän ajan yhteiskuntien arvomaailma on kääntynyt irvokkaaksi peilikuvaksi valistuksen ajan arvoihin verrattuna. Vapaus ei ole enää ensimmäisellä tilalla vaan sen on syrjäyttänyt turvallisuus. Ja tilanne on mennyt jopa niin pitkälle, että turvallisuus katsotaan äärettömän arvokkaaksi, mutta vapaudella ei katsota olevan enää juuri mitään arvoa. Benjamin Franklinin periaate on siis käännetty päälaelleen. Tällä hetkellä se kuuluisi näin:

"Ne ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan olennaisesta osasta turvallisuuttaan saadakseen vähän vapautta, eivät ansaitse kumpaakaan ja menettävät lopulta molemmat."

Miten tähän on tultu?

1700-luvulla nykyaikainen käsitys "turvallisuus" ei ollut päällimmäisenä ihmisten mielissä. Suurin osa ihmisistä kuoli jo lapsina, ja nälkä ja taudit harvensivat jäljelle jääneitä. Maanpäällinen elämä oli turvatonta, joten turvaa haettiin tuonpuoleisesta. Turvallisuudesta huolehti kirkko. Sielun turvallisuus katsottiin tärkeämmäksi kuin ruumiin turvallisuus, joten sielua piti varjella synneiltä ja turmelukselta. Jos ihmisten vapautta tuohon aikaan rajoitettiin, se tapahtui uskonnollisin ja moraalisin perustein. Katsottiin, että on parempi luopua osasta vapauksiaan ja päästä taivaaseen kuin elää täysin vapaasti ja joutua kadotukseen.

Kun yleinen elintaso nousi, ja lääketiede kehittyi, ja ihmisten keskimääräinen elinikäodote piteni, ihmiset alkoivat kiinnostua enemmän myös maallisesta turvallisuudestaan. Samaan aikaan uskontojen merkitys ihmisten elämässä väheni. Ajateltiin, että jos Jumalaa ja taivasta ei ole, niin silloin on parasta yrittää sinnitellä mahdollisimman pitkään täällä maallisessa elämässä. Ja tähän toiveeseen turvallisuuden markkinoijat vastasivat.

Kirkon ollessa voimissaan papit muodostivat merkittävän yhteiskuntaluokan. Papeilla oli valtaa, koska he vastasivat ihmisten sielujen turvallisuudesta. Kun hengellisen turvallisuuden merkitys väheni, ja maallisen turvallisuuden merkitys kasvoi, papisto menetti entisen mahtiasemansa, ja valta siirtyi niille, jotka vastasivat maallisesta turvallisuudesta - eli poliitikoille ja virkamiehille.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa kirkko on menettänyt lähes täysin entisen valtansa. Suurin osa papeista on naisia, ja kirkko yrittää jäsenkatoa paikatakseen miellyttää kaikkia siinä kuitenkaan todennäköisesti onnistumatta. Kirkon tulevaisuus näyttää uhatulta. Sen sijaan toinen "kirkko" eli maallisen turvallisuuden takaava viranomaisporras elää valtansa ja mahtinsa kukkuloilla. Koska arvomaailma on muuttunut sellaiseksi, että turvallisuutta arvostetaan yli kaiken, ja vapaudesta ollaan valmiit luopumaan edes miettimättä koko asiaa, portti "uskonnolliseen" hirmuvaltaan on auki. Hirmuvallan oikeuttava uskonto ei ole kristinusko eikä Islam vaan uusi "turvallisuuden uskonto". Tällaista uskontoa ei tietenkään virallisesti ole olemassa, mutta ihmiset ja valtakoneisto toimivat niin kuin se olisi olemassa.

Kun nykyisin mietitään, säädetäänkö laki jonkin oletetun turvallisuusvajeen parantamiseksi, käytetään kaavaa, jossa turvallisuuden arvo on ääretön ja vapauden arvo nolla. Muita tekijöitä ovat laista aiheutuvat kustannukset sekä mahdollisuudet valvoa lain noudattamista. Jos laki edistää turvallisuutta, ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia kustannuksia, ja lain noudattamista on mahdollista riittävän tehokkaasti valvoa, laki säädetään. Sillä, kuinka paljon ihmisten henkilökohtainen vapaus lain takia vähenee, on lähinnä välillinen merkitys. Epäsuosittu laki voi heikentää yleistä lainkuuliaisuutta, joten sellaisia ei mielellään säädetä. Kansaisiin kohdistetaan tarvittaessa "asennekasvatusta" niin kaun, kunnes he ovat kypsiä hyväksymään uuden lain. Apuna kansalaisten tahdon murtamisessa voidaan käyttää myös harhautusta. Laki on olevinaan määräaikainen "kokeilu", vaikka tiedetään aivan hyvin, että laista tulee pysyvä. Kokeilun aikana ihmiset kypsyvät hyväksymään lain.

Nykyinen turvallisuutta painottava ja vapautta väheksyvä yhteiskuntafilosofia on johtanut eräänlaiseen metsästyskulttuuriin, jossa poliisit ovat metsästäjiä ja tavalliset kansalaiset saaliita. Poliisi saa saaliin aina, kun se nappaa jonkun kansalaisen lakia rikkomasta. Metsästyksen makuun päässeet poliisit janoavat koko ajan uutta riistaa. Sitä heille antavat kansanedustajat säätämällä lakeja, joilla aiemmin laillisina pidettyjen tekojen tekijöistä tehdään rikollisia. Ja mitä vaikeampaa saaliin metsästäminen on, sitä tehokkaammat aseet ja välineet metsästäjä tarvitsee. Poliisi saakin koko ajan uusia keinoja turvallisuus- ja lainvalvontatehtävänsä toteuttamiseen. Lopulta hyvät aseet voivat itsessään johtaa siihen, että poliisi vaatii saalista tuotettavan entistä enemmän, sillä eihän hieno teknologia saa ruostua käyttämättömänä. Tällainen painostus ei tietenkään tapahdu avoimesti eikä välttämättä edes tietoisesti, mutta kun on teknologiaa, sitä yleensä halutaan käyttää.

Miten demokraattinen valtio eroaa diktatuurivaltiosta?

2010-10-25T16:12:00.000-07:00

Kun Neuvostoliitossa tai Pohjois-Koreassa otettuja valokuvia vertaa esimerkiksi Hollannissa tai Kanadassa otettuihin, eroja huomaa helposti.

Kommunistisissa diktatuurimaissa näkyy enemmän univormuihin puettuja koppalakkisia miliisejä, sotilaita ja muita heihin rinnastettavia viranomaisia. Juhlatilaisuuksissa tavallisillakin ihmisillä on rinnassaan paljon erilaisia kunniamerkkejä. Univormut ja kunniamerkit kertovat ihmisten arvosta ja asemasta yhteiskunnassa. Sotilasasuun kuuluvan hatun koko yhdessä arvomerkkien määrän ja laadun kanssa kertoo kantajansa vallasta.

Kapitalistisissa länsimaissa ihmisten eriarvoisuus näkyy eri tavalla. Yläluokka esiintyy kalliissa merkkivaatteissa ja juhlii hienoissa ravintoloissa. Edustusautossa istuva yläluokan edustaja ei tarvitse mitaleista ja kunniamerkeistä koostuvaa rintapanssaria. Hänelle riittää käsityönä tehty Caraceni puku ja kultainen Rolex.

Onko taustalla jokin yhteinen isompi kuvio?

Demokraattisten maiden järjestelmään kuuluu se, että näkyvästi politiikassa toimiva hallitseva luokka mittaa kannatuksensa vaaleissa. Sen on pidettävä kansa tyytyväisenä, jotta se voisi uusia valtakirjansa myös seuraavissa vaaleissa. Sen on myös pidettävä yllä suhteita talouselämän vaikuttajiin, sillä vaalikampanjat tulevat kalliiksi.

Myös diktatuurimaissa hallitsevan luokan on pidettävä kansa ainakin jossakin määrin tyytyväisenä, sillä tyytymätön kansa on altis lähtemään kiihottajien kelkkaan, ja seurauksena voi olla vallankumous. Tärkeintä on tietysti eliminoida potentiaaliset kiihottajat, sillä kansa itse ei yleensä lähde spontaanisti kaatamaan vallitsevaa järjestelmää.

Diktatuurimaissa käytetty keino vallan vakauttamiseksi on vanha tuttu ”hajota ja hallitse”. Kansalaiset hajotetaan toisiaan vastaan toimiviksi ja keskenään kilpaileviksi klikeiksi. Tämä tehdään luomalla keinotekoisia yhteiskunnallisia asemia, joihin pääsystä ihmiset kilpailevat. Asemien merkkinä on jokin näennäinen virka ja siihen kuuluva univormu arvomerkkeineen ja oikeuksineen. Univormua kantava pihapoliisi tai työpaikkamiliisi tai metrotarkastaja tai ylivartija tai junatarkastaja tai mitä kaikkia virkoja keksitäänkin, integroidaan systeemiin antamalla hänelle näennäinen arvo, jonka eteen hän on joutunut tekemään työtä, ja josta hän on ylpeä, ja jota hän puolustaa. Samalla integroidaan systeemin osaksi myös tämän ihmisen perhe ja lähiomaiset, koska heidän arvostuksensa ja yhteiskunnalliset etunsa riippuvat siitä, millaisia univormuja ja arvonimiä perheenjäsenillä on.

Järjestelmään, jossa arvot ja oikeudet ovat tavoiteltuja ja arvostettuja asioita, kuuluu tietysti niiden ihmisten vainoaminen ja halveksiminen, jotka eivät kunnioita arvoasemien haltijoiden erityisoikeuksia vaan tekevät luvatta asioita, joita saavat lain mukaan tehdä vain oikeat arvoasemien haltijat. Tällaiset rikolliset käräytetään välittömästi ja heitä rangaistaan ankarasti arvoaseman tai luvan oikeudettomasta varastamisesta.

Virkamerkkien, univormujen ja lupatodistusten avulla hajautettu järjestelmä pysyy kasassa, koska siinä on paljon ihmisiä, jotka omaa erityisasemaansa puolustaessaan puolustavat samalla myös järjestelmän vakautta ja olemassaoloa. Toistensa asemia mustasukkaisesti vahtivia ryhmiä on helppo hallita, koska niistä ei muodostu järjestelmän johtoa kritisoivia suurempia kokonaisuuksia. Jos yksi ryhmä alkaa rettelöidä, ja sen johtajat eliminoidaan, kilpailevien ryhmien johtajat ovat vain hyvillään - kunnes ehkä jonakin päivänä tulee heidän vuoronsa kävellä teloituskomppanian eteen.

Suomessa ei ole viime vuosikymmeninä tarvittu teloituskomppanioita, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä voitaisi taas joskus tarvita. Kehitys Suomessa on nimittäin ollut jo vuosien ajan menossa hitaasti kohti diktatuuria. Minkäänlaista salaliittoa tai yksityiskohtaista suunnitelmaa tällaisen kehityksen taustalla ei todennäköisesti ole, vaan kyse on tavanomaisesta valtaan liittyvästä dynamiikasta. Vallalla on taipumus keskittyä, ja mitä enemmän se keskittyy, sitä enemmän sillä on taipumus keskittyä. Joidenkin mielestä myös varallisuus on tällainen ominaisuus. Ellei poliittinen taho huolehdi tulo- ja varallisuuserojen tasaamisesta, kehitys johtaa ennen pitkää yhä suurempiin tulo- ja varallisuuseroihin. Lopulta maa on jakautunut kahtia: Rikas yläluokka asuu muurien takana ylellisissä linnoissa, ja köyhä alaluokka elää slummeissa. Jos tällaista haluaa nähdä, kannattaa matkustaa esimerkiksi Rio de Janeiroon.

Tulevaisuudessa häämöttävän diktatuurin merkit näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa sen tyyppisinä ilmiöinä kuten koulutuksen ja virallisen luvan vaatimisena asioille, joita tähän saakka on saanut tehdä vapaasti. Tällä tavalla luodaan juuri sen tyyppisiä asemia, joiden olemassaoloon diktatuurin perustuvat. Ihmisistä tulee koneiston osia. Kun jokaiseen asiaan tarvitaan vaikeasti saatava lupa, yksi ihminen ei voi enää tehdä kovin monia eri asioita, vaan hänen on keskityttävä siihen yhteen asiaan, johon hän on saanut koulutuksen, ja johon hänellä on erityinen oikeus.

Kehitys on menossa siihen suuntaan, että luvista ollaan tekemässä määräaikaisia. Luvan uusiminen vaatii - olipa kyse työstä tai muusta toiminnasta - aktiivista harrastamista. Ihmisen on siis pysyttävä siinä tehtävässä, johon hänellä on lupa. Määräaikaisuudella pidetään luvanhaltijat nöyrinä, sillä aina on olemassa mahdollisuus, että lupaa ei enää uusita. Uuteen aselakiin kaavailtu lupien määräaikaisuus sekä vaatimus harrastuneisuuden todistamisesta on yksi pieni esimerkki uudesta ajattelusta. Toinen esimerkki on se, että ajokorttien voimassaoloaikaa ollaan lyhentämässä. Lakimuutokset tuovat mukanaan taas lisää luvan tarvitsevia erityisryhmiä kuten aseharrastuksen valvojia.

Yksi osoitus edellä mainitusta kehityksestä on se, että ajokorttien hinnat nousevat ja vaaditut koulutusmäärät lisääntyvät. Mopoautojen kuljettajilta tullaan vaatimaan käytännön koulutusta ja ajokoe.

Ja millä tätä kaikkea perustellaan?

Milläpä muullakaan kuin maailman parhaalla yleisperustelulla, joka sopii kaikkeen ja vaientaa kaiken arvostelun. Turvallisuudella!

Sisäministeri Anne Holmlund (onko kukaan muuten huomannut, että korkein valtiovalta alkaa olla jo lähes kokonaan naisten käsissä) esitti pari päivää sitten lehdessä, että lapsilleen mopoautoja ostavien vanhempien ei pidä valittaa muutaman sadan euron korotuksesta mopokortin hinnassa, koska onhan kyseessä sentään heidän lastensa turvallisuus.

Turvallisuus. Se on taikasana, joka oikeutta minkä tahansa uhrauksen, olipa sitten kyse rahasta tai henkilökohtaisesta vapaudesta. Nyt kun korkein valtiovalta alkaa olla naisten käsissä, turvallisuuden hinta on noussut ja vapauden hinta on laskenut. Suuresti arvostamani Ruukinmatruuna on ilmaissut tämän asian näin:

”Benjamin Franklinin kuuluisa lausahdus vapaudesta ja turvallisuudesta pätee vain miehiin - lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen.”

http://takkirauta.blogspot.com/2010/10/vaaraa-tasa-arvoa-osa-vii.html

Poliisin leimalla varustettu muovinpala taskussa takaa siis nykykäsityksen mukaan turvatun tulevaisuuden maallisessa paratiisissa aivan kuten muovinen Muhammed-patsas takasi miinakenttiin juoksutettujen iranilaislasten turvallisuuden kuolemanjälkeisessä. Pieni ero, mutta mitäs siitä.

Muovilla on ihmeellinen taikavoima, varsinkin jos siihen yhdistetään pyhien profeettojen symboleja.

Muutama sana koulukiusaamisesta

2010-10-15T12:45:00.000-07:00

Jos vanhemmat eivät reagoi koulussa tai vapaa-ajalla tapahtuvaan kiusaamiseen vaan antavat sen jatkua, lapsi kärsii. Jos vanhemmat ylireagoivat kiusaamiseen, ja tekevät siitä suuren julkisen näytelmän, lapsi kärsii silloinkin. On siis löydettävä jonkinlainen keskitie.

Olin itse koulukiusattu, enkä tarkoita kiusaamisella henkistä väkivaltaa, koska sitä vastaan pystyin puolustautumaan. Tarkoitan fyysistä väkivaltaa ja omaisuuteni tuhoamista. Jouduin muutaman kerran jopa vainoojieni vangiksi, ja vankeuteni aikana minua yleensä kidutettiin. Yksi hurjimmista tapauksista oli se, kun minut köytettiin illalla pimeällä jaloistani roikkumaan erään vanhan aution ulkorakennuksen kattoparruun. Kun vartijani menivät ulos, onnistuin saamaan köydet irti ja pakenemaan. Kolhin aika pahasti itseäni, kun hyppäsin summanmutikassa pimeään liiteriin, joka oli ulkorakennuksen alakerrassa. Pääsin kuitenkin sitä kautta pakoon. Olin noin 12-vuotias.

Syyt kiusaamiseen olivat moninaiset. Yksi oli tietysti se, että olin ärsyttävä tyyppi, joka pelkällä olemuksellaan kerjäsi selkäsaunoja. Mutta kiusaamiseen oli myös yhteiskunnallisia syitä. Minua hakattiin siksi, että perheemme edusti riistäjäkapitalisteja, ja meille oltiin kateellisia. Hakkaajat sanoivat monesti suoraan, että ”nyt rikkaiden pennulle turpiin”. Vanhempani omistivat noin sata ihmistä työllistävän yrityksen, joka oli pienen paikkakunnan suurin työnantaja. Heidän piti olla erittäin tarkkana, että työrauha yrityksessä säilyi hyvänä. Tästä syystä he eivät voineet puuttua minuun kohdistuvaan kiusaamiseen, tapahtuipa se koulussa tai vapaa-ajalla. Muutamat kiusaajistani olivat nimittäin työntekijöidemme lapsia tai muuten ”työväenluokkaan” kuuluvia. Isälläni oli lisäksi sellainen vanhanaikainen asenne, että jos ei poika pysty pitämään puoliaan tappelussa, hänen kuuluukin saada turpiinsa. Jouduin siis tulemaan toimeen niin kuin parhaiten pystyin.

Tavallisin tapa välttää hakatuksi joutuminen oli vaarallisten paikkojen välttäminen sekä ääritilanteessa pakeneminen. Jouduin myös keksimään kiertoreittejä kouluun, kun vainoojani väijyivät matkalla. Erikoisin tapaus taisi olla se, kun ajelin perämoottorilla ja yritin rantautua johonkin turvalliseen satamaan, josta pääsisin hiippailemaan kotiini. Vainoojani ajoivat kuitenkin koko ajan polkupyörällä sinne, minne minäkin olin menossa. Tilanne oli aika ahdistava. Jotenkin tästäkin tilanteesta kuitenkin selvisin. Taisin juosta lopulta peltoja pitkin takaa-ajajat kannoillani.

Kaikkein pahin vainoojani oli eräs minua hieman vanhempi poika. Jo ensimmäisessä kohtaamisessamme hän hyökkäsi esiin erään kuorma-auton lavalta ja alkoi heitellä minua ja kaveriani kivillä. Olin tällöin noin kymmenvuotias. Kaikki tapaamiset tämän jälkeen aina jonnekin 18 ikävuoteen asti olivat samanlaisia. Poika hakkasi, sylki, potki, töni, ajoi mopolla päälle, teki kaikkea mahdollista väkivaltaa missä tahansa sattumalta kohtasimmekin - aivan sama miten julkinen paikka oli kyseessä. Usein hän iski salakavalasti takaapäin niin, että ensimmäinen havainto hänestä oli potku tai nyrkinisku tai kamppaus tai jotain tällaista. Hän oli paikkakunnan kovimpia nyrkkisankareita, joten olisin päässyt hengestäni, jos olisin yrittänyt puolustautua.

Tämä viimeksi mainittu henkilö on ainoa, jonka teoilla oli yhtymäkohta vanhempieni yritykseen. Hän nimittäin pyrki sinne töihin joskus parikymppisenä, ja työnjohtaja oli jo alustavasti luvannut ottaa hänet. Kun sain jotenkin ohimennen tiedon asiasta, mainitsin isoäidilleni, millainen työntekijä oikein on kyseessä, ja tällöin isoäitini ryhtyi toimenpiteisiin ja esti tämän nuoren miehen palkkaamisen.

Varsinainen koulukiusaaminen loppui kohdallani hieman erikoisella tavalla. Olin jättäytynyt osittain tahallani luokalleni päästäkseni eroon hakkaajistani. Kauhukseni myös uudella luokallani oli yksi nyrkkisankari, joka päätti aloittaa minun rökittämiseni. Aina ohi kulkiessaan hän pamautti todella kipeän iskun käsivarteeni (joka on kokenut tämän, tietää miten luuhun lyöminen sattuu). Kun tätä oli jatkunut pari kuukautta, mittani tuli täyteen. Kun tämä kaveri taas kerran erään tunnin alussa ohi kävellessään löi minua, sain raivokohtaukseen ja nousin pulpetista ja syöksyin hänen peräänsä. Hyökkäsin hänen kimppuunsa ja yritin hakata häntä. Olen surkea tappelija, joten epätoivoinen hyökkäykseni oli lähinnä itsemurhayritys. Poika iski päähäni niin kovaa, että silmäkulmassani olevaan kallon luuhun tuli viikkojen ajaksi arka kohta - en tiedä, murtuiko luu, vai mitä tapahtui. Tietysti isku sattui jo lyöntihetkellä, mutta sitä en raivonkiihkossani miettinyt. Muut luokan oppilaat vetivät meidät erilleen, eikä tappelua ehtinyt kestää muutamaa sekuntia kauemmin.

Seuraavana aamuna koulussa kuhistiin. Koulun kuuluisimmalla nyrkkisankarilla oli kammottavan näköinen musta silmä. Ja kaikki kysyivät tietysti, kuka sen on saanut aikaan. Minä! Surkea huitaisuni oli osunut juuri oikeaan paikkaan. Vaikka todellisuudessa olin hävinnyt tappelun, minua pidettiin voittajana. Tämä tapauksen jälkeen kukaan ei koskaan enää kiusannut minua koulussa.

Millaisen opetuksen kiusattuna oleminen antoi? En usko, että sain mitään traumoja, mutta eräät luonteenpiirteeni luultavasti vahvistuivat. Minusta tuli fanaattisen periksi antamaton. Kun kiusaajat särkivät jotain, mitä oli tehnyt, korjasin sen, vaikka tiesin, että ei ehdi olla ehjänä vuorokautta kauempaa. Ja seuraavana yönä se jo hajotettiinkin. Mutta en antanut periksi. Korjasi ja korjasin ja korjasin ja aivan raivon vallassa korjasin. En halunnut antaa vastustajilleni lopullista voittoa.

Vaikka koulukiusaaminen on ollut ohi jo kymmeniä vuosia, sain viime keväänä ikävän tuulahduksen vanhoista ajoista, kun tuntematon ilkivallantekijöiden kopla hyökkäsi omaisuuteni kimppuun. Korjasin vahinkoja päivällä, ja seuraavana yönä, kopla iski uudestaan ja särki paikkoja vielä pahemmin. Kun taas korjasin vahinkoja, kopla iski uudestaan. Lopulta paikat alkoivat olla kuin Balkanin sodan jäljiltä. Omistamani ajokuntoinen ”antiikkiauto” esimerkiksi tuhottiin täysin. Vanhat ikävät ajat palasivat todellakin elävästi mieleeni. Olin yhtä voimaton vandaalien edessä kuin silloin ei niin hyvinä vanhoina aikoina.

Mikä on alussa mainitsemani toinen vaihtoehto? Mitä voi tapahtua, jos vanhemmat ylireagoivat lapsensa kiusaamiseen. Tästäkin minulla on kokemusta, ei onneksi omakohtaista.

Joissakin perheissä saattaa käydä niin, eikä tämä ole edes kovin harvinaista, että lapsista tulee vanhempien toiveiden ja traumojen ja halujen ja vihojen ja kateuksien ja kilpailun - you name it - välikappaleita. Vanhemmat ovat toimivinaan lapsen edun mukaisesti, mutta todellisuudessa heitä ajaa eteenpäin heidän oma pätemisen halunsa tai perheen sisäiset jännitteet, jotka vaativat todistamaan jotain. En yritä psykologisoida. Syyt voivat olla mitä tahansa.

Eräässä koulussa erään tytön isä käytti lapsensa koulukiusatuksi joutumista tekosyynä päästä osoittamaan valtaansa koulussa. Hän oli tyyliltään aggressiivinen, ja koulun naisopettajat pelkäsivät häntä. Ehkä isän toiminnan taustalla oli myös ylisuojeleva asenne perheen ainoata lasta kohtaan. Joka tapauksessa tyttö alkoi lopulta kärsiä isänsä esiintymisistä enemmän kuin koulukiusaamisesta, joka oli ollut loppujen lopuksi melko vähäistä. Viimeiset rippeetkin tytön luontaisesta puolustautumiskyvystä katosivat, kun isä tuli torvet soiden avuksi heti, kun jotain mitätöntä tapahtui. Isä pakotti opettajat järjestämään palavereja tytön koulukiusaamisesta. Niihin piti muidenkin lasten vanhempien osallistua. Tyttö ei kuitenkaan itse uskaltanut tulla näihin tapaamisiin, vaikka häntä kuinka houkuteltiin. Hän piileskeli koulun käytävällä, mikä isän mielestä tietysti johtui siitä, että hän pelkäsi niin kovasti kiusaajiaan. Todellisuudessa hän häpesi isänsä järjestämäänsä showta, jossa koko paikkakunnan kouluviranomaiset ja muut viranomaiset aina poliisia myöten tanssivat isän pillin mukaan. Lopulta tyttö häpesi isänsä tekoja niin paljon, että ei enää uskaltanut tulla kouluun. Ja tästä isä tietysti sai taas uutta vettä myllyynsä. ”Katsokaa nyt mitä olette tehneet.”

Tyttö suoritti peruskoulunsa loppuun keskussairaalan lastenpsykiatrisen osaston sairaalakoulussa.

Jonkinlainen tasapaino on löydettävä siinä, milloin koulukiusaamiseen puututaan, ja miten siihen puututaan. Jos ei tehdä mitään, se on huono asia. Mutta jos tehdään liikaa, sekin on huono asia.

Fasismia maantiellä

2010-06-14T12:20:00.000-07:00

Ihmiset unohtavat, erehtyvät, putoavat, myöhästyvät, pudottavat, naarmuttavat, horjahtavat, kaatuvat, liukastuvat, näkevät väärin, arvioivat väärin - ja tekevät lukemattomia muita virheitä. Kukaan ei ole täydellinen. On kuitenkin yksi elämänalue, jossa ei ole olemassa käsitettä "virhe" tai "erehdys" tai "vahinko". Tällä elämänalueella tunnetaan vain yksi sana: Rikos.

Kyse on liikenteestä. Kun ihminen osallistuu liikenteeseen, hänen oletetaan muuttuvan täydellisellä muistilla ja huomiokyvyllä ja taidoilla varustetuksi robotiksi, joka ei tee virheitä. Jos virhettä muistuttava tapahtuma ilmenee, sen täytyy siis olla tahallinen teko eli liikennerikos. Ja liikennerikoksia, kuten muitakin rikoksia, torjutaan poliisivalvonnalla ja rangaistuksilla.

Vähän väliä saamme lukea lehdestä, että joku - useimmiten vanha ihminen - on ajanut risteyksessä rekan alle ja kuollut. Hän on siis tehnyt vakavan rikoksen. Millainen rangaistus tämän tyyppisestä rikoksesta pitäisi määrätä? Viisi vuotta vankeutta? Kymmenen vuotta? Elinkautinen? Tuomitseminen on vaikeaa, koska rikollisen kuolemantuomio on jo pantu täytäntöön. Miten pitäisi rangaista, jotta rankaisemisella olisi rikoksia ehkäisevä pelotevaikutus? Rekan alle murskaantuminen ei ilmeisestikään ole riittävä pelote, koska kuolemaan johtavia risteyskolareita edelleen tapahtuu. Pitäisikö julistaa rekan alle ajaneen rikollisen omaisuus valtiolle menetetyksi? Tällöin omaiset eivät saisi perintöä. Pelko tästä saisi heidät ehkä estämään vanhan ukkinsa tai mummonsa autoilun. Nythän tilanne on päinvastainen. Mitä nopeammin ukki tai mummo kuolee liikenteessä tai muuten, sitä nopeammin perintö jaetaan.

Kun ensimmäiset lumet satavat syksyllä, saamme taas lukea lehdestä yhden palstan uutisia, joissa kerrotaan ihmisten kuolleen liukkaan kelin onnettomuuksissa. Uutisissa kerrotaan, kuinka liikennerikollisten - perheenäitien tai vasta ajokortin saaneiden nuorukaisten - autot ovat yllättäen lähteneet heittelehtimään ja törmänneet vastaan tuleviin autoihin sillä seurauksella, että ihmisiä on kuollut tai vammautunut loppuiäkseen. Miten tällaiset vakavat liikennerikokset saataisiin rangaistuksilla estettyä? Millainen rangaistus olisi riittävän tehokas pelote, kun oma ja läheisten kuolema ei sitä näytä olevan? Olisiko "hammas hampaasta ja silmä silmästä" sopiva periaate? Eli jos tapat liikenteessä lapsen, oma lapsesi teloitetaan. Jos tapat äidin, oma äitisi teloitetaan. Jos kuolet itse, koko sukusi tuhotaan. Länsimainen oikeuskäsitys ei taitaisi hyväksyä tällaisia rangaistuksia. Mikä siis olisi sopiva rangaistus? Elinkautinen ilman armahdusmahdollisuutta? Senhän omaisensa menettänyt saa, vaikka ei joutuisikaan vankilaan.

Liikennekysymystä voitaisiin tietysti lähestyä aivan toiselta kannalta, vaikka se ei olekaan muodikasta. Voitaisiin hyväksyä se, että ihmiset eivät muutu virheitä tekemättömiksi roboteiksi istuessaan auton rattiin tai lähtiessään kaupungille kävelemään. Myönnettäisiin se, että ihmiset tekevät virheitä, ja virheet voivat johtaa kuolemaan. Sen sijaan, että mietitään ihmisten rankaisemista, mietittäisiin teknisiä ratkaisuja, joilla vaaratilanteita estettäisiin muuttumasta onnettomuuksiksi.

Tulevaisuuden auto voisi olla tällainen:

Kun kuljettaja haluaa lähteä ajamaan, hän hönkäisee ratin keskellä olevaan alkoholimittariin ja työntää ajokorttinsa kortinlukulaitteeseen. Jos kaikki on kunnossa, auto käynnistyy ja on valmis liikenteeseen. Auton GPS-yhteydellä varustettu tietokone ottaa yhteyden liikenteen keskusvalvomoon ja lataa tiedot lähialueen maanteistä sekä muista ajoneuvoista ja niiden sijainnista. Samalla järjestelmä ottaa yhteyden ajokorttirekisteriin, johon on taltioitu kuljettajan henkilötiedot, ajokilometrit ja liikennetapahtumat. Näin auto tietää, millainen kuljettaja sitä ajaa. Ajaminen sinänsä on normaalia. Kuljettaja voi ajaa halutessaan kaasu pohjassa, sillä auto ei kulje ylinopeutta. Nopeusrajoitus ei kuitenkaan ole yhtä jäykkä kuin nykyisin, vaan auton suurin nopeus vaihtelee liikennetiheyden ja kelin mukaan. Suorilla auto voi kulkea kovempaa ja mutkissa hitaammin. Jos kuljettaja on nuori, ja hänellä on vähän ajokokemusta, auto rajoittaa huippunopeutta tavallista enemmän erityisesti vaikeissa olosuhteissa. Jos ajonhallintajärjestelmä on havainnut, että kuljettaja ei osaa tehdä liukkaalla kelillä vaadittavia luistonkorjaustoimenpiteitä, se rajoittaa auton nopeutta, jos keli sitä vaatii.

Koska järjestelmä tietää kaikkien autojen sijainnin ja nopeuden, se ei salli ohittamista, mikäli toinen auto on tulossa vastaan. Eikä järjestelmä tietenkään salli risteyskolaria, koska se tietää jokaisen auton sijainnin ja väistämisvelvollisuudet. Järjestelmä ei myöskään salli sitä, että kuljettaja rattiin nukahtaessaan ajaisi vastakkaiselle kaistalle tai ojaan. Se hyväksyy keskikaistan ylittämisen (tiehen on upotettu ohjainlankoja) vain silloin, jos samaan aikaan tehdään aktiivisia toimenpiteitä, jotka osoittavat kuljettajan olevan hereillä: käytetään vilkkua, tai painetaan kaasua, tai poljetaan jarrua, tai tehdään nopea ohjausliike. Ohittaminen ja hirven väistäminen on siis mahdollista, mutta rekan alle ajautuminen ei. Ja mainittakoon vielä se, että järjestelmä estää vaaralliset takaa-ajot, joista lehdissä nykyisin lähes päivittäin kerrotaan. Paitsi että autot eivät kulje kovaa, poliisi pystyy halutessaan sammuttamaan pakoa yrittävän auton moottorin kauko-ohjaimella.

Edellä kuvatulla järjestelmällä pystyttäisiin estämään suurin osa nykyisistä liikenneonnettomuuksista. "Nollavisio" ei kuitenkaan olisi mahdollinen, sillä mikään järjestelmä ei pysty estämään mummon horjahtamista bussin alle tai lapsen juoksemista pallon perässä auton alle. Paitsi tietysti jos tiet aidataan tai pannaan kulkemaan suljetuissa putkissa.

Tuollaista järjestelmää ei tulla toteuttamaan, vaikka tekniikka sen jo lähitulevaisuudessa mahdollistaisi. Edes osia tuosta järjestelmästä ei tulla toteuttamaan.

Miksi?

Siksi, että se ei ole tarpeeksi seksikäs - jos tällainen sana sallitaan. Jos ylinopeudet estettäisiin teknisellä laitteistolla, mistä saataisiin yhtä myyvä rikos niiden tilalle? Mistä lehdet sen jälkeen saisivat etusivun uutisensa, kun julkkikset eivät jäisi kiinni kovista ylinopeuksista, eikä maanteillä olisi enää hurjia takaa-ajoja. Mistä JIM-kanava saisi "dokumenttinsa"? Mitä poliisit ajaisivat takaa, kun kukaan ei pakenisi? Mistä valtio saisi korvaavat sakkotulot? Mistä foorumeilla kirjoitettaisiin, kun kaahareita ja ylinopeuksia ei enää olisi? Kuten huomataan, maailma olisi tylsä paikka, jos ylinopeudet estettäisiin.

Nykyinen ylinopeuksien torjunta muistuttaa tietokonevirusten torjuntaa. Tietosuojayhtiöt taistelevat viruksia vastaan, mutta eivät missään tapauksessa toivo, että virukset loppuisivat.

Maanteiden nopeusrajoituksia on kerta toisensa jälkeen alennettu niin taajamissa kuin niiden ulkopuolellakin. Samaan aikaan autojen tehot ja huippunopeudet ovat kasvaneet aivan kuin autot olisi tehty mielikuvitusmaailmaan, jossa ei ole nopeusrajoituksia eikä paljon muitakaan sääntöjä. Lehtien liikennetoimittajat antavat autoille plussapisteitä tehokkaasta moottorista ja hyvästä ohituskiihtyvyydestä ja urheilullisista kaarreominaisuuksista - eli ominaisuuksista joita ei edes huomaa, ellei aja reilua ylinopeutta.

Sen sijaan, että viranomaiset puuttuisivat autojen huippunopeuksiin teknisellä järjestelmällä, he taistelevat ylinopeuksia vastaan valvonnalla ja rangaistuksilla. Valvontakameroilla ja poliisin tehoiskuilla saadaan tietenkin ylinopeuksia alenemaan jonkin verran, mutta siitä huolimatta lehdet kertovat lähes viikoittain tapauksista, jossa nuoria on kuollut öisissä surmanralleissa. Auto ei ole pysynyt tiellä, kun humalainen kuljettaja on ajanut tuhatta ja sataa.

Tosiasia on, että niin kauan kuin autot kulkevat kovaa, joku ajaa niillä kovaa. Ja niin kauan kuin autoilla ajetaan kovaa, ihmisiä kuolee.

Poliisin tehtävä on kansalaisten suojeleminen - kenen kansalaisten?

2010-05-22T12:29:00.000-07:00

Poliisin tehtävänä ei ole puolustaa kansalaisia rikollisilta vaan ylläpitää valtajärjestelmää. jossa poliisi itse istuu korkealla oksalla. Poliisin tehtävänä on puolustaa ylimpiä vallankäyttäjiä kuten presidenttiä ja pääministeriä jo ennen kuin mitään rikosta on tapahtunut. Tavallisen kansalaisen avuksi poliisi tulee - jos viitsii ja joutaa - vasta silloin kun rikollinen on jo loukannut kansalaisen oikeuksia. Eikä poliisi tällöinkään tule puolustamaan kansalaista vaan keräämään aineistoa, jonka perusteella poliisi voi saattaa rikollisen vastaamaan teostaan tuomioistuimessa.

Rikollisen rikos ei ole se, että hän tekee jollekin yksityiselle kansalaiselle pahaa (varastaa ja pahoinpitelee) vaan se, että hän loukkaa valtiovallan yksinoikeutta varastamiseen (verotus, takavarikot, omaisuuden valtiolle tuomitseminen) ja väkivaltaan (poliisin voimankäyttö). Rikoksen uhriksi joutuva tavallinen kansalainen on vain tekosyy, johon vedoten poliisi voi panna pillit soimaan ja lähteä käyttämään valtaa.

Jos poliisi ei puuttuisi rikoksiin, se menettäisi valtansa. Samoin menettäisivät valtansa muut virallisen vallan käyttäjät. Valta siirtyisi kaduille, ja siellä valtaa käyttäisivät ne, jotka
ovat häikäilemättömimpiä ja parhaiten aseistettuja. Vallasta tulisi aseistettujen rikollisjärjestöjen ja yksityisarmeijoiden monopoli. Vallalla on tapana keskittyä kuten omaisuudellakin, koska ne ovat rajallisia hyödykkeitä. Täysimittaista ”kaikki kaikkia vastaan” -tyyppistä anarkiaa kestäisi siis vain hetken. Pian valta olisi muutamien harvojen käsissä niin kuin se on aina.

Poliisin toiminnasta yhä merkittävämpi osa on suoraa vastikkeetonta vallankäyttöä tavallisia kansalaisia kohtaan. Poliisi rankaisee kansalaisia siitä, että kansalaiset muka aiheuttavat itselleen vaaraa. Poliisi kirjoittaa sakkoja turvavyön käyttämättömyydestä, pelastusliivien puuttumisesta ja muusta tämän tyyppisestä. Kansalaiselta on viety oikeus päättää omista asioistaan. Poliisista on tullut kansalaisten julma holhoaja, joka kontrolloi ja rankaisee. Poliisi on tavallisen kansalaisen kannalta merkittävin yleistä viihtyvyyttä ja elämänlaatua heikentävä tekijä yhteiskunnassa.

Poliisi ei ole tavallisen kansalaisen puolustaja vaan uhka. Tämän voi päätellä jo siitä, miltä poliisi näyttää. Poliisin ulkoasu on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä virkamiesmäisestä normaalivartaloisesta pukumiehestä kommandosotilasta muistuttavaksi bodatuksi siilitukkaiseksi haalarihemmoksi, jonka varustevyössä roikkuu toinen toistaan kammottavampia väkivallankäyttö- ja tappovälineitä. Koska sotaa tai levottomuuksia ei ole näköpiirissä, minkä varalta poliisin on pitänyt varustautua kuin sotilaan? Jos poliisi on sotilas, missä on vihollinen? Me tavalliset kansalaiset olemme vihollisia. Me olemme potentiaalinen uhka. Meitä varten – meidän pelottelemiseksemme ja tappamiseksemme – poliisi aseistautuu.

Kansalaiset eivät tajua tätä tosiasiaa, koska heidät aivopestään palvomaan poliisia. Aivopesu alkaa jo päiväkodeissa, joissa poliisi vierailee esittäytymässä. Kaupat osallistuvat aivopesuun myymällä poliisiaiheisia leluja. Kustantamot osallistuvat aivopesuun tuottamalla poliisiaiheisia lehtiä ja kirjoja. Opettajat osallistuvat aivopesuun opettamalla poliisipropagandaa yhteiskuntaopin tunneilla. Televisiosta tulee lähes katkeamattomana virtaa poliisin vallantäyteyttä korostavaa ohjelmaa; sarjafilmejä, elokuvia ja dokumentteja. Poliisin väkivallankäyttöoikeutta ja kaikkivaltiutta korostavat ”poliisin hurjat takaa-ajot” -tyyppiset Tosi-TV -ohjelmat keräävät ennätysyleisöjä vastaanottimien ääreen. Poliisia ylistetään Suomen tiedotusvälineissä enemmän kuin Allahia tai Muhammedia yhdenkään muslimimaan tiedotusvälineissä. Kertaakaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ei ole kukaan yksittäinen ihmisryhmä saavuttanut niin kattavaa näkyvyyttä kuin poliisi nyky-yhteiskunnissa. Länsimaat ovat täysin poliisisoituneet. Poliisista on tullut jumala, jota huudetaan apuun jopa nettikeskusteluissa.

Miksi poliisi on saanut näin paljon valtaa? Siksi, että se on onnistunut täyttänyt valta- ja arvotyhjiöitä, joita on syntynyt yhteiskunnan arvojärjestelmien pirstoutuessa. Uskonnot ovat menettäneet merkitystään moraalin ja järjestyksen ohjaajina. Niiden tilalle on tullut uskonnon korvikkeita kuten järkähtämätön usko maalliseen lakiin ja turvallisuuteen. Erityisesti turvallisuus on keppihevonen, jota poliisi ja valtiolliset vallankäyttäjät aina Yhdysvaltain presidentistä alkaen käyttävät tehokkaasti hyväkseen.

Koska uhkat synnyttävät turvallisuuden tarvetta, ja turvallisuuden tarve oikeuttaa vallan keskittämisen ja vallankäytön kiristämisen, uhkia luodaan ja liioitellaan. Kansalaisille on tehty selväksi, että vaikka heillä on oikeus ilmaista mielipiteensä tavallisista arjen asioista, turvallisuuskysymyksissä heillä ei ole minkäänlaista sananvaltaa – ei edes silloin, kun on kyse heidän omasta turvallisuudestaan. Turvallisuuskysymyksissä vallitsee ehdoton diktatuuri, olipa kyse valtakunnan turvallisuudesta tai turvallisuudesta jollakin onnettomuuspaikalla. Turvallisuusasioissa poliisi on yksinvaltias, ja kansalaisen tehtävänä on pelkästään totella. Ja kun tähän vielä lisätään se, että viranomaisilla on yksinoikeus päättä siitä, mitkä asiat ovat turvallisuuskysymyksiä, niin mitä enää tarvitaan? Diktatuurihan on tässä ja nyt. Demokratia on pelkkää silmänlumetta; varoventtiili jonka avulla pidetään kansa rauhallisena ja luodaan harha siitä, että ihmiset muka voivat vaikuttaa asioihinsa.

Arkaluonteisia kysymyksiä

2010-03-28T17:33:00.000-07:00

(Huomautus 11.9.2010. Osa tämän jutun linkeistä ei näy enää toimivan.)

Jos jossakin maassa niin Yhdysvalloissa asuu paljon eri puolilta maailmaa muuttaneita ihmisiä ja heidän jälkeläisiään. Onhan koko valtio maahanmuuttajien perustama. Voidaanko Yhdysvaltojen siis katsoa olevan monikulttuurinen maa? Vai onko hallitseva ”dollarikulttuuri” niin väljä, että sen suojiin mahtuvat kaikki etnisestä taustasta riippumatta?

Siitä, miten eri ryhmien yhteinen elämä sujuu yhdysvalloissa voidaan ehkä tehdä johtopäätöksiä siitä, miten se tulee sujumaan Euroopassa. Vertailu on tosin siinä mielessä epätäydellistä että Eurooppaan ei muuta espanjaa puhuvia meksikolaisia kuten Yhdysvaltoihin. Tänne tulee sen sijaan eri kieliä puhuvia muslimeja. Mutta Afrikasta tänne kutenkin tulee väestöä, jolle on Yhdysvalloissa annettu nimi ”African Americans”. Mikä mahtaisi olla sopiva eurooppalainen vastine?

Miten Yhdysvalloissa asuvat "African Americans" -ryhmään kuuluvat ihmiset tulevat toimeen muiden suurten väestöryhmien kuten eurooppalaisalkuperäisten ja meksikolaisalkuperäisten kanssa? Ja pitäisikö tähän listaan vielä lisätä aasialaisalkuperäiset, joita joillakin alueilla Yhdysvalloissa asuu paljon.

Mitä Googlen kautta löytyy?

Pikainen googlaaminen paljastaa, että African Americans – josta käytän tästä lähtien kirjoittamisen helpottamiseksi sanaa ”mustat” (vai pitäisikö kääntää ”afrikkalaiset amerikkalaiset” tai ”Amerikan afrikkalaiset”) - menestyvät koulussa huonommin kuin valkoiset. Tästä aiheesta (ja jätetään nyt kaikki vähänkin rasistisille haiskahtavat sivut avaamatta) löytyy paljon tietoa opettajajärjestöjen ja viranomaisten ja yliopistojen ylläpitämiltä sivuilta. Eriytyminen alkaa jo ensimmäisillä luokilla, joilla mustat oppilaat ovat yliedustettuina erityisopetuksessa. Tästä aiheesta löytyy paljon asiantuntijoiden kirjoituksia, joissa pohditaan syitä ja ratkaisukeinoja ongelmaan.

"The overrepresentation of African American students in special education, especially boys, is a growing problem in the U.S.”

http://faculty.tnstate.edu/bchristian1/randolfpres.ppt

Erot mustien ja valkoisten koulumenestyksessä jatkuvat läpi opiskelu-uran, mistä kertovat omalla karmealla tavallaan tämän tyyppiset uutiset.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/2223709.stm

Mustat saavat huonompia pisteitä opiskeluvalmiuksia mittaavissa testeissä kuten American College Test (ATC) ja Scholastic Aptitude Test (SAT), mikä on saanut tutkijat ja opetusviranomaiset käyttämään sen tyyppisiä käsitteitä kuin ”African American Achievement Gap in Higher Education” ja ”black-white test score gap”. Tästä aiheesta sekä yrityksistä kaventaa eroa valkoisten ja mustien välillä on olemassa paljon kirjoituksia ja tutkimusselostuksia.

”AFRICAN AMERICANS currently score lower than European Americans on vocabulary, reading, and mathematics tests, as well as on tests that claim to measure scholastic aptitude and intelligence.”

http://www.nytimes.com/books/first/j/jencks-gap.html

”African Americans achieve at lower levels in higher education than do their majority culture equals. Unfortunately, this achievement gap is widening.”

http://www.nacacnet.org/PUBLICATIONSRESOURCES/BOOKREVIEWS/REVIEWS/Pages/ClosingGap.aspx

Erot ovat kaventuneet, mutta niitä on silti vielä olemassa. Korkeimmalla tiedemaailman tasolla ero näkyy siten, että ns. ”kovissa” tieteissä eli teknologian ja luonnontieteiden alalla mustia on vähän, mutta sen sijaan opetuksessa heitä on enemmän.

”Over 40 percent of all doctorates for African Americans are in education (compared to 19 percent for all U.S. citizens). Conversely, African American representation in the sciences is very low.”

http://democrats.senate.gov/dpc/dpc-new.cfm?doc_name=sr-108-2-50

”Despite California's significant number of African American residents, the state has seen a disproportionate decline in African American males in higher education, according to a new report from the UCLA CHOICES project and the College Access Project for African Americans, a project of the UCLA Ralph J. Bunche Center for African American Studies.”

http://newsroom.ucla.edu/portal/ucla/ucla-report-reveals-african-americans-154742.aspx

Amerikkalaisten mustien ja valkoisten (sekä muidenkin etnisten ryhmien ) välillä on eroja koulumenestyksessä. Ja koska koulumenestyksestä riippuu paljon myöhempi eteneminen työelämässä, erot näkyvät sielläkin. Mustien tulot ovat keskimäärin pienemmät kuin valkoisten, ja he työskentelevät vähemmän arvostetuissa ammateissa – poikkeuksena tietysti presidentin viran nykyinen haltija. Ja kuten tiedetään, pienituloisuus ja työttömyys johtaa usein syrjäytymiseen, millä puolestaan on yhtymäkohtia rikollisuuteen – erityisesti sen tyyppisessä maassa, jossa sosiaaliturva on heikko, ja jossa ihmisarvo mitataan dollareissa.

Yhdysvalloissa on tehty paljon työtä ja tutkimusta, jotta edellä mainittu ”black-white test score gap” saataisiin pienenemään ja lopulta häviämään. Poliitikoillakin on tämä asia ohjelmassaan. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että eroja erilaisten ryhmien – ei pelkästään valkoisten ja mustien – välillä alkaa olla yhä enemmän.

"We are tremendously encouraged by the increasing diversity," said College Board president Gaston Caperton. More than ever, the SAT reflects the diversity of students in our nation's classrooms.

The differences in total SAT scores by ethnicity was most extreme between Asian students (who had an average total score of 1623 out of a possible 2400) and black students (who averaged 1276, a four-point drop). Puerto Rican students averaged 1345. The national average was 1509. Top score is 800 in each of the three SAT sections.”

http://www.usatoday.com/news/education/2009-08-25-SAT-scores_N.htm

Näyttää siltä, että aasialaistaustaiset ovat vetämässä pisimmän korren – ja mustat lyhimmän. Aasialaistaustaisten – erityisesti kiinalaisten - erinomaisuutta käsitellään monissa artikkeleissa.

”They have three to five times their proportionate share of college faculty, architects, scientists, teachers, engineers, and physicians. They are overrepresented among winners of National Merit Scholarships, U.S. Presidential Scholarships, Arts Recognition and Talent Search scholars, and Westinghouse Science Talent Search scholars. They are overrepresented at American's most prestigious universities (Flynn 1991), constituting roughly 50% of the freshmen at the University of California at Berkeley and 10% to 30% of students in many other elite universities (Arenson 2007). They score higher on the SAT and ACT, especially in math. In published "school report cards" mandated by the No Child Left Behind Act, they perform much better than other minority groups.
They are called "the model minority." They are Asian Americans.”

http://www.pdkintl.org/kappan/k_v90/k0901zha.htm

Ovatko ”black-white test gab” ja aasialaisten hyvä menestyminen opinnoissa pelkästään amerikkalaisia ilmiöitä? Tarvitseeko suomalaisten ottaa tällaisia asioita mitenkään huomioon – vai saako jo pelkkä tällaisen kysymyksen esittäminen rasismin varoituskellot kilkattamaan?

Onko suomalaisissa kouluissa havaittu eroja eri maahanmuuttajaryhmien koulumenestyksessä? Googlen kautta ei toistaiseksi ei löydy asiasta kuin korkeintaan pieniä epämääräisiä vihjauksia. Suomessa ei edes tehdä tilastoja oppilaiden etnisen taustan perusteella kuten Yhdysvalloissa. Osoittaisiko äärimmäistä rasismia, jos tämän tyyppisistä asioista keskusteltaisiin silloin kun harkitaan, mistä päin maailmaa Suomeen halutaan maahanmuuttajia – vai ovatko kongolainen ja kiinalainen kumpikin aivan yhtä potentiaalisia Nokian insinöörejä, kunhan heille vain annetaan tilaisuus kouluttautua?

Oikeudet ja "oikeudet"

2009-05-30T08:23:00.000-07:00

Erilaiset oikeudet ovat yleinen keskustelunaihe internetin foorumeilla ja muuallakin. Ihmisoikeuksista ja eläinten oikeuksista ja monenlaisista muista oikeuksista on jokaisella omanlaisensa näkemys. Mitä oikeudet ovat? Ja mitä oikeuksia tavallisella kansalaisella pitäisi olla?

Ensinnäkin oikeudet ovat olemassa täysin siitä riippumatta, "pitäisikö" niitä olla vai ei. Kyse on lähinnä siitä, kenelle oikeudet kuuluvat. Arkielämässä kysymys pelkistyy poliisin ja tavallisen kansalaisen kohtaamisessa. Onko tavallisella kansalaisella oikeus päättää sillä hetkellä elämästään ja tekemisistään vai kuuluuko oikeus hänen elämästään ja tekemisistään päättämiseen poliisille.

Miksi vastakkain ovat nimenomaan poliisi ja tavallinen kansalainen? Eikö samanlainen asetelma voi olla myös jonkin normaalin virkamiehen ja tavallisen kansalaisen välillä? Kyllä voi, mutta poliisi on yhteiskunnassa ainoa toimija, jolla on ehdoton käskyvalta ja väkivaltaa sisältävien pakkokeinojen käyttöoikeus. Jotain pientä tämän suuntaista valtaa voi olla myös vartijoilla ja muilla "pienemmillä tekijöillä", mutta se on erittäin rajoitettua ja tilannekohtaista. Käytännössä vallanjako yhteiskunnassa kulkee siis poliisin ja tavallisen kansalaisen välillä.

Usein ajatellaan, että kansanedustajat käyttävät valtaa lakeja säätäessään. Tavallaan he käyttävätkin epäsuorasti tietyntyyppistä valtaa (riippuen vallan määrittelystä), mutta käytännössä heidän vallankäyttönsä on monien lakien kohdalla pelkästään poliisin ja tavallisen kansalaisen valtasuhteiden määrittelyä. Kansanedustajat määräävät, mitä oikeuksia ja millä ehdoilla tavallisella kansalaisella on, ja mitä oikeuksia poliisilla on silloin kun tavallinen kansalainen ja poliisi kohtaavat jossakin arkielämän tilanteessa. Kansanedustajat ovat siis yhteiskunnassa esiintyvien valtasuhteiden säätelijöitä. Kun he ottavat tavalliselta kansalaiselta pois "oikeuden" päättää jostakin omaa turvallisuuttaan koskevasta asiasta ja antavat silloin automaattisesti poliisille oikeuden puuttua kansalaisen koskemattomuuteen, jos kansalainen yrittää itse vapaasti käyttää "oikeuttaan", jonka kansanedustajat ovat häneltä pois ottaneet. Kansanedustajat ovat ylin taho, joka määrittelee oikeuksien jakaantumisen yhteiskunnassa.

Jossakin tapauksessa kansalaisen oikeuden tehdä jotain voi poistaa myös jokin paikallinen virkamies, mutta tässäkin tapauksessa hänen oikeutensa poistaa tavalliselta kansalaiselta jokin oikeus perustuu alunperin kansanedustajien asiasta säätämään lakiin. Eikä oikeus yleensä siirry oikeuden tavallisilta kansalaisilta poistaneelle virkamiehelle siten, että hänen oikeutensa teon johdosta lisääntyisi. Kansalaisilta poistettu oikeus siirtyy aina poliisille. Yhteiskunnan vallanjaossa tai oikeuksien jaossa on siis aina kyse pohjimmiltaan tavallisen ihmisen ja poliisin oikeuksien määrästä. Jos tavallinen kansalainen menettää oikeuden tehdä jotain, poliisi saa oikeuden puuttua tavallisen kansalaisen elämään, mikäli tavallinen kansalainen yrittää käyttää menetettyä oikeuttaan. Ja vastaavasti (mikä on harvinaisempaa), jos tavallinen kansalainen saa jonkin oikeuden, joka on aikaisemmin ollut häneltä kielletty, poliisi menettää oikeuden käyttää pakkokeinona kansalaista vastaan tämän nimenomaisen asian perusteella.

Käytännössä edellä kuvattu asia näkyy monella tavalla. Yksi konkreettinen esimerkki voisi olla vaikka se, kun tiepiirit eri puolilla maata keväällä 2009 alensivat nopeudet pysyvästi 80 kilometriin tunnissa eräillä tieosuuksilla. Vielä edellisenä syksynä nopeusrajoitus oli ollut sata kilometriä tunnissa. Jos kansalainen ajoi tällaisella tiellä viime lokakuussa ennen talvinopeusrajoituksen voimaan tuloa autollaan sadan kilometrin tuntinopeutta, poliisilla ei ollut oikeutta antaa hänelle ylinopeussakkoa. Jos kansalainen nyt ajaa autollaan samalla tiellä sadan kilometrin tuntinopeutta, poliisi voi pysäyttää hänet ja kirjoittaa hänelle sakon.

Tavalliselta kansalaisilta on siis poistettu vapaus tehdä jotain, ja samalla poliisi on saanut uuden ylimääräisen "vapauden" puuttua kansalaisten elämään.

Muuttunutta käytäntöä perustellaan turvallisuudella, kuten lähes kaikkia kiristyneitä määräyksiä. Turvallisuuskysymyksissä kansalaisten kuuluu alistua nöyrästi eikä kysellä perusteita. Sen jälkeen kun Korkea Virkamies on päätöksen suuressa viisaudessaan tehnyt, perusteiden kyseleminen on loukkaus häntä kohtaan. Kansalaisen tulee totella ja vain totella.

“"Yksittäisellä kuljettajalla ei ole oikeutta eikä edes kykyä luoda viisaampaa henkilökohtaista arvomaailmaa", tunnettu liikennesuunnittelija julistaa Helsingin Sanomissa. Edes se ei auta, että tien varrella sijaitsevien kuntien tekniset virkamiehet lähettävät Suurelle Päällikölle anomuskirjeitä nopeusrajoituksen palauttamiseksi samaksi, mikä se on ollut edelliset 40 vuotta. Kuntalaisten työmatkat kaupunkiin nimittäin kestävät kauemmin, kun tiellä pitää ajaa hitaammin. Kymmenen minuuttia lisää matka-aikaan aamulla ja saman verran lisää illalla merkitsee sitä, että viiden aikaisemman “kesänopeuskuukauden” (kuudes ollaan sentään yleensä lomalla) aikana lisää matka-aikaa ehtii kertyä noin 35 tuntia mikä on sama kuin jos työntekijä istuisi työssä ylimääräiset neljä ja puoli työpäivää.

Työmatkan pituudesta riippuen kaikkien kohdalla lisäaikaa päivittäisissä työmatkoissa ei tietenkään kerry kymmentä minuuttia suuntaansa, mutta jo viidenkin minuutin lisäajasta kertyy kesäkuukausien aikana yli kahden ylimääräisen työpäivän mittaisen ajan viettäminen auton ratissa. Tällaisesta lisäkiusasta eivät ihmiset tietenkään pidä, kun pitkät työmatkat muutenkin jo stressaavat.

Tämän tyyppistä kritiikkiä voidaan sanoa nipottamiseksi ja neuvoa työntekijää lähtemään kotoa viisi minuuttia aikaisemmin. Totta kai näin voidaan ajatella. Yleinen totuushan on, että mikään määrä ei ole paljon, kun se otetaan pienissä erissä. Tätä tietoa mainosmiehetkin käyttävät kun he markkinoivat kalliita TV-kanavapaketteja ja muita hyödykkeitä. Vain 99 senttiä päivässä. Pikkuraha. Tällä logiikalla voitaisiin samantien työaikoja pidentää vuodessa muutamalla päivällä tehokkuuden nimissä. Kai nyt ihmiset jaksavat herätä aamulla viisi minuuttia aikaisemmin. Not a big deal.

Loppukevennyksenä vielä yksi käytännön esimerkki lain ihmeellisistä kiemuroista.

Tähän aikaan vuodesta kunnostellaan rannoilla veneitä ja vähän isompiakin aluksia. Oletetaan, että laivanomistaja haluaa maalata laivansa kylkiä ennen purjehduskauden alkua. Hän toimii seuraavasti:

1) Hän seisoo heikolla ritisevällä jäällä laivan vieressä ja urkkii raapalla ja pensselillä avannon yli. Erittäin vaarallista mutta laillista.

2) Hän vetää epämääräisen hajoamispisteessä olevan lautan avantoon laivan ja jään väliin ja seisoo lautalla laivaa maalatessaan. Edelleenkin aika vaarallista, mutta silti täysin laillista.

3) Hän kiskoo kiikkerän pienen soutuveneen avantoon ja yrittää maalata siitä käsin. Ehkä hieman turvallisempaa mutta epäkäytännöllistä. Laillista joka tapauksessa.

4) Hän uittaa tukevan ja turvallisen moottorilla varustetun Buster-veneen avantoon laivan viereen ja maalaa sen päältä. LAITONTA! Sakolla rangaistavan laitonta.

Perusteena laittomuuteen ja mahdollisiin sakkoihin tässä kaikkein turvallisimmassa vaihtoehdossa on oman turvallisuuden vaarantaminen! Kulussa olevassa perämoottorilla varustetussa aluksessa pitää nimittäin olla lain vaatimat varusteet (ankkurit ym.) eikä talviteloilta vedetyssä Busterissa ole niitä. Vene katsotaan liikkeellä olevaksi, kun sitä ei ole sidottu maihin. Laki ei tunne mitään poikkeustapauksia.

Edellä esitetty on ehkä joidenkin mielestä yritys keksiä keinotekoisia esimerkkejä, koska poliisi ei tarkasta laitureiden tai laivojen kyljissä kiinni olevien veneiden varusteita vaan ainoastaan oikeasti vesillä liikkuvien alusten varusteet. Oli miten oli. Ihmisten arkielämä ei kuitenkaan saisi perustua siihen, että heillä on "oikeus" tehdä asioita silloin kun poliisi ei satu huomaamaan.

Voiko pullasta poimia pelkät rusinat syömättä lopulta pullaa?

2009-02-27T14:01:00.000-08:00

Hitlerin Taisteluni -kirjan molemmat osat löytyvät kirjahyllystäni valokopionippuna. Lainasin kirjat aikoinaan kirjastosta ja kopioin ne. Arvelin, että kirjaa ei tulevaisuudessa ehkä saa enää käsiinsä. Harvinaisia ne jo ovatkin, vaikka joskus näkee divareiden niitä yhä kaupittelevan. Internetistä onneksi löytyy kirjan ensimmäinen osa, mutta ei valitettavasti toista osaa.

Kun joskus kauan sitten lueskelin Taisteluni-kirjaa, en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että nimenomaan kirjassa esitetyt rotunäkemykset ovat kuumaa tavaraa joskus tulevaisuudessa. Ajattelin, että jokin poliittinen liike voi ehkä lainata kirjasta joitakin ideoita, mutta ei rotunäkemyksiä. Niiden esille nostaminen tuntui täysin mahdottomalta kaikkien historiallisten tapahtumien valossa.

Olen lukenut Taisteluni-kirjan vuosien varrella pari kertaa läpi ja sen lisäksi joitakin kohtia siitä useamminkin. Tunnen siis pääpiirteittäin ne ideat, joita Hitler esitteli kirjassaan.

Kuin luin ensimmäisen kerran Mikko Ellilän kirjoitusta “Yhteiskunta koostuu ihmisistä”, huomasin heti siinä jotain tuttua – Taisteluni -kirjasta tuttua. Ellilähän kirjoittaa, että “jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä”. Tämän jälkeen hän esittelee kuvien kanssa erilaisten ihmisten tuottamia yhteiskuntia. Hän kirjoittaa, että “eurooppalainen kulttuuri ja moderni länsimainen yhteiskunta on valkoisten ihmisten tuottama”. Kuvituksena on Michelangelon David -veistos sekä edustusluokan musta Merdces-Benz henkilöauto.

Ellilä mainitsee myös, että “eurooppalaiselle ajattelutavalle tunnusomaista on rationalismi ja individualismi ja näistä väistämättä seuraava yksityisen omistusoikeuden ja vapaan markkinatalouden kannattaminen”, mistä syystä teollinen vallankumous tapahtui Euroopassa eikä Aasiassa. Afrikkaa tai muita maanosia Ellilä ei edes mainitse vaihtoehtoina. Aasialaisista Ellilä kirjoittaa: “Aasialaisille tyypillinen kollektivistinen, autoritaarinen ajattelutapa kuitenkin johti stagnaatioon, jonka vuoksi mm. Amerikan ja Afrikan valloittivat eurooppalaiset, eivät japanilaiset tai kiinalaiset.” Sen, mitä Ellilä afrikkalaisista kirjoittaa, ilmeisesti useimmat tietävät, joten sitä ei tarvinne kerrata.

Ellilän kirjoituksen ydin on siis se, että valkoiset ihmiset eli eurooppalaiset omaavat sellaisen ajattelutavan, että sen seurauksena he saivat aikaan teollisen vallankumouksen ja valloittivat muita mantereita.

Tämän tarinan runko tuntui tutulta. Muistin, että myös Hitler kirjoitti yhteiskuntien koostuvan erilaisista ihmisistä. Hän kirjoittaa näin:

“Tietyt aatteet liittyvät erottamattomasti vielä aivan tiettyihin ihmisiin. Tämä pitää paikkansa erikoisesti sellaisten ajatusten suhteen, joiden alkuperä ei ole jokin ehdoton tieteellinen totuus, vaan on löydettävissä tunteen maailmasta tai, niin kuin nykyisin kovin kauniisti ja selvästi sanotaan, kuvastaa sisäistä näkemystä.”

Tämähän on sama ajatus, jonka Ellilän esittää kirjoituksessaan. Tietyt aatteet liittyvät tietynlaisiin ihmisiin. Jokainen yhteiskunta on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä. Ja aivan kuten Ellilä, myös Hitler kirjoittaa aasialaisista ja heidän jähmettyneistä yhteiskunnistaan. Hän kirjoittaa, että jos Eurooppa ja Amerikka jostakin syystä tuhoutuisivat ja niiden kulttuurinen yhteys Japaniin katkeaisi, “...voisi Japanin nykyistä tieteen ja tekniikan alalla tapahtunutta nousua vielä jonkin aikaa jatkua; mutta jo muutamien vuosien kuluttua alkulähde ehtyisi, Japanin erikoisuus pääsisi voitolle, mutta nykyinen kulttuuri kangistuisi ja vaipuisi taas takaisin siihen uneen, josta sen arjalainen kulttuuriaalto seitsemän vuosikymmentä sitten havahdutti.”

Kirjoituksensa lopuksi Ellilä maalailee kauhukuvia siitä, mitä tapahtuu, jos suuri määrä afrikkalaisia muuttaa Eurooppaan. Elintaso laskee, palvelut heikkenevät, rikollisuus lisääntyy jne. Ellilä kirjoittaa:

“Neekerien tuominen Eurooppaan alentaa Euroopan väestön keskimääräistä älykkyystasoa, koska neekereillä on matalampi mediaani-ÄO kuin valkoisilla. Älykkyyden ja elintason välillä on positiivinen korrelaatio. Kausaliteetti kulkee molempiin suuntiin: toisaalta elintason nousu nostaa älykkyystasoa vähentämällä mm. aliravitsemuksesta aiheutuvia aivovaurioita väestössä, toisaalta älykkäämpi väestö pystyy tuottamaan itselleen korkeamman elintason. Kun väestön keskimääräinen älykkyystaso laskee, maan elintaso laskee. Tyhmät ihmiset eivät pysty ylläpitämään korkeaa elintasoa, koska elintaso on yhtä kuin tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotannon reaaliarvo per capita; tyhmät ihmiset eivät pysty ylläpitämään yhtä arvokasta hyödykkeiden kokonaistuotantoa kuin älykkäämmät ihmiset, joten tyhmemmällä yhteiskunnalla on matalampi elintaso. Neekerien tuominen Eurooppaan siis alentaisi Euroopan elintasoa, vaikka neekerit eivät olisi veronmaksajien rahoilla eläviä sosiaalipummeja.”

Hitlerin esittää näkemyksensä eurooppalaisen rodun tuhosta hieman eri sanoilla, mutta idea on sama:

“Kaikki entisaikojen suuret kulttuurit tuhoutuivat ainoastaan siitä syystä, että alun alkuaan luova rotu kuoli vähitellen verenmyrkytykseen. Aina on ollut sellaisen tuhon perimmäisenä syynä se, että on unohdettu kaiken kulttuurin olevan ihmisen varassa eikä päinvastoin; että siis, jos mieli säilyttää jokin tietty kulttuuri, sitä luovan ihmisen täytyy säilyä. Kaikki se, mitä nykyisin tämän maan päällä ihailemme - tiede ja taide, tekniikka ja keksinnöt - on ainoastaan muutamien harvojen kansojen ja alun alkuaan ehkä yhden rodun luovaa tuotetta. Niiden varassa on myöskin koko tämän kulttuurin pystyssäpysyminen. Jos ne tuhoutuvat, silloin niiden mukana vaipuu hautaan myöskin tämän maailman kauneus.”

http://uusiviesti.blogspot.com/2007/08/yhteiskunta-koostuu-ihmisist-society.html

http://www.radioislam.org/historia/hitler/mkampf/fin/mk11.htm

Kuten edellä käy ilmi, Ellilän rotuteorioissa on paljon samaa kuin Adolf Hitlerin teorioissa. Näkyvin ero on se, että kun Hitler oli juutalaisvastainen, Ellilä on islamilaisvastainen. Tähän liittyy myös se eriäväisyys, että Hitlerille juutalaisuus merkitsi ennen kaikkea rotua eikä niinkään uskontoa, kun taas Ellilälle islam on ainoastaan uskonto.

Onko Ellilän kirjoituksissa muuta Hitlerin aatteisiin viittaavaa kuin saman tyyppiset rotunäkemykset?

Ajat ovat muuttuneet, joten aatteissakin on pakko olla eroa. Joitakin viittauksia Ellilän ajattelun samankaltaisuudesta Hitlerin näkemysten kanssa on olemassa. Uusi Viesti -blogissaan Ellilä kirjoittaa: “Osmo Soininvaaran mielestä Suomen armeija on pelkkä vitsi.” Hän viittaa Soininvaaran leikinlaskuun eräästä päänsä kaljuksi ajaneita sotilaita esittäneestä kuvasta. Ellilä siis ottaa armeijan ja maanpuolustuksen vakavasti. Kuten tiedetään, Hitler otti armeijan erittäin vakavasti.

Ellilä käyttää saman tyyppisiä ilmaisuja nykyisin vallassa olevista poliitikoista, joita Hitler käytti aikoinaan niistä poliitikoista, jotka hänen mielestään kavalsivat Saksan. Poliitikot ovat Ellilän kirjoituksissa maanpettureita, valehtelijoita, rikollisia, viidettä kolonnaa. Pääministerin toiminnasta Ellilä kirjoittaa: “Tämä on aivan ilmiselvä maanpetos.” Johanna Suurpään toimintaa Ellilä kommentoi seuraavasti: “Tämä täyttää valtiopetoksen tunnusmerkit.” Poliitikoista yleensä hän kirjoittaa näin:

”Asiaan on saatava muutos. Suomen voimassaolevan perustuslain vastaista poliittista toimintaa harjoittaneet päättäjät on asetettava syytteeseen valtiopetoksesta. Maksimirangaistus valtiopetoksesta on kymmenen vuotta vankeutta. Minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta. Kun valtiopetokseen syyllistyneet poliitikot ja virkamiehet on tuomittu lain mukaiseen vankeusrangaistukseen, päättäjiksi saadaan uusien vaalien ja uusien virkanimitysten kautta pätevämpää ja rehellisempää väkeä.”

Vertailun vuoksi, Hitler kirjoitti poliitikoista näin:

”Oma mieskohtainen asenteeni oli heti ensi alusta saakka luja ja varma: Vihasin koko tuota viheliäisten kansanpetturien puoluemieslurjusten roskajoukkoa kaikesta sydämestäni. Olin jo aikoja päässyt selville siitä, ettei tuo porukka välittänyt vähääkään kansakunnan parhaasta, vaan ainoastaan tyhjien taskujensa täyttämisestä. Ja mielestäni he olivat kypsiä hirsipuuhun, koska itse olivat nyt valmiit uhraamaan siitä hyvästä koko kansan ja, jos niin vaadittiin, päästämään koko Saksan tuhoutumaan.”

Myös tiedotusvälineitä Ellilä ja Hitler arvostelevat samaan tapaan. Hitler: “Viha ja suuttumus valtasivat niinä aikoina usein mieleni saadessani luettavakseni tuoreimmat sanomalehdet ja niiden palstoilla harjoitetun psykologisen joukkomurhan ilmestyessä silmieni eteen.” Ellilä: “Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita.”

Kun tässä nyt on vertailtu Adolf Hitlerin ja Mikko Ellilän ajatuksia, todettakoon selkein sanoin, että Ellilää ei voi pitää kansallissosialismin kannattajana tietyistä opillisista samanlaisuuksia huolimatta. Kysymys kuuluukin, pitäisikö edelliseen virkkeeseen lisätä sana “vielä”. Onko mahdollista poimia rusinoita natsismin pullasta syömättä lopulta koko pullaa?

Olipa Ellilän suhde natsismin ideologisiin piirteisiin mikä tahansa, tällä hetkellä hänellä on joka tapauksessa vimmattu kiistämisvaihe meneillään. Hän tuomitsee vainoharhaisen jyrkästi kaiken, mikä vähänkin haiskahtaa natsismilta – ellei se satu löytymään hänen omista kirjoituksistaan.

En kai vain ole natsi?

2009-02-26T11:03:00.000-08:00

Nimimerkki pöllämystynyt kirjoitti helmikuussa 2009 Suomalian Sanomat -nimisessä blogissa islamistien natsikytköksistä. Nimimerkki GoldenHawk kommentoi kirjoitusta ja esitti, että natsien opeissa on jotain ristiriitaisuuksia, ja että eivät kaikki kansallissosialistien "tempaukset ole olleet mitään äärimmäisen pahuuden ruumiillistumia". Kirjoitin seuraavan jatkokommentin:

Hitler visioi aikoinaan Taisteluni-kirjassaan eurooppalaisten valloituksia seuraavasti:

"Valloittajina he alistivat alemmat ihmiset valtaansa ja järjestivät sitten näiden käytännöllisen työssä käytön käskynalaisinaan tahtonsa mukaisesti ja omia tarkoitusperiään silmällä pitäen. Mutta pannessaan heidät siten hyödylliseen, joskin ankaraan työhön ja toimeen he eivät ainoastaan säästäneet voitettujen ja kukistettujen henkeä, vaan mene, tiedä soivat heille osan, joka oli parempikin kuin heidän entinen ns. vapautensa."

Ennen kuin jatkan kirjoitukseni siteeraamista, on paikallaan kertoa millaisia ajatuksia Suomalian Sanomien "päätoimittaja" Mikko Ellilä esitti aikoinaan "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" -nimisessä kirjoituksessaan, jonka perusteella hän sai tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ellilä kirjoitti, että se edistys ja kehitys mitä me näemme ympärillämme on valkoisten ihmisten luomaa, kun taas mustan rodun edustajat saavat aikaan lähinnä rikollisuutta ja epäjärjestystä. Tästä syystä mustia ei pitäisi päästää Eurooppaan. Hitlerin esittämät ajatukset Taisteluni -kirjan luvussa "Kansa ja rotu" ovat hyvin samanlaisia. Hitler ei käytä sanoja "valkoiset eurooppalaiset" vaan hän puhuu arjalaisista.

Oletin, että Suomalian Sanomat jos mikä on sopiva foorumi viedä ajatusta pidemmälle ja tarkastella, missä ja miten Hitlerin ja Ellilän ajatukset mahdollisesti ovat toteutuneet ja ovatko ne toteutuneet: Tarkastelin tilannetta Afrikassa, koska se oli myös Ellilän kirjoituksen keskeisiä alueita (jos linkit eivät enää tätä lukiessanne toimi, sille ei mahda mitään):

"Yksi käytännön esimerkki on Afrikka. Eurooppalaiset valloittivat suurimman osan Afrikan mantereesta, jakoivat sen osiin ja tekivät osista siirtomaitaan. Afrikka oli eurooppalaisten paratiisi, jota he hallitsivat - eivät aina hyvin, mutta hallitsivat kuitenkin. Seuraavalla sivulla on kuvia Englannin alaisuudessa olleesta Rhodesiasta, joka nykyisin tunnetaan Zimbabwena. Kuvissa näkyy järjestynyt ja siisti maa, jossa mustatkaan eivät näytä elävän toivottoman huonosti (kuvaaja ei tietenkään kaikkea köyhyyttä kuvannut).

http://underanafricansun.com/Africa/Frank.htm

Kun Robert Mugabe pääsi toteuttamaan omaa visiotaan onnellisesta afrikkalaisesta maasta, näkymät muuttuivat toisenlaisiksi.

http://therealrevo.com/blog/wp-content/uploads/2008/06/zimbabwe_violence.jpg

Rhodesian ja myöhemmin Zimbabwen pieni eurooppalainen vähemmistö ei kyennyt säilyttämään kulttuuriaan kovin kauan. Lopullinen romahdus tapahtui, kun suurviljelijöiden hyvin hoidetut tilat luovutettiin paikallisille ihmisille. Heillä ei ollut tietoa eikä taitoa eikä rahaa ylläpitää tiloja, jotka lisäksi oli pilkkomalla tehty kannattamattomiksi. "

Afrikassa Hitlerin ja Ellilän näkemykset valkoisen rodun edistystä tuottavasta vaikutuksesta siis pintapuolisesti katsottuna näyttivät pitävän paikkansa.

Seuraavaksi esittelin Hitlerin näkemyksiä siitä, miksi kulttuurit sortuvat. Saman tyyppisiä näkemyksiä oli esitellyt myös Ellilä rikostuomioon johtaneessa kirjoituksessaan. Eurooppalaiselle yhteiskunnalle aiheutuvat haitat - kuten älykkyystason lasku ja rikollisuus - olivat ne syyt, miksi Ellilä vastusti mustien muuttamista Eurooppaan. Kirjoitin, että Hitler esitti aikoinaan Taisteluni-kirjassaan, että syy kulttuurien sortumiselle oli hieman saman tapainen eli rodunsekoitus:

"Arjalaiset luopuivat verensä puhtaudesta ja menettivät siten oleskeluoikeutensa siinä paratiisissa, jonka olivat itselleen luoneet. He vajosivat rodunsekoituksessa yhä alemmas, menettivät vähän kerrassaan yhä suuremmassa määrin kulttuurikykyään, kunnes lopulta alkoivat, ei ainoastaan henkisesti, vaan myöskin ruumiillisesti muistuttaa enemmänkin kukistettuja ja alkuasukkaita kuin omia esi-isiään. Jonkin aikaa he saattoivat vielä elää vanhastaan olemassa olevien kulttuuriperujen kustannuksella, mutta sitten tapahtui kangistuminen, ja he vaipuivat vähitellen unohduksiin."

Tuo oli siis Hitlerin näkemys kulttuurien tuhosta. Onko tällaista tapahtumassa jossakin?

Mikäli edellä esitetty GoldenHawkin "hispanot-visio" pitää paikkansa, tällaista on hyvinkin tapahtumassa. Tummat meksikolaiset valtaavat Pohjois-Amerikan, ja tummat afrikkalaiset sekä heitä vaaleammat lähi-idän asukkaat valtaavat Euroopan. Tapahtuu väistämättä rodunsekoittuminen.

Aleneeko eurooppalaisten keskimääräinen älykkyys pitkällä aikavälillä? Se jää nähtäväksi."

Seuraavaksi esitin ajatusleikkinä vision maailman kansojen ja valtakeskusten uudelleen järjestymisestä:

"Kiinalaisten ja japanilaisten keskiälykkyys on jo nyt korkeampi kuin eurooppalaisten. Kiinalaisia on paljon, eikä Kiinaan suuntaudu afrikkalaista invaasiota. Jos eurooppalaisten keskiälykkyys laskee massamuuton seurauksena muutamalla pisteellä, ja kaukoidän keskiälykkyys säilyy ennallaan, tulevaisuudessa nähdään ehkä (onneksi ei aivan lähitulevaisuudessa) tilanne, jossa Kiina hallitsee maailmanvaltana suurta osaa planeetasta, ja eurooppalaiset on alistettu palvelevaksi roduksi. Kiinalaisethan eivät kovin paljon perusta demokratiasta ja tasa-arvosta ja yleensäkään läntisistä arvoista. Heille orjasysteemi voi sopia aivan hyvin. He maksattavat eurooppalaisilla vanhoja kalavelkoja. "

Tässä vaiheessa aloin olla jo itsekin pyörällä päästäni enkä oikein tiennyt miten pitäisi jatkaa:

"Valitan, että tämä kirjoitukseni on sekava ja pomppii aiheesta toiseen. Punainen lanka on hieman hukassa. Kun aihe on natsismi, halusin nivoa yhteen vanhoja kirjoituksia ja uusia tapahtumia.

Huomautan, että en itse kannata missään muodossa natsi-aatetta, vaikka siihen tässä viittaankin. Tietyt Hitlerin havainnot ja päätelmät ovat osuneet ehkä oikeaan, mutta kokonaisuudessaan hänen oppinsa on ollut katastrofaalinen. "

Ilmoitin, että en kannata missään muodossa natsi-aatetta. Tämä huomautus oli siinä mielessä paikallaan, että olin edellä lainaillut otteita Taisteluni -kirjasta ja käyttänyt natseille tyypillisiä sanoja kuten "rodunsekoitus".

GoldenHawkin "hispano -visiolla" viittasin hänen näkemyksiinsä Meksikon ja USA:n eteläosan tapahtumista. Lopuksi analysoin, mikä on kansallissosialismin perimmäisin oppi, ja miten se liittyy islamismiin:

"Jos natsismia eli kansallissosialismia kuorii ja irrottaa siitä kerroksen yksi toisensa jälkeen kuin sipulista, mikä jää viimeisenä jäljelle. Mikä on natsi-aatteen kaikkein syvin ja perustavin ydin, jota ei enää voi hajottaa? Vastaus on yksinkertainen: Juutalaisviha.

Ei ole olemassa natsismia ilman juutalaisvihaa. Jos juutalaisviha poistetaan natsismista ja yritetään tällä tavalla luoda "puhdistettu" natsismi, jäljelle jäänyt aate on pelkkä tavallinen diktatuuri. Ehkä siinä juuri ja juuri vielä on rodun puhtaana pitämisen ja valtiasrodun ja taistelun ajatus, joka erottaa sen tavallisesta sotilasjuntasta, mutta varsinainen kansallissosialismin sydän on poistettu juutalaisvihan mukana.

Islamismi on siinä mielessä otollinen maaperä uusnatsilaisuuteen, että siinä sykkii jo valmiina oikea ja aito sydän eli juutalaisviha. Ympärille ei tarvita kuin sopivasti kansallisuusaatetta ja valloitushaluinen diktaattori, niin ollaan jo melko lähellä vanhaa eurooppalaista esikuvaa. Saddam Husseinin Irak olisi jo ollut melkein valmis natsivaltio, jos vain natsitunnukset olisi otettu käyttöön - tai mitä niillä tekee, aatehan on tärkein.

http://rolloweb.net/kuvapalvelu/lataakuva/pics/66943fd8cb45d3623f0f0271eb1ae8e2.jpg

Siinä juttu oli kokonaisuudessaan. Tekstissä on arveluttavia mainintoja roduista ja rotujen älykkyydestä sekä rodunsekoittumisesta. Ehkä tiedostamattani mielistelin blogin pitäjää ja edellistä kommentaattoria ja käytin käsitteitä, joita oletin heidänkin käyttävän. Yksi Ellilän keskeisiä opinkappaleitahan on, että afrikkalaiset ovat keskimääräiseltä älykkyydeltään heikompia kuin eurooppalaiset, eikä heidän muuttoaan Eurooppaan sen vuoksi tulisi sallia.

Linkkien esittäminen tuotti ongelmia, joten lähetin linkit vielä uudestaan, mutta ne eivät toimineet vielä sittenkään. Seuraavan kirjoitukseni alussa (18.2.2009) viittasin vielä näihin linkkeihin.

Seuraavassa on viimeisin kommenttini kokonaan ja sellaisenaan:

Valitettavasti virheitä sisältäviä kommentteja ei voi lähettäjä itse poistaa. Olisin poistanut edellä olevat "linkit", joihin jäi vahingossa yksi merkki liikaa eivätkä ne toimi.

Tässä blogissa oleva artikkeli käsittelee "natsiyhteyksiä", ja kommenteissa kirjoitetaan roduista. Asia on arkaluonteinen. Myös Hommafoorumilla on vaihteeksi "kuuma peruna" käsiteltävänä eli rotujen väliset älykkyyserot. Viimeiset kommentit eivät lupaa hyvää aiheen vapaan käsittelyn kannalta:

"Omasta mielestäni geenikeskustelut voisi täällä kieltää kokonaan." "Kannatan. Sananvapaus tai sen puuttuminen on yhteiskunnallinen ilmiö, ja me emme ole yhteiskunta." "Ketju on tarkkailun alaisuudessa. Jos taso menee yhtään alle sopivan niin lukko heilahtaa."

Keskimmäinen kommentin on kirjoittanut tämän blogin "Islamistien natsikytkökset" -artikkelin kirjoittaja "Pöllämistynyt", joten ehkä hän myös lukee tämän kommenttini (jää nähtäväksi, sensuroiko myös).

Mihin "kiellettyjen aiheiden" politiikalla pyritään? Oletettavasti siihen, ettei satunnainen lukija vain luulisi, että foorumilla on jotain tekemistä rasismin tai fasismin tai muiden sellaisten pahojen asioiden kanssa, joihin vihervasemmisto yrittää Halla-ahon ja hänen kannattajansa yhdistää.

Sensuurilla voidaan ehkä kiillottaa pintaa, mutta todellinen rasismi tai fasismi on yleensä paljon syvemmällä, eikä sitä pysty peittelemään. Foorumilla ilmenevä sensuuri ja sillä uhkaileminen ei todista, etteikö kirjoittajissa olisi "kiellettyjen ideologioiden" kannattajia. Päinvastoin se todistaa, että heissä on. Eihän sensuuria ja peittelyä muuten tarvittaisi. Eiväthän vihreätkään sensuroi kovin herkästi palstoiltaan omien kannattajiensa mielipiteitä, vaikka ne olisivat kuinka fasistisia. Onhan itse vihreiden henkinen pääguru Pentti Linkolakin lähes julkinatsi. Kun mielipiteitä saa vapaasti esittää, huonot mielipiteet jäävät omaan arvoonsa ja karsiutuvat automaattisesti. Ei niitä tarvitse minkään "palstapoliisin" vahtia ellei nyt aivan mahdottomista mielipiteistä ole kyse (yllytys väkivaltaan, kansanmurhaan tms.).

Miten mainitsemani syvemmällä oleva rasismi tai fasismi näkyy, jos pinta siivotaan? Helposti. Se näkyy kirjoittajien tyylissä ja asenteissa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. On lähes mahdotonta kirjoittaa päivästä toiseen ja viikosta toiseen jostakin ihmisryhmästä, jota inhoaa, niin ettei inho näkyisi kirjoituksessa ainakin rivien väleissä jos ei itse riveillä. Tekstiin lipsahtaa väkisin sen tyyppisiä ilmaisuja kun "Afrikan sarven ihmissaasta", joita sitten joutuu parhain päin selittelemään. Myös sen tyyppiset viattomiksi mielletyt ja maahanmuuttokriittisten usein käyttämät ilmaisut kuten "rikastuttaja" ja "kultamuna" ovat pohjimmiltaan rasistisia ja loukkaavia. Kirjoittajat ovat vain niin tottuneita niihin, etteivät he huomaa sanoissa mitään epäilyttävää. Foorumille satunnaisesti tuleva ulkopuolinen kyllä huomaa.

Jos lukee Suomen Sisun "Kansallismielistä keskustelupalstaa", löytää jo etusivulta tämän tyyppisiä kommentteja (tekstit on kopioitu tähän sellaisenaan): "Kaikki mihin neekerit koskettavat muuttuu jostakin syystä paskaksi..." ja "Sikäli esimerkiksi muslimit ovat ok koska ottavat juutalaisia hengiltä...". Keskustelupalstalla käytetään juutalaisista nimitystä "jutkut" ja juutalaiskommentit ovat muutenkin kuin jostakin 1930-luvun juutalaisvastaisista pamfleteista peräisin. Satunnainen vierailija tekee nopeasti tiettyjä johtopäätöksiä siitä, millaisia syvävirtauksia kansallismielisessä aatemaailmassa on.

Hommafoorumi yrittää olla erilainen, ja siksi muutamat kansallismieliset arvostelevat sitä: "Homma-foorumi täynnä rotupettureita. Homma sen kun laskee. Säälittäviä ihmisraunioita." "Homma foorumi on kosher...konservatiivista poliittista korrektiutta. Kauniisti sanottuna. Tarkoitan sillä sitä....että hommalla ei kauaa vanhene jos sanoo suoraan mielipiteensä, tai poliittisen katsomuksensa, ellei tämä satu olemaan aivan poliittisesti korrekti. Kaikenlaisia vastapuolen tahoja suvaitaan, mutta muuten ollaan niin poliittisesti korrekteja ettei mitään rajaa."

Kansallismielisten keskustelupalsta on mikä on, mutta se on kuitenkin rehellisesti sitä mitä on. Hommafoorumi taas yrittää olla jotain, mutta ei itsekään taida tietää mitä.

Kuvaavaa Hommafoorumin tiukalle linjalle on se, että kun esitin ehdotuksen "Homma-logosta", foorumin ylläpitäjät menivät paniikkiin ja vaativat, että logo poistetaan näkyvistä. 16 minuuttia 36 sekuntia sen jälkeen kun olin postittanut ehdotukseni foorumille nimimerkki "Pöllämistynyt" lähetti seuraavan viestin: Poista välittömästi hakaristi-mielleyhtymän herättävä logosi. Sen voi tulkita vain väärin. Meillä ei ole varaa tuollaiseen "huumoriin".

Kun olin poistanut logon ja selittänyt sen alkuperän ja jättänyt linkin siihen, myös linkki mitätöitiin. En muista, että muilla keskustelufoorumeilla olisi "vääräoppiset" linkitkin poistettu.

Esittelemistään julisteista päätellen nimimerkki "Pöllämystynyt" on graafikko tai taitelija tai ainakin alan harrastaja, joten hän ymmärtänee kritiikin merkityksen. En tiedä, mitä hän ajatteli nimimerkki "Reinon" kommentista: " Ainakin pikkupioneerien piirroskurssi on lapsena käyty selvästikin."

Kritiikki on sallittua, ja joka töitään esittelee, joutuu kritiikin kestämään. Mutta jos "taideteos" julistetaan kokonaan kielletyksi ja yleisölle vaaralliseksi, se herättää ajatuksia siitä, millaisessa yhteiskunnassa oikein elämme.

Logo on edelleen siellä, minne sen latasin, ja tässä on (kunnes se täältäkin poistetaan) linkki siihen.

http://rolloweb.net/kuvapalvelu/lataakuva/pics/9735cd62b560edfef1ebfbf659e5ab5d.jpg

Kuvasta voi tulla hakaristimielleyhtymä, mutta kuvassa ei kuitenkaan ole hakaristi. Suunnittelin kuvion talvella 1975-1976 ollessani Englannissa, eli kuvio on vanha. Mietiskelin sitä aika pitkään silloin, eli se ei ole mikään hetken huitaisu. Eikä sitä ole tehty huumorimielessä.

Käyttäytymisessäni on ADD-piirteitä, se myönnettäköön. Teen ensin ja mietin sitten - jos mietin. Niinpä en paljon ajatellut seurauksia, kun innostuin kehittelemään "Homma-logoa" tämän vanhan lippuideani pohjalta. Olin jo aikaisemmin piirtänyt kuvan ja miettinyt, voisiko sitä jotenkin hyödyntää uudessa merkityksessä. Nyt otin kuvan esille ja lisäsin siihen tekstin "homma", ja se oli sillä selvä. En pidä sitä graafisesti erityisen huonona kuviona, vaikka se tyrmättiinkin.

Vertailun vuoksi hakaristilippu näyttää tältä. On niissä sentään eroa.

http://image.politicalbase.com/uploads/items/1000/50/6576800pxflagofgermany1933svgpng_600.png

Koska edellisen piirrokseni mielleyhtymät olivat mitä olivat, kehittelin myös uuden hommalogon joka muistuttaa vähemmän hakaristiä.

http://rolloweb.net/kuvapalvelu/lataakuva/pics/b19584f2c15807a8f2709f52ca055466.jpg

Uusi merkki jäi luonnoksen asteelle. En jaksanut kehitellä ideaa enempää. Merkin keskellä olevan tunnuksen juuret ovat Afrikassa, eli se ei ole minun suunnittelemani. Kirjaimet merkin reunoilla sojottavat vähän minne sattuu eli kyseessä on todella vain ideahahmotelma.

Jos tässäkään kirjoituksessani linkit eivät toimi, niin tehtäköön siitä tarvittavat johtopäätökset...

Jonkin ajan kuluttua kaikki kommentit kirjoitukseen islamistien natsikytköksistä poistettiin Suomalian sanomista. Kun joku kommentaattori kysyi asiaa, hänelle vastattiin poistamisen johtuneen siitä, että kommentit olivat natsimyönteisiä:

" Tämä blogi vastustaa totalitaarisia ideologioita, kuten islamia ja kansallissosialismia. Niinpä täällä ei anneta palstatilaa muslimeille tai natseille." (Mikko Ellilä)

Olivatko kommentit natsimyönteisiä?

Wikipediassa kansallissosialismin keskeiset piirteet (hieman lyhennettynä) määritellään seuraavasti:

"Sen keskeisintä sisältöä olivat eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo, johtajan seuraaminen ja ekspansionistinen nationalismi. Natsit glorifioivat kuria ja voimaa ja hylkäsivät demokratian rappeutuneena järjestelmänä, joka suojeli heikkoja ja keskinkertaisia. Kansallissosialismi korosti johtajan merkitystä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamiseksi. Natsit syyttivät juutalaisia "herrarodun" vastaisesta toiminnasta ja pitivät marxismia, kansainvälisia finanssilaitoksia ja vapaamuurareita juutalaisina maailman hallinnan välineinä."

Tekstit ovat tuossa. Jokainen päätelköön itse kuinka natsimyönteisiä ne ovat.

Kenen pitäisi sopeutua?

2008-11-29T06:07:00.000-08:00

Olin töissä sosiaalitoimistossa pienellä paikkakunnalla, jossa ei asu lainkaan romaneja. Yhtäkkiä sinne muutti monilapsinen romaniperhe. En kovin paljon liioittele, jos sanon, että kunta meni täysin shokkiin tuon romaniperheen takia. Kunnantoimiston kahvipöydässä ei juuri muusta puhuttukaan kuin siitä, mikä hirveä vitsaus kuntaa on kohdannut, ja miten ihmeessä romanit saataisiin häipymään paikkakunnalta. Minua hiljaisesti nauratti tuo mieletön kiihkoilu mitättömän tuntuisesta asiasta, koska olin tottunut aivan erilaiseen kulttuuriin ja ilmapiiriin.

Kunnan eri viranomaiset kehittelivät yhdessä juonia, jolla romanit saataisiin lähtemään. Kiihkeimmille kunnallispoliitikkoille piti välillä muistuttaa, että Suomen lainsäädäntö koskee myös romaneja, ja perheelle on pakko maksaa kaikki asumistuet ja toimeentulotuet ja muut maksut, joita muillekin ihmisille maksetaan. Ei monilapsista perhettä voi häätää kunnan vuokra-asunnosta sillä perusteella, että se on romaniperhe. Jos tällainen häätö tehdään, kunta on joka tapauksessa vastuussa asunottomista lapsista ja pelkästään lastensuojelulain perusteella.

En tiedä millainen yhteisoperaatio asian hoitamiseksi organisoitiin, mutta lopulta romanit kirjaimellisesti ajettiin väkivalloin pois kunnasta. Muodollisesti asialla olivat paikalliset nuorisojengit, mutta todennäköisesti tapahtumilla oli korkeimpien tahojen hiljainen siunaus.

Vaikka romanien ja valtaväestön täydellisestä sulautumista ei todennäköisesti tule ainakaan lähiaikoina tapahtumaan (eikä ehkä tarvitsekaan tapahtua), pitkä asuminen yhdessä samalla paikkakunnalla lähentää eri etnisiä ryhmiä toisiinsa. Kumpikin osapuoli oppii ottamaan huomioon toisen erikoispiirteet. Valtaväestön jäsenet eivät enää hermostu aivan pikkuasioista. Lisäksi he oppivat tuntemaan romaneja yksilöinä. Jos joku nuori kuumaverinen romanimies heiluu puukon kanssa, ihmiset tajuavat, että kyse on yhden yksilön teosta. He tuntevat monia muita rauhallisia romanimiehiä, jotka eivät koskaan käyttäydy väkivaltaisesti. Niinpä tuon yhden miehen puukonheilutus ei leimaa koko paikallista romaniväestöä. Asiaan osataan suhtautua järkevästi ja rauhallisesti. Toisaalta myös romanien puolella kehittyy samanlainen muut huomioon ottava asenne. Aivan mitä tahansa ei viitsitä tehdä, koska suhteet halutaan pitää kunnossa. Vallitsee siis jonkinlainen rauhanomainen rinnakkaiselo.

Tilanne on aivan toinen, kun romanittomalle paikkakunnalle muuttaa romaniperhe. Valtaväestön jäsenet ovat ennakkoluuloisia, ja pieninkin yhden romanin aiheuttama ongelma saa heidät mieltämään tapauksen kaikkien romanien syyksi. Erilaiset huhut alkavat liikkua, ja pian jokainen paikkakunnalla tapahtunut selvittämätön rikos pannaan romanien syyksi.

Jos romanilapsi varastaa kaupasta karamellipussin, valtaväestöön kuuluva ajattelevat, että koko perhe on varkaita. Jos sen sijaan jonkun muun kuntaan muuttaneen perheen lapsi jää kiinni näpistyksestä, ei yleisesti ajatella, että kaikki tuohon perheeseen kuuluvat ovat myymälävarkaita.

Myös paikkakunnalta toiselle muuttava romaniperhe on ehkä erilainen kuin pitkään samalla paikkakunnalla asunut perhe. Muuttaminen voi olla merkki ongelmista. Perhe on ehkä joutunut vaikeuksiin edellisellä paikkakunnalla ja siksi joutunut lähtemään. Kokemuksesta perhe tietää joutuvansa todennäköisesti vaikeuksiin myös uudella paikkakunnalla riippumatta siitä miten sen jäsenet käyttäytyvät. Koska minkäänlaista positiivista palkkiota hyvästä käyttäytymisestä ei ole odotettavissa, miksi edes yrittää? Perheenjäsenet saattavat näpistellä kaupoista ja käyttäytyä muutenkin epämääräisesti, koska tällaistahan heiltä odotetaan.

Käytännössä tuon tyyppisiin ongelmiin joutunutta romaniperhettä on vaikea auttaa, eikä auttamista monesti edes yritetä. Ainoa tavoite on päästä perheestä eroon. Perhe halutaan sysätä jonkin muun kunnan riesaksi. Kuntien sosiaaliviranomaiset käyvät perheellä kauppaa kuin se oli omaisuutta, jonka voi myydä tai vaihtaa. Perhettä pompotellaan kunnasta toiseen. Välillä perhe voi kokeilla onneaan myös Ruotsin puolella ja toivoa, että naapurimaan viranomaiset paneutuisivat perheen asioihin kokonaisvaltaisemmin.

Jokainen voi arvata, millainen tulevaisuuden ennuste tuollaisessa perheessä varttuneella lapsella on.

Maailma on hullu

2008-11-29T05:56:00.000-08:00

Joskus, kun masentuneena miettii maailman menoa, tuntuu ettei koko hommassa ole mitään mieltä. Ihmiskunnan korkein tarkoitus näyttää olevan eri muodoissa tapahtuva kuoleman aiheuttaminen ja nopeuttaminen. Vaikka tieteen avulla on jo luotu ohjuksia ja atomipommeja, monista vaatimattomimmista tappovälineistä puhumattakaan, maailman älykkäimpiin lukeutuvat tiedemiehet suunnittelevat edelleen uusia keksintöjä, joilla ihmisiä saataisiin hengiltä entistä helpommin niin yksittäin kuin massoinakin.

Tappaminen ja sillä uhkaaminen on yhteiskuntia ylläpitävä voima kaikkialla, mutta erityisesti maailman johtava valtio Yhdysvallat on nostanut tappamisen aatteen uskonnollisiin mittoihin. Ihmisten tappamisesta on tehnyt viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu näytelmä, eräänlainen uskonnollinen rituaali pappeineen, ja virkamiehineen ja yleisöineen.

Jos tarkoitus on pelkästään tappaa kuolemaan tuomittu, häneltä voidaan ampua aivot pellolle jossakin hämärässä kellarissa. Siihen ei tarvita kuin joku, joka painaa liipaisinta. Näin tehdään kehitysmaissa. Yhdysvalloissa sen sijaan tappaminen on jopa yli kymmenen vuotta kestävä prosessi, joka huipentuu tarkasti suunniteltuun ja hartaasti odotettuun teloitusnäytelmään.

Tässä on kuvia sängystä, johon teloitettavat sidotaan ennen kuin myrkky pumpataan heidän verisuoniinsa (linkit eivät toimi loputtomiin, joten jos sivu ei toimi, Googlesta löydätte kuvia).

http://www.azcorrections.gov/images4/gurney.jpg

http://www.dc.state.fl.us/secretary/press/2000/gurney.jpg

Sänky on huolellisesti suunniteltu. Sen taiteelliseen ulkonäköön on selvästi kiinnitetty huomiota. Mitä on mahtanut liikkua insinöörin tai muotoilijan mielessä, joka on piirrellyt sängyn muotoja ja teknisiä yksityiskohtia?

Tässä on kuva vielä kehittyneemmästä HighTech -teloitussängystä.

http://www.richard.clark32.btinternet.co.uk/terreh.jpg

Tässä sängyssä on lokoisaa kuolla. "Onhan tyyny tarpeeksi pehmeä? Haluatteko toisen tyynyn?"

http://www.navlog.org/lethal_injection.jpg

Tässä karun sporttinen perusmalli.

http://static.howstuffworks.com/gif/lethal-injection-execution-chamber-raleigh.jpg

Kaikille ei riitä teloitussänkyjä. Onneksi on muitakin tapoja tappaa. Yhdysvaltain ilmavoimien "grillijuhlat"

http://www.air-photo.com/iraq/assets/images/iraqbabies2.jpg

Jotkut saavat aina enemmän kuin muut

2008-11-29T05:49:00.000-08:00

Yhteiskuntien kehitystä ohjaa se periaate, että olipa kyse mistä asiasta tahansa, ihmisryhmillä on tapana järjestäytyä jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen. Joukosta nousee aina joitakin yksilöitä, jotka osoittaittautuvat muita rikkaammiksi, muita kauniimmiksi, muita paremmiksi urhelussa, muita kuuluisammiksi, muita musikaalisemmiksi jne. Ja lähes aina joukosta nousee myös yksilöitä, jotka alkavat johtaa muita, ryhmästä riippuen vähemmän tai enemmän virallisesti.

Jos järjestelmästä kehitetään sellainen, että siihen luodaan tasa-arvoa ylläpitävä mekanismi jollekin alueelle, eriarvoistuminen etsii väylänsä joltakin muulta alueelta. Pysyvä tasa-arvo on jo ajatuksena mahdottomuus, koska se tosiasia on ja pysyy, että osa ihmisistä on parempia ja lahjakkaampia ja energisempiä kuin muut.

Sosialististen maiden esimerkki osoitti, että kun tasa-arvoa yritettiin saada aikaan yhdellä alueella eli taloudessa, eriarvoistuminen keskittyi poliittisen vallankäytön puolelle. Kun sosialismi romahti ja poliittinen vallankäyttö heikkeni, kuin tyhjästä ilmestyi ihmisiä, jotka muodostivat uuden taloudellisen yläluokan. Eriarvoisuus säilyi. Se vain muutti muotoaan.

Kaikissa maissa ja kaikissa järjestelmissä on olemassa voima, joka vie järjestelmää kohti diktatuuria. Valta otetaan sieltä, mistä se saadaan. Islamilaisissa tasavalloissa uskonnolliset johtajat ovat ottaneet vallan. Joisssakin maissa asevoimien johto on ottanut vallan. Joissakin maissa suurliikemies on kahminut itselleen poliittista valtaa. Joissakin maissa presidentti tai pääministeri on venyttänyt valtansa rajoja paljon pidemmälle kuin mitä kukaan olisi uskonut.

En vastusta eriarvoisuutta, koska sen vastustaminen olisi turhaa. Se toteutuisi joka tapauksessa. Haluaisin kuitenkin, että mahdollisimman vähän eriarvoisuudesta ilmenisi sen vallankäytön alueella, jossa välineenä on ihmisten vahingoittaminen ja tappaminen.

Aseet ovat puhuneet, pulinat pois.

2008-11-29T04:54:00.000-08:00

23.9.2008 tehtiin aloite käsiaseiden kieltämiseksi yksityishenkilöiltä. Ainostaan asetta työssään tarvitsevat (poliisit + armeija) saisivat pitää aseensa. Huomio kiinnittyy siihen, että aloite on tehty 23.9. eikä esimerkiksi 22.9. Muuttuivatko aseet yhtäkkiä vaarallisemmiksi?

Voisi kuvitella, että ihmiset olivat alttiimpia allekirjoittamaan vaatimuksen heti Kauhajoen koulusurmien (23.9.2008) tapahduttua. Kun kovin tunnekuohu meni ohi, ja asioiden eri puolia tuotiin esille, allekirjoittamiseen halukkaiden osuus ehkä jonkin verran väheni. Koska kuitenkin samaan aikaan tieto vaatimuksesta levisi yhä laajemmalle, allekirjoittajien absoluuttinen määrä lisääntyi. Kun vaatimus lopulta 11.11.2008 luovutettiin sisäministerille, sen oli allekirjoittanut noin 57000 ihmistä.

Kouluammuskelutapaukset herättivät ihmiset huomaamaan, että aseita voi käyttää tuhoisalla tavalla. Tieto aseiden vaarallisuudesta on kuitenkin ollut näkyvillä tiedotusvälineissä koko ajan. Lehdethän ovat kertoneet vähän väliä ammuskeluista ravintoloissa ja kaduilla sekä aseilla tehdyistä "perheitsemurhista". Siihen ei ole kiinnitetty kovin suurta huomiota, että aseilla on tapettu kymmenen ihmistä esimerkiksi puolen vuoden aikana. Kun sama määrä ihmisiä tapetaan yhdellä kertaa, siitä tulee suuri uutinen.

Esimerkiksi viime toukokuussa Rovaniemellä tapahtui ampumavälikohtaus, jossa ampuja surmasi lopuksi itsensä. Kaksi ulkopuolista henkilöä sai osumia, ja toinen heistä kuoli. Tässä olisi ollut aineksia laajempaankin joukkomurhaan. Iltalehti:

"Heti ensimmäisen laukauksen jälkeen katu kyettiin tyhjentämään lähes kokonaan. On hyvin mahdollista, että siinä säästyi henkiä, korosti tutkintaa johtava rikosylikomisario Jukka Haataja. Molemmat aseet olivat lähipiirin omistamia ja luvallisia. Ampujalla oli kuitenkin rinnakkaislupa vain kivääriin. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805197674524_uu.shtml

Rovaniemen ammuskelun taustoja ei ehkä ole selostettu tiedotusvälineissä. Se, että laukaukset ampunut nuori mies oli palannut rauhanturvatehtävistä viikkoa aikaisemmin sekä se, että ampujan lähipiiri omisti järeän revolverin ja kiväärin, viittaa siihen, että ampujan perhe on ollut kiinnostunut aseista ja sotilastehtävistä. Liittyivätkö aseet ehkä ammattiin? Oliko ampuja upseeriperheen tai poliisiperheen poika?

Se, että ainoastaan työssään aseita tarvitsevat saisivat pitää aseensa ja lupansa, ei kokonaan ratkaisisi aseiden väärinkäytön ongelmaa, sillä näiden ihmisten "lähipiiri" voisi päästä käsiksi aseisiin. Ja mikä takaa ettei myös asetta työssään tarvitseva voi seota ja aloittaa joukkoteurastusta. Muutama viikko Kauhajoen ampumistapauksen jälkeen poliisiperheen vanhemmat tekivät itsemurhat ampumalla, ja samoihin aikoihin myös upseeriperheen isä käytti käsiasetta "alkuperäiseen tarkoitukseensa" ja sai aikaan kuolonuhreja. Kukaan ei ole immuuni aseen väärinkäytölle.

Minun mielestäni kukaan ei tarvitse käsiasetta työssään. Mihin esimerkiksi poliisi tarvitsee pistoolia? Kuka hyökkää tappoaikeissa poliisin kimppuun hänen kävellessään keskellä päivää kadulla, niin että hän joutuu puolustamaan itseään käsiaseella uhkaamalla tai ampumalla? Kuka yrittää tehdä murhan poliisin silmien edessä niin, että poliisi joutuu puolustamaan uhria käsiaseellaan?

Ne väkivaltatilanteet, joissa poliisi on mukana (esimerkiksi asetta käyttävien mielenvikaisten linnoittautumiset johonkin rakennukseen, aseellisten murtomiesten pidätykset ym.) ovat sen luonteisia, että poliisi voisi aivan hyvin käyttää niissä muita aseita kuin pistooleja. Tapahtumat kehittyvät sen verran hitaasti (poliisi saa hälytyksen rikospaikalle tai havaitsee murron tms.), että poliisilla on aikaa varustautua tapahtumaan. Ei pistoolin tarvitse olla koko ajan näkyvästi kotelossa roikkumassa.

Tuliaseen kantaminen mukana herättää muissa ihmisissä ikäviä ajatuksia. Poliisihan ei kuljeta asetta mukanaan siksi, että se olisi kätevämmin esille otettavissa, kun hän päättää harjoitella tarkkuusammuntaa ampumaradalla. Aseen näkyvillä pitämisen tarkoitus on pelon herättäminen - eikä mikään muu. Ase muistuttaa siitä, että poliisilla on mahdollisuus milloin tahansa ja missä tilanteessa tahansa lopettaa meidän tavallisten kurjien ihmisten elämä. Aseen nosto kotelosta, suuntaus kohteeseen ja veto liipaisimesta - ja toisen ihmisen elämä on ohi. Ei kenellekään saisi olla näin helppoa tappaa joku muu.

Turvallisuuden kautta diktatuuriin

2008-11-29T04:29:00.000-08:00

Jokin poliittinen aate voidaan katsoa utopistiseksi silloin, jos se ei ota huomioon ihmisten perusluonnetta, johon kuuluu kilpailu omaisuudesta ja vallasta ja yleensä kaikesta missä saadaan aikaan voittajia ja häviäjiä. Anarkismi on yksi tällainen utopistinen aate. On epärealistista olettaa, että ihmiset jonakin päivänä muuttuisivat ja luopuisivat vallastaan ja asemistaan ja rahoistaan (ja rikollisista taipumuksistaan) ja hakeutuisivat asumaan yhdessä rauhanomaisiin kollektiiveihin, joissa ei olisi rikkaita eikä köyhiä, ei vallanpitäjiä eikä alistettuja, ei sortajia eikä sorrettuja.

Ihmiset eivät ole tuollaisia. Vaikka anarkismi toteutettaisiin väkipakolla, ei menisi kuin hetki, kun joukosta nousisi ihmisiä, jotka olisivat muita "tasa-arvoisempia". Heistä tulisi ensiksi mielipidejohtajia ja vähitellen oikeita johtajia. Lopulta palattaisiin siihen, mistä on lähdetty.

Jonkin verran utopiaa sisältyy myös nykyiseen länsimaiseen demokratiaan, koska siihen uskovat eivät riittävästi tiedosta sitä, että demokratiakaan ei ole immuuni sisäiselle diktatuurikehitykselle. Järjestelmä voi muodollisesti säilyä demokratiana "vapaine" vaaleineen, vaikka se todellisuudessa on muuttunut jonkun yhteiskuntaluokan johtamaksi diktatuuriksi.

On olemassa muutamia universaaleja mekanismeja, joiden kautta yhteiskunnat ajautuvat kohti harvainvaltaa. Näitä ovat mm. 1) ulkoinen turvallisuus, 2) yleinen turvallisuus ja 3) ihmisten henkinen hyvinvointi.

Ulkoisella turvallisuudella voidaan perustella kova kuri ja sotilasdiktatuuri. Kansaa vaaditaan uhrautumaan ja yhdistymään ja alistumaan kovaan komentoon, koska jokin ulkopuolinen voima uhkaa tuhota kansan. Ulkoinen turvallisuus voi olla uhattuna myös sisältä päin, joten se edellyttää tehokasta turvallisuuspoliisia ja pettureiden säälimätöntä eliminointia. Pohjois-Korea on esimerkki tällaisesta järjestelmästä. Se ylläpitää isoa armeijaa ja tiukkaa sisäistä kuria USA:n ja muiden imperialististen voimien kuvitellun hyökkäyksen varalta. Myös presidentti Bush käytti ulkoisen turvallisuuden korttia kiristäessään lainsäädäntöä ja vangituttaessaan ihmisiä. Tämän tien päässä häämötti diktatuuri, mutta onneksi Yhdysvalloissa järjestetään myös vaaleja, joissa kurssia voidaan korjata.

Yleistä turvallisuutta käytetään keppihevosena silloin, kun yhteiskunnasta tehdään poliisivaltio. Lakeja kiristetään ja valvontaa lisätään mukamas ihmisten oman turvallisuuden vuoksi. Turvallisuusideologian mukaan ihmisten pahimpia vihollisia ovat he itse, koska he eivät välitä omasta tai muiden turvallisuudesta. He eivät kiinnitä turvavyötä, kävelevät päin punaista, ajavat ylinopeutta jne. Ihmisten kuriin saamiseksi lisätään poliisin valtuuksia ja tehostetaan valvontaa. Lainsäätäjät säätävät uusia kieltoja ja pakkoja kuin liukuhihnalta, mikä johtaa rikostilastojen pahenemiseen, koska ihmiset eivät pysty noudattamaan kaikkia sääntöjä. Tähän välinpitämättömyyteen vastataan asennekasvatuksella sekä säätämällä lisää lakeja ja tehostamalla valvontaa entisestään.

Ihmisten henkisellä hyvinvoinnilla perustellaan uskonnollinen tai aatteellinen diktatuuri. Uskonnon varjolla luodaan hirmuvalta, joka kontrolloi ihmisten yksityiselämää ja rankaisee uskonnollisten määräysten rikkojia. Tiukan linjan islamilaiset valtiot ovat esimerkki tällaisesta, mutta myös kristillisessä maailmassa on ollut ajanjaksoja, jolloin uskonnon varjolla on ylläpidetty hirmuhallintoa ja poltettu ihmisiä noitina.

Käytännössä diktatuurit ovat yhdistelmä edellä mainituista asioista. Painotukset vaihtelevat tilanteen mukaan. Myös muita aatteita ja ideoita voidaan käyttää hyväksi kehitettäessä diktatuuria. Lähes mitä tahansa voidaan. Jopa suvaitsevaisuus ja sananvapaus kelpaavat perusteeksi olla suvaitsemattomia ja vainota ihmisiä heidän mielipiteittensä takia, mistä viime aikojen "multikulttuurisuusnoitavainot" ovat esimerkki.

Mikäli yhteiskunta olisi jollakin keinolla saatu muutettua anarkistiseksi, ennemmin tai myöhemmin yhteiskunnan sisällä alkaisi kehitys kohti eriarvoistumista. Johtaviin asemiin haluavat perustelisivat tarvettaan johtaa joillakin edellä mainituista syistä. Anarkismi kumoutuisi omaan mahdottomuuteensa.

On teoriassa mahdollista yhdistää anarkismi nykytyyppiseen yhteiskuntaan, jolloin lopputuloksena on tasa-arvoinen järjestelmä, jossa on monia anarkismin hyviä puolia, mutta joka kuitenkin pysyy kasassa.

X-puolueen sivuilta voit lukea enemmän tästä asiasta.

Luolamiehen geenit ja nykyaika

2008-04-30T09:02:00.000-07:00

Olen joskus kirjoittanut, että nyky-yhteiskunnassa esiintyvä kilpailullisuus on seurausta evoluutiosta. Ankara luonnovalinta on karsinut heikot yksilöt ja jättänyt vahvat jatkamaan sukuaan. Nykyihmiset ovat siis niiden jälkeläisiä, jotka ovat aikoinaan voittaneet kilpailut. Kilpailullisuus on syvällä geeneissämme, emmekä sille mitään mahda.

Kirjoitusteni vuoksi joku on joskus huomauttanut, että kilpailu ei ole ainoa evoluution tuote. Myös huolenpito ja sosiaalisuus ovat. Ovathan yksilöt aina pitäneet huolta myös muista kuin itsestään. Oman ryhmän säilyminen hengissä on nimittäin monesti merkinnyt myös yksilön itsensä säilymistä hengissä - ja päinvastoin. Tämä on totta. Yhdessä kilpailullisuuden kanssa on kehittynyt myös sosiaalisuus.

Lajit kilpailevat keskenään, ja tässä kilpailussa osa lajeista katoaa. Loput sopeutuvat muuttuvan maailman vaatimuksiin. Mutta mitä tarkoitusta palevelee se, että samaan lajiin kuuluvat kilpailevat keskenään? Kilpailevatko ne tullakseen entistä paremmiksi kilpailijoiksi?

Kilpaileminen ei oikeastaan ole paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä jatkuvaa arkipäiväistä taistelua olemassaolosta, jota eläinmaailmassa käydään. Ehkä on parempi puhua karsinannasta. Elinkelvottomat yksilöt karsiutuvat pois, ja elinkelpoiset jatkavat sukua. Näin laji kokonaisuudessaan säilyy elinkepoisena.

Miksi tätä ei saisi kutsua kilpailemiseksi? Totta kai sitä saa, mutta eikö kunnon kilpailuun kuulu kunnon palkinnot? Jos palkintona on vain se, että pysyy hengissä ja lisääntyy, kilpailua käydään vielä hyvin perustasolla.

Oikeasta kilpailusta voidaan puhua vasta sitten, kun on jotain ylimääräistä jaettavaa, sellaista, jota parhaat kilpailijat voivat saada huomattavasti enemmän kuin huonoimmat kilpailijat. Tällainen kilpailu alkoi erään eläinlajin - ihmisen - kohdalla silloin, kun hän jätti satoja tuhansia vuosia harjoittamansa metsästys- ja keräilyelinkeinon ja alkoi asua kiinteästi yhdessä paikassa, joko maalla tai kaupungissa. Tällöin tulivat kilpailun kohteeksi kaikki mahdolliset asiat - ne mistä nykyisinkin kilpaillaan. Samaan aikaan, kun tämä muuttoliike käynnistyi, lisääntyi ruuan tuotanto niin paljon (tämä oli edellytys kaupunkien syntymiselle), että sitä voitiin varastoida ja jakaa, eikä kaikkien enää tarvinnut olla mukana sen tuottamisessa. Tällöin voimakkaimmat, ovelimmat tai väkivaltaisimmat (tai ne, jotka olivat kaikkia näitä), voivat ottaa omat etuoikeutetut paikkansa muiden yläpuolella. Maailmaan ilmestyi hallitsijoita, jotka yhteistyössä muiden valtaa ja asemia saavuttaneiden kanssa panivat pystyyn järjestelmiä, joissa eriarvoisuus ja alistaminen kehittyi vallitsevaksi normiksi ja järjestelmien tukijalaksi. Me elämme tällaisessa systeemissä. Tähän systeemiin kuuluu kilpailu.

Kilpailu on sikäli lähtöisin geeneistä, että alkuihminenkin kilpaili niissä vaatimattomissa mittasuhteissa, joissa kilpailua yleensä voitiin tuohon aikaan käydä. Alkuihminenkin hyökkäsi maukkaan hedelmän tai lihapalan kimppuun ja yritti saada sen ennen kuin vieressä ollut ehtisi ottaa sen. Monesti lihapaloista tai hedelmistä tapeltiinkin. Ja totta kai alkuihmistenkin joukossa oli omat öykkärinsä, jotka pyrkivät väkivaltaa käyttäen alistamaan muita ja ottamaan heiltä mitä otettavissa oli. Myös puolisoista kilpailtiin.

Näihin aikoihin ihmisen geeneihin kehittyi todennäköisesti myös koston periaate. Kostohan on pelkistetysti ajatellen automaattinen reaktio, jolla yksilö pyrkii säilyttämään vallitsevan asemansa yhteisössä. Jos joku lyö, toinen lyö saman tien takaisin. Lyöjän ja takaisin lyöjän alkuperäinen status säilyy ennallaan. Jos joku Ei lyö takaisin, hän luovuttaa paikkansa hierarkiassa ja alistuu lyöjän hakattavaksi. Samalla hän siirtyy jonon hännille monessa asiassa, kuten ruokaa jaettaessa tai puolisoa valittaessa. Tästä seuraa, että hän ei saa yhtä paljon jälkeläisiä kuin ne, jotka ovat korkeammassa asemassa, ja niistäkin joita hän saa, hän pystyy huolehtimaan huonommin kuin jonon kärjessä olevat yksilöt. Toisin sanoen hän lisääntyy huonommin kuin ne, jotka ovat lyöneet takaisin, kun heitä lyötiin.

Tässä tullaan evoluutioon. Me nykyiset ihmiset olemme niiden jälkeläisiä, jotka löivät kun heitä lyötiin ja jotka eivät jääneet katsomaan kun lihapaloista tai hedelmistä taisteltiin. Me olemme perineet koston ja kilpailemisen geenit halusimmepa sitä tai ei.

Tässä ei ole mitään pahaa. Nämä geenit palvelivat ihmiskuntaa hyvin niissä olosuhteissa, joissa ne olivat syntyneetkin. Toisin sanoen metästäjä-keräilijäkulttuurissa. Kun geenit siirtyivät sellaisenaan uuteen järjestelmään, jossa on paljon ihmisiä ja paljon jaettavaa, syntyi ongelmia. Asiaa pahensi se, että myös väkivaltakoneisto oli kasvanut suuremmaksi kuin ennen. Pienimuotoinen muutaman ihmisen nahistelu lihapalan tai hedelmän ääressä oli muuttunut lyhyessä ajassa veriseksi väkivallaksi, jossa suuret armeijat tappoivat ja alistivat ihmisiä ryöstösaaliin ja vallan vuoksi. Henkilöt, jotka olivat vanhoina aikoina joutuneet tyytymään öykkärin ja tappelijan rooliin pienissä ihmisryhmissä, pääsivät nyt raivaamaan tiensä suurten kansakuntien johtajiksi. Heillä oli saavutettavanaan tuhansia kertoja enemmän kaikkea mahdollista jaettavaa ja etuja kuin entisten pienyhteisöjen nyrkinheiluttajilla ja tovereittensa sortajilla.

Ihmissuvun vanha geenimaailma uudessa muuttuneessa reaalimaailmassa oli ja on tappava yhdistelmä.

Ei näytä kovin lupaavalta.

Kiihkoa, kiihkoa

2008-02-11T07:01:00.000-08:00

Katsoin vahingossa televisiosta ruotsalaista kanavaa, jossa näytettiin poliisien kuvaamia taka-ajoja ja muita liikennejuttuja. Lopetin ohjelman katsomisen kiihtyneessä tilassa. En kestänyt katsoa enempää murhayrityksiä ja muita poliisin tekemiä RIKOKSIA! Kauheinta oli se, että ohjelma oli esittelevinään autoilijoiden rikkomuksia, vaikka se todellisuudessa - ainakin minun laillani ajatteleville - esitti poliisin rikollisia sikailuja. Poliisi-inhoni lisääntyi tämän ohjelmanpätkän vuoksi entisestään - jos se nyt yleensä voi enää lisääntyä. Poliisit ovat murhaajia. He ovat pahimpia olentoja maailmankaikkeudessa. He ovat täysin moraalittomia hirviöitä! Filmissä, joka sai minut sulkemaan TV:n, poliisit ajoivat jonkun ylinopeutta ajavan perässä moottoritiellä ja panivat pillit soimaan ja valot vilkkumaan pysäyttääkseen tyypin. Tyyppi pysäytti autonsa tien pientareelle ja aukaisi oven. Samalla hetkellä takaa tuli rekka ja vei auton oven mennessään. Se murskaantui aivan pieneksi silpuksi. Oli aivan ihme, ettei saman tien murskaantunut koko tyyppi - tai ehkä sen käsi vahingoittuikin. Ja kaiken tämän murhayritysterrorin poliisit esittävät televisiossa naureskellen ja onnetonta uhriaan pilkaten.

Poliisithan tässä olivat syyllisiä, ei tuo onneton ihminen. Ei hän olisi ikinä pysäköinyt autoaan vilkasliikenteiselle moottoritielle ja lähtenyt nousemaan sieltä takaa tulevien rekkojen alle, jos eivät poliisit olisi siihen häntä väkivallan ja kuoleman uhalla pakottaneet (poliisillahan on aseet). Tyyppi oli poliisinpelon ja järkytyksen vuoksi shokkitilassa, eikä pystynyt huomioimaan muita uhkaavia vaaroja kuin petomaiset poliisit (ohjelman selostaja mainitsikin pysäytystilanteen "stressaavuuden").

Tällaisen poliisisadismin katsominen saa minunlaiseni vapautta ja tasa-arvoa kannattavan ihmisen täysin pois tolaltaan. Poliisin olisi pitänyt korvata tuon autoilijan auton särkyminen. Se olisi ollut vähintä, ja tarkoitan todella vähintä, mikä asiassa olisi voinut tehdä. Ja arvatkaapa mitä ne poliisisiat todellisuudessa tekevät: rankaisevat ja kiusaavat tuota ihmistä. Eikö huomattavassa korjaamolaskussa ole tarpeeksi rankaisua? Tuo rahamenohan oli poliisin aiheuttama, sillä poliisi oli syyllinen tapahtumaan.

En voi hyväksyä sitä, että poliisit saavat laillisesti ja rankaisematta tehdä jotain mikä tavalliselta autoilijalta on kielletty: ajaa ylinopeutta ja aiheuttaa vaaratilanteita. Minun oikeustajuni poikkeaa ehdottomasti ja äärimmäisesti vallitsevasta. Saisikohan tällaiseen "mielenhäiriöön" ilmaista hoitoa?

Laura (nimi muutettu) oli lukenut lehdestä tapauksesta, jossa poliisit ampuivat kuoliaaksi mielisairaan miehen. Laura otti itse asian puheeksi ja kertoi olleensa hyvin ärtynyt ja suuttunut tapauksen johdosta. Lauraa raivostutti se, että poliisit olivat ampuneet lisää laukauksia jo haavoittamaansa mieheen, joka oli jo niin pahasti loukkaantunut, ettei enää olisi pystynyt olemaan uhka yhteiskunnalle. Ja juuri viimeinen laukaus koitui miehen kohtaloksi. Itse en ollut tätä puolta asiasta edes tullut ajatelleeksi.

Mietin, olenko saanut aivopestyä Lauran poliisikriittiseksi vai onko kaikki oman ajattelun tulosta. Tästä nimenomaisesta asiasta en kuitenkaan ollut maininnut Lauralla sanaakaan. Se otti asian itse puheeksi puhelimessa.

(Nämä mielipiteet olen kirjoittanut päiväkirjaani maalis- ja toukokuussa 2000. )

Pahuuden välikappaleet

2008-02-10T11:35:00.000-08:00

Roskia pakatessani jouduin selaamaan valtavan määrän erilaisia lehtiä läpi. Niiden lukeminen oli masentavaa, sillä uutiset ovat masentavia. Koko homma alkoi tuntua masentavalta. En tietenkään lukenut enkä edes selannut kaikkia lehtiä vaan heitin osan suoraan roskiin. Jonkin verran oli kuitenkin tarkistettava, miksi jokin lehti oli ollut jossakin tietyssä pinossa. Oliko siinä ollut jotain säilyttämisen arvoista.

Menin nukkumaan joskus puolen yön jälkeen, mutta en lopulta saanutkaan nukutuksi. Kiemurreltuani yli tunnin ajan epämääräisissä ahdistavissa ajatuksissa, totesin nukkumisen yrittämisen lopulta turhaksi ja tulin kirjoittelemaan tietokoneella.

Mieleeni tulivat poliisit, joista olin lukenut päivällä monia juttuja vanhoja lehtiä selatessani. Yhdessä jutussa kerrottiin jonkun nuorehkon miehen joutuneen kolmeksi kuukaudeksi vankilaan pelkän ylinopeuden vuoksi. Poliisi oli ajanut tyyppiä takaa noin kymmenen kilometriä. Tyyppi oli onnistunut kurvaamaan erään talon pihaan ja juoksemaan metsään. Poliisi sai hänet kiinni vasta kuukauden kuluttua. Jutussa ei kerrottu miten. Ydinjuttu tässä on se, että poliisitkin ajoivat yhtä kovaa ajaessaan tyyppiä takaa. Kuitenkaan poliiseja ei pantu vankilaan. Mielestäni on väärin, että jokin asia sallitaan toisille ja rangaistaan vankeudella, jos joku toinen tekee sen. Poliisit saavat mitaleja ja palkkioita teoista, jotka muiden tekeminä ovat ankarasti rangaistavia rikoksia. Tämä on syvästi oikeustajuni vastaista. Takaa-ajotilanteissa sitä paitsi poliisi provosoi takaa-ajettavan pakenemaan. Takaa-ajettava joutuu paniikkiin ja jatkaa pakoaan sen kerran harkitsemattomasti aloitettuaan. Hän nimittäin tietää, että kun takaa-ajo päättyy, alkaa poliisiväkivalta. Sen välttääkseen hän pakenee lähes kirjaimellisesti henkensä edestä.

Toinen poliisijuttu, joka jäi mieleeni lehdestä, oli erään kansanedustajaehdokkaan poliisius. Tyyppi oli 42-vuotias nainen, joka oli ollut Helsingissä poliisina. Ammattiaan hän oli vaihtanut vuonna 1993 mennessään naimisiin jonkun miehen kanssa. Nyt tuo nainen oli - yllätys, yllätys - keskustapuolueen ehdokkaana.

Hah, hah ja vielä kerran hah. Eihän poliisiudesta voi luopua. Kerran poliisi on aina poliisi, ellei häntä tuomita loppuiäkseen menettämään virkaansa jonkin vakavan rikoksen takia. Ja silloinkin hän on entinen poliisi, joka silti saattaa ainakin teoriassa palata poliisiksi, jos jotain ihmeellistä tapahtuu. Tuo 42-vuotias nainen voi milloin tahansa hakea uudestaan poliisin virkaa. Ja sen jälkeen hän on taas poliisi. Joku muu 42–vuotias sen sijaan ei voi tulla poliisiksi, vaikka hän haluaisikin. Poliisikoulutukseen ei oteta niin vanhoja. Tämä jo kertoo jotain siitä, että poliisius ei ole ammatti vaan jotain paljon paljon paljon enemmän: Vihkiytymistä paholaiselle tai jotain sinne päin. Annettuaan kerran sielunsa, sitä ei voi saada takaisin.

Mietiskelin tuota aihetta vielä jonkin aikaa ja tulin siihen tulokseen, että poliisi on välikappale, jota pahat vallanpitäjät käyttävät pahuutensa toteuttamiseen. Eiväthän Stalin ja Hitler omakätisesti murhanneet miljoonia uhrejaan. Likaisen työn ihmiskunnan alin kuona-aines, joka kaikkialla maailmassa automaattisesti hakeutuu tuollaisen julmuuden toteuttajaksi - poliisi.

Kun olin aikani noita poliisijuttuja miettinyt (mietin kaiken ajatussekamelskan keskellä monia muitakin ahdistavia asioita), aloin pohtia poliisinvastaisen jutun kirjoittamista jollekin nettipalstalle. Jutun otsikko olisi “Keisarin uudet vaatteet”. Todistelisin kuinka ihmiset mielessään ja pienissä porukoissa keskenään myöntävät asioiden olevan täysin mielettömällä tolalla, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä julkisuudessa. Yksikään lehti ei kirjoita sitä. Se on ehdoton tabu. Kaikki hokevat julkista valhepropagandaa kuin ohjelmoidut koneet. Kukaan ei kerro totuutta eli sitä, ettei keisarilla olekaan vaatteita.

Yksi tällainen keisarin vaate on veneiden pakollinen jauhesammutin. Kaikki tietävät, että pienen puolikannellisen perämoottoriveneen todennäköisyys syttyä yllättäen palamaan on olemattoman pieni. Kaikki tietävät myös sen, että pari kolme vuotta vanhan jauhesammuttimen todennäköisyys olla toimimatta, kun sitä tarvitaan, on sekin hyvin pieni. Kaikki tietävät myös sen, että näiden kahden pienen riskin samanaikaisen toteutumisen mahdollisuus on harvinaisempi kuin mahdollisuus, että ihminen joutuu salaman iskun kohteeksi. Näin ollen poliisin antama sakko siitä, ettei pienen veneen sammutinta ole tarkastettu alle vuoden aikana, on perusteiltaan täysin väärä ja epäoikeudenmukainen varsinkin niissä tapauksissa, joissa veneilijä ajelee yksin veneellään. Silti kukaan ei sano tätä julkisuudessa. Ja vaikka joku yrittäisikin sanoa, yksikään tiedotusväline ei julkaisisi hänen mielipidettään. Niin mielettömän syvässä on poliisinpelko ihmisissä.

Sama mikä pätee jauhesammuttimeen, pätee myös eräisiin muihin pakollisiin varusteisiin, joiden puutteesta poliisit sakkoja kirjoittavat. Tällaisia ovat ainakin venehaka sekä ankkuri sisävesillä. Muistan lukeneeni ainoastaan yhden jutun, jossa veneen ankkurilla oli jotain tekemistä turvallisuuden kanssa. Ja sekin juttu oli meren rannikolta. Tapauksesta on varmaan jo yli 20 vuotta. Juttu oli otsikoitu: “Henki meni ankkuria heittäessä”. Artikkelissa kerrottiin miehen sotkeutuneen ankkurin köyteen ollessaan heittämässä ankkuria mereen. Mies putosi ankkurin mukana ja hukkui.

Hah. Todella tärkeä turvallisuusvaruste.

Muistan tuon jutun siitä, että lainasin sen erääseen tekemääni propagandalehteen.

Nuo ovat yöllisiä ajatuksiani. Joskus kolmen maissa menin uudestaan nukkumaan ja nukuin aamuun asti.

(Tämä juttu on kirjoitettu 4.5.2005 ja kopioitu tähän päiväkirjastani hieman editoituna.)

Lappuliisatarina

2007-11-16T16:05:00.000-08:00

Tähän on koottu kokemuksiani ja mietteitäni lappuliisoista 1990-luvun puolivälin jälkeen. Nimet ovat keksittyjä, ja tekstiä on joiltakin osin hieman muuteltu. Muuten kirjoitus on pääosin suoraa kopiota päiväkirjastani. Tässä mennään vaihteeksi hieman henkilökohtaisemmalle tasolle, mutta kirjoitus sopinee silti otsikon "poliittisia mietteitä" alle.

Ensimmäinen parkkisakkoni 1990-luvun puolivälissä

Kun käväisin kirjastossa lukemassa Kippari-lehteä, auton tuulilasiin oli ilmestynyt 150 markan pysäköintisakko pysäköintikiekon unohtamisesta. Ei tarvinne mainita, harmittiko. Puhisin ja pihisin, ja hyvä että en ruvennut itkemään tästä ylimääräisestä "joululahjasta". Ajattelin, että miten joku voi mennä iltaisin hyvällä mielellä ja itseensä tyytyväisenä nukkumaan tehdessään päivät "työtä", jonka tarkoituksena on mielipahan tuottaminen muille ihmisille.

Maksoin sen pysäköintivirhemaksun saman tien pankin maksuautomaatilla.

Toinen parkkisakko seuraavana keväänä

Kävimme kirjastossa lainaamassa pari kirjaa ja palauttamassa korjausohjekirjan, jonka lainasin muutama viikko sitten. Muistin ottaa kirjan auton takapenkiltä vain, koska Laura huomautti asiasta. Jos palauttaminen olisi ollut oman muistini varassa, olisin varmaan tuonut kirjan takaisin aivan samalla tavalla kuin toin takaisin eräät silmälasit, joita olin viime sunnuntaina viemässä.

Kirjastosta palattuamme huomasimme sakkolapun auton ikkunassa. Taas! Tällä kertaa syynä oli pysäköintikiekon käyttövirhe. Olin kai pannut siihen hajamielisyydessäni kellonajaksi 5, vaikka piti panna 15. Luulin joka tapauksessa panneeni siihen 15 (ellen todella pannutkin, mutta kiekko pyörähti vahingossa sen jälkeen).

Minua raivostutti tuo sakkojuttu aivan mielettömästi. Olin kotiin ajaessani aivan kiihtyneessä mielentilassa, suorastaan aivan hiestä märkä. En voi nimittäin sietää sitä, että joku sadistinen byrokraattisika rankaisee minua sakoilla, vaikka olen tehnyt kaiken voitavani noudattaakseni pysäköintisääntöjä. Enhän minä sille mahda mitään, että hermoni ovat lopussa, muistini on maailman huonoin ja olen muutenkin mikä olen. Onko koko olemassaoloni siis jonkinlainen RIKOS, kun en pysty elämään normien mukaan?

Olin ollut jo ennen lähtöäni stressaantunut ja hermostunut, ja palattuani tuore sakkolappu mukanani ei oloni ainakaan ollut kohentunut. Tuntui, että kaikki äänet hermostuttavat ja ärsyttävät. Tönäisinkin suutuksissani Millaa, kun se mölysi kovalla äänellä, ja se löi tietysti hampaansa pöydän kulmaan. Äsh. Alan olla jo vaarallinen ympäristölleni. Tottakai pyysin kovasti anteeksi kimmastumistani, ja lohduttelin Millaa, mutta ei se itse asiaa muuta miksikään. Olen hermoraunio, ja sillä siisti.

Yksi rangaistusmaksu heti perään - tällä kertaa yksityiselle

Olin jättänyt auton makkaratalon parkkihalliin. Palatessani autolle odotti epämiellyttävä yllätys, kun totesin parkkikortin kadonneen taskustani. Minun oli siis maksettava 120 markan vuorokausimaksu, vaikka auto ei ollut pysäköitynä kuin pari tuntia. Mumisin kassaneidille hermostuneesti jotain, että... "tulin maksamaan 150 markkaa parin tunnin pysäköinnistä, kun hukkasin sen kortin jonnekin. Pysäköinti tulee aika kalliiksi minulle." Ensinnäkään maksettavakseni langennut summa ollut 150 vaan 120 markkaa, ja toiseksi tuota viimeistä lausetta - jonka taustalla olivat edellisen viikon parkkisakkoni - minun ei olisi kannattanut lainkaan sanoa.

Auton pysäköinnistä on todellakin alkanut yllättäen tulla varsin kallis harraste minulle. Olen viimeisen puolen vuoden aikana maksanut noin 400 markkaa ylimääräistä siitä. Se harmittaa. Mielestäni tuollainen rahastaminen on täysin epäoikeutettua ja moraalitonta ryöstämistä! Jos vain pystyisin, ottaisin omani tavalla tai toisella pois.

Kolmas parkkisakko muutama kuukausi myöhemmin

Olin sanonut Lauralle illalla, että minun on siirrettävä auto toiseen paikkaan viimeistään kahdeksalta, ja luotin siihen, että Laura herättäisi minut samaan aikaan kun se itsekin herää, jos en sattuisi muuten heräämään sen kellon soimiseen. Kun heräsin, vilkaisin ensimmäiseksi kelloani ja totesin, että se oli kymmenen yli kahdeksan. Laura lueskeli kaikessa rauhassa läksyjään pöydän ääressä eikä se ollut muistanut koko asiaa. Autoa siis.

Puin mieletöntä vauhtia päälleni ja... jouduin vielä riisumaan kengät hakeakseni takkini tuolin päältä. Ryntäsin käytävään ja ajattelin, että eivät lappuliisat vielä voi olla näin aikaisin liikkeellä ainakaan joka paikassa kaupunkia. Toivoin, että ehkä en siis saa sakkoa. Käytävän ikkunasta huomasin, että automme oli ainoana enää kadun varressa... ja saman tien huomasin punatakkisen hahmon seisovan sen vieressä. Eiii... parahdin mielessäni. Ehtiikö se kirjoittaa sakon, eikö mitään ole enää tehtävissä?

Ryntäsin pihaan ja totesin, kuinka tyyppi juuri oli panemassa lappuaan auton ikkunaan. Se ilmeisesti huomasi minut ja lähti saman tien kovaa vauhtia kävelemään pois auton luota. Kävellessään se vielä vilkaisi taakseen ja katsoi kun menin auton luokse. Jätin sakkolapun ikkunaan ja lähdin laahustamaan masentuneena ja tietysti myös kiihtyneenä kämpille. Yritin olla rähjäämättä Lauralle.

Tarkkailin aivan tietoisesti omaa mielentilaani tuon parkkisakon jälkeen ja totesin, että olin hyvin kiihtynyt useita tunteja sakon saamisen jälkeen. Vaikka yritin miettiä mitä tahansa muuta asiaa, näin vähän väliä taas silmissäni sen tyypin panemassa sakkolappuaan auton ikkunaan. Tätä jatkui aina iltapäivän puolelle asti. Sitten kiihtymys muuttui vähitellen älyttömäksi masennukseksi, mikä on ilmeisesti luonnollinen vastareaktio siihen, kun elimistö on ensiksi tuottanut suuren määrän adrenaliinia pitkähkön ajan ja sitten vähitellen lakannut tuottamasta sitä. Hormonitasot heittelevät.

Luonto on kehittänyt eläimet ja ihmiset erittämään adrenaliinia tiukoissa tilanteissa, joissa tarvitaan viimeisetkin voimanrippeet jostakin yllättävästä uhkasta selviämiseen; esimerkiksi silloin, jos joku petoeläin hyökkää kimppuun. Kun punainen lappuliisapeto hyökkää, ihmisen elimistö toimii aivan samalla tavalla kuin jos hyökkääjä olisi mikä tahansa luonnossa elävä peto. Lappuliisaa vastaan ei kuitenkaan voi puolustautua, vaan ihmisen on katsottava tyynesti vierestä, kun tuo peto tekee hänelle pahaa. Adrenaliinia ei tällöin käytetä fyysisen voiman lisäämiseen eli esimerkiksi taistelun tai paon suorittamiseen, jotka luonnollisella tavalla laukaisisivat aiheutuneen stressin, vaan sitä pumppautuu verenkiertoon aivan turhaan. Stressistä selviäminen vie tunteja.

Joku heikkosydäminen voi kuolla tällaiseen. Tiedetäänhän että kiihtyminen on aiheuttanut sydänkohtauksia. Kuinkahan monta ihmishenkeä lappuliisoilla on tilillään? Kuinka monta ihmistä he ovat murhanneet.

Olen tehnyt kaikkeni, jotta en saisi parkkisakkoa sen talon edessä. Olen juoksuttanut markkoja mittariin. Olen herännyt aamuisin siirtämään autoa. Olen käynyt yöllä siirtämässä autoa. Olen raahannut auton akkua yökaudet pitkin jalkakäytäviä ja rappukäytäviä yrittäessäni epätoivoisesti ladata sitä, jotta saisin auton aamuksi pois mittaripaikalta. Olen kirjoittanut säälittävän armonanomuslapun auton ikkunaan, kun akun latautuminen ei onnistunut. Ja olen pyytänyt Lauraa herättämään minut, jotta ehtisin siirtää auton ajoissa.

Ja kaikesta tästä työstä ja matelusta ja armon anomisesta saan lopulta palkaksi läimäyksen avokämmenellä päin naamaa. Siis sakon. Siksi, että auto ehti olla yhden markan edestä maksamatta mittaripaikalla. Tai korkeintaan markan ja viidenkymmenen pennin. Oikea mafiakaan ei ole näin julma ja säälimätön.

Kun yhteiskunta menettelee näin, mielestäni täydellinen terroritoiminta yhteiskuntaa vastaan on täysin oikeutettua. Parkkityyppien touhu on pahempaa kuin rikollisten touhu, koska sitä vastaan ei voi eikä saa puolustautua. He ovat rikollisia!!!

Oikeudenmukainen pysäköinninvalvonta toimisi jotain tähän tyyliin:

(Laskelmat on tehty paikalle, jossa pysäköinti nykyisin maksaa 6 mk tunnissa eli 54 markkaa päivässä.)

Parkkivirheestä pantaisiin auton ikkunaan huomautuslappu, jossa kerrottaisiin, että virhe on rekisteröity viranomaisten muistiin, ja että kolmannesta virheestä seuraa maksumääräys. Ja kun se kolmas virhe joskus tulisi, määrättävä maksu olisi huomattavasti vähemmän kuin nykyisin eli ehkä 54 markan päivämaksun suuruinen Pysäköintikiekottomuudesta ei sakotettaisi, vaan valvojat kontrolloisivat pysäköintiajat rekisterinumeroiden perusteella jollakin lukulaitteella. Mahdollisen maksun jälkeen saldo nollautuisi, ja uusi maksu määrättäisiin taas vasta kolmannesta virheestä.

Jotta joku ei käyttäisi tilannetta hyväkseen ja pitäisi autoaan yhtäjaksoisesti kolme päivää mittaripaikoilla 54 markalla (kun se muuten maksaisi 162 markkaa) huomautuksia voisi antaa useampiakin päivässä. Tällöin päivän paikallaan seisonut auto joka tapauksessa saisi sakon. Sakko tulisi jopa alle päivässä, jos autoa siirreltäisiin eri mittaripaikoille ja joka kerta jätettäisiin markat panematta. Järjestelmä olisi niin lievä, että sitä voisi käyttää hätätilanteessa maksusysteeminä, mutta se olisi kuitenkin niin kallis, että mieluummin kannattaisi panna markkoja mittariin.

Koska systeemi olisi autokohtainen, autokauppoja tehtäessä ostajan tulisi varmistaa, paljonko virheitä auton tilillä on.

No, tuo yllä esitetty systeemi ei tietenkään ole loppuun asti mietitty juttu, mutta oikeudenmukainen idea olisi joka tapauksessa tuon suuntainen. Systeemissä olisi tietysti se "vika", että se ei tuottaisi voittoa kaupungille. Mutta ei voittoa pidäkään kerätä rikollisuudella.

Myöhempiä lappuliisakokemuksia

Kävelin Lauran kanssa koululle. Matkalla näin lappuliisan hiippailemassa autojen kimpussa. Noiden punaisten paholaisten kohtaaminen kiihdyttää sekin stressiäni. Niiden pelkkä näkeminen voi olla jollekin ihmiselle kuolemaksi, sillä stressi voi saada aikaan sydänkohtauksen. Mieleni tekisi sanoa joka ikiselle kohtaamalleni lappuliisalle jotain valittuja sanoja; haukkua ne kauheiksi moraalittomiksi pedoiksi - ja vieläkin pahempaa. Kaikkein järkyttävintä asiassa on se, että tyypit eivät itse edes tajua pahuuttaan vaan he kuvittelevat muka tekevänsä jotain "työtä". Lappuliisan "ammatti" on luultavasti eräs harvoja maailmassa, jonka ainoana päämääränä on tuottaa kärsimystä kanssaihmisille.

Mietiskelin kämpille kävellessäni, eikö minunkaltaisiani varten voisi olla jotain psykologista hoitoa. Mentaalinen oireeni on se, että oikea/väärä, hyvä/paha -käsitykseni on jyrkässä ristiriidassa virallisen, yhteiskunnan määrittelemän oikea/väärä, hyvä/paha -käsityksen kanssa. Äärimmäisen jyrkässä ristiriidassa! Ja tämä aiheuttaa henkisiä ongelmia ja stressiä. Että saisiko tällaiseen mitään hoitoa? Muuta kuin valheellista propagandaa sekä poliisin pamppua, pistoolia ja vankilaa... jotka ovat yhteiskunnan tarjoamat vaihtoehdot.

Tuollainen propaganda ei tepsi minuun - kuin korkeintaan ulkoisesti.

Psyykkisellä tehohoidolla minut pitäisi saada ymmärtämään ja hyväksymään se, että:

- kansanedustajat tietävät paremmin kuin minä, mikä on minulle hyväksi
- poliisit ovat hyviä ja aina oikeassa - ja minä olen paha ja väärässä
- lappuliisat ovat hyväntekijöitä
- verottaja ja virkamiehet ovat aina oik...

Apuaaa! Eihän tällaista tehoaivopesua pystyisi keksimään itse Freudkaan.

Tästä tulikin mieleeni, että autollamme saa ajaa sakoitta enää kolmisen viikkoa, vaikka sen viime katsastuksesta on reippaasti alle vuosi. Tämäkin on mielettömän väärin. Maanteillä liikkuu nimittäin autoja, jotka on katsastettu kauemmin aikaa sitten, ja joilla saa ajaa vielä kuukausia katsastamatta. Juuri tällaisten mielettömyyksien ja epäoikeudenmukaisuuksien hyväksymiseksi tarvitsisin sitä psyykkistä hoitoa.

Taas lappuliisat kummittelevat

Joskus kymmenen jälkeen luikin vähitellen ulos rahaa nostamaan ja ruokaa ostamaan. Heti kun olin kadulla, mieleeni tulivat kammottavat lappuliisat. Totesin nimittäin, että meidän automme oli pysäköity siten, että se oli kylläkin parkkiruudussa mutta mahdollisesti muutamia senttejä ruudun reunan päällä, siten että sen edessä olevaan suojatiehen ei ehkä jäänyt aivan vaadittua viittä metriä etäisyyttä. Ajattelin, että mahtavatkohan ne paholaiset iskeä tällaisessakin tapauksessa - laissahan nimittäin sanotaan (totesin tämän sattumalta lakikirjasta muutama viikko sitten), että ajoneuvo ei saa miltään osaltaan olla katuun maalatun pysäköintiruudun ulkopuolella.

Hakaniemen torille kävellessäni mietiskelin yhä tuota pysäköintihommaa ja muistelin saamiani parkkisakkoja, jotka kaikki koen tavalla tai toisella epäoikeudenmukaisiksi. Laskeskelin kuinka olin selvinnyt lähes ennätyksellisen kauan ilman ainoatakaan parkkisakkoa, kunnes väistämätön tapahtui ja sakkoja alkoi yhtäkkiä tulla oikein roppakaupalla pysäköintikiekon "käyttövirheestä" ja muista sen kaltaisista kauheista "rikoksista". Mieleeni muistui erään lappuliisan kaunisteleva kirjoitus eräässä lehdessä keväällä 1995, jossa kirjoituksessa tyyppi vähätteli sakkoja ja nimitti niitä "mustin virkistykseksi" tai jotain vastaavaa. Vertasin mielessäni lappuliisoja natseihin ja ajattelin, että pahantekijät löytävät kammottaville teoilleen aina hyviä selityksiä - joista klassisin on, että: "Ei me olla lakeja säädetty, me vaan toteutetaan niitä. Jos sinulla on jotain sanomista, valita lainsäätäjille." Järjestelmän selän taakse on aina helppo piiloutua. Kuitenkin järjestelmä olemme me ihmiset.

Ajattelin, että systeemi on kammottavan julma, koska se rankaisee huonomuistisia ja dementikkoja sen sijaan, että se auttaisi heitä. Muistamattomuudesta sakottaminenhan on mitä julminta lyödyn ihmisen lyömistä.

Rankaiseminen "muistinparannushoitona" merkitsee huonomuistisuuden pitämistä ihmisen vapaaehtoisena valintana. Tämän näkemyksen mukaan ihmiset unohtelevat avaimiaan ja asioitaan tahallaan, sillä he nauttivat ylimääräisestä vaivasta ja mielipahasta, mitä unohduksista seuraa. Sakottamisella tämä sairaanloinen nautinnontavoittelu jotenkin muka parannetaan. Tällainen on mieletöntä ajattelua - eivätkä parkkipedot todellisuudessa näin ajattelekaan, vaikka valehtelevat ajattelevansa.

Mitä tapahtuu, jos vanha ja hajamielinen asiakas ojentaa kaupan kassalle vahingossa markan liian vähän? No, kassaneiti pyytää vielä yhden markan lisää. "Parkkineiti" sen sijaan kaivaa esiin sakkolapun ja rankaisee tuota hajamielistä asiakasta kahdensadan markan sakolla, joka on maksettava viikon kuluessa tai kammottava kiristysmafiakorko määrätään sen päälle ja ulosotto uhkaa.

Vaikka hyvin tiedetään, että dementia ja huonomuistisuus eivät parane rankaisemisella, rankaistaan ihmisiä silti. Jos sama sääntö ulotettaisiin vanhainkoteihin ja muihin hoitolaitoksiin, vanhuksia ilmeisesti ruoskittaisiin, pidettäisiin nälässä ja lukittaisiin pimeisiin vankikoppeihin, jos he unohtaisivat ottaa iltalääkkeensä - sakkohan ei nimittäin enää pure laitoksessa asuvaan, jonka kaikki rahat on jo otettu.

Lappuliisat itse asiassa tekevät pahaa lapsille! Lapsethat vähävaraisen perheen rahanmenosta eniten kärsivät.

Tavallinen kauppa - olipa sen palvelu olisi kuinka hyvää ja ystävällistä tahansa - kutsuu itseään vain kaupaksi. Mutta nuo mafiarikolliset ja koronkiskurit nimittävät itseään pysäköintipalvelulaitokseksi. Kuvottavaa!

Jos ihmisen auto on seisonut autiolla parkkipaikalla keneltäkään tilaa viemättä ja ketään haittaamatta viisi minuuttia pysäköintikiekko vahingossa hieman väärin säädettynä, julma järjestelmä murhakorkoineen ja ulosottoineen tarvittaessa vaikka tuhoaa tällaisen ihmisen - jos hän esimerkiksi matkustaa ulkomaille ja lähtökiireessä unohtaa maksaa sakkonsa. Tämä on kauheata, hirveätä. Miksei kukaan muu näe tätä? Mietinkin muuten tuolla torillä kävellessäni, että yhteiskunnan pitäisi antaa "hoitoa" minunlaiselleni tyypille, jonka oikeuskäsitys on niin paljon muista poikkeava.

No joo. Palataanpa matkakertomukseeni. Päästyäni Hakaniemen "metroluolaan" syöksyin pankkiautomaatille rahaa nostamaan - ja huomasin, että en voikaan nostaa rahaa, koska minulla ei ole pankkikortin tunnusnumeroa. Tässä tuli havaintoesimerkki unohtamisesta, josta edellä kerroin.

Käppäillessäni takaisin kämpille mietiskelin yhä lappuliisojen hirveyttä. Ajattelin, että kuka tahansa oikeamielinen kansalainen kiihtyisi ja tuntisi tarvetta puuttua asiaan, jos hän näkisi lapsia tai muita avuttomia ihmisiä hakattavan ja kidutettavan kadulla. Jos hänellä kuitenkin olisi ehdoton kielto olla puuttumatta tilanteeseen, hän kokisi tukahdutettua stressiä - ja tämä stressi vaatisi ns. "ammattiapua". Juuri tästä on kohdallani kyse lappuliisojen ajattelemisessa. He ovat niitä, jotka "hakkaavat" julkisesti lapsia ja muita avuttomia uhrejaan, ja joiden rikoksia joudun katsomaan sivusta pystymättä estämään niitä. Ja kaikkein pahinta on, että muu yhteisö hyväksyy heidän rikollisen toimintansa. Minäkin siis tarvitsisin "ammattiapua" tästä syntyvään stressiini. Ja... juuri näitä miettiessäni näin kaksi niitä ihmishirviöitä kävelemässä kadun toista puolta.

Olin kiihdyttänyt itseni sellaiseen raivoon tyyppejä kohtaan, että jouduin aivan pinnistelemään, etten menisi huutamaan niille päin naamaa, mitä niistä ajattelen. Teki mieleni huutaa niille, että "olette pahoja rikollisia ja sadisteja ja kauheita, ja enpä ihmettele, miksi rikollinen 'ammattinne' löytyy ammattien arvostuslistan häntäpäästä ja ja ja..." Mutta mitä riehumiseni olisi hyödyttänyt? Tyypit ovat immuuneja sellaiselle, sillä he varmasti kuulevat kaikenlaista rikollisen uransa aikana ja heidät on luultavasti koulutettu kestämään tilanteita, jossa heille rähjätään. Heille huutaminen todennäköisesti vain vahvistaisi heidän vallantunnettaan, kun he katsoisivat saaneensa jälleen yhden ihmisen pois tolaltaan. Niinpä hiippailin sanaakaan sanomatta kämpille. Siellä katselin vielä jonkin aikaa rappukäytävän ikkunasta, näkisinkö niitä petoja vielä kadulla. En nähnyt. Ne eivät kävelleet meidän automme suuntaan.

Tuossa tuli muutamalla kymmenellä rivillä jälleen selostettua, kuinka menen aivan sekaisin noiden lappuliisojen takia. Niitä nähdessäni näen kirjaimellisesti "punaista". Ne saavat minut aivan mielettömän raivon ja kiihkon valtaan joka ikinen kerta. Ja nyt lappuliisoja on alettu näyttää jo TV:n mainoksessakin. Lappuliisa edustaa ehkä näkyvimmällä tavalla nykyisen systeemin äärimmäistä pahuutta ja julmuutta. Lappuliisan "ammatti" on ilmeisesti ainoa "työ" maailmassa, jonka yksinomaisena tarkoituksena on kärsimyksen aiheuttaminen kanssaihmisille.

Miksei tällaista ammattia vihaisi?

Jos lappuliisat väittävät, että heidän "työnsä" palvelee autoilijoita, koska sen ansiosta kaupungissa on vapaita parkkipaikkoja, niin vastaanpa heille: Kokisin vähemmän stressaavana vaikka totaalisen pysäköintianarkian, jossa jalkakäytävät ja kerrostalojen katotkin olisivat täynnä autoja, kuin noiden punaisten paholaisten hirvittävän terrorin. Maailmanloppukin - ilman lappuliisoja - on parempi vaihtoehto kuin nykyinen punaisen kauhun tila.

Annoin muuten viime lauantaina rahojaan kaivelevalle autoilijalle rahanarvoisen vihjeen Hämeentien varressa, kun olin lähdössä kaupungille. Kerroin hänelle, että pysäköinti on lauantaina ilmaista kyseisellä paikalla.

Edellisen kaltainen puuttuminen toisten asioihin on kohdallani varsin epätavallista, mutta en voinut olla toimimatta näin nähdessäni tyypin lastaavan suurta markkapinoa automaatin päälle kojeeseen laitettavaksi. Minua rupesi säälittämään tuo tyyppi - ja samalla inhottamaan, ettei lappuliisojen avulla ihmisiä riistävä kaupunki ole merkinnyt mittareihin selvemmin, että lauantaina ei tarvitse maksaa. Olen nähnyt monesti ihmisten maksavan tai maksaneen turhaan lauantaina. Tällaisesta lahjoittamisesta kaupungille ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, kun lappuliisahirviö iskee brutaalin armottomasti, jos markkakin puuttuu tai jos pysäköintikiekko ei ole sen halumassa paikassa ja asennossa.

Neuvojen antaminen - minä maalainen ilmeiselle kaupunkilaiselle - oli niin jännittävää, että sydän hakkasi ja hiki oli pinnassa vielä minuutteja tapahtuneen jälkeen. Nolotti suorastaan, vaikka tyyppi kiittelikin neuvostani.

Eivät enää pelkät lappuliisat vaan koko systeemi alkaa tympäistä

Joskus varttia vaille kaksitoista lähdin hiippailemaan kaupungille muun tekemisen puutteessa. Käppäilin rantoja pitkin ja laivoja katsellen Kauppatorille. Siellä minua alkoi tympäistä koko touhu. Kun katsoin merelle, näin poliisiveneen. Kun katsoin kadulle, näin poliisiauton. Kun katsoin toiseen suuntaan kadun varteen, näin kaksi punapukuista naispaholaista kävelemässä ripein ottein sakottamaan punaista pakettiautoa, jossa istui hämmästyneen näköinen mies "vieressä olijan" paikalla. Naiset ilmiselvästi nauttivat "työstään" eli kärsimyksen aiheuttamisesta lähimmäiselleen, sellaisella innolla ne kirjoittivat sakkolappujaan, toinen pakettiauton edessä ja toinen takana.

Kun näin nuo joka puolella väijyvät poliisit ja terroriteoissa olevat lappuliisat, olin juuri miettimässä, miten kätevästi presidentinlinnan vieressä olevan rakennuksen seinään saisi heijastettua projektorilla systeeminvastaista tekstiä. Nämä pohdiskeluni saivat lisäpuhtia kaikesta näkemästäni, ja aloin aivan vakavissani miettiä erilaisten sabotaasitekojen oikeutusta yhteiskuntaa vastaan. Aloin inhota koko Helsinkiä ja sen asukkaita, jotka tyynesti hyväksyvät kaiken viranomaisterrorin tekemättä mitään sitä vastaan. Istuvat rauhallisina hörppimässä kahvia katukahvilassa, vaikka samanaikaisesti vieressä järjestelmän edustajat tekevät pahaa viattomalle ihmiselle. Sehän on samaa kun katsoisi välinpitämättömänä vierestä, kun pientä lasta hakataan tai hänen omaisuutta varastetaan. Ihmiset on aivopesty hyväksymään systeemin sadistinen pahanteko mukamas ei-pahantekona. Tämä on mieletöntä.

Mielestäni olisi täysin oikeutettua räjäyttää pommeja kaupungin ja valtion rakennusten edessä ja aiheuttaa tuhoa - kunhan syy tähän toimintaan tuotaisiin selkeästi esille. Terrori pelkän terrorin vuoksi ei ole hyväksyttyä. Sivullisia ihmisiä ei myöskään saisi vahingoittaa. Jokin lappuliisa tai poliisi sen sijaan saisi saada nenilleen sellaisen tärskyn, että muistaisi sen loppuikänsä.

Kauppatorilta suuntasin kohti Akateemista kirjakauppaa. Tuon lappuliisojen terrorin näkeminen lähietäisyydeltä sai mielentilani sen verran kuohuksiin, että aloin käyttäytyä entistä hermostuneemmin. Tunsin oloni jotenkin "vieraaksi" Helsingin kuhinassa. Raplasin kynsiäni ja pälyilin levottomana ympärilleni etsien sopivia kävelyreittejä. Pahin mikä minulle tapahtui oli yhtäkkinen arkuus ylittää suojatie punaisen palaessa, vaikka autoja ei edes teoriassa ollut tulossa enää niillä valoilla. Olin lammas laumassa, joka odotti kuuliaisena teurastamon liukuhihnan nytkähtämistä liikkeelle - eli korkeamman tahon LUPAA etenemiselle. Arkuuteni hävetti minua suunnattomasti, mutta en saanut pakotettua itseäni liikkeelle edes silloin, kun yksi tyttö Björn Borg -laukkuineen ylitti kadun. Tällainen jumiutuminen oli kauheaa. En meinannut pystyä ylittämään katua punaisen palaessa silloinkaan, kun kaikki muut näyttivät ylittivän kadun; kotiäidit kauppakasseineen, virkamiehet harmaissa puvuissaan, vanhat mummut laukkuineen... (tämä tapahtui Akateemisesta kirjakaupasta palatessani).

Käväisin siis Akateemisessa kirjakaupassa. Sieltä suuntasin tunnelia pitkin Stockmannille, jossa tapani mukaan harhailin löytämättä ensimmäistä kerrosta (eksyileminen abstrakteissa tiloissa on ilmeisesti yksi oire matemaattisesta "lukihäiriöstäni"). Eräissä rapuissa vastaani tuli Pavel Jergin ja tervehti minua ja toivotti vielä perään "hyvää jatkoa". Kiittelin tervehdyksestä ja hymyilin vielä tuon tapaamisen jälkeenkin. Hetkellinen hyväntuulisuuteni johtui yksinkertaisesti siitä tosiasiasta, että edes JOKU noteerasi minut ja olemassaoloni tuossa päämäärättömässä ihmismuurahaispesässä. Minua tervehdittiin - olin siis olemassa. Varsin pian hymyni kuitenkin haihtui ajatellessani, että Pavel Jerginkin on yksi "niistä", eli todennäköisesti systeemin tukija pahimmasta päästä. Ehkä ei kuitenkaan kovin paha tyyppi, vaikka ainoana lapsena todennäköisesti luonteeltaan tyypillinen tyranni.

Illalla ajelin erilaisia harhailureittejä uuden oopperan parkkipaikalle eli kaupungin viralliselle "sakotuskentälle". Siellä mietin Lauraa odotellessani uusia keinoja - tai oikeastaan monesti mietittyjä keinoja - parkkipaholaisten hirmuvallan horjuttamiseksi. Jos meitä toisinajattelijoita olisi useita, voisimme järjestää kentälle päivystyksen, jonka aikana muistuttaisimme kaikki parkkeeraajia pysäköintikiekosta. Kaupunki menettäisi toimintamme ansiosta kymmeniä tuhansia markkoja viikossa, ja luulisin tällaisen "tihutyön" kiinnostavan jo lehdistöäkin.

Kaupungin kuhina tympäisee - ja tietysti myös lappuliisat

Käväisin nostamassa tililtäni 800 markkaa, kun Milla ja Laura vielä nukkuivat. Tällä lyhyellä reissulla Helsinki taas näytti kasvonsa, joiden ihanuuden vuoksi kai koko Suomi vähitellen valuu asumaan pääkaupunkiseudulle. Ruskea loska suihkusi bussien renkaista, kun ne moottorit rääkyen kiihdyttivät pitkin Hämeentietä, joku Hakanimen torin asukeista syljeskeli ja röhi erään roskiksen ääressä muiden parveillessa metron sisäänkäynnin edessä, lappuliisat raaputtivat lunta autojen ikkunoista ja kirjoittivat sakkojaan erääseen pysäköintiansaan joutuneille autoilijoille. Mikä tämä muu on kuin paratiisi? Tähän ihanuuteenhan tuhannet uudet ihmiset joka vuosi muuttavat asumaan.

Eniten minua ärsyttivät, kuinkas muuten, nuo punapukuiset paholais-liisat. Paikka, jossa ne sakottivat oli yksi kaupungin monista pysäköintiansoista - huomasin sen itsekin vasta nyt. Kun autoilija ajaa parkkipaikalle, hän näkee kyltin, jossa lauantain kohdalla on tavanomainen merkintä (10-15), eli siinä saa pysäköidä ilmaiseksi kymmeneen saakka. Niinpä autoilija jättää autonsa yöksi siihen ja suunnittelee siirtävänsä sen pois ennen kymmentä aamulla. Kun hän sitten vähän ennen kymmentä saapuu autolleen, lappuliisat ovat jo sen kimpussa. Mitä ihmettä.... hän järkyttyy. Kyllä, keskellä parkkipaikkaa on huonosti havaittava vinossa oleva taulu, jossa on lukemat (9-15). Lappuliisat saavat sakottaa tämän kyltin torin puolelle pysäköityjä autoja jo ennen kymmentä. Eivätkä he varmasti jätä tätä tilaisuutta käyttämättä, onhan saalis yhtä varma kun kalastajan verkossa hyvällä apajalla.

Minua säälittävät ihmiset, jotka joutuvat kaupungin raa'an pysäköintihuijauksen kohteiksi. Tänäänkin yksi nainen tunki rahaa mittariin paikalla, jossa olisi saanut pysäköidä ilmaiseksi. Minun teki mieleni neuvoa häntä, mutta en uskaltanut, sillä tällaiseen neuvoon sisältyy tavallaan myös toteamus, että "oletpa tyhmä kun et tuota itse huomaa". Niinpä tyyppi menetti rahojaan - eivätkä nämä kaupungille lahjoitetut markat tule auttamaan häntä silloin, kun häneltä jää yksikin markka maksamatta maksullisessa paikassa. Sakkoa tulee armotta. Siksi tuollainen turha maksaminen säälittääkin. Ihmiset ovat kuin pelokkaita lampaita armottoman teurastajan edessä. He tekevät kaikkensa välttääkseen julman rangaistuksen, ja silti he joutuvat rangaistuksi. Vai luulevatko lappuliisat, että autoilijat tahallaan jättävät autonsa sakkopaikoille? Joku harva miljonääri, autovaras tai juoppo voi niin tehdä, mutta suurin osa sakotetuista ei.

Minulle ei tule pienimpiäkään tunnonvaivoja, jos heitän roskan kadulle ja sotken "yhteistä ympäristöämme". Niin kauan kun kaupunki toimii mafian tavalla, kenellä tahansa on oikeus toimia kaupunkia vastaan samoin. Olen itse maksanut 200 markan sakon yhden markan pysäköintivirheestä, joten voin aivan huoletta sotkea katuja ainakin 199 markan arvosta. Vasta sitten olemme tasoissa... tai emme olekaan. Kaupunki on liikennelaitoksensa avulla huijannut perheeltämme ainakin tonnin verran rahaa ja huijaa sitä lisää jokaisen uuden matkalipun muodossa (matkathan maksavat meille tyhmille maalaisille enemmän kuin näyttölipulla maksaville kaupunkilaisille), joten voin oikeastaan tehdä rikolliselle kaupungille mitä minua huvittaa; vaikka potkia jonkin viraston ikkunat säpäleiksi, jos siltä tuntuu.

Lappuliisat - mitä ne oikeastaan edes ovat?

Lappuliisojen näkeminen pahanteossaan ärsyttää minua aivan mielettömästi. Tänäänkin katsoin paria sakkoa kirjoittavaa "liisaa" ja totesin, että toinen niistä oli aivan inhimillisen ja "kiltin" näköinen. Minusta tuollainen ristiriita on järkyttävä. Miten ihminen, jonka elämäntehtävänä on kärsimyksen tuottaminen lähimmäisilleen voi olla muun kuin pahantekijän näköinen? Ehkä tyyppi oli uusi alalla? Jatkuvan julmuuden harjoittamisen on kuitenkin lopulta pakko alkaa näkyä typin ulkonäössä. Tyypistä tulee samanlainen ylimeikattu inhottava ruma karskin näköinen ämmä, jollaisia monet lappuliisat ovat. Yök.

Tuo edellä mainittu ruma ylimaalattu karskin näköinen ulkonäkö muuten pätee paitsi lappuliisoihin myös naispuolisiin raitsikkakuskeihin. Raitsikan tai bussin kuljettajaksi hakeutuvat naiset ovat sisimmältä sielultaan miesmäisiä, sillä ei kukaan "aito" nainen luonnostaan hakeudu miehiselle ja tekniselle alalle. "Yhtiön" haalarimainen univormu vähentää myös omalta osaltaan naiskuljettajien naisellisuutta. Korostaakseen puuttuvaa naisellisuuttaan nämä miesmäiset univormupukuiset rupsahtaneet naiset maalaavat itsensä aivan kauheiksi meikkipesiksi ja kuvittelevat ilmeisesti tällä tavalla tulevansa kauniiksi. Se on kuitenkin väärä luulo. Nuo paklatut amatsonit eivät ole kauniita vaan INHOTTAVIA.

Verratkaapa lentoemäntiä ja naispuolisia raitsikkakuskeja. Molemmilla on univormu, mutta silti lentoemännät voittavat kirkkaasti naiskuljettajat naisellisuudessa ja kauneudessa. Miksi? En osaa sanoa. Ehkä siksi, että bussikuski on ja haluaa olla kapteeni "laivassaan" mutta lentoemäntä tyytyy alempaan asemaan. Ehkä valta ei naista kaunista?

Taitaa olla aika epätieteellistä tuo pohdintani. Ehkä olen sen verran sovinisti, että näen valtaa käyttävät naiset aina rumina, näyttivätpä he oikeasti miltä tahansa. Fyysisen vallan käyttö ei ole naisellinen ominaisuus. Siksi jokin naispoliisi, jolla roikkuu pistooli ja pamppu vyöllä, EI voi olla naisellinen ja kaunis.

Viimeinen vilaus lappuliisoista tässä tarinassa

Messuhallin kentällä kokivat taas sakkoliisat verkkojaan. Tuollaista pahantekoa on aivan hirveä katsoa. Kun poistuin auton luota, kirjoitin auton kojetaulun päälle lapun, jossa luki: "ainoa 'ammatti', jonka tarkoituksena on kärsimyksen aiheuttaminen lähimmäisille" ja "ihmiskunnan alinta pohjasakkaa". Olin tarkoituksella jättänyt kirjoittamatta "lappuliisat ovat" ja muuta vastaavaa, jotta voisin kiemurrella hommasta irti, jos alkaisi tulla vaikeuksia. Mistä nimittäin tiedän, etteikö ole olemassa jotain mieletöntä pykälää lappuliisojen loukkaamisesta. Tämän pykälän perusteella ne olisivat tietysti antaneet sakot, vaikka pysäköintikiekko OLI paikallaan. No, tyypit eivät olleet todennäköisesti edes ehtineet automme luokse, joten lapulla ei ollut mitään merkitystä.

Minun on suorastaan pakko tehdä jotain tuon terrorin vähentämiseksi tuolla verikentällä. Olen suunnitellut asiaa jo vuosia.

Historian siipien havinaa

2007-11-15T05:16:00.000-08:00

Kun Rooman kaupunki paloi vuonna 64, keisari Nero sai siitä hyvän tekosyyn antaa määräyksiä, joiden nojalla kristittyjä voitiin vainota. Kristittyjen vihjailtiin olevan syyllisiä paloon ja moneen muuhunkin laittomuuteen. He ärsyttivät vallanpitäjiä, koska he eivät tunnustaneet keisaria ylimmäksi jumalakseen. Vainot johtivat vähitellen kristittyjen järjestelmälliseen vangitsemiseen ja tappamiseen.

Kun Berliinin valtiopäivätalo paloi 27. päivänä helmikuuta 1933, kansallissosialistit saivat siitä hyvän tekosyyn vaatia järjestysvallan kiristämistä kumouksellisten ainesten kukistamiseksi. Jo seuraavana päivänä presidentti Hindenburg allekirjoitti poikkeustila-asetuksen, joilla rajoitettiin kansalaisvapauksia. Vaajaa kuukausi myöhemmin, 23. maaliskuuta, valtiopäivät hyväksyivät valtalain, joka antoi Hitlerille poikkeusvaltuudet ohittaa valtiopäivät lainsäädäntötyössä. Tällä tavalla alkoi kehitys kohti diktatuuria, johon kuului poliittisten vastustajien vangitseminen, poliittisen ajatusmaailman yhtenäistäminen, juutalaisvainot ja lopulta hyökkäys Puolaan.

Kun Word Trade Centerin tornit paloivat syyskuussa 2001, Yhdysvaltain uuskonservatiivit saivat tapahtumasta hyvän tekosyyn kiihdyttää painostusta vääräoppisia ulkovaltoja sekä oman maan marginaaliryhmiä vastaan. Terrori-iskujen synnyttämää kiihtymystä hyväksi käyttäen uuskonservatiivit saivat ajatuksi läpi ns. USA Patriot Act -nimisen lakipaketin, jolla hallituksen valtaoikeuksia lisättiin ja kansalaisten oikeuksia vähennettiin terrorisminvastaisen sodan nimissä. USA hyökkäsi presidentti Bushin johdolla ensiksi Afganistaniiin ja myöhemmin Irakiin.

Kun Makasiinit paloivat Helsingissä, väkivaltaista kuria ja autoritääristä hallintoa ihailevat ainekset saivat hyvän tekosyyn kiihdyttää propagandaansa suomalaisen poliisivaltion vahvistamiseksi. Sanomalehti Pohjalainen toteaa, että makasiinien mahdollinen tuhopoltto kertoo "Suomen elävän aivan uudenlaista todellisuutta", jossa "yhteiskuntaan on pesiytynyt elementtejä, jotka eivät kaihda radikaaleja otteita ja yhteisen omaisuuden tuhoamista tarkoitusperiensä saavuttamiseksi". Lehti vaati keskuselun aloittamista poliisin rerussien lisäämisestä eli lisärahasta poliisille. Lehden mielestä kaduille pitäisi saada huomattavasti enemmän konstaapeleita. Pohjalainen ehdottaa myös keskustelemista poliisin toimivaltuuksista. Lehti vaati poliisille oikeutta koviin otteisiin. Pohjalaisen mielestä poliisin määrärahojen, henkilöstön ja toimivaltuuksien lisääminen on ennakkoviesti mellakoijille, jotka tietävät, että poliisilla on kyky ja valtuudet vastata väkivaltaan samalla mitalla.

Vaikka myöhemmin osoittautuisi, että kristityt eivät polttaneet Roomaa tai että valtiopäivätalon sytyttäminen ei ollut kommunistien organisoitu teko, tai että omien kansalaisten oikeuksien vähentäminen ja sota Irakissa eivät estä terrorismia tai että makasiini paloi poikien tulitikkuleikeistä, fasistisen komennon kannattajat ovat jo saaneet iskostettua propagandan siemenen pelkäävien kansalaisten mieleen. Ehkä tällä kertaa ei ollut kyseessä terrorismi, mutta mistä tietää, vaikka seuraavalla kerralla olisi. Poikkeuslakeja on siis jatkettava ja poliisin valtuuksia lisättävä - kaiken varalta.

Mikään ei ole niin otollinen "elementti" - Pohjalaisen ilmaisua mukaillen - kovaa järjestys- ja poliisivaltaa haluavien kannalta kuin pelkäävä ja epätietoinen kansalainen. Tällaisille ihmisille saadaan myytyä lähes mitä tahansa. Pelon ilmapiirissä eivät menesty pehmeät puheet, joissa ehdotetaan tapahtumien syiden selvittämistä ja sitä kautta asioihin puuttumista. Pelon ilmapiirissä on muotia vaatia "rautaa rajalle", vaikka se todennäköisesti vain nostaa ongelmat uudelle kovemmalle tasolle. Pelon ilmapiirissä lietsotaan mielikuvia radikaaleista, häikäilemättömistä ja vaarallisista vastustajista, joihin tehoaa vain raaka poliisiväkivalta.

Koska ihmiset selviävät nopeasti alkujärkytyksestä, jonka tulipalot, mellakat ja terroriteot aiheuttavat, fasistisen komennon ystävillä on kiire tehdä ehdotuksiaan jokaisen tällaisen tapahtuman jälkeen. Myyrmäen pommi-iskun jälkeenkin tietyt poliitikot antoivat aggressiivisia lausuntoja, joissa vaadittiin lisää kontrollia ja lisää poliisivaltuuksia. Vaikka myöhemmin osoittautui, että pommin takana oli ainoastaan yksi nuori mies, ja itse räjähdyskin oli ehkä vahinko, pelottelupuheet olivat kuitenkin jo ehtineet tehota.

Sanomalehti Pohjalaisen tyyppiset, fasismin arvomaailmaa ihailevat lehdet, tekevät mielestäni kirjoituksillaan paljon enemmän pahaa kuin joku humalassa kiven heittänyt vappuyön juhlija.

Poliisin salailukulttuuri ruokkii huhuja ja pelkoja

2007-11-15T05:00:00.000-08:00

Seuraava teksti on kirjoitettu 7.11.2007 noin klo. 16.15 alkaen, jolloin tiedotusvälineet eivät vielä osanneet kertoa Jokelan ampumistapauksesta muuta kuin epämääräisiä tietoja, että joitakin ihmisiä on ammuttu. Tämä teksti oli näkyvissä eräällä keskustelufoorumilla noin klo 16.59, ja se oli todennäköisesti ensimmäisiä kannanottoja, joissa poliisin tiedotuspolitiikkaa arvosteltiin. Seuraavina päivinä poliisin huonoa tiedotusta kritisoitiin yleisemminkin.

Jokelan ampumatapaus on taas hyvä esimerkki siitä, miten tietoa Suomessa jaetaan ja miten tieto kulkee.

Siinä vaiheessa kun Yleisradion ylimääräisessä uutislähetyksessä kerrottiin, että jotain on tapahtunut, ja haastateltiin poliisin johtoa, joka kertoi, ettei voi kertoa mitään, netistä löytyi jo tarkkoja tietoja tapahtumista. Oli linkkejä ampujan julistuksiin ja videoihin. Oli viitteitä erilaisiin asioita tunteviin lähteisiin. Ja niin edelleen. Parin minuutin nettiselailun jälkeen alkoi jo olla aika selvää, mistä on kyse.

Yleisradion uutislähetysten tietokin vähitellen täydentyi. Tapahtumapaikalla koulun lähellä tien varressa palelevalla toimittajalla tosin ei edelleenkään ollut muuta kerrottavaa kuin, että hän ei pääse lähemmäksi eikä tiedä oikeastaan mistään mitään. Ambulansseja ja poliisiautoja hän oli nähnyt alueella, samoin paikalta poistuvia koulun oppilaita.

Eniten asiassa herättää huomiota poliisin tiedotus, jossa näkyy vahvasti KGB-GESTAPO-STASI -tyyli. Poliisi salailee asioita pelkän salailun takia omaa erikoisasemaansa korostaakseen. Vaikka koko maailman tiedotusvälineet odottavat tietoja, poliisijohtaja sanoo klo. 16.00 uutisten haastattelussa, että hän ei halua tässä vaiheessa kertoa asioista, ja että niistä kerrotaan aikanaan tiedostustilaisuudessa.

Toisin sanoen poliisijohtaja pitää hetken ajan koko maailman tiedotusvälineitä kontallaan edessään kuin nöyriä koiria, joille kello 18.00 heitetään pitkään odotettu luu. Tuollainen ylimielinen asenne on sikamaisen törkeää ja inhottavaa, mutta se kuuluu puolidiktatuurisen poliisivaltion kuvaan. Vasta sitten, kun suuri poliisijohtaja haluaa kertoa asioista, maailman tiedotusvälineet saavat niistä tietää. Ja tietenkin poliisijohtaja haluaa kertoa niistä kymmenien TV-kameroiden edessä salamavalojen välähdellessä - eikä jossakin vaatimattomassa radion puhelinhaastattelussa.

Totta kai poliisilla on esittää joitakin epäuskottavia tekosyitä sille, miksi se panttaa tietoa. Tutkinnalliset syyt. Se, että uhrien omaisille pitää ensiksi ilmoittaa. Ja muuta tällaista. Tuollaiset ovat kuitenkin tekosyitä, sillä alusta asti on ollut selvää, että tekijöitä on yksi, ja hänet ja hänen motiivinsa pääpiirteittäin tiedetään. Näin ollen tutkinnalliset syyt eivät ole vaatineet asioiden salailemista. Myöskään omaisille ilmoittaminen ei ole edellyttänyt sitä, koska ei tiedotuksessa oletetakaan kerrottavan uhrien nimiä.

Minä kerron kun minua huvittaa - tyyppiselle tärkeilylle ei siis ole olemassa mitään muita syitä kuin suomalaiseen poliisikulttuuriin kuuluva poliisin asemaa korostava salaileva asenne, jonka tarkoituksena on epämääräisen poliisinpelon herättäminen ihmisissä ja sen varmistaminen, että poliisi voi tarvittaessa salata myös sellaisia asioita, jotka ovat sen itsensä kannalta kiusallisia. Salailuun perustuva toiminta antaa poliiseille enemmän liikkumavaraa toiminnassaan ja operaatiossaan - eli toisin sanoen enemmän valtaa. Tästä samasta salailuilmiöstä on kyse Qantanamon vankien kidutuksissa sekä salaisissa vankiloissa ja kuulustelukeskuksissa.

Poliisin harjoittamalla salailulla on vielä laajempikin merkitys. Sen avulla luodaan salailuun ja salaisiin operaatioihin perustuva turvallisuusyhteiskunta, eräänlainen poliisivaltio, jossa viranomaiset varustautuvat kuviteltuja uhkakuvia vastaan, ja jossa kansalaisten vapauksia rajoitetaan. Varustautuminen on salaista, uhkakuvat ovat salaisia, kaikki on salaista.

Jokelan ampumistapaus on yksi satunnainen tilaisuus poliisille vahvistaa salailun ilmapiiriä. Uusia tulee. Jokelan tapauksen jälkimainingeissa tulemme näkemään jos jonkinlaisia vaatimuksia "ennaltaehkäisevästä" toiminnasta. Ehkä aselakejakin ehdotetaan tiukennettavaksi.

Demokratiaan kuuluu avoimuus. Demokraattisten instituutioiden palveluksessa olevien virkamiesten pitäisi kertoa yleistä mielenkiintoa herättävistä asioista silloin kun yleisö ja tiedotusvälineet niistä haluavat tietää, eikä silloin kun virkamiestä huvittaa niistä kertoa.

Tapahtumien hyväksikäyttö

2007-11-15T04:51:00.000-08:00

Jokelan ampumistapauksen jälkimainingeissa käydyn aseidenrajoituskeskustelun ja nettivalvontakeskustelun - ja mitä kaikkea keskustelua on käytykin - jälkeen on hyvä palata hieman ajassa taakse päin ja muistella, mitä aikaisemmin on tapahtunut (seuraava teksti on kirjoitettu pääosin syksyllä 2002).

Kun Myyrmäen ostoskeskuksessa räjähti pommi syksyllä 2002, räjähdyksen jälkikaiuissa oli jotain tuttua. Jostakin syystä mieleeni nousi tuolloin ensimmäiseksi Berliinin valtiopäivätalon tuhopoltto vuonna 1933. Kansallissosialistit olivat juuri päässeet hallitukseen ja tulipalo "oikeutti" heidät kiihdyttämään toisinajattelijoiden vainoa. Poliisin näkyvyyttä ja toimivaltaa lisättiin. Seurasi sarja pidätyksiä, kotietsintöjä ja vangitsemisia. Sananvapautta rajoitettiin. Kilpailevien puolueiden johtoa pidätettiin. Palon sytyttäjäksi osoitettu mies teloitettiin.

Kuten Kansallissosialistit aikoinaan Suomen väkivaltaviranomaiset yrittivät uuttaa Myyrmäen pommista kaiken mahdollisen hyödyn.

Poliisin on täytynyt jo ensimmäisistä jäljistä, mm. haulien repimistä uhreista, päätellä, että kyseessä oli pommi. Kuitenkin tämä tieto salattiin pitkään mukamas "tutkinnallisista syistä". Sen jälkeen tietoa ripoteltiin pieninä annoksina. Tiedotuspolitiikallaan poliisi ylläpiti salaperäisyyden mielikuvaa ja tällainen ruokkii kansalaisissa pelkoa. Salailulla taattiin toisaalta se, että tiedotusvälineiden mielenkiinto asiaan säilyi ja poliisi pääsi nostamaan profiiliaan. Poliisin propagandakampanjasta haluttiin tehdä mahdollisimman pitkä. Tiedotuksesta vastannut poliisipäällikkö nousikin pian kestojulkkikseksi, jonka nimeä toistettiin eri tiedotusvälineissä kymmeniä kertoja päivittäin. Hän esiintyi lukuisissa radio-, TV- ja lehtihaastatteluissa ja varmaan lähiaikoina jo naistenlehdissäkin. Kansa sai uuden "sankarin".

Poikkeustilaa muistuttavassa ilmapiirissä kukaan ei kyseenalaistanut poliisin toimia, ja poliisilla oli kansan täysi tuki, kun se aloitti kotietsintöjen ja pidätysten sarjan (radiohaastattelussa poliisin julkkistiedottaja kieltäytyi kommentoimasta sitä, onko kotietsintöjä tehty muuhunkin kuin pääepäillyn vanhempien kotiin, mikä viittasi useampaan kotietsintään - tai tarkoitukselliseen pelon kylvämiseen, mikäli etsintöjä oli tehty vain yksi).

Hyvin pian alkoivat myös puheet sananvapauden kaventamisesta. Ensimmäinen julkaistu kirjoitus Myyrmäen pommista Helsingin Sanomien yleisönosastossa (tiistaina 14.10.2002) sisälsi seuraavaa:

"Niin kauan kuin säästämisen nimissä ja poliisivaltion pelossa pidetään huolta, ettei poliisilla ole lainsäädännöllistä lupaa, henkilöresursseja eikä keinoja seurata yleistä turvallisuutta vakavasti uhkaavaa sähköistä tietoliikennettä, on asiatonta voivotella, ettei poliisi pysty estämään vakavia, terrorisminomaisia rikoksia. Samalla tietoisesti luodaan pedofiileille, huumekauppiaille ja pomminrakentajille internetistä varsinainen digitaalionnela."

Samoihin aikoihin kun edellä mainittu kirjoitus ilmestyi, poliisi "otti kiinni" joukon täysin syyttömiä ihmisiä, jotka olivat sattuneet keskustelemaan väärään aikaan, väärästä aiheesta väärällä internetin keskustelufoorumilla. Tiedotusvälineissä ei ole kerrottu, tehtiinkö myös heidän koteihinsa ja tietokoneisiinsa etsintä. Kolme "kiinni otettua" päästettiin lopulta vapaaksi ja pidätetyksi jäi ainoastaan foorumin perustaja, 17-vuotias poika, joka mitä ilmeisemmin (ainakin lehdissä julkaistuista foorumin teksteistä päätellen) on täysin syytön tapahtumiin. Kuitenkin poliisi esitti julkisuudessa hänen kohdallaan mm. sanat "avunanto kuuteen murhaan", jolla luotiin tahallinen väärä kuva mahdollisesta salaliitosta ja haettiin oikeutus poliisin toimintaan, joka oli jo tuossa vaiheessa mennyt liiallisuuksiin. Poliisin perustelut pidätykselle kertovat omaa kieltään asian laadusta:

"Jutun luonteen ja ainutkertaisuuden takia nyt varmistetaan nämä mahdollisuudet ja mentiin näinkin järeään pakkokeinoon kuin pidättämiseen" (HS 16.10.2002).

Syytön 17-vuotias lukiolainen tuskin olisi paennut tai sotkenut todisteita, joita ei edes ollut. Pidätyksen todellinen syy olikin pelon ja kauhun levittäminen internetin käyttäjien keskuuteen.

Muutamat suomalaiset viranomaiset tuomitsivat pommi-iskun yllättävän samankaltaisella kauhu- ja viharetoriikalla, jota amerikkalaiset käyttivät vuosi aikaisemmin New Yorkin terroriteon jälkeen. Amerikkalaisten hellimää Suuren Koston ajatusta he eivät sentään ole voineet ottaa mukaan puheisiinsa, sillä jo alusta alkaen on ollut selvää, että tapauksessa ei ollut ketään, jolle se olisi voitu kostaa. Ennen pommin räjäyttäjän paljastamista antamassaan julkilausumassa lausunnon antanut poliisiviranomainen käytti lähes samoja sanoja kuin Yhdysvaltain presidentti syyskuussa 2001. Sen jälkeen kun räjäyttäjän henkilöllisyys paljastettiin, poliisin kielenkäyttö muuttui maltillisemmaksi.

Juttua tutkineet poliisit eivät olleet ainoita, jotka pommi aktivoi. Pommin johdosta puheita pitivät niin sisäministeri kuin puolustusministerikin.

Sisäministerin puhe eduskunnassa sisälsi mielenkiintoisia ja kuitenkin ennalta arvattavia elementtejä. Sen sijaan, että sisäministeri olisi käyttänyt räjähdyksestä tai räjäytyksestä nimitystä "teko", hän käytti järjestelmällisesti ja moneen kertaan sanaa RIKOS. Tätä sanaa käyttämällä hän aivopesi ihmisiä yhdistämään mielessään käsitteet paha ja rikos, rikos ja paha. Toisin sanoen pieninkin väkivalloin ylläpidettävän pakkomääräyksen - jota sen säätäjä kutsuu rikokseksi -noudattamatta jättäminen on pahaa. Jos ei aivan yhtä pahaa kuin Myyrmäen pommi, niin pahaa kuitenkin. Viesti kansalle oli selvä. Jos rikot lakia edes vähänkin, olet henkistä sukua Myyrmäen häikäilemättömälle tappajalle, joka silpoi pommillaan viattomia naisia, lapsia ja miehiä. Sisäministerin mukaan "19-vuotias opiskelija räjäytti valmistamansa pommin keskellä väkijoukkoa", ja "kyseessä oli harkittu ja viattomiin kohdistunut julma, massiivinen teko".

Tämän puheen sisältöä analysoitaessa kannattaa muistaa, että puhetta pidettäessä poliisi ei ollut esittänyt julkisuuteen todisteita siitä, että pommi räjäytettiin tahallaan ostoskeskuksessa ja että kyseessä olisi ollut suunniteltu murha ja itsemurha.

Tuollaisia todisteita ei ole esitetty vielä tähän päivään mennessäkään!

Puolustusministeri Enestam hyödynsi pommia hieman yleisemmällä tasolla puhuessaan 14.10.2002 maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS:n) järjestöseminaarissa Säätytalolla. Hänen mukaansa:

"Tapaus osoitti suomalaisten haavoittuvuuden tällaisten mielettömien iskujen edessä. Vaikka tällaisia summittaisia väkivallantekoja on vaikea ennakolta estää, tulee sekä sisäistä että ulkoista turvallisuuttamme vahvistaa entisestään."

Poliisin ja muiden viranomaisten kannalta on hankalaa se, että pommin valmistaja kuoli itse räjähdyksessä ja se, että hän toimi todennäköisesti yksin. Koston elementti jäi hyödyntämättä. Myöskään salaliiton paljastamisen varjolla poliisi ei päässyt tekemään kovin suuria operaatioita. Se joutui tyytymään muutamaan käytännössä aiheettomaan pidättämiseen. Internetissä vallitsevaa sananvapauttakaan ei saada kovin pitkäksi aikaa tukahdutettua, vaikka sisäministeriöön asetettiinkin uusi työryhmä näitä asioita selvittämään. Kirjoittelijat olivat hetken aikaa varovaisempia kuin ennen, mutta vähitellen pidätykset unohtuivat ja foorumit jatkoivat toimintaansa. Myyrmäen pommi nosti kuitenkin poliisin ja valtiovallan arvostusta. Koska viranomaisenkin on sopimatonta kehua itseään, eri viranomiset ovat kiitelleet toinen tosiaan ja ylistäneet heitä loistavasti menneestä operaatiosta ja maineikkaasta työstä suuren katastrofin hetkellä. Ja kansa on uskonut.

Kansalaiset kartuttivat tukirahastoa Myyrmäen pommin uhrien auttamiseksi. Mielestäni tällainen tukirahasto olisi pitänyt perustaa myös Myyrmäen tapauksesta kärsineille poliisin uhreille. Avunannosta kuuteen murhaan julkisuudessa epäilty syytön 17-vuotias nettifoorumin ylläpitäjä olisi varmaan tarvinnut henkistä tukea siinä missä muutkin Myyrmäen uhrit. Pidätyssellin kauhut säilyvät mielessä pitkään ja voivat aiheuttaa psyykkisiä ongelmia vielä vuosienkin päästä.

Vastaava "show" kuin edellä mainittu alkoi myös toukokuussa 2006 tapahtuneen Makasiinien vappumellakan ja Makasiinien palon yhteydessä. Tuolloinkin poliittiset ääriainekset (mm. eräiden sanomalehtien päätoimittajat!) vaativat kilvan lisää rahaa ja valtaa poliisille kapinallisten ainesten kukistamiseksi. Kirjoittelu hiljeni vähitellen, kun kävi ilmi, että tulipalo ei ollutkaan terroristien teko vaan se oli ehkä syttynyt vahingossa.

Mistä tässä oikein on kyse?

2007-11-14T14:08:00.000-08:00

Mielipidepalstoilla ja tiedotusvälineissä esiintyvät usein sanat hyvä, paha, moraali, vapaus ja ihmisoikeudet. Image-lehti yhdisti eräässä laajassa artikkelissaan muitta mutkitta käsitteet moraali ja lakien noudattaminen. Läntiset sotapäälliköt, Yhdysvaltain presidentti joukon johdossa, julistavat puolustavansa vapautta ja käyvänsä terrorismin vastaista sotaa hyvän puolesta pahan voimia vastaan. Vastapuolella islamilaisessa maailmassa on asioista tietysti päinvastainen käsitys. Rikosuutisten pelästyttämät yleisönosastokirjoittajat vaativat lisää lakien kunnioitusta ja väittelevät siitä, voivatko uskonnot luoda moraalia. Kansainvälisen oikeuden professori Koskenniemi esitti Helsingin Sanomissa (29.11.2003), että nykyinen ihmisoikeuspolitiikka on tullut tiensä päähän. Eräs valistunut kirjoittaja esittää laatimissaan ns. "Susannan laeissa", että ihmisen on pakko olla perusluonteeltaan paha, sillä muuten ihmissuku ei säilyisi olemassaolon taistelussa.

Tuossa esitettiin vain mikroskooppisen pieni osa siitä mitä käsitepariin hyvä ja paha liittyvistä asioista on kirjoitettu. Aihe on ollut pinnalla niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa.

Asioilla on yleensä kaksi puolta. Joskus tapahtumat ovat yhden osapuolen kannalta hyviä mutta muiden osapuolien kannalta huonoja. Jos joku alistaa toisen orjakseen tai anastaa häneltä jotain, hän saa hyödyn, mutta alistetulle seuraa vain kärsimystä. Yleensä vahvat hyötyvät ja heikkojen osana on tuottaa heille hyötyä. Ilmeisesti tähän viittaa myös Susanna laeissaan. Ihmiskunta ei säilyisi, elleivät vahvimmat voittaisi.

Erilaiset moraalit ja hyvä-paha -käsitykset ovat yrityksiä laatia jonkinlainen yhteisymmärrys, jonka sekä hyötyjät että hyödynnettävät voisivat hyväksyä. Moraalin määrittelijästä riippuu, miten punnukset asettuvat. Yleensä hyötyjät ovat vahvimmilla myös tämän asian ratkaisemisessa.

Silloin kun hyödyt eivät mene pelkästään toiselle osapuolelle ja haitat toiselle vaan ne jakautuvat molemmille, vallitsee tasa-arvo. Se takaa vahvemmalle vähemmän etuja ja alistetulle vähemmän haittoja kuin vahvemman valta. Tasa-arvon käsite on taustalla myös moraaliajattelussa. Se jää kuitenkin piiloon sen aineksen taakse, jonka hallitseva luokka on moraaliin lisännyt.

Keskivertoihminen toimii joskus alistajan ja hyötyjän asemassa, mutta saa ajoittain myös maistaa sitä, kuinka muut alistavat häntä ja hyötyvät hänestä. Niinpä keskivertoihminen harvoin kannattaa ehdotonta "winner gets all" -periaatetta. Muita ihmisiä kyvykkäämmille valioyksilöille tällainen periaate sen sijaan kelpaa, sillä hehän ovat voittajia.

Ehkä on parasta jättää omaan arvoonsa tiensä päähän ajautunut ihmisoikeuspolitiikka ja "ihmisen on oltava paha säilyäkseen" -periaatteet, sillä ihmisoikeudet ovat sitä mitä niiden kulloinkin halutaan olevan, ja pahuuskin on pelkkä määrittelykysymys. Jos sen sijaan eettiseksi mittariksi otetaan tasa-arvon periaate, toteutuvat luonnolliset ihmisoikeudet ja pahakin saa sille kuuluvan paikkansa. Jopa vapaudesta voidaan puhua sanan aidossa merkityksessä. Tasa-arvossa pitäytyminen takaa sen, etteivät yhteisöt käytä ketään vastaan julkista väkivaltaa, ellei kyse ole yhteisöjen puolustautumisesta sitä vastaan jo tehtyjä hyökkäyksiä vastaan. Kun edetään kohti tasa-arvoa, paha toteutuu vain niiden kohdalla, jotka jo ovat hankkineet liian suuren osan hyvää itselleen muiden kustannuksella. Myös vapaus on tasa-arvon vallitessa kunniassaan, sillä kenenkään elämään ei puututa ellei hän itse omilla teoillaan ole ensiksi puuttunut muiden elämään.

Tasa-arvo tuskin koskaan toteutuu käytännössä, mutta jonkinlaisena eettisenä kiintopisteenä sitä voi pitää. Se on pysyvämpi ja selkeämmin määriteltävissä kuin poliittisten lehmänkauppojen tuloksena syntyvät lait ja ihmisoikeudet.

Moraali ja laki

2007-09-28T08:30:00.001-07:00

Jos jollekin laissa oleva kielto on ainoa este sille, ettei hän hakkaa tai tapa muita, hänellä on syytä vakavaan itsetutkiskeluun.

Tavallisella tervejärkisellä ihmisellä on olemassa muitakin syitä kuin laki sille, miksi hän ei varasta muiden omaisuutta ja miksi hän ei pahoinpitele tai tapa muita. Esimerkiksi sosiaalinen hyväksyntä yhteisön sisällä on voimakkaampi tekijä kuin laki määrittelemään sen mitä ihmiset tekevät ja mitä he eivät tee. Vaikka laki ei kieltäisikään jotain asiaa, ihmiset eivät tee sitä, jos se on yhteisön arvoja vastaan. Toisaalta, jos yhteisö hyväksyy lain rikkomisen jossakin tilanteessa, lakia rikotaan, eikä se jää vaivaamaan omaatuntoa. Joissakin tapauksissa laki ja yhteisön arvot ovat samat, ja tällöin lakia ei rikota. Tässä tilanteessa näyttää siltä, että lain noudattaminen perustuu lainkuuliaisuuteen, vaikka se todellisuudessa perustuu yhteisön arvoihin, jotka sattuvat kyseisen lain kohdalla olemaan samat.

Vaikka kaikki kirjoitetut lait kumottaisiin, kirjoittamaton sosiaalinen järjestelmä jäisi jäljelle. Eivät ihmiset alkaisi laajassa mitassa ryöstellä ja pahoinpidellä muita. Jos joku tällaiseen syyllistyisi, se herättäisi yhteisössä suuttumusta, ja ennen pitkää kerättäisiin kokoon "korttelijengi", joka panisi ryöstelijät kuriin tarvittaessa kovinkin ottein. Jos taas ryöstelijöiden joukko organisoituisi mafia-tyyppiseksi järjestöksi, joka alkaisi pakkotoimenpiteitä käyttäen kerätä varallisuutta asukkailta, tällöin voisi alussa syntyä levottomuuksia, kun jotkut ihmiset tai ryhmät vastustaisivat toimintaa. Tilanne ratkeaisi ennen pitkää johonkin suuntaan, ja lopputuloksena olisi alueen jakaminen eri ryhmien etupiireihin tai yhden ryhmän saavuttama ylivalta. Tällöin olisi käytännössä syntynyt pieni valtio.

Valtio voi myös syntyä ensiksi mainitusta "korttelijengistä", jolle kansalaiset antavat valtaa, jotta se puolustaisi heitä. Tilanne on kansalaisten kannalta myönteinen niin kauan kun "korttelijengi" pitäytyy alkuperäisessä tehtävässään eli torjuu varkauksia ja väkivaltaa ja muuta pahaa, jota ihmiset tekevät toinen toisilleen. Jossakin vaiheessa käy kuitenkin väistämättä niin,. että "korttelijengissä" tapahtuu sisäistä vallan keskittymistä ja siitä itsestään tulee rikollisjärjestö joka alkaa nöyryyttää ja alistaa tavallisia kansalaisia.

Nykyiset valtiot ovat edellä mainittuja rikollisjärjestöjä. Ne ovat jo kauan sitten ylittäneet alkuperäisen tehtävänsä, joka on kansalaisten suojeleminen. Nykyisin ne keskittyvät kansalaisten alistamiseen. Lainsäädännön kehityksessä tämä näkyy siten, että ennen lakien tehtävä oli määrätä rajat sille, mitä asioita ihmiset saavat tehdä toisilleen. Kansalaisia suojeltiin toisilta kansalaisilta. Ei saanut varastaa toisten omaisuutta, ei saanut käyttää väkivaltaa muita kohtaan, ei saanut omalla toiminnallaan tuottaa oleellista haittaa muille ja niin edelleen. Nykyisin säädettävät lait keskittyvät yhä enemmän sen määrittelemiseen, mitä ihmiset saavat tehdä itselleen. Lainsäätäjä on muuttunut suojelijasta holhoojaksi ja kumonnut ihmisten ikiaikaisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Monet nykyisistä laeista loukkaavat ihmisoikeuksia, vaikka asiaa ei myönnetäkään.

Kun julkisen vallan roolin muuttuminen pidetään mielessä, lakien rikkominen ei oikeastaan ole liukas pinta, jota ilmaisua joskus näkee käytettävän. Yhden lain rikkominen ei automaattisesti johda toisen lain rikkomiseen ja se kolmannen lain rikkomiseen jne. Ihmisten luontainen oikeustaju ei nimittäin ole vielä muuttunut, vaikka lainsäädännön periaatteet ovatkin muuttuneet.

Jos joku nähdään murtautumassa kauppaan, tekoa pidetään tuomittavana asiana, ja joku soittaa yleensä poliisille. Yhteisön jäsenet hyväksyvät poliisille soittamisen tällaisessa tilanteessa, koska poliisin puuttuminen murtoon katkaisee rikoksen, ja rikoksen uhri eli kauppias säästyy ikäviltä seurauksilta. Murtoa pidetään tuomittavana tekona, koska se on muihin kohdistuva rikos, ja jos tekoon ei puututa, kuka tahansa voi olla seuraava rikoksen uhri. Jos ulkopuoliset eivät puuttuisi murtoon vaan antaisivat sen tapahtua, sitä pidettäisiin vastenmielisenä välinpitämättömyytenä. Yhteisön kirjoittamaton normi siis määrää, että tämän tyyppiset rikokset otetaan vakavasti ja ryhdytään toimenpiteisiin.

Jos joku nähdään ajamassa yksin veneellään ilman lain vaatimaa tuoretta leimaa jauhesammuttimessaan, tämän tyyppistä rikollista tekoa pidetään yhdentekevänä eikä siitä ilmoiteta poliisille. Jos joku kuitenkin soittaa poliisille ja käräyttää jonkun yhteisönsä jäsenen tämän tyyppisestä "jauhesammutinrikoksesta", soittajaa pidetään halveksittavana ilmiantajana, ja häntä aletaan vältellä. Mistä nimittäin tietää kenet hän seuraavaksi käräyttää ja mistä syystä.
Jälkimmäisessä tapauksessa itse rikosta siis pidetään vähemmän pahana asiana kuin rikoksesta ilmoittamista viranomaisille, mikä osoittaa sen, että tuon tyyppistä rikosta, joka ei ole toisen ihmisen toiselle ihmiselle tekemä teko, ja josta lisäksi ei ole haittaa kenellekään, ei pidetä "oikeana" rikoksena. Käveleminen päin punaista, jos sen tekee aiheuttamatta vaaraa kenellekään, kuuluu tähän sarjaan "hyväksyttävät" rikokset.

Viranomaiset eivät tietenkään tunnusta jaottelua hyväksyttäviin ja hyväksymättömiin rikoksiin. Niinpä he pyrkivät propagandan avulla pyyhkimään ihmisten mielistä pois alkuperäisen luontaisen "puhtaan" oikeustajun, jonka tilalle he haluavat istuttaa keinotekoisen, ehdottomaan tottelemiseen perustuvan oikeustajun. Viranomaisten - ei onneksi sentään kaikkien - ihanne on robottimainen kansalainen, joka ei kysele vaan tottelee. Seisoo, kun valo on punainen, kävelee kun valo on vihreä. Panee päänsä pölkylle, kun tulee aika.

Kysymykseen "mitä ajan takaa" vastaan, että lakeja voi mielestäni rikkoa vapaasti ilman omantunnon ongelmia niin kauan kun ei rikkomuksellaan aiheuta kenellekään muulle haittaa tai vaaraa tai vahinkoa. Toisaalta haitan ja vaaran ja vahingon aiheuttamista muille on hyvä välttää, vaikka laki sen sallisikin.

Ehdottomaan lainkuuliaisuuteen aivopesty ihminen elää kansalaisen roolissa tahdottomana orjana älyttömiä pakkomääräyksiä totellen ja välillä rangaistuksista kärsien. Viranomaisen roolissa toimiessaan hän puolestaan voi olla tunteeton hirviö, joka lakikirjasta saamaansa lupaan perustuen tekee toisille ihmisille pahaa, vaikka ihmiset eivät sitä olisi ansainneet, jos asia heidän omien tekojensa pahuudella ratkaistaisiin.

Eli ihminen, joka vaarattomasti kävelee päin punaista, on moraalisessa* mielessä pienempi rikollinen kuin poliisi, joka hänelle kirjoittaa sakon.

*(Silloin kun mittarina käytetään alkuperäistä turmeltumatonta moraalia, jonka mukaan ei tule tehdä toisille pahaa, ellei kyse ole puolustautumisesta tilanteessa, jossa muut ovat itse ensiksi tehneet minulle tai lähimmäisilleni pahaa.)

Eri aaltopituudella

2007-09-28T08:27:00.001-07:00

En ymmärrä enkä koskaan tule ymmärtämään enkä edes taida haluta ymmärtää "kaikkien tulee noudattaa lakia" -ihmisiä.

Jos periaate on, että kaikkien tulee noudattaa lakia, silloin laki on ilmeisesti jotain pyhää ja ihmisyyttä korkeampaa. Mutta kun ei se ole. Lakihan on vain määräys, jonka joukko keskenään samaa mieltä ja eri mieltä olevia poliitikkoja on saanut aikaan valtiollisessa koneistossa. Lakeja tulee ja lakeja menee. Eivät ne mitään pyhiä ole.

Miksi ihmeessä kaikkia lakeja pitäisi noudattaa, jos kiinni jäämisen ja rangaistuksen vaara ei uhkaa.

Mietin tässä juuri tänään Mikkelin torilla kävellessäni, että lain noudattaminen on monessa tapauksessa pahempi asia kuin lain rikkominen. Olin aikeissa ylittää suojatien, jossa paloi jalankulkijoille punainen valo. Kaikki autot olivat kaukana liikennevaloissa, katu oli mahdollista ylittää täysin turvallisesti punaista päin kävellen. En kerro minkä värinen valo paikalla paloi, kun minä ja eräät perässäni tulleet tuntemattomat ihmiset ylittivät kadun. Arvata voi, ja ensiksi mieleen tuleva arvaus on todennäköisesti oikea.

Valotolpassa oli nappi, jota painamalla valo olisi hetken päästä muuttunut vihreäksi. Sen painaminen olisi merkinnyt sitä, että valo olisi muuttunut autoille punaiseksi. Laillisesti toimiva kansalainen odottaa tällaisessa paikassa kiltisti punaisissa valoissa, vaikka yhtään autoa ei ole tulossa mistään suunnasta. Vähän ajan päästä kun autot ovat tulossa, niille syttyy punainen valo, ja lainkuuliaiselle jalankulkijalle vihreä valo. Lain noudattamisesta kärsivät niin jalankulkija kuin autoilijatkin.

Laillisuusaktivistit väittävät joskus propagandassaan, että lakien rikkojat ovat itsekkäitä. Varkaiden ja muiden tuon tyyppisten lainrikkojien kohdalla näin voi ollakin, mutta on monia tilanteita, joissa asetelma on täysin päinvastainen eli lakien tinkimättömät noudattajat vasta itsekkäitä ovatkin. Heidän lakienpalvontapyhyytensä osoittamiseksi toteutetun lainnoudattamisrituaalin vuoksi joutuvat kärsimään syyttömät ulkopuoliset. Tuo esittämäni liikennevalo ja nappi on yksi esimerkki.

Jos jalankulkija tuollaisessa tilanteessa kävelee päin punaista, hänen motiivinsa voivat olla täysin kunnialliset. Hän ei halua tehdä kiusaa autoilijoille.

Sattumalta mietin tänään lakien olemusta eli sitä, miten määrittelisin käsitteen laki. Ajattelin ensiksi, että määritelmän voisi saada sopimaan yhteen virkkeeseen, mutta ei se taida olla mahdollista.

Tulin alustavissa pohdinnoissani siihen tulokseen, että lailla on kaksi tai kolme päätehtävää. Tärkein niistä on poliisien ja ei-poliisien vallan ja vapauden suhteen määritteleminen. Kuvaus voisi olla tämän tyyppinen: "Laki on poliitikkojen laatima valtiollinen määräys, joka säätelee sen, missä tilanteissa, millä perusteilla ja millaista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa poliisi ja mahdollisesti muut viranomaiset voivat käyttää ihmisiä kohtaan." Tämä määritelmä kattaa rikoslain ja eräitä muita lainsäädännön alueita oleellisilta osiltaan.

Eli jos teet tai et tee näin tai noin, poliisilla on lupa puuttua fyysiseen koskemattomuuteesi.

Toinen lain tehtävä voi olla ihmisten neuvominen toimimaan siten, että he pystyvät hyödyntämään heille mahdollisia julkisia palveluista ja etuja ja tietävät miten välttyä julkisen vallan määräämiltä sanktioilta.

Eli jos haluat saada tilillesi valtion maksamaa työttömyyskorvausta, sinun tulee toimia näin ja näin.

Kolmas epämääräisempi lain tehtävä voisi olla toimiminen ohjeena erilaisissa asioissa ja tilanteissa ellei tämä jo sisälly edellä mainittuihin.

Ennustus taitaa toteutua

2007-05-05T10:43:00.000-07:00

Viime aikoina on uutisissa kerrottu siitä, kuinka virolaiset siirsivät jonkin sotilaspatsaan, ja tästä aiheutui mielenosoituksia. Venäjä protestoi patsaan siirtämistä muka hautojen häpäisynä. Aiheesta on keskusteltu eri palstoilla. Minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tuosta asiasta, joten en ole paljon osallistunut keskusteluun. Koko homma on ällöttävä ja paljastaa taas kerran sen, kuinka venäläiset eivät sisimmässään hyväksy Viron itsenäisyyttä - ja vielä pahempaa, kuinka Venäjällä on piirejä, jotka haikailevat venäläisen imperialismin ja valloituspolitiikan paluuta.

Venäjä on tehnyt niin hirvittäviä rikoksia ihmiskuntaa ja kaikkea mahdollista kohtaan, että venäläisillä ei ole moraalista oikeutta arvostella ketään muita hautojen häpäistystä tai mistään muustakaan. Jos joku on maailmassa hautoja häpäissyt, se on Venäjä. Karjalaan jääneitä suomalaisten hautakiviä käytettiin siltarummuissa ja talojen perustuksissa. Stalinin vainoissa tapettuja haudattiin metsiin, eikä heille mitään patsaita pystytetty.

Ällöttää tuollainen. Kirjoitin pari viikkoa sitten puoliksi vitsinä jutun, jossa ennustin Suomen sulautuvan Venäjän osaksi seuraavien vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana. Juttu taisi olla paremmin tulevaisuutta ennustava kuin edes arvasin. Nimittäin nyt on Venäjän Suomen suurlähettiläs jossakin haastattelussa vaatinut Suomessa asuville venäläisille jonkinlaista virallista kielivähemmistön asemaa. Kehitys menee juuri niin kuin kirjoitin:

“Viimeistään tässä vaiheessa, mutta todennäköisesti jo paljon aikaisemmin, Venäjän valtio alkaa kiinnostua Suomen venäläisvähemmistöstä aivan kuten se on kiinnostunut Viron ja Latvian venäläisistä. Kieliasian perusteella Venäjä alkaa esittää vaatimuksia Suomelle.”

Juttuni loppuennuste oli se, että väestömäärien kokoeron vuoksi pienempi Suomi katoaa ja sulautuu lopulta osaksi isompaa Venäjää.

Ennustukseni taitaa toteutua. Ehkä maailmassa on kuitenkin odotettavissa paljon pahempiakin ennustusten toteutumisia, joten sama kai se on, mitä kieltä nykyisen Suomen alueella viidensadan vuoden päästä puhutaan.

Tieteellinen koe

2006-10-31T05:51:00.000-08:00

mietteitä maaliskuussa 2006

17.3.

Yritin kävellä oikopolkua pitkin korjaamolle, mutta eksyin ja tulin tehneeksi satojen metrin ylimääräisen lenkin joillakin epämääräisillä puistopoluilla ja välillä lähes umpihangessa. Paluumatkalla tapahtui vielä niin, että kamera lensi kädestäni hankeen ja upposi syvälle lumeen. Kameran hihna tarttui vahingossa jotenkin sormeeni, ja siksi kamera viskautui kädestäni. Kaivoin kameran hangesta yritin kuivailla sitä. Toivottavasti siihen ei tullut vikoja. Se oli todella pahasti lumen peittämä. Lunta oli linssissäkin. Lumi oli märkää, koska ilma oli lämmin.

Autokorjaamoa kohti kävellessäni tein “tieteellisen kokeen”, jonka tulokset valokuvasin. Koe oli se, että lähdin kävelemään tien keskellä olevalta korokkeelta päin punaista valoa. Huomasin nimittäin, että ehdin vielä hyvin kävellä ennen kuin valoissa odottavat autot lähtevät liikkeelle. Sen jälkeen joutuisin odottamaan ties kuinka kauan. Olin kävellyt korokkeelle samaan aikaan erään naisen kanssa, ja nainen jäi laillisuusihmisenä odottamaan valon vaihtumista. Ylitettyäni tien jatkoin saman tien toisenkin tien yli, ja tämän ylityksen voin tehdä vihreän valon palaessa. Tässä vaiheessa kaivoin kameran esiin, sillä halusin ottaa valokuvan sillä hetkellä, kun nainen ja hänen seurassaan ollut mies lähtisivät kävelemään tien yli. Valokuvasta voisi nähdä, kuinka paljon voitin matkassa ylittäessäni tien punaisen palaessa.

Kun nainen ja mies lähtivät liikkeelle, otin kuvan ja jatkoin matkaa. Seurasin kuitenkin edelleen, mitä takana tapahtuu, ja huomasin, että nainen ja mies jäivät odottamaan toisen liikennevalon taakse - sen joka oli näyttänyt minulle vihreää. Kävelin takaperin kamera kädessäni ja odotin, milloin nainen ja mies lähtisivät kävelemään. Kun he lähtivät, nappasin kuvan. Tämä toinen kuva todistaa sen, että kävelemällä päin punaista yhden lyhyen kaistan yli saa hetkessä noin 150 metriä etumatkaa sellaiseen henkilöön verrattuna, joka ei kävele päin punaista. Tekemäni tieteellinen koe osoitti, että rikos kannattaa.

Täsmennyksenä totean sen, että en pidä punaista päin kävelemistä moraalisessa mielessä rikoksena, koska siitä ei aiheudu vahinkoa kenellekään. Toisaalta pidän monia lain sallimia tekoja moraalisessa mielessä rikoksina, koska niistä aiheutuu vahinkoa.

Lappuliisan pahuus

2006-10-31T05:46:00.000-08:00

Mietteitä maaliskuussa 2006

14.3.

Olin koko päivän ajan suorastaan poikkeuksellisen masentunut. Kerran kävelin suojatien yli päin punaista, vaikka kummallakin reunalla katua oli noin viisi ihmistä odottamassa. Autoja ei ollut tulossa, eikä niitä edes voinut tulla siinä ajassa, minkä vihreä valo niille paloi. Ihmiset seisoivat siis tyhjän kadun ääressä pelkästään punaisen valon takia. Tuollaisen asian näkeminen masentaa entisestään, koska se todistaa, että ihmisistä on tullut jo täysin ehdottomia tottelemiskoneita. Tuollaisille tyypeille on turha puhua mistään tasa-arvosta tai pelastusliivipakojen mielettömyydestä.

Näin lappuliisan tekemässä pahojaan, ja sekin näky masensi. Ensin se tosin nosti pulssia, koska en voi katsoa rauhallisella mielellä noita tyyppejä, joita kuvaamaan sopivat sanat “tiivistynyt pahuus”. Olin juuri vähän aikaisemmin miettinyt lappuliisoja, ja yhden sellaisen näkeminen sai minut jatkamaan synkkiä mietiskelyjäni. Ajattelin, että jos postimerkki ei maksaisi mitään, kirjoittaisin lappuliisolle kirjeen, jossa toteaisin, että lappuliisojen viholliset ovat sankareita. Jokainen, joka pahoinpitelee lappuliisan, tuhoaa lappuliisan omaisuutta tai muuten aiheuttaa lappuliisalle kärsimystä, on sankari, koska hän rankaisee lappuliisaa siitä mielettömästä kärsimyksen määrästä, jonka lappuliisa on aiheuttanut muille. Lappuliisa on paha, paha, paha, paha, paha, paha. Miljoona kertaa paha.

Mietteitä sanomalehden ääressä

2006-10-30T23:16:00.000-08:00

Poiminta päiväkirjasta tammikuulta 1997

16.1.

Minulla on jatkuva stressi. Se ei ole niin voimakas kuin aiempien vuosien stressit, jolloin pahimmillaan tuntui, että en pysy enää nahoissani. Stressiä tämä nykyinenkin olotilani kuitenkin on. Se ilmenee aivan selvinä fyysisinä oireina, kuten levottomuutena, ahdistuneisuutena, unettomuutena jne. Oireita voisi luetella lisääkin, mutta jos lukija on kiinnostunut, lukekoon jostain alan kirjasta. Kyllä stressaantunut stressin tuntee.

Minua jotenkin vieroksuttaa kutsua näitä stressejäni mielenterveyden ongelmiksi, sillä en oikein haluaisi rinnastaa itseäni joihinkin psyykelääkkeitä ahmiviin tyyppeihin, nimeltä mainitsematta, jotka soittelevat öisin sekopäisenä mielipuolisia puheluitaan. Jotta ihmisen ongelmia voidaan kutsua mielenterveyden ongelmiksi, niiden on mielestäni oltava ulospäin havaittavia. Tuskin nimittäin ikiaikaista termiä "hullu" on keksinyt joku tyyppi omia ongelmiaan kuvaamaan - sen sijaan nimitys on mitä ilmeisemmin ollut ulkopuolisten keksimä henkilölle, joka itse ehkä ei ole pitänyt itseään millään tavalla edellä mainitun nimen ansaitsevana.

Olenko siis hullu? Nämä minun oireeni, näkyvätkö ne ulkopuolisille? Tiedän, että tietyissä piireissä minua on pidetty enemmän tai vähemmän hulluna. Eräissä salaisissa nauhoitteissa esimerkiksi joku Karanen tai Laamatainen vai kuka se nyt olikaan, kuvailee minut "sairaaksi" ihmiseksi, jonka touhuja pitää yrittää ymmärtää. Ja sairaalla hän tarkoittaa nimenomaan mielisairasta. Kuitenkin nuo tyypit tarkoittavat persoonallisuudenpiirteitäni tai luonnevikaisuuttani - eivät varsinaista mielisairautta. Eräät poliittiset touhuni, lehteni ym:t sovinnaisuudesta poikkeavat harrasteeni ovat ilmeisesti saaneet tietyt ahdasmielisesti ajattelevat poliisi- ym. piirit (joita lähellä Karanenkin on lakimiehenä ollut) luokittelemaan minut hulluksi.

Mutta kumpi on hullumpaa? Myrkyissä ja saasteissa rypevän ihmiskunnan kiihtyvä ajautuminen nerojen johtajiensa ohjaamana kohti kollektiivista itsemurhaa vai minun tasa-arvoa ja vapautta kannattavat - ja siten poikkeavat aatteeni? Tai kumpi on hullumpaa, totella jotain hullua diktaattoria ja tapattaa itsensä jossakin tarkoituksettomassa sodassa, vai yrittää pelastaa itsensä ja joutua ammutuksi kuin hullu koira?

No nyt tämä pohdiskelu ajautui hieman syrjään stressiaiheesta.

Tänään oli lehdessä juttua siitä, kuinka joku entinen "tangoprinssi" oli saanut kovan tuomion törkeästä liikenteen vaarantamisesta ajettuaan Mersullaan kahtasataa jossakin moottoritiellä. Uutisessa kerrottiin jonkun naiskonstaapelin ajaneen siviiliautolla tyyppiä kiinni 190 km/t nopeudella. Tästä sekä eräästä toisessa lehdessä olleesta poliisin yleisönosastokirjoituksesta sain idean, jonka kerron, kunhan olen ensin selostanut tuon kyseisen yleisönosastokirjoituksen.

Jutussa poliisi vastasi jonkun tyypin kysymykseen siitä, miksi poliisit olivat eräänä päivänä ajaneet ilman hälytysvaloja tai -vilkkuja kovaa ylinopeutta jossakin Jämsän seudulla vaarallisia ohituksia tehden - ja kurvanneet yllättäen erään huoltoaseman baariin kahville. Poliisi tietysti keksi mitä selityksiä keksi, mutta oleellisinta jutussa oli toteamus, että poliisiviranomaiset eivät koskaan vaaranna kenenkään ulkopuolisten turvallisuutta, vaikka joutuvatkin työssään ajamaan ylinopeutta ja rikkomaan liikennesääntöjä. Tarkka sanamuoto taisi olla, että "eivät turhaan vaaranna". Ja tottakai poliisi tietysti itse saa määritellä mikä on turhaa ja mikä ei. Jos joku mummu jää koulukotikarkureita takaa-ajavan poliisiauton alle ja kuolee, se ei siis ollut turha kuolema.

Voi törky!

Idea, minkä keksin, oli superpikalinja eli erikoisvalmisteinen linja-auto, joka kulkisi pariasataa. Sen kuskina olisi poliisi, jolloin auto voisi täysin vaaratta ajaa kahtasataa muun liikenteen seassa kiusallisten liikennesääntöjen hidastamatta sen matkaa. Koska tällaisen auton ehdottaminen tavallisen kansan kulkuvälineeksi ei kenties olisi poliisin kunnian kannalta sopivaa, autoa voitaisiin kutsua eliittibussiksi. Niitä voisi olla esimerkiksi uusien läänien pääkaupungeissa. Näillä superturvallisilla superkuljettajien ajamilla superautoilla valtion virkamiehet ja muut etuoikeutetut pääsivät nopeasti lääninsä pääkaupungista maan pääkaupunkiin ja takaisin.

Hieno idea... mitä puhuinkaan hulluudesta. hah, hah. Tosiasiassa minua tietysti ärsyttää kaikenlainen poliisin nostaminen yli-ihmiseksi. En voi sietää sitä, että tavallisen ihmisen ajamana 200 km/t on törkeää liikenteen vaarantamista, vaikka edes mitään vaarannettavaa liikennettä ei olisi lähimaillakaan, mutta jonkun kärsänaamaisen poliisi-akan ajamana vastaava nopeus on täysin vaaratonta ja harmitonta. En kerta kaikkiaan voi sietää tätä.

En voi sietää sitä, että poliisi saa panna samanarvoisina vaakakuppiin sivullisten ihmisten henget itsensä kokeman nautinnon yli-ihmisoikeuksien käyttämisestä ja jonkun ylinopeutta ajaneen kansalaisen pidättämisestä. Tuostahan siinä on kyse. Poliisi saa vaarantaa ihmishenkiä (ja niitä on todella menetetty) mielettömillä takaa-ajoilla pelkästään saadakseen kiinni jonkun surkean autovarkaan tai muun häirikön. Edut , jotka tässä ovat vastakkain, eivät ole missään suhteessa toisiinsa. Mielestäni poliisin suorittama takaa-ajo on perusteltavissa ainoastaan tapauksissa, joissa takaa-ajettavana on joku hirmumurhaaja-rikollinen, joka pakoon päästyään sataprosenttisella varmuudella välittömästi tappaisi jonkun. Toisin sanoen poliisi saisi ryhtyä maantiellä takaa-ajoon vain siinä tapauksessa, että sillä olisi ehdottoman varma tieto siitä, että takaa-ajamisella pelastetaan ihmishenki.

Eli hengenvaaran saa ulkopuolisille aiheuttaa vain, jos sillä voidaan estää täysin varma kuolemantapaus.

En kestä tiettyjen henkilöiden nostamista yli-ihmisiksi. En kerta kaikkiaan kestä sitä.

politiikasta ja vähän muustakin

2006-10-16T02:49:00.000-07:00

Tässä poimintoja päiväkirjasta tammikuulta 1996

6.1.

Katselin mäkihyppyä ja illalla vielä vanhan 50-luvun Ufo-filmin "Päivä, jolloin maailma pysähtyi". Missään en käynyt. Ainoa tekemiseni oli se, kun purin sähkölämmitintä. Lämmittimen hain venevajasta. Se tuhoutui toissa talvena jäätyään veden alle.

Voi törky!

Nimittäin se, että elämäni menee hukkaan tällaisissa pikkuasioissa näpräämisessä ja niistä kirjoittaessani. Eihän tässä ole mitään järkeä. Eihän tässä hommassa ole mitään mieltä. Minunhan piti muuttaa päiväkirjaani erilaiseksi. Minunhan piti jättää näiden tyhjänpäiväisyyksien selostaminen pois ja keskittyä oleellisempiin asioihin. Suuriin asioihin. Maailmanluokan asioihin. Ja tässä minä vain kerron sähkölämmittimen purkamisesta. Mutta kun nämä jutut ovat ainoa mitä teen, ainoa mitä ajattelen.

No ei onneksi sentään ainoa, mitä ajattelen. Katselin nimittäin tänään televisiosta dokumenttia hyeenoista. Dokumentissa selostettiin hyeenaklaanin valtarakenteita. Klaanissa on johtaja, ja johtajan lapsetkin ovat etuoikeutettuja muihin lapsiin verrattuna.

Eli mitä tästä pitäisi päätellä? Mitä eläinten laumaelämästä yleensäkin pitäisi päätellä? Vai pitäisikö mitään? Kaikki eläimet eivät elä laumoissa eikä kaikilla eläimillä ole johtajia. Mutta kuitenkin joillakin on. Onko olemassa jokin luonnonlaki, joka määrää ihmisen elämään johdettuina laumoina? Jos on, niin sitten kaikki puheet tasa-arvosta voidaan unohtaa.

Ja jos ihminen on tarkoitettu elämään johdettuna laumana, niin miksi yleensäkään on kehitetty mitään demokratioita? Eikö diktatuuri silloin ole luontevin järjestelmä? Tai hei... demokratiahan onkin vain eräs diktaattoreiden valintatavoista. Vaaleilla valitsemme itsellemme diktaattoreita eri tarjokkaista. Eihän tässä järjestelmässä mitään tasa-arvoa ole tarkoitettukaan olevan. Mutta miksi sitten kuitenkin höpötetään tasa-arvosta?

Ongelmia, ongelmia. Voi törky, kun joku kertoisi mikä on nykyisen länsimaisen demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän perusidea. Mistään en ole toistaiseksi löytänyt vastausta kysymykseen MIKSI. Haluaisin keskustella näistä asioista jonkun sellaisen kanssa, joka niitä on miettinyt. Tai ylipäätänsä jonkun kanssa. Nauttisin poliittisesta väittelystä. Tai mistä minä tiedän nauttisinko, koska en ole sellaisiin milloinkaan osallistunut.

Yleensäkin mielenkiintoiset keskustelut ja väittelyt kohdallani loppuivat silloin kun eräs Holmin Eero muutti Ruotsiin luokaltani. Se tapahtui ehkä joskus syksyllä 1970. Se tyyppi osasi väitellä. Se käänsi väärässä olemisenkin voitokseen: "Volkkariko ahdas? Mitä vielä, kerrankin meitä oli ahtautunut kymmenen henkeä siihen ja vieläkin olisi lisää mahtunut. Ja kylmäkö? Ei ainakaan kenelläkään meistä ollut, vaikka ulkona oli 30 astetta pakkasta."

7.1.

Jyväskylän reissuni jälkeen Seija käväisi vielä määräyttämässä antibioottikuurin flunssansa ilmiöihin. Milloinkahan tuo Suomea kaatava virus mahtaa minuun iskeä? Tartunnan lähteitä ainakin on ollut.

Tämä ei liity flunssan pelkoon, mutta jos yllättäen kuolen, niin tulostakaa kaikki kirjoitelmani. Harmi vain, että poliittiset juttuni ovat täysin hajallaan eri kirjoituksina siellä täällä. Vain minä itse osaisin koostaa ne siten kuin ne pitää, epäoleellisuudet ja vääriksi osoittautuneet asiat karsien. Esimerkiksi se vihreä Jalmari Mäki -vihkoni ei enää ole aivan ajankohtainen. Teoria on kehittynyt vielä sen jälkeenkin.

Haluaisin tehdä itsestäni kuvin varustetun kirjan, jonka määräisin jälkisäädöksessäni jaettavaksi hautajaisvierailleni. On aika jännää, että vaikka en välitäkään maineestani, ja vaikka olen valmis tekemään tekoja, joilla maine taatusti menee, haluan ihmisten käsityksen minusta ja ajatuksistani olevan oikea. Haluan, että jälkimaailmalle jää oikea kuva minusta, sellainen kuva, jonka itse haluan jäävän. Jos se on hullun kuva niin OK. Mutta sen on oltava oikea. Niin aatteellisesti kuin muutenkin. Se on tärkeää.

Lukija - jos sellaisia on - varmaan ajattelee, että onpa tuossa itsekäs tyyppi. Minä, minä, minä, se hokee. Mitä MINUSTA ajatellaan, millaisen kuvan MINÄ jätän jälkipolville, jne. Okei, myönnetään, että olen tällä tavalla itsekäs, mutta etkö sinäkin hyvä lukija ole? Eikö kaikki olevainen olekin vain heijastusta sinun mielessäsi? Kun kuolet, niin maailmakin lakkaa olemasta, sillä maailma on vain sinun tietoisuudessasi. Kuolemasi on maailmanloppu.

11.1.

Kuuntelin Radio Cityä. Pirkko K. Koskisen haastattelua. Tyypillä oli jänniä mielipiteitä. Se mainitsi mm. noudattaneensa lakia pikkutarkasti nimenomaan asemansa vuoksi, koska olisi ollut niin kiusallista jäädä kiinni esim. viskin salakuljettamisesta. Sen sijaan nyt, kun se ei ole enää virassaan, sen ei periaatteessa tarvitse enää olla niin pikkutarkka. Suojatien se mm. voisi ajatella ylittävänsä punaista päin kävellen, jos autoja ei ole näkyvissä. Sen sijaan kettutyttöjen tempun se tuomitsi varsin yksiselitteisesti. Kyseessä oli tyypin mielestä rikollisuus eikä kansalaistottelemattomuus, jonka seikan se sinänsä tietyissä tapauksissa oli valmis hyväksymään. Ruben Stillerin kysymykseen, miten kettutyttöjen sitten olisi pitänyt toimia, Koskinen vastasi, että aloittamalla julkisuuskampanjan kirjeitse ja vaikka marssimalla Radio Cityn toimitukseen ja vaatimalla puheenvuoroa.

Päätin kirjoittaa tyypille, että hep hep hep... Eli että anteeksi vaan, mutta näytät korkeine virkoinesi vieraantuneen tosielämästä. Minä olen käynyt kirjeitse "julkisuuskampanjaa" viimeiset 15 vuotta, mutta oletko kuullut minusta ja ajatuksistani?

Mielestäni kettutyttöjen tempaus oli julkisuusarvoltaan suorastaan vuosisadan tapaus. Sinänsä mitättömällä tempulla tyypeistä tuli valtakunnanjulkkiksia. Vastaavan julkisuusarvon ostamiseen tarvittaisiin varmaan miljoonia markkoja rahaa, ja tuolloinkin rahat pitäisi käyttää taitavasti. Tyypit ovat olleet useita kertoja TV:n ja radion uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, he ovat komeilleet Ilta-Sanomien otsikoissa ja heistä on muutenkin kirjoitettu lukuisia lehtijuttuja. Heidän sopivuuttaan vaaliehdokkaiksi pohdittiin mm. tämän päivän mediapelissä ja he olivat vieraina tämän illan Hyvissä pahoissa ja rumissa. Listaa voisi jatkaa. Ja kaiken tämän he saivat aikaan niin yksinkertaisella tempulla kuin avaamalla muutaman häkin oven. Edes presidentin murhalla ei pääsisi tällä tavoin julkisuuteen.

Kaiken lisäksi tyyppejä odottaa loistava poliittinen tulevaisuus. Illan Hyvissä pahoissa ja rumissa tyypit muuten osoittautuivat erittäin sujuviksi puhujiksi. Erityisesti Mia Salli puhui kuin synnynnäinen "poliittinen kone". Mielipiteet olivat varmoja ja perusteltuja. Haastattelija oli altavastaajana.

Niin, itse asiassa olen yrittänyt jo kauan saada selville tyyppien osoitteita, jotta voisin lähettää heille poliittista materiaaliani. Oletan, että aatemaailmoissamme on samanlaisuutta. Kettuoperaatiota en olisi kuitenkaan tehnyt, koska sen kohteena on taloudellisessa mielessä yksityisiä henkilöitä. Sen sijaan johonkin vastaavaan valtionvastaiseen rikokseen olisin voinut osallistua.

Ilta meni TV:tä katsellessa ja muuten vain norkoillessa. Rupesin varsin myöhään nukkumaan, sillä katselin jotain tyhjänpäiväistä jännäriä.

Tuosta tulikin mieleeni, että Rahoitustarkastuksen johtoon aiotaan nimittää SKOPin entinen pomo Kaarlo Jännäri. Jos sama linja pätisi kautta kentän, oikeusministeriksi pitäisi nimittää Volvo-Markkanen.

16.1.

Illalla katselin vielä TV:stä Salaiset kansiot ja jotain "Pimeyden ritarit" -sarjaa. Molemmat poliisisarjoja. Amerikkalaiset aivopesevät tehokkaasti kansalaisia erilaisten poliisisarjojen avulla. Epäilen, että koko nykyinen amerikkalainen kansanluonne, poliittinen ajattelu ja moraalikäsitykset ovat elokuvan ja television tuotetta. Väkivaltaa, väkivaltaa ja vielä kerran väkivaltaa. Ihmisarvo mitataan rahassa, ja rahan loputon himoaminen johtaa rikollisuuteen ja väkivaltaan, josta puolestaan seuraa sadan vuoden vankilatuomioita, sähkötuolien surinaa ja kaasukammioiden sihinää. Noissa asioissa näkyy uljas materialistinen maailmanvalta Yhdysvallat kaikessa paljaudessaan.

Masentava kuva.

18.1.

Venäläiset ovat viime päivinä jälleen listineet Tsetseenejä. Jeltsin on murhaaja. Maailman oleminen yhä tässä tilassa on masentavaa. Niin kauan kuin tasa-arvoa ei saavuteta, yhteiskuntien säilyminen perustuu tappamiseen. Suuri osa suurvaltojen johtajista on murhaajia. Amerikan presidentit listivät vankeja, Kiinan pomot ketä milloinkin, Venäjän pomot... ei tätä jaksa jauhaa.

Pitäisi kirjoittaa. Olisi niin monia asioita kirjoitettavana. Helsingissä ehdinkin kirjoittaa. Täällä en. Huoneenikin alkaa olla niin sotkuinen, että en osaa päättää mihin toimeen tarttuisin. Sotkuisuus on kyllä oma vikani. Koska se on oma vikani, niin puolustaudun vaistomaisesti toteamalla, että ei tämä nyt niin sotkuinen ole. Tämä on "hallitun" sotkuinen. Ei kauhean likainen vaan ainoastaan hieman epäjärjestyksessä.

21.1.

Nukuin kohtalaisen pitkään. Huomattava osa päivästä tahtoo mennä lehtien lukemiseen. Ja niissä on vähän väliä juttuja, joita mieleni tekisi kommentoida. Kommenttini, jos sellaisia lähetän, tosin päätyvät toimitusten roskiksiin. En ole sillä tasolla, enkä koskaan pääsekään sille tasolle, jolla voitaisiin osallistua ns. "julkiseen keskusteluun", jota toimittajat tuon tuostakin eri aiheista peräävät. Taidankin kirjoittaa toimitukseen kirjeen, jossa ehdotan julkisen keskustelun kutsumista sen oikealla nimellä eliittikeskusteluksi.

Osmo A. Wiio, jonka erästä yksitoista vuotta vanhaa lehtijuttua aivan sattumalta siteerasin valmisteilla olevassa "poliittisessa jutussani", kirjoitti viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä asiaa, joka sai minut kiihdyksiin. Tyyppi hyökkäsi suoraan poliittisen ajatteluni ydintä vastaan väittämällä, että vallan määrä ei ole vakio. Tyyppi käytti esimerkkinä väitteelleen Neuvostoliiton hajoamista eli samaa asiaa, jolla minä olen erinäisissä jutuissani perustellut sitä, että vallan määrä on vakio. Minun on pakko yrittää kommentoida tätä juttua, vaikkakin vastineeni päätyykin roskikseen.

27.1.

Olin jo alkuviikolla valvoskellut yöllä ja haaveillut, että se Suomen Kuvalehteen lähettämäni juttu julkaistaisiin. Se oli mielestäni aika hyvä. Haaveilin pitkin viikkoa, että nyt vihdoin lähes viidentoista vuoden turhan yrittämisen jälkeen lehdessä olisi valtateoriaani koskeva juttu. Leikittelin ajatuksella, että erilaiset professorit ym:t asiasta kiinnostuneet ottaisivat yhteyttä ja... en tarkoita, että todella olisin odottanut tätä, mutta kuten sanoin, leikittelin ajatuksella.

Olin siis hyvin innoissani ja tavallaan jännittynytkin saapuessani Saarijärvelle. En kuitenkaan hyökännyt suoraan Suomen Kuvalehden kimppuun vaan pitkitin jännitystä aivan tahallani juomalla pari kuppia teetä ja lueskelemalla Kauppalehteä. Vasta sitten aioin ryhtyä selaamaan Suomen Kuvalehteä. Itse asiassa olin jo eilen ajatellut käydä katsomassa lehteä Lahden kirjastossa.

Teetä juodessani huomasin, että Suomen Kuvalehti olikin äidillä. Se lojui lehden päällä täytellen jotain sanaristikkoa. Odotin ja odotin. Lopulta en kestänyt enää odottaa vaan vihjasin, että voisin haluta vilkaista sitä lehteä. "Mitä, sinulla on jo kiire sinne Jyväskylään, ei nyt ole aikaa mitään lehtiä lukea", minulle sanottiin. Ulkovaatteita pukiessani äiti kuitenkin heitti lehden sivupöydälle, josta nappasin sen ja aloin etsiä kirjepalstaa. Ja niinhän siinä kävi. Lehti sika ei julkaissut juttuani! Se antoi jonkun professori Wiion hyvin kevyin väittämin hyökätä 15 vuotta kehittelemääni teoriaa vastaan eikä antanut minun puolustaa sitä.

28.1.

Olen ennenkin todennut tämän, mutta toteanpahan sen jälleen. Nimittäin että jos saatavillani olisi marihuanaa, kokeilisin sitä. En kuitenkaan polttaisi sitä vaan käyttäisin sitä teehen sekoitettuna tai muulla vastaavalla konstilla, jos sellainen on mahdollista. Olen lukenut, että sillä on rauhoittava vaikutus. Korostan, että kokeilun tarkoituksena ei olisi säännöllisen huumeidenkäytön aloitus vaan ainoastaan sen selville ottaminen, auttaisiko kyseinen aine helpottavasti stressiin. Kaikkiin muihin huumeisiin, etenkin riippuvuutta tai psyykkisiä ongelmia aiheuttaviin, suhtaudun kielteisesti. Jopa alkoholin vähänkin runsaampaan käyttöön suhtaudun kielteisesti, sillä olen havainnut sen haitat suuremmiksi kuin hyödyt. Suoraan sanoen inhoan humalaisia ja juoppoja. Inhoan aivan mielettömästi. En ole tavannut ketään ihmistä, joka tekisi humalassa positiivisemman vaikutuksen kuin selvin päin. Itsekään en haluaisi huumaantua vaan rauhoittua.

31.1.

Ai niin. Se on nyt sitten tammikuukin ohitse. Ja rahat lopussa. Ja koko tyyppi lopussa. Hah. Mitähän, jos menisin psykologin juttusille ja valittaisin, että minulla on "linja-autopsykoosi". Siis pakonomainen halu päästä ajamaan linja-autolla. Se riivaa minua niin, että en saa öisin nukutuksi. Ja kuorma-autopsykoosi. Ja moottoripyöräpsykoosi. Ja saman tien kaikki muutkin mahdolliset psykoosit. No joo. Toivottavasti ei sentään. Kaikkiin näihin "psykooseihin" on muuten olemassa yksinkertainen ja sataprosenttisen tehokas lääke. Raha. Mutta kun minulla on vielä rahanpuutepsykoosikin. Se taitaakin muuten olla uusi nimi köyhyydelle. Muita nimiä voisivat olla raharajoitteinen tai rahavammainen. Hah, hah.

Mietteitä vuoden vaihtuessa

2006-10-11T14:39:00.000-07:00

Vuoden viimeiset merkinnät päiväkirjasta 31.12.1997

Ai niin. Vuosi alkaa olla lopuillaan. Kirjoitan tätä klo. 17.46. Vuoden vaihtuminen on alkanut pelottaa minua. En tarkoita pelkästään tätä vuodenvaihdetta vaan yleensäkin. Pelkään, että uusi vuosi tuo taas uusia kauhuja tullessaan - eivätkä onnentoivomiset asiaa muuksi muuta.

Poliisivaltio sen kuin tiukkenee. Ilotulitusrakettien kiellot tiukkenevat, vain yksi pieni asia mainitakseni. Ja taas oli lehdessä juttua siitä, kuinka säädetään uusi laki joidenkin poliisin välineiden paljastamisen tai haittaamisen kieltämiseksi. En ole koskaan kuullut tällaisista laitteista, mutta niitä markkinoidaan lehden mukaan autoihin. No, enhän ollut koskaan nähnyt missään kaupassa ns. "limuviinojakaan", kun ne viime vuonna kiellettiin alle 18-vuotiailta. Lehtien mukaan nekin kuitenkin olivat jo suuri ongelma nuorten keskuudessa.

Kansanedustajat ovat IDIOOTTEJA!!! Ne kieltävät, kieltävät ja kieltävät asioita kuin jonkinlaisen hurmostilan vallassa tajuamatta edes itse mitä kieltävät. Kunhan joku ns. "asiantuntija" vain vakuuttelee heille jonkin kiellon tarpeellisuudesta, niin jopa alkaa jaa-ei-tyhjää-poissa koneisto raksuttaa, ja poliisin jo ennestäänkin lähes ääretön valta sen kuin lisääntyy.

Eikä kieltojen todellinen tarkoitus ole se, mikä virallisesti ilmoitetaan. Ns. virallinen syy on ainoastaan keino poliisin pakkokeino- ja kotietsintävaltuuksien lisäämiseksi (nuo asiat taitavat kuulua samaan kategoriaan... eli merkitä samaa). Monestihan tämä on jopa suoraan sanottukin. Tämän vuoksi kiellettävistä teoista (en sano rikoksista, koska ainoastaan tekojen kieltäminen on rikos, eivät itse teot) säädetään yleensä vähintään juuri sen mittainen (vuosi?) vankeusrangaistus, että poliisi saa sen perusteella oikeuden kotietsintään ja ruumiintarkastukseen ja mihin kaikkeen saakaan.

Kaikki tämä on pelkästään poliisivaltion lisäämiseksi. Elämme poliisivaltiossa. Suomi on rikollinen poliisivaltio. Koko Suomen lainsäädäntö on yhtä pitkää rikosta. Kansanedustajat ovat tuon rikoksen moottoreita. He luovuttavat kansalaisten vapautta poliiseille.

Kun vuosi vaihtuu, olen poliittisen kiihkon vallassa. Haluan taistella tätä hulluutta vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Haluan saada mahdollisimman pian valmiiksi uuden "kirjan", jossa tieteellisesti todistelen nykysysteemin rikolliseksi terroriksi.

Mietteitä kaupungilla kävellessä

2006-10-11T14:23:00.000-07:00

(Auto ei lähtenyt eräänä aamuna käyntiin, joten oli pakko jättää se "sakkopaikalle" kadun varteen siksi ajaksi, kun lähdin ostamaan akkulaturin.)

Ote päiväkirjasta 27.10.1997

Kaupungilta kävellessäni olin kehitellyt mielessäni ajatusta siitä, miten "varastaisin" sakon määrän takaisin kaupungilta. Tai tämä ei ollut mietiskelyjeni pääaihe. Pääaihe oli puolustuspuhe tilanteessa, jossa olisin syytettynä tapahtuneesta. Ajattelin lähinnä puhetta oikeudessa.

En siis yritä tarkkaan muistella, mitä tuolloin ajattelin. Riittäköön lyhyt kuvaus joistakin "puheeni" kohdista.

Ennen puolustuspuhettani kysyisin, missä kulkevat sen rajat, eli saanko selostaa puheessani kriittisiä käsityksiäni nykyisestä lainsäädännöstä. Jos tätä ei sallittaisi... no en edes pohtinut, mitä silloin voisin sanoa. Lähdin siitä, että saisin puhua jokseenkin vapaasti.

Osa puheestani voisi kuulua esimerkiksi näin:

"...en kunnioita nykyisiä lakeja, sillä ne ovat pelkkiä alati muuttuvia poliittisin perustein säädettyjä mielivaltaisia pakkoja, joiden avulla pieni hallitseva vähemmistö alistaa ja riistää enemmistöä. Näin säädettyjen mustien, veristen ja likaisten lakien avulla on maailmassa tehty rajattomasti pahaa vuosisatojen aikana. On käyty sotia, on toteutettu kansanmurhia, on vainottu toisinajattelijoita, on varastettu omaisuuksia, on tapettu ihmisiä. Tällaisia lakeja, joiden mukaan oli sankariteko kärventää elävältä Hiroshiman lapsia mutta rikollista toimintaa avustaa vainottuja kurdipakolaisia, en kunnioita. Sen sijaan elämääni ohjaavat oikeudenmukaisuuteen ja ihmisten väliseen tasa-arvoon perustuvat ikuiset ja kirjoittamattomat lait, joita rikkomatta ei voi alistaa, tappaa tai vahingoittaa ketään, ja joita rikkomatta ei voi varastaa keneltäkään.

Vaikka te nykyisiä lakeja edustavat ja niiden toteuttamista valvovat ehkä kutsuttekin tekojani rikoksiksi, maailmankaikkeuden ikuisten lakien mukaan ne eivät sitä ole. Vaikka siis myönnänkin teot, kiistän syyllistyneeni mihinkään rikokseen!

Jos minut tuomitaan teoistani vankilaan, voin lueskella mitä sen seiniin ovat teidän aikaisemmat vankinne vuosisatojen aikana kirjoittaneet. Sellaiset väkivaltarikolliset kuten - Aristoteles, Jeesus Nasaretilainen, Paavali, Gandhi, Martin Luther King... Heidät kaikki on teidän lakinne tuominnut."

No joo. Tuo nyt oli vain kalpea aavistus siitä, minkä suuntaisia mietteitä päässäni liikkui kävellessäni kaupungilta. En saa enää kiinni sitä kiihkoa ja käsitemaailmaa, jota mielessäni silloin pyöri. En pysty luomaan tunnelmia uudestaan pakolla - enkä ehkä haluakaan, sillä se oli ahdistava. Ehkä palaan aiheeseen joskus myöhemmin...

Huomioitavaa !

2006-10-06T23:43:00.000-07:00

Valta ja Vapaus -kirjasta poimittu teksti esitetään tässä blogissa pelkästään historiallisena dokumenttina eikä tämän hetken poliittisena julistuksena.

Tekstissä esiintyy monesti sana "kansanvalta", jota ei kuulu nykyiseen poliittiseen sanavarastooni. Kansanvalta ei nimittäin ole paras mahdollinen sana kuvaamaan tasa-arvoa. Sanasta tulee mieleen epämääräinen yhtä mieltä oleva ihmisryhmä, kansa, enemmistö, tai mikä hyvänsä, joka käyttää valtaa eli pakkoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole samaa mieltä kuin "kansa". Tällainen ajattelu on tasa-arvon vastaista.

Kansanvalta on siis huono ja ruma sana.

Vaikka "Valta ja Vapaus" -kirjassa todetaan, että parasta päätöksentekoa on se, kun ihmiset saavat itse päättää omista asioistaan, siinä kuitenkin keskitytään yhteisiin päätöksiin ehkä liikaakin. Suunnitelmia kansanedustajien vaalitavasta ja vaihtuvuudesta ja määristä ei ole kehitelty aivan loppuun asti, joten lukija löytää niistä todennäköisesti heikkouksia. Näihin teknisluontoisiin asioihin ei kannata kiinnittää kovin paljon huomiota, koska käytännön puutteet ja epämääräisyydet voidaan korjata. Varsinaista perusajatusta jatkuvasta luottamuksen mittaamisesta ja kansalaisilta saaduilla äänillä toimimisesta ei ole osoitettu huonoksi.

Tekstissä on muitakin asioita kuin edellä mainitut, joissa ajattelu on mennyt eteenpäin. Esimerkiksi sellainen peruskäsityksen kuin vallan määrittelen nykyisin tarkemmin ja eri tavalla. Nykyisen käsitykseni mukaan kansanedustajat ja eräät poliitikot ovat vallan määrittelijöitä - mutta eivät sen suoria käyttäjiä. Heidän valtansa ei ole ensimmäisen asteen virallista valtaa eli yhteisön hyväksymää väkivaltaa vaan lievempää vaikutusvaltaa. Kansanedustajat eivät voi itse suoraan väkivaltaisesti pakottaa "alamaisiaan" eli tavallisia kansalaisia, mutta he voivat määritellä säännöt, joiden perusteella poliisi voi toteuttaa tämän pakottamisen.

Ainoita todellisen poliittisen vallan eli väkivallan avulla ylläpidettäviin lakeihin perustuvan vallan haltijoita ovat poliisit. Hieman epäsuoremmin tämän tyyppistä valtaa käyttää hierarkiassa poliisin yläpuolella oleva korkea poliitikko, jolla on oikeus käskeä poliiseja sekä nimittää ja erottaa heitä.

Teksti on kirjoitettu syksyllä 1982 ja keväällä 1983. Se on skannattu konekirjoitusarkeista, joten siinä saattaa olla jäljellä joitakin kirjoitusvirheitä (esimerkiksi ylimääräisiä tavuviivoja väärissä paikoissa jne.).

Ote kirjasta Valta ja Vapaus (sivut 258 - 270) osa IV

2006-10-06T23:38:00.000-07:00

Kansainväliset suhteet ja lakialoitteet

Yleensä on katsottu, että ulkopolitiikkaa ei voi hoitaa kollektiivisesti. Mutta miksi ei? Siksikö, että muidenkin valtioiden ulkopolitiikasta vastaavat yksilöt? Samapa tuo. Tasajaon yhteiskunnassa ei ulkopolitiikkaa anneta sen enempää kenenkään yksilön kasiin kuin muitakaan politiikan alueita. Ei, olivatpa muiden maiden ulkopoliittiset käytännöt millaisia tahansa. Tasajaon maatakin voi ulkovaltoja kohtaan toki edustaa yksi henkilö tai muutamia henkilöitä, mutta he ainoastaan edustavat, eivätkä päätä ulkopolitiikasta. Päätökset, niin ulko- kuin sisäpoliittisetkin, tekee aina kansalaiskunta. (Voihan yksityinen yrityskin lähettää kauppaedustajansa ulkomaille neuvottelemaan ilman, että edustajan silti tarvitsisi johtaa koko yrityksen ulkomaankauppapolitiikkaa.) Tasajaon maallakin voi olla edustajia, mutta ei johtajia. Maan asioidenhoito ei ole pelkkää valmiiden ehdotusten hyväksymistä tai hylkäämistä. Se on myös ehdotusten tekemistä. Lakien on tultava kansalta.

On selvää, että yksityiselle ihmiselle ei voi antaa suoraa lakialoitteen-teko-oikeutta. Tehokkainkaan päätoksentekokoneisto ei pystyisi nielemään miljoonia ja miljoonia kansalaisilta satelevia ehdotuksia. Syntyisi kaaos. Lakiehdotuksia (sanottakoon niitä nyt ehdotuksiksi) on seulottava ennen niiden päästämistä kansalaiskunnan käsittelyyn. On kiinnitettävä huomiota kolmijakoon: lait, saannot, ohjeet sekä jaotteluun: kansalaiskuntataso, lääninasukastaso, kuntataso ja paikallisyksilötaso. Maiden tasojen on yhdistyttävä sopivalla tavalla toisiinsa. Käytännössä tämä merkitsee mm. sitä, että LAIT (jotka koskevat kaikkia) voidaan säätää ainoastaan kansalais-kuntatasolla, mutta saantoja ja ohjeita sen sijaan voidaan säätää myös alemmilla tasoilla. Paikallisyksilötaso tarkoittaa paikallista sekä alueellisessa että asianosallisessa mielessä. Jonkin alueen asukkaat muodostavat paikallisyksilötason alueellisessa merkityksessä, ja jonkin ammatin tms. harjoittajat puolestaan muodostavat paikallisyksilötason asianosallisessa merkityksessä.

Päätöksen tekemisen tulee aina tapahtua niin alhaisella tasolla kuin suinkin mahdollista. Jos päätetään esimerkiksi jonkin tietyn alueen sisäisistä asioista (sellaisista asioista, joilla ei ole merkitystä alueen ulkopuolisiin), on luontevinta, että paatoksen tekevät alueen asukkaat. Ei ole mitään mieltä lähteä alistamaan jotakin yksittäistä pientä asiaa koko kansakunnan päätettäväksi, eihän se edes kiinnosta juuri muita kuin paikallisia. Aivan samoin kuin ei ole järkevää alistaa alueellisesti rajoitettua asiaa kaikkien päätettäväksi, ei ole myöskään järkevää alistaa asianosallisesti rajoitettua asiaa muiden kuin asianosaisten päätettäväksi. Miksi todellakaan kannattaisi panna koko kansakuntaa ratkomaan mikä tulee olla vähimmäisnäkyvyys 50 metriä pitkän aluksen mastovalossa tai mitkä ominaisuudet lentokoneelta vaaditaan mittarilentoon tai mitä varusteita metsurilta edellytetään työssään. Asiat ratkaiskoot ne, joille ne kuuluvat. Tämä koskee kaikkia yhteiskunnan aloja. (Pienehkökin asia voidaan alistaa laajemman ryhmän ratkaistavaksi, jos riittävän monet katsovat sillä olevan laajempaa kuin paikallista merkitystä.)

Pääperiaate lakialoitteiden karsimisessa on se, että lakialoitteiden on saatava kannatusta ennen kuin ne tuodaan suurten joukkojen käsiteltäviksi. Eli jos joku keksii mielestään hyvän ehdotuksen, on hänen ensin saatava lähipiirinsä vakuuttuneeksi asian käyttökelpoisuudesta. Ellei hän saa, on se vahva viite siitä, että asialla ei tulisi olemaan kannatusta koko kansankaan keskuudessa.

Kaikki lait, sekä nykyisin että tulevaisuudessa, ovat aina lähtöisin yksilöstä. Aina on olemassa joku yksilö (tietysti useampikin henkilö voi keksiä saman asian yhtä aikaa), joka ensiksi alkaa puhua jonkin uuden lain tarpeellisuudesta. Jos hän saa muut vakuuttuneeksi, on tie uudelle laille auki. Vaikka yksilö, ihminen, onkin se, joka konkreettisen ehdotuksen laista tekee, on taustalla myös laintarve. Kun laintarve on olemassa, ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin joku yksilö, joka panee asiat liikkeelle. Jos laintarvetta ei ole olemassa, ei lakia hevillä saada syntymaan, vaikka sen puolesta yksilötasolla käytäisiin kovaakin propagandaa. Laintarve puolestaan on hieman hankalasti määriteltävissä. On nimittäin merkitystä sillä, kenen laintarpeesta on kysymys. Jossakin asiassa kyse voi olla kansalaisten laintarpeesta, jossakin asiassa taas jonkin rajoitetun ryhmän. Kansalaisten laintarve on ilmiö, jossa suuri osa kansaa katsoo jonkin elämänalueen tai jonkin vallitsevan epäkohdan tarvitsevan lisää virallisia normeja, tai kansalla on tarve saada lakia muutettua siten, että se vastaa tosielämää. Kansalla on tarve tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Useimmiten laintarve kuitenkaan ei kosketa koko kansaa, vaan ainoastaan jotakin tiettyä eturyhmää. Kotiapulaiset, vuokralaiset, vuorotyöntekijät tms. saattavat tarvita täsmällisiä määräyksiä taloudellisten suhteittensa normittamiseksi. Tai, mikä tympäisevintä, vallanpitäjät saattavat tarvita uutta lakia valtaansa lisäämään. Yleisin laintarve onkin juuri vallanpitäjien laintarve. (Vai luuleeko joku, että esimerkiksi poliisin valtaoikeuksia lisäävät lait saisivat alkunsa kansalaisten osoittamasta halusta lisätä alistumistaan?)

Nyky-yhteiskunnissa vallanpitäjien laintarve helpoimmin johtaa lakien syntymiseen. Sehän on selvä: Kun vallanpitäjät tarvitsevat lain, he säätävät sen. Laki on usein suuri kokonaisuus. Suuren kokonaisuuden uudistamiseen kansalaisilla ehkä on halua, mutta viranomaisten vallan lisäämiseen ei. Kuitenkin suurta lakikokonaisuutta uudistettaessa useimmiten samalla vaivihkaa lisätään lakia valvovien viranomaisten (mm. poliisien) valtaa. Rikoslain uudistus, tieliikennelain uudistus, vesiliikennelain uudistus jne. Uudistettavia lakikokonaisuuksia on jatkuvasti. Mutta kuinka usein uudistetut lait antavat vähemmän valtaa poliiseille (ja vastaavasti enemmän valtaa tavallisille kansalaisille) kuin ennen uudistusta voimassa olleet lait? Tuskin koskaan.

Ote kirjasta Valta ja Vapaus (sivut 258 - 270) osa III

2006-10-06T23:35:00.000-07:00

Kansanedustajat ja heidän asemansa

Ihmisillä on työnsä. He eivät voi eivätkä halua istua päiväkausia kotonaan tietokonepäätteiden ääressä ratkomassa heille vähämerkityksellisiä pikkuasioita. Kuitenkin myös pikkuasiat pitää hoitaa.

Miten sitten meneteltäisiin? Annettaisiinko niiden, joilla on aikaa ja kiinnostusta, yksin ratkoa naita pikkuasioita? Toteutuisiko silloin kansan tahto? Ei toteutuisi. Silloin toteutuisi vain tuon asioista päättävän pienen aktiiviryhmän tahto.

Miten sitten tehtaisiin? Asiathan vaativat hoitajansa. Aivan, asiat vaativat hoitajansa. Jotta kansan tahto toteutuisi, antakaamme siis kunkin kansalaisen nimittää tahtonsa mukainen ammattihoitaja kansakunnan yhteisiä asioita hoitamaan. Toisaalta, jotta kukin kansalainen mahdollisimman paljon voisi itse ilman edustajaa osallistua asioiden ratkaisemiseen, annettakoon kaikille ennakkoon mahdollisimman paljon tietoa käsiteltävistä asioista. Siis mitä käsitellään, milloin käsitellään jne. Tämä sekä kaikki mahdolliset asioita koskevat lisätiedot ja lisäselvitykset kansalaisten on saatava haltuunsa. Kaiken tarvittavan tiedon he voivat saada kotonaan olevasta osallistumislaitteesta, tietokonepäätteestä.

Perinteisesti valtiollinen valta on totuttu jakamaan kolmeen eri osaan: lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Länsimaisissa demokratioissa naita valtoja ovat hoitaneet kansanedustuslaitos, hallitus ja tuomioistuimet. Tasajaon yhteiskunnassa tiukkaan vallan kolmijakoon ei ole mitään syytä. Vallanhan on kuuluttava kansalle kokonaisuudessaan. Ei se vielä ole mitään täydellistä kansanvaltaa, että kansa saa säätää lakeja tai valita hallitusmiehiä. Vasta silloin voidaan sanoa, että valta on kansalla, kun kansalaiset itse säätävät lait, toteuttavat ne ja valvovat niiden noudattamista.

Lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan on oltava suoraan kansalaisilla. Mitä nämä vallan lajit merkitsevät käytännössä? Sitä, että pohditaan asiaa, tehdään siitä päätös ja annetaan tieto päätöksesta määräyksen muodossa niille, joita se koskee. Nyky-yhteiskunnassa päätöksen muuttuminen idea-asteelta aktiiviseksi määräykseksi on varsin pitkällinen tapahtumakulku. Asiaa pallotellaan komiteoilta hallitukselle, eduskunnalle, valiokunnille ja vihdoin presidentille. Moni naurettavan yksinkertainen pikkuasia saattaa pyöriä vallankäytön rattaissa vuosikausia, ja kun se vihdoin astuu voimaan, on se ajastaan jäljessä.

(Lainsäädännön hitaudesta on nykyisin useimmiten enemmän hyötyä kuin haittaa ihmisille, saavatpahan paistatella kauemmin peruuttamattomasti laskevan vapauden auringon viimeisissä ja yhä heikommiksi käyvissä pilkahduksissa. Esimerkiksi paljon puhuttua, kirottua tutkanpaljastimen kieltämistä sairaine kotietsintä- ja ruumiintarkastuspykälineen palloteltiin uskomattoman kauan hallintokoneistossa ennen lopullisen armottoman päätöksen tekemistä, päätöksen, jonka häpeällisen monet, aina maan suurinta päivälehteä myöten, ottivat tervetulleina vastaan pelkkänä maantieliikenneasiana tajuamatta sen koko syvällisyyttä ja vapautta riistävää merkitystä.)

Äsken mainitsin, että kansalaisilla on oltava oikeus nimittää mieleisensä ammattihoitaja maan asioita hoitamaan. Eiko tällainen kalskahda hieman vieraalle kansanvaltaa ajatellen? Ammattihoitaja. Poliitikkoko?

Mietitäänpä asiaa. Kummalla on valta, isännalla vai rengillä? Tietysti isännällä. Mutta miksi oikeastaan? Vaikka hän ei tekisi mitään muuta kuin makailisi pävät pitkät rengin tehdessä kaikki työt ja hoitaessa kaikki asiat, valta olisi silti hänellä. Täydellisesti. Renki on palvelija, isäntä on isäntä. Hieman samanlainen kuin rengin ja isännän, on myos presidentin ja tavallisen rivipoliisin suhde. Vaikka presidentti ei pidäta ihmisia, ei tunkeudu ihmisten koteihin, ei vangitse ketään eikä muutenkaan käyta valtaa samalla tavalia kuin rivipoliisi sitä käyttää, kukaan ei voi sanoa, etteikö hänellä silti olisi enemman valtaa kuin tavallisella poliisilla. Isäntä on isäntä, renki on renki.

Niin kauan isännän ja palvelijan suhde säilyy isännän ja palvelijan suhteena, kun isännän sana painaa enemman kuin palvelijan sana. Isäntä lakkaa olemasta isäntä siinä vaiheessa, kun hänen on TOTELTAVA palvelijaansa.

Suomen perustuslaissa todetaan juhlallisesti, etta valta maassa kuuluu kansalle. Kansa siis on isäntä maassa, vai kuinka? Ei valitettavasti (laki valehtelee). Kun kansa valitsee edustajansa, se ei valitse itselleen palvelijoita vaan isäntiä. Eduskunta, muista vallankäyttöinstituutioista puhumattakaan, ei nimittäin missään kohdassa täytä todelliselle palvelijalle asetettuja vaatimuksia. Oikea palvelija on isännälleen jatkuvasti alamainen (ei vain kerran neljässä vuodessa). Oikea palveiija on isäntänsa milloin tahansa erotettavissa. Oikean palvelijan ohitse voi isäntä koska tahansa tehda itse päätöksia. Oikean palvelijan pitämisesta voi isäntä milloin tahansa ilman sen kummempia selityksiä luopua. Oikealla palvelijalla on itsenäistä päätösvaltaa vain niin paljon kuin hänen isäntänsä sitä hänelle antaa. Kaiken vallan on oltava isännällä, ei palvelijalla.

Mitä siis olisivat mainitsemani ammattihoitajat? Isäntiäko? Kansan sortajiako? Ei, sillä heidan asemansa ei olisi sama kuin nykyisten vallanpitäjien. He eivat olisi isäntia vaan paluelijoita sanan varsinaisessa merkityksessä. Heistä muodostuisi maaile asioita hoitava hallitus.

HALLITUS! Nyt varmaan jo lukijan mielessa värähtää. Hallitus. Onko koko tähänastinen puhe kansanvallasta ollutkin vain pelkka kupla? Mitä petosta tama oikein on, kun nyt jo tarjotaan hallitusta? Rauhoituhan hyvä lukija. Yritän selittaa.

Nimellä hallitus on varsin synkkä kaiku, ja jokin muu nimi olisikin parempi tasajaon asioiden hoitajista. Kansanpalvelijat, kansanpalvelusto, keksitäänpä nyt mikä nimi tahansa, sillä ei ole merkitysta. Oleellista on se, mikä tämä asioidenhoitojärjestelmä oikein on, miten se toimii, keitä siihen kuuluu.

Tasajaon asioidenhoitokunta, kansanpalvelusto tai mitä nimeä siitä nyt tahdotaankin käyttää (mielellään ei hallitus, silla se viittaa liiaksi vanhaan eriarvojärjestelmään), koostuu suurehkosta ryhmästä kansalaisten nimeämiä ihmisiä. Tämän ryhmän tehtävänä on kansanvallan käytännön toteutus. On huomattava, että poliittinen valta kuuluu edelleen täysin kansalaisille. Kuten jo todettiin, kansalaiset äänestävät asioista kotonaan tietokonepäätteiden avulla. Asioidenhoitoryhmä ainoastaan auttaa kansalaisia. Siihen voi kukin valita itselleen sopivan edustajan, joka toimii tavallaan valitsijansa palkattuna napinpainajana asioita päätettäessä. Edustaja on palvelija sanan alkuperäisessä ja oikeassa merkityksessä. Edustaja on valitsijansa vapaasti tehtäväänsä nimittämä. Valitsija voi milloin tahansa hylätä hänet. Valitsija voi milloin tahansa jopa täysin luopua palvelijoiden käytöstä ja siirtyä itse päätteensä ääreen asioita ratkomaan. Valitsija voi missä asiassa tahansa, milloin tahansa tehdä päätöksiä ohi edustajansa. Edustaja täyttää kaikki palvelijan tunnusmerkit. Todellinen valta on joka hetki täysin valitsijalla. Edustaja on pelkästään avustaja, joka tekee millilleen sen, minkä hänen valitsijansa hänen haluaa tekevän. Palvelija on aina täysin vastuussa valitsijoilleen.

Tasajaon asioidenhoitoryhmä edustaa kansaa. Se edustaa kansaa kokonaisvaltaisesti. Eri ryhmittymiä, eri puolueita, eri mielipidesuuntia jne. Asioidenhoitoryhmän toiminta-ajatus on se, että koska pääosa kansalaisista ei viitsi tai halua tai jouda itse pohtimaan kaikkia valtakunnallisia asioita, on kansanvallan kannalta parempi, että asiat silloin päättää kansalaisten valitsema ja siten kansalaisten mielten mukainen päätäntäryhmä, kuin että asioista päättäisi pieni kansalaisten aktiiviryhmä, jolla olisi aikaa, halua ja kiinnostusta osallistua pienimuotoiseen rutiinityöskentelyyn.

Kansan asioidenhoitoryhmässä toimitaan äänillä. Äänet, ja nimenomaan kansalaisten äänet, ratkaisevat. Asioidenhoitajilla on ääniä. Kansalaiskunta, joka koostuu kaikista äänioikeutetuista kansalaisista, äänestää. Osan äänistä kansalaiset käyttävät itse, osan käyttävät heidän valitsemansa asioidenhoitajat. Jos ratkaistava asia on vähämerkityksellinen, suuri osa äänistä on asioidenhoitajien käytössä. Jos taas päätettävä asia on hyvin tärkeä ja monia kiinnostava, valtaosa äänistä on kansalaisten itsensä käytössä, asioidenhoitajien toimiessa lähinnä sivustakatsojina. Korostettakoon nyt vielä kerran erityisesti sitä, että kaikki äänet KUULUVAT kansalaisille. Jos niitä luovutetaan tietyissä tilanteissa asioidenhoitajien käyttöön, tapahtuu tämä täysin vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti. Kullakin asioidenhoitajalla on aina niin paljon ääniä, kun hänelle kussakin tapauksessa on annettu (+ tietysti hänen oma yksilöäänensä). Äänimäärä vaihtelee käsiteltävän asian mukaan. Jotkut hyvin pienet ja vahamerkitykselliset asiat asioidenhoitoryhmä saa tehdä lähes yksin kansalaisten sanottavammin osallistumatta ratkaisuun. Jossakin hyvin tärkeässä ja kaikkia koskevassa kysymyksessä asioidenhoitoryhmä sen sijaan saa tyytyä toimimaan pelkkänä sivustakatsojana kansan tehdessä ratkaisun.

Käytännössä kansan osallistuminen äänestyksiin ja päätöksentekoon tapahtuu kodissa olevan tietokonepäätteen tai päätteiden välityksellä. Niiden on oltava riittävän monipuolisia ja kyettävä tulostamaan asialistat ja muut tarvittavat tiedot sekä paperille että näyttöpinnalle. Yhden television kanavista tulee ainakin osittain olla varattu yleisten asioiden ja poliittisen päätöksenteon seuraamiseen. Kansalaisilla on oltava mahdollisuus seurata vastaanottimestaan kansanasioidenhoitoryhmän keskustelua kustakin asiasta, jotta he voisivat paremmin tiedoin tehdä päätöksensä. Tietokonejärjestelmä pitää lisäksi kehittää sellaiseksi, että sen käyttäminen on helppoa, ja törkeät väärinkäytökset mahdottomia. Kullakin kansalaisella tulee luonnollisesti olla vain yksi ääni. Se, että kukin käyttää vain oman äänensä, eikä ryhdy äänestämään muiden puolesta, on kontrolloitava jotenkin (esimerkiksi jonkinlaisella henkilökoodi/henkilökorttijärjestelmällä tai muulla vastaavalla).

Tarkkojen teknillisten yksityiskohtien esittäminen kansalaisten päätäntäjärjestelmästä ei tässä olisi mielekästä, silla järjestelmän luominen toimivaksi kokonaisuudeksi on vaativa ja suuri tehtävä, jonka tekeminen kuuluu kunkin maan alan spesialisteille. Toisaalta tekniikka kehittyy nopeasti ja osittain ennustamattomasti. Tanaan esitetty täydellinenkin päätäntäjärjestelmäsuunnitelma saattaisi jo melko läheisessä tulevaisuudessa osoittautua huonoksi ja riittämättömäksi senhetkisen teknillisen tietämyksen valossa. Oleellista eivät olekaan kansan päätäntäjärjestelmän teknilliset yksityiskohdat, vaan itse periaate; se, että kansalaiset helposti ja vaivattomasti kotoaan käsin voivat osallistua yhteisten asioittensa hoitoon. Kukin aika tuo omat ratkaisunsa tämän periaatteen toteuttamiseksi.

Tasajaon yhteiskunnassa voi siis tasajaon periaatteita loukkaamattomasti olla erityinen hoitoryhmä asioita päättämässä. Sen olemassaolo riippuu sitä paitsi täysin kansan tahdosta. Jos kansa haluaa, hoitoryhmä lakkaa. Luultavaa on, että kansan enemmistö ei kuitenkaan tällaista halua. Mikäs nimittäin on sen mukavampaa kuin se, että valta on itsellä, mutta muut tekevät työt. Siksihän palvelijoita pidetään, vai kuinka? Ja mitä enemmän valtaa, sitä enemmän palvelijoita, nainhan on aina ollut.

Monet yhteisesti päätettävät asiat todella ovat pieniä. Lait esimerkiksi sisältävät paljon teknisiä yksityiskohtia, joista monilla ei ole riittävää tietoa. Miksi siis rasittaa itseään kaikkien niiden pohtimisella, kun niistä päättämisen voi antaa haluamalleen luotettavalle "ystävälle" ja palvelijalle. OIKEUS jopa näistä pienistä asioista päättämiseenhän on kuitenkin täysin itsellä. Sehän on tärkeintä. Sehän on todiste kansanvallasta.

Tasajaon yhteiskunnan asioidenhoitoryhmän koostumus vastaa varsin tarkkaan kansalaisten mielipidekenttää. Kukaan ei voi sanoa joutuvansa syrjityksi, niin kuin nykyisin voivat monen pienen ajatussuunnan (jolla ei ole ainoatakaan edustajaa eduskunnassa) kannattajat sanoa. Jos samoin ajattelijoita on niin vähän, että heidän lukumääränsä ei riitä edustajan saamiseen asioidenhoitoryhmään, voivat he aina äänestää suoraan. Kenenkään mielipide ei jää huomiotta (mitä muutamalla yksittäisellä äänellä sitten on merkitystä miljoonien joukossa, onkin jo toinen juttu). Vaikka käyttäisikin edustajan apua, voi jokainen silti äänestää suoraan niissä asioissa, joissa arvelee edustajansa äänestävän eri tavalla kuin hän itse. Yleensäkin kansalaisten omaa suoraa äänestämistä pitäisi aktivoida eri tavoilla, mm. tekemällä äänestämisestä niin helppoa ja vaivatonta kuin suinkin (mahdollisimman miellyttävä, jos mahdollista, itse valittavissa oleva ajankohta jne.). Kyllä aktiivisia kansalaisia sentään on olemassa, kunhan aktiivisuutta ei nykymallin mukaan tukahduteta mahdottoman byrokratian ja määräysverkon alle.

On itsestään selvää, että kansanasioidenhoitoryhmän on nautittava kansalaisten täydellistä jokahetkistä luottamusta. Käytännössä tämä voidaan varmistaa esimerkiksi ns. jatkuvalla henkilöäänestyksellä. Se tapahtuu siten, että kukin kansalainen syöttää omaan tietokonepäätteeseensä (ellei ITSE halua äänestää kaikesta) kaksi ehdokkaan nimeä. Ensimmäinen nimi on kyseisen henkilön ensisijainen ehdotus asioidenhoitoryhmään, toinen on toissijainen ehdotus (nimiä voi periaatteessa olla enemmänkin kuin kaksi). Ensisijaisen ehdokkaan ei tarvitse olla lainkaan asioidenhoitoryhmän jäsen. Hän kenties on vasta pyrkimässä siihen.

Asioidenhoitoryhmän jäsenet voivat vaihtua milloin tahansa, mitään vaalikausia ei tarvitse olla. Jokaisen jäsenen kannatus mitataan jatkuvasti. Kun jonkun kannatus putoaa tietyn rajan alapuolelle, hänen on astuttava syrjään asioidenhoitoryhmästä, ja hänen tilalleen tulee se hoitoryhmään pyrkijä, jonka äänimäärä on ylittänyt hoitoryhmästä pudonneen äänimäärän. Asioidenhoitoryhmään pyrkijöille annetut äänet eivät mene hukkaan. Niin kauan kun ehdokas on asioidenhoitoryhmän ulkopuolella, hän kyllä saa kannatusääniä, mutta kyseisten äänten käyttövaltaa hänellä ei ole (ne ovat hänelle vain pisteitä hoitoryhmään pääsemiseksi). Äänien käyttövalta sen sijaan menee sille henkilölle, joka on äänestäjän listassa mahdollisesti vasta toissijaisena vaihtoehtona, mutta joka kuitenkin on asioidenhoitoryhmässä. Ja, kuten sanottu, ensisijainen vaihtoehto on aina äänestäjä itse.

Käytännössä edellä kuvattu järjestelmä merkitsee sitä, että äänestäjä voi vaihtaa edustajansa milloin tahansa. Kuitenkin hän voi antaa vanhan edustajansa toimia asioidenhoitoryhmässä "paremman puutteessa" niin kauan kun hänen uusi asioidenhoitoryhmän ulkopuolinen ehdokkaansa on päässyt hoitoryhmään. Äänestäjä siis voi antaa äänensä sille edustajalle, joka on asioidenhoitoryhmässä, ja joka voi käyttää hänen ääntään, mutta kannatuksensa sille henkilölle, joka vasta on pyrkimässä asioidenhoitoryhmään. On huomattava, että jokaisessa asiassa ja aina, kansalainen voi ottaa päätäntävallan täysin itselleen ja toimia kansalaiskunnan äänestyksissä vain omasta puolestaan. Edellä ehdotettu kaksijakoinen äänestysjärjestelmä, jossa asia ja edustaja tavallaan on erotettu toisistaan, merkitsee sitä, että kansalaisen ehdotus asioiden ratkaisemisesta ei mene hukkaan, vaikka hänen asioidenhoitoryhmään äänestämänsä pääehdokas ei sinne onnistuisikaan pääsemään. Vanhanaikaisessa järjestelmässähän eduskuntapaikkaa vaille jäänyt kansanedustajaehdokas vie unholaan (varsinkin, jos hänen puolueestaan ei kukaan muukaan pääse läpi) myös äänestäjiensä äänet.

Jotta järjestelmä toimisi kitkatta, kansalaisten on oltava selvillä tilanteesta maan asioidenhoitoryhmässä. Heidän on tiedettävä oman edustajansa tai ehdokkaansa kulloinenkin asema.

Kansalaisten asioidenseuraamisen helpottamiseksi voitaisiin ajatella tehtävän asioidenhoitajien vaihtumiseen sellainen rajoitus, että se voisi tapahtua esimerkiksi vain tiettyinä aikoina vuodessa, Vaikkapa kerran kuussa. Tällaista sääntöä EI kuitenkaan ole syytä tehdä. Vastuun on nimittäin oltava välitön. Jos edustaja tekee valitsijoidensa tahdon vastaisesti, näillä on oltava mahdollisuus irtisanoa hänet HETI eikä vasta kuukauden kuluttua. Jotta kansalaiset joka hetki olisivat selvillä eri ehdokkaiden tai edustajien kannatuksesta, on heidän pystyttävä näkemään paatoksentekokoneestaan kulloinkin vallitseva tilanne: Siis edustajina ja ehdokkaina olevat henkilöt ja heidän äänimääränsä.

Ratkaistava on sellaisenkin kysymyksen yksityiskohdat, miten ulkomailla asuvat maan kansalaiset voivat käyttää kansalaisen päätäntäoikeuttaan. Tietokonejärjestelmän ulottaminenhan kaikkialle maan rajojen ulkopuolelle, laivoihin jne. ei liene helposti toteutettavissa. Maan ulkopuolella asuvien onkin ilmeisesti käytettävä maassa asuvia enemmän edustajansa apua. Missä ja miten usein ulkomailla asuva uusii valtuutuksensa edustajalleen, on kysymys, joka on ratkaistava aikanaan käytännön olosuhteiden ja maksimaalisen kansanvallan vaatimusten mukaan.

Kansanasioidenhoitoryhmän jäsenillä ei siis ole valtaa sanan nykyisessä merkityksessä. He ovat palvelijoita. Sen, että he ovat palvelijoita eivätkä hallitsijoita, on näyttävä muutenkin kuin juhlallisissa julkilausumissa. Asioidenhoitoryhmästä ei missään tapauksessa saa päästää syntymaan nykyisten hallitusten kaltaista eliittiryhmää. Asioidenhoitoryhmän jäsenillä ei saa olla mitään etuoikeutuksia tavallisiin kansalaisiin nähden. Kansakunnan asioiden hoitamisen on oltava heidän työtään niillä velvoitteilla, joilla työ yleensä ymmärretään. Koska nykyisin kansanedustaja edustaa viimekädessä vain itseään, on samantekevää, onko hän paikalla asioita käsiteltäessä vai ei. Hän ei ole vastuussa kenellekään. Tasajaon asioiden-hoitajat sen sijaan ovat vastuussa valitsijoilleen, Valitsijat ovat heidän työnantajiaan eivätkä katso suopeasti sitä, että työntekijä jättää tehtävänsä hoitamatta. Joka on edustajaksi pyrkinyt, hoitakoon tehtävänsä (ilman turhia poissaoloja) tai luovuttakoon paikkaansa jollekin toiselle.

(Edellä oleva teksti on kirjoitettu vuosina 1982 - 1983.)

Ote kirjasta Valta ja Vapaus (s. 258 - 270) osa II

2006-10-06T23:32:00.000-07:00

Äänestysten tekninen järjestely

Se, miten kansalaisten mielipiteet saadaan kuuluviin, on sivuseikka. Siihen kullakin ajalla on oma vastauksensa. Suunnitelma, joka olisi hyvä tänään, ei ehkä olekaan hyvä huomenna. Varmaa on kuitenkin se, että aina on olemassa menetelmiä kansanvallan toteuttamiseksi. Kyse on pelkästään siitä, tahdotaanko kansanvalta toteuttaa. Jos on tahtoa, käytännön kysymykset kyllä ratkeavat. Ihmiskunta, joka on kyennyt saamaan miehen kuuhun ja takaisin, pystyy kyllä keksimään keinon, jolla selvitetään, mitä mieltä peräkylän Paavo on sukunimilaista. Jos joku väittää, että teknisiä mahdollisuuksia ei ole, hän on joko täysin tyhmä, tai hän valehtelee. Tekniikka kykenee tuomaan vallanpitäjät olohuoneisiimme, sen on kyettävä toimimaan myös vastakkaissuuntaisesti.

Poliitikot ovat joskus ehdottaneet kansanäänestyksen käyttöönottoa. Sen avulla ratkaistaisiin jokin pulmallinen kysymys silloin tällöin. Kansanvalta olisi täten muka täydellistä. Näin ei kuitenkaan ale, vaan puheet kansanäänestyksestä ovat suoranaista harhauttamista.

Kansanäänestys ei merkitsisi mitään oleellista uutta mm. siksi, että kansalaiset eivät itse saisi päättää mistä äänestetään, ja mitkä ovat vaihtoehdot, ja siksi, että kansanäänestyksiä voitaisiin järjestää vain harvoin ja vain muutamista asioista. Puheet kansanäänestyksestä ovat todella suorastaan petollisia. Niillä pyritään luomaan kuva, että ollaan jo lähes täydellisessä kansanvallassa, josta eteneminen ei enää onnistu kuin äärimmäisillä ponnistuksilla ja hyvin kalliisti.

Kansanäänestyshän maksaa. Se on kömpelö ja hankala toimenpide, johon ei parhaassa tapauksessakaan voi turvautua kuin harvoin. Siitä kuitenkin puhutaan, koska näin puhuja saa mainetta kansanvallan puolustajana, ja toisaalta ihmisille tulee käsitys, että kansanvallan laajempi toteuttaminen on mahdotonta sen hankaluuden ja kalleuden takia. Kansanäänestyksestä puhutaan, jotta kenellekään ei vahingossa tulisi mieleen etsiä muita ratkaisuja. Vanhanaikainen ja kallis kansanäänestys on vallanpitäjien mukaan ainoa ajateltavissa oleva laajennus nykyiseen jo lähes täydellisenä pidettyyn kansanvaltaan. Kun se ollaan otettu käyttöön, ollaan heidän mukaansa jo äärimmäistäkin äärimmäisemmässä kansanvallassa, josta ei enää voi edetä.

Tosiasiassa perinteinen kansanäänestys äänestyslippuineen ja äänestyspaikkoineen ei merkitse oleellista lisäystä nykyiseen demokratiaan. Vaikka kansanäänestyksiä järjestettäisiin useita vuodessa, oltaisiin silti hyvin kaukana todellisesta kansanvallasta. Kansanäänestyksen käyttäminenhän ei nimittäin muuta miksikään sitä tosiasiaa, että eräillä ihmisillä maassa on valtaa ja lopuilla ei sitä ole. Ei eriarvoisuus sillä poistu, että kansalaisten annetaan tehdä pari kolme valikoitua päätöstä vuodessa vallanpitäjien tehdessä kaikki muut. Sitä paitsi kansanäänestystä tuskin edes käytettäisiin paria kolmea kertaa vuodessa, pikemminkin pari kolme kertaa kahdessakymmenessä vuodessa. Kansalla on oltava oikeus vaikuttaa kaikkiin asioihin, ei ainoastaan niihin muutamiin, jotka vallassa olevat poliitikot antaisivat kansan ratkaistaviksi.

Oikeastaan kansanäänestyksen käyttöönotto parantaisi vallassa olevien poliitikkojen asemaa. Vaikeat asiat he voisivat nimittäin antaa kansan päätettäviksi ja näin välttyä mahdolliselta epäsuosiolta, mikäli päätökset ajanoloon osoittautuisivat vääriksi. Illuusio kansan muka tekemistä päätöksistä vähentäisi poliitikkojen vastuuta - mutta ei heidän valtaansa. Vallassa olijoille on sinänsä samantekevää mitä tehdään. Ainoa mikä merkitsee on se, että toimenpiteiden on edistettävä heidän valtaansa ja vallassa pysymistänsä. Kaikki muut ovat sivuseikkoja.

Todellinen, vallan ja vapauden tasajakoon perustuva kansanvalta merkitsee jatkuvaa kansanäänestystä. Se merkitsee sitä, että yhteiset päätökset tekee kansa eivätkä vallassa olevat poliitikot. Tähän on pyrittävä. Ei tehottomien ja laajassa mitassa mahdottomien kansanäänestysten kautta, vaan kokonaisvaltaisen uudelleenajattelun myötä. Vanhat kalkkiutuneet ajatukset on hylättävä ja etsittävä uutta.

Eräs lupaavan tuntuinen ratkaisu todellisen kansanvallan käytännön toteuttamiselle on mikroelektroniikka. Mikäli se yhä kehittyy kuten tähänkin asti, saavutetaan pian vaihe, jolloin kansanvaltaa voidaan toteuttaa helposti ja halvalla (suhteellisen halvalla ainakin) tietokonejärjestelmien avulla. Sen sijaan, että kansanedustajat painaisivat äänestysnappia eduskuntatalossa, kansalaiset itse painavat äänestysnappia kotonaan. Koko maa voidaan muuttaa yhdeksi suureksi eduskuntasaliksi, jossa kukin istuu näyttöpäätteensä ääressä kotonaan ratkomassa kansakunnan asioita.*

* (kansanedustajan työ on toki muutakin, ja nimenomaan muuta, kuin napin painamista)

Täydellinen kansanvalta ei toteudu yhdessäkään maassa lähivuosina, se on selvä. Kukaan ei toisaalta pysty tarkkaan ennustamaan kuinka pitkälle tietokonetekniikka kehittyy esimerkiksi seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Niinpä nyt olisi aivan turhaa ryhtyä kehittelemään kansalaisten päätäntäjärjestelmää, joka olisi tarkoitus ottaa käyttöön mahdollisesti vasta vuosikymmenten kuluttua. Tämänhetkiset parhaatkin suunnitelmat voivat tuolloin olla lähinnä tekniikan museon rekvisiittaa. Tavoitteita voidaan asettaa ja kaavailuja voidaan tehdä, mutta tarkkojen suunnitelmien aika ei ole vielä. Kansakuntien on itse aikanaan kehitettävä omat kansalaisten päätäntäjärjestelmänsä omia erikoisolosuhteitaan ja ajan henkeä parhaiten vastaaviksi.

Vaikka päätäntäjärjestelmien tarkkoja yksityiskohtia ei nyt vielä kannata suunnitellakaan, perusajatuksen on kuitenkin oltava se, että kansalaisten tulee voida äänestää kaikista asioista kotonaan. Äänestyksen tulee olla nopea, varma ja vaivaton. Tähän tulevaisuuden tekniikalla on varmaan tarjottavanaan monia käteviä ratkaisuja. Voisiko joskus olla olemassa jopa laite, jolle kansalainen voisi kotonaan puhua asioistaan ja tehdä ehdotuksia? Kukapa tietää. Joka tapauksessa jokainen uusi tietotekniikan edistysaskel pitäisi valjastaa kansanvallan syventämisen ja rikastamisen palvelukseen. Ei kansan alistamiseen ja kontrolloimiseen, kuten tähän asti on tehty.

Ote kirjasta Valta ja Vapaus (sivut 258 - 270) osa I

2006-10-06T23:29:00.000-07:00

Kansalaisten mielipiteiden ottaminen huomioon

Ihmisen vapaus määräytyy sen mukaan, kuinka suuri osa hänen päivittäin tekemistään päätöksistä tapahtuu vapaaehtoisesti ja kuinka suuri osa ulko-puolisen pakon alaisuudessa. Lisäksi oma merkityksensä on sillä, kuinka tärkeitä asioita kuhunkin päätösryhmään kuuluu. Sitä vapaampi on ihminen, mitä suuremman osan päätöksistään hän voi tehdä ilman ulkopuolisen pakon vaikutusta.

Jos kansanvallalla ymmärretään pelkästään yhdessä enemmistön voimin tehtäviä päätöksiä, ei kansanvallan asteella ole suoraa yhteyttä yksilön vapauden määrään. Jotta vapaus olisi mahdollisimman täydellinen, on yksilön itsensä saatava päättää mahdollisimman suuresta osasta tekemisiään. Yhteisössä, jossa jokaiseen pieneenkin toimeen täytyy saada muiden lupa, tai jossa jokainen pienikin toimi on yhteisön säätelemä, ei vallitse tyydyttävää yksilönvapautta, vaikka siellä muuten olisikin valta jaettu tasaisesti kaikille.

Tällaisia yhteisöjä on ollut, ja on aina olemassa mahdollisuus, että jokin yhteisö vähitellen kehittyy sellaiseksi. Erilaisia kommuuneja ja muita vastaavia yhteisjärjestelyjä kokeillaan jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Monissa niistä ei yksilönvapautta ole suotu tarpeeksi, vaan järjestelmään kuuluvat henkilöt saattavat tarvita yhteisönsä luvan moniin sellaisiinkin asioihin, joita normaaleissa yhteiskunnissa on totuttu pitämään ehdottomasti yksilön omaan päätäntävaltaan kuuluvina. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi aviopuolison valinta, lastenkasvatus, lasten hankkiminen sekä monet muut asiat. Kommuuni-tyyppistä ajattelua näyttää esiintyvän yhä lisääntyvässä määrin monilla aloilla tavallisissakin yhteiskunnissa. Yleinen suuntaus tuntuu olevan pois yksilönvapaudesta kohti ulko-puolista ohjausta.

Jos kansanvalta ymmärretään laajasti, on se kaikkea valtaa, joka ei ole yksityisistä epäoikeutetun vallan haltijoista lähtöisin. Kansanvaltaakin voi olla kahdenlaista: yhteisökeskeistä ja yksilökeskeistä.

Voi olla olemassa kansanvaltainen yhteiskunta, jossa ei ole lainkaan yksityisiä valtaa omistavia henkilöitä, vaan valta aivan oikein tasajaon op-pien mukaan on jaettu tasaisesti kansalaisille. Kuitenkin tässä yhteis-kunnassa saattaa yksityinen kansalainen tuntea kiusaantuneisuutta siitä, että hänen vapautensa ei ole riittävä. Näin on siinä tapauksessa, että vallitseva kansanvalta on yhteisökeskeistä. Yhteisökeskeisessä kansanvallassa päätäntäoikeus kuuluu kaikille yhdessä. Ainoallakaan ihmisellä erikseen ei ole kuin hyvin rajoitettu päätäntäoikeus. Yhteisesti laaditut säännöt ohjaavat kaikkia elämän alueita. Mitään ei saa tehdä oman mielensä mukaan, vaan kaikessa on elettävä yhteisten päätösten ja yhdessä säädettyjen lakien ja määräysten mukaisesti. Enemmistö ratkaisee kaiken.

Jos kansanvalta on yksilökeskeistä, annetaan yksilön itsensä ratkaista omat asiansa, ja ainoastaan sellaisista asioista päätetään yhdessä, jotka koskevat kaikkia. Rajoituksia ja ohjeita on niin vähän kuin mahdollista. Kunhan ei riistä itselleen epäoikeutetusti valtaa tasajaon periaatteiden vastaisesti, saa kukin elää lähes miten haluaa. Tietysti ihmisten on alistuttava joihinkin yhteiseksi viihtyvyydeksi ja turvallisuudeksi säädettyihin ohjeisiin, mutta tällaisia on huomattavan vähän.

Täysin säännötön yhteiskunta olisi mukava, mutta se edellyttäisi ihmistä, joka ei koskaan toimi väärin. Kun kukaan ei koskaan tekisi väärin, ei tarvittaisi sääntöjä osoittamaan, että jokin asia on väärin. Eli miksi kieltää ihmisiltä toisten pahoinpiteleminen, jos kukaan ei koskaan ole pahoinpidellyt ketään. Kun ei olisi rikkomusta, ei tarvittaisi kieltoakaan.

Sääntöjä ja määräyksiä valitettavasti näytetään aina tarvittavan, mutta periaatteena pitäisi olla se, että mikäli suinkin jokin kielto voitaisiin kumota, tai jokin määräys purkaa, näin pitäisi tehdä. Nykyisin johtava periaate näyttää olevan se, että mikäli suinkin jotakin voidaan kieltää tai jokin asia määrätä pakolliseksi, näin on heti tehtävä. Rajoituksia kohti pyrkivästä yhteiskunnasta pitäisi siirtyä vapautta kohti pyrkivään yhteiskuntaan.

Yksilökeskeisen kansanvallan vallitessa varmistuu kehitys ja edistys, sillä silloin kyvykkäät yksilöt voivat vapaasti toimia yhteisön (niin ja tietysti omaksi) parhaaksi, mitä ei tapahdu, jos kaikki yksilön päätäntäoikeus on siirretty enemmistölle. Enemmistön tekemissä päätöksissä inhimillinen nerous ei pääse vaikuttamaan, vaan päätökset ovat keskitason kansalaisten keskitason päätöksiä. Kun yksilönvapaus maksimoidaan ja päätöksenteon painopistettä siirretään yksilön suuntaan, pääsevät lahjakkaiden ihmisten kyvyt esiin ja hyödyttävät välillisesti koko yhteiskunnallista kehitystä ja hyvinvointia (vaikka kuten jo todettu: oma hyöty, paras hyöty).

Kansanvallan toteuttaminen on paitsi aatteellinen, myös tekninen kysymys. Itse asiassa se on hyvin suuressa määrin tekninen kysymys. Ajatelkaammepa vaikka menneitä aikoja, menneitä vuosisatoja. Eikö silloin jokaisen kansalaisen mielipiteen kuuleminen laajan maan kaikista osista olisi tuottanut hyvin suuria vaikeuksia, eikö se olisi ollut suorastaan mahdotonta? Niin, ainakaan jokaiseen pikkuasiaan kansalaisten mielipiteitä tuskin olisi voitu kuulla. Kuitenkaan mikään ehdoton mahdottomuus ei kansanvalta noinakaan aikoina toki olisi ollut. Harva asia on mahdoton, jos myönteistä tahtoa on tarpeeksi. Jos kuninkaiden määräykset ja käskyt on kyetty toimittamaan peräkylän paavojen ja mökin mattien tietoon, miksei viesti olisi voinut kulkea toiseenkin suuntaan. Onkohan kukaan hallitsija edes yrittänyt vakavissaan kysyä, mitä mieltä alaiset ovat siitä, miten heitä hallitaan. Tuskinpa, muutoin kuin saadakseen vihiä siitä, miten hallintoa voisi tehostaa tai miten alamaisten rasitteita voisi vaivattomimmin entisestään kiristää. Keinoja kansan kuulemiseen ei ole ollut, koska tahtoa siihen ei ole ollut. Ja niin ollaan lopulta päädytty edustukselliseen kansanvaltaan (joka sinänsä osoittaa vapaustahtoa olleen olemassa - eivät itsevaltiaat huvikseen ole valtaansa luovuttaneet). Oikeastaan sana "kansanvalta" ei tässä yhteydessä ole sopiva. Edustuksellinen kansanvalta ei nimittäin ole kansanvaltaa. Se on edustajainvaltaa. Se, että kansa saa päättää edustajista, ei vielä merkitse, että valta olisi kansalla. Ei alkuunkaan. Päätöksiähän tekevät edustajat, eivät kansalaiset. Ja päätöksethän ne juuri ovat vallankäyttöä, eikö niin. Se, että saa itse valita jonkun tarjolla olevista ruoskijoista ruoskimaan itseään, ei vielä merkitse vapautta. Vapautta on vasta se, kun voi sanoa ruoskijoille: "En tarvitse teitä, menkää kotiinne ja jättäkää minut rauhaan".

Kansalaisten mielipiteet olisi jo menneiden aikojen tekniikallakin saatu kuuluviin, jos niin olisi haluttu. Selitykset, että se olisi ollut liian vaikeaa tai liian kallista, on syytä hylätä toteamalla, että kun johtavien henkilöiden valta on kyseessä, mikään ei ole liian vaikeaa tai liian kallista. Kaikki voidaan toteuttaa.

Syyt kansanvallan toteuttamattomuuteen eivät ole teknisiä eivätkä taloudellisia, vaan syy on yksinomaan hallitsevan luokan haluttomuudessa luopua vallastaan, jonka se aikojen kuluessa on onnistunut itselleen hankkimaan. Hallitseva luokka on tehnyt ja tulee tekemään kaikkensa todelliseen kansanvaltaan siirtymisen ehkäisemiseksi. Kansa saa taistella vapaudestaan.

Aivan esimerkinomaisesti hieman siitä, miten kansan mielipiteitä olisi voitu saada päätöksenteon perustaksi jo ennen nykytekniikan suomia mahdollisuuksia: Muistakaamme, että menneinä vuosisatoina yhteiskunnat olivat rakenteeltaan kaikin puolin yksinkertaisempia kuin nykyisin. Niinpä maan sisäisten asioiden kannalta mitään lujaa yhtenäistä keskusvaltiota ei oikeastaan edes olisi tarvittu. Valtakunta olisi voinut muodostua monista pienistä itsehallintopiireistä, jotka kyläkokousten, kuntakokousten ja lääninkokousten avulla olisivat kansanvaltaisesti ratkoneet yhteisiä asioitaan. Valtakunnallisia asioita varten maa olisi ollut jaettu päätäntäpiireihin, esimerkiksi kuntajaotuksen mukaan. Aika ajoin listoja valtakunnallisista kysymyksistä olisi lähetetty kuntiin, missä asukkaat olisivat voineet niihin tutustua ja esittää omat ratkaisunsa kysymyksiin. Kukin kunta olisi lähettänyt yhteenvedon oman kuntansa asukkaiden mielipiteistä keskushallintoon (joka olisi muodostunut kansalaisten valitsemista edustajista), jossa oltaisiin tehty lopullinen yhteenveto. Varsinaiset päätökset keskushallinto olisi tehnyt yhteenvedon pohjalta. Kansan mielipide olisi ratkaissut. Kansa olisi saanut päättää.

Tietysti menneinä aikoina, jolloin osa kansasta oli luku- ja kirjoitus-taidotonta, olisi kenties jouduttu hieman tinkimään kansanvallan kaikkein hienoimmista yksityiskohdista, mutta toisaalta tuohon aikaan yhteiskunnat olivat rakenteeltaan sangen yksinkertaisia, ja kaikkia kansalaisia koskevia päätöksiä tehtiin melko harvoin ja melko vähän. Tärkeimmät yhteiset asiat olisi joka tapauksessa ollut mahdollista alistaa jonkinlaisten pitäjänkokousten puitaviksi. Paikallinen kirkon edustaja, kylänvanhin tai vastaava kokouksen johtaja olisi sitten tehnyt jonkinlaisen yhteenvedon kyläläisten mielipiteistä ja lähettänyt sen eteenpäin. Tietenkin tällainen kansanvalta olisi ollut melko kömpelöä ja vajavaista, mutta se olisi ilmeisesti riittänyt tuon ajan olosuhteisiin. Moni kapina ja levottomuus olisi jäänyt tapahtumatta, kun täysin kansalaisten mielipiteiden vastaisia päätöksiä ei olisi syntynyt.